Hei vaan
Enpä tiedä onko apua vastauksesta vaikka mies olenkin. Siihen ruinaus linjalle en kehota ryhtymään, vaan tarjoan klassikkovastausta joka fredin laulussa lyhykäisesti sanotaan: "puhumalla välillämme kaikki tää, selviää ". Eli jos miehesi on kypsä aikuinen voi aivan huoletta puhua asioista mitkä sinua vaivaavat. Mielummin tietenkin kysymyslauseita kuin nalkuttamista ja haukkumista. Ja vielä vihje anna miehen tuntea olevansa tärkeä ja tarpeellinen. Muitakin ohjeita olisi mutta tässä näin lyhykäisesti kun ei oikein kaikkia taustoja tiedä esimerkiksi kamariasioista.

Kiitos vastauksesta. Ruinauslinjalle minusta ei ole. Olen elämäni aikana viihtynyt parhaiten miesten seurassa ja tottunut heidän suoraan tapaansa kommunikoida. En kestä naisellista asioiden vääntelyä ja lauseisiin kätkettyjä sivumerkityksiä. Nalkuttamista kokeilin kerran, yhtenä päivänä. Jaksoin sitä puoli päivää ja sen jälkeen minulla oli niin paha olla itselläni, että totesin sen huonoksi tavaksi saada asioita perille. Minä sanon kerran, mitä tahdon ja ehkä toisenkin, mutta sen jälkeen vastuu siirtyy kuulijalle. Ehkäpä suurin vikani onkin se, että odotan toisen oivaltavan asioita ihan itse, muutamasta lauseesta.

Kamarissa menee ihan mukavasti silloin, kun sinne asti päästään. Viime aikoina sinne pääseminen on vähän ollut hitaampaa, mutta se ei ole meille mikään suuri onglema. Mennään, kun siltä tuntuu. Ja muutoin viihdytään hyvin yhdessä.

Ehkä tämä onkin vain minun omaa epävarmuuttani ja rutiinien kammoa. Suhdehan muuttuu ja elää jatkuvasti. Nainen kaipaa suhteesta hellyyttä ja kauniita sanoja vähintään kerran päivässä. Onko miehelle rutiinit ja varmuus toisesta vastaava asia? Puiden pilkkomista ja lämmintä ruokaa pöydässä, riittääkö se miehelle hellyyden ja rakkauden osoitukseksi?

Niin vielä lisää tästä aiheesta. En osaa oikein pitää tällaista etääntymiskehitystä oikein sukupuolisidonnaisena asiana, koska itse samanlaisen kokemuksen olen saanut/joutunut kohtaamaan. Eli vaimoni alkoi elää "omaa" elämäänsä ja etääntyi jo melko pahasti yhteisestä mailmasta. Siihen sitten terapeutit kehiin ja parisuhdekeskusteluihin neuvottelukeskukseen. Olennaisena asiana jäi näistä keikoista mieleen se neuvo, että selkeästi minun oli kysyttävä vaimoni tahtotila ja tunteet. Ja kun ei ollut eroa suunnittelemassa alettiin korjailla pienempiä asioita ja rutiineja. Kova työ se on ja en oikein ole vielä vakuuttunut siitä onnistuimmeko, koska taas on vaivuttu sellaiseen " kaveri suhteeseen". Ja huom minä olin meillä se joka sitä hellyyttä, huomiota ja läheisyyttä heräsin kaipaamaan ei vaimo. Joku jossain vaiheessa sanoi tällaisten vaiheiden kuuluvan luontaisesti elämään, mutta en minä oikein sitä kulissiavioliitossa elämistä hyväksy, saatikka kestä. Minä tarvitsen naista muuhunkin kuin kotitöihin.

Ei läheisyyden ja hellyyden tarve varmaan ole sukupuolisidonnainen piirre. Minun kokemukseni mukaan miehiltä tuo tarve loppuu silloin, kun suhde "vakiintuu" eikä enää tarvitse yrittää tehdä valloitusta. Ehkä olen vain törmännyt vääränlaisiin miehiin elämäni aikana. Toivon todella niin, koska se antaa toivoa, että terveesti hellyyteen ja toisen kunnioittamiseen kykeneviä miehiä on vielä tässä maailmassa tarjolla.

Toista en voi muuttaa, mutta omaa käytöstäni voin kyllä kehittää aikuisempaan suuntaan. Myönnän itse olevani välillä täysin sokea ja kuuro toisen yrityksille osoittaa kiintymystä ja välittämistä. Nimenomaan silloin, kun toinen osoittaa sen omalla tavallaan, eikä siten kuin minä haluaisin. Jälkeenpäin koen olevani todella tyhmä. Haluaisin uskoa, että sama toistuu toisinpäin. Ehkä pitää vain hyväksyä, että toinen voi välittää minusta, vaikkei huudakaan sitä ääneen enää samaan tapaan kuin suhteen alkuaikoina.

Terve taas !
Muutama päivä vierähtäny, mutta vähän vaivaa mihin suuntaan on teillä homma kehittyny ? Vai junnataanko samassa pisteessä edelleen ?
Siitä aiemmin mainitsemastani miehen tunteiden herättämisestä voisin vielä antaa muutaman vinkin. Tehokas keino ei miehillekkään ole suoran seksin tyrkyttäminen saatikka sellaiseen "pakottaminen", vaan kyllä se partasta on pieni yllättävä arvostuksen ja läheisyyden osoitus. Me miehet tykätään älyttömästi kun meitä verrataan muihin miehiin arvostavasti tyyliin " onneksi et ole sellainen mykkä mölli, kuin se työpaikan Pena". Ja minua ainakin hiveli kun vaimo pyysi minua mukaan edustustehtäviin jonne ei puolison välttämättä olisi tarvinnut osallistua. Ja kun vaimo pyysi tanssimaan "kun eivät muut niin hyvin osaa...." ( vaikka takuulla osaavatkin ) olin myyty ja palkitsin tietysti sen. Nyt on jatkettava duunia. Palataan asiaan.

Tuossa eräänä päivänä vähän puhdistettiin ilmaa ja kerrottiin toisillemme hieman totuuksia omista ajatuksista. Se teki hyvää ja ilmeisesti helpotti molempien oloa. Kerroin hänelle, mikä minua suututtaa ja nykytilanteessa ahdistaa. Arvostan hänessä sitä, että hän jopa ihan itse ajattelee näitä asioita. Päädyimme lopulta siihen, että jatketaan niin kuin tähänkin asti. Mitään auvoista ja leppoisaa parisuhdetta ei varmasti meistä kahdesta saa aikaiseksi, mutta ehkä silti tarvitsemme toisiamme ja ajoittaisia tukkanuottasiamme ollaksemme onnellisia elämässä.

Kaikesta huolimatta en tiedä suhteen tulevaisuudesta. (Kukapa sitä ennustaa osaisi .😉) Silloin tällöin olen heittämässä häntä ulos elämästäni, mutta hetken harkittuani tulen taas toisiin ajatuksiin. Olemme kuitenkin olleet sen verran pitkään yhdessä, ettei suhdetta ihan kepoisin perustein laiteta poikki. Ehkä sen tasapainon löytäminen vain vie enemmän aikaa kuin mitä minä haluaisin.