erottu on, tarvittas vielä lujuutta ja neuvoa
Yritän olla kirjoittamatta romaania… Erosin aviomiehestäni 2 kk sitten, avioero laitettu vireille minun toimesta. 4 vuotta ollaan oltu naimisissa ja n. 8v. yhdessä. Olin pitkään onneton suhteessa fyysisen ja henkisen väkivallan takia (sehän jo itsessään on syy erota) mutta lopullinen niitti tuli kun tuntu että se pienikin kunnioitus minua kohtaan loppui vajaa vuosi sitten suunnilleen. Sitä ennen mies oli osannut hyvin pyydellä anteeksi, vannoa ja vakuuttaa ettei ikinä enää kohtele mua huonosti jne. Ja oli ihana uskoa, ja toivoa parasta,sillä kun meillä meni hyvin, niin meni tosi hyvin. Olen varmaan itse jonkun sortin läheisriippuvainen sillä muhun upposi just aina ne kehut, miten olen maailman ihanin, kaunein, yms.
Eikä siinä sen puoleen mitään koska kun tavattiin ja myös ekat vuodet oltiin aivan hullaantuneita toisistamme eli tosi ”rakastuneita”, elämämme rakkaudet toisillemme…
Mutta tosissaan nyt kun loppuaikoina kärsin niin paljon tuosta ihan pimeestä käytöksestä niin mietin eroa vakavasti jo varmaan pari vuotta ennen kun pystyin päätöksen tekemään, nyt asun omillani toisella paikkakunnalla, olen saanut elämänhaluni takaisin, olen voinut paremmin kuin aikoihin ja voin henkisesti ja fyysisesti paljon paremmin kuin suhteen aikana….
Mutta mies ottaa yhteyttä ja kertoo ikävästään,rakkaudestaan mua kohtaan, siitä kuinka huonosti voi ilman mua, ei pysty elämään ilman mua (aika perus juttua väkivaltaselta (narsistiseltakin?) ihmiseltä varmaan?)
Ja kun hän lepertelee, vannoo, vakuuttelee, itkee niin alan taas uskoa meidän ”hyvään” eli kuinka paljon hän oikeesti rakastaa, välittää yms. eli alan pehmetä… ja se pelottaa, nimittäin kun nyt lähdin niin päätin ettei enää ikinä tätä p###aa enää.
Ja lähdin siis turvakodin kautta.
Onneks yhteisiä lapsia ei ole, joitain hoidettavia asioita vielä minkä takia täytyy olla yhteydessä, mutta ollaan jo alustavasti sovittu että hän tulee luokseni käymään joku vkl. ja järjellä tajuan kuinka tyhmä olenkaan jos päästän tuon ihmisen eämääni, mutta tunteet näköjään vielä ottaa valtaa.
Uskon myös vahvasti että hällä jo joku uusi varmasti kuvioissa, sitähän en saa tietää, eikä sillä nyt pitäisi enää olla väliäkään… mut sitte miehen puheet tälläsiä että ”en ikinä enää pysty olemaan kenenkää kanssa, vain sinä sitä sinä tätä, olet elämäni rakkaus, olet kaikkeni. Ja tämä on se joka muhun aina uppoaa…
Sanokaa nyt mulle joku että herranjumala älä usko sitä k-päätä enää…
Nyt kun jo olen omillani niin tää tuntuu hirveeltä kun tulee oloja et mitä jos vielä annan mahollisuuden, ja niitä olen vuosien aikana jaellut jo niin paljon🤕
Hyvä että sain kirjotettua tämän edes, samalla itse huomaa vähän enemmän tilanteesta ja oppii ehkä omasta ajatusmaailmasta 😉
Kiva jos vastaatte!
Hei tallulah.
Ensimmäiseksi onnittelut että teit päätöksen ja pystyit irrottautumaan suhteesta jossa et voinut hyvin.
Olisko nyt hyvä keskittyä siihen, että kerrot voivasi paremmin, nyt lähdettyäsi
Se ei ole helppo ratkaisu, ainahan sitä elättelee toivonkipinää, "jospa kuitenkin se entinen ja hyvä palaisi".
Kannattaa kuitenkin nyt kylmästi panna ainakin mielessään kahteen "vaakakuppiin" (miksei ihan paperillekin) mitkä asiat ovat nyt lähdettyäsi paremmin, mistä jouduit luopumaan.
Kaikista tärkeintä minusta on se, että saat itsetuntosi takaisin eikä sinun tarvitse elää jatkuvassa epätietoisuudessa ja epävarmuudessa, mitä seuraavaksi tapautuu ja missä mennään. Nyt sinulla on mahdollisuus elää elämää omien odotustesi ja toivettesi mukaan.
Fyysinen väkivalta yksin on pakottava ja oikeutettu syy lähteä suhteesta.
Sinuna en suostuisi tapaamaan miestä enää yksin. Pyydä joku sukulainen tai ystävä tueksi.
Miehen käytöksestä päätellen hän on halunnut jo aikaisemmin hallita, omistaa ja määrätä. Aivan helposti ei siihen tule muutosta. Suostutko siihen uudelleen.
Rakastava mies ei lyö. Ei koskaan. Sitä sinun on hyvä miettiä.
Mitäs jos nyt vain keskittyisit omaan hyvinvointiisi ja hoitaisit pakolliset käytännön asiat jonkun ystävän läsnäollessa. Tarvitset jo etukäteen harkittua päätäväisyyttä.
Aika auttaa aina, muutama kuukausikin jo, antaa perspektiiviä ja mahdollisuuden uusille asioille, tapahtumille ja ihmisille.
Kestää aikansa surra sitä, että ei onnistunut vaikka oli alussa rakkautta, että kaikki tuntui olevan hyvin. Anna itsellesi myös lupa surra ja kaivata, se ei sulje pois sitä, että tilanteesi on nyt parempi, että et halua palata entiseen.
Kovasti neuvoja, vaan olen itse joutunut aikaisemmin tekemään saman ratkaisun. Lähdin, elämänlaatu ja mieliala alkoivat ihmeesti korjaantua.
Joka tapauksessa, älä tee mitään hätiköityä.
Ensimmäinen ja tärkein on oma fyysinen turvallisuutesi. Huolehdi siitä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää, jaksamista ja iloa elämääsi.
Kevät tulee, aurinko alkaa paistaa, lämpenee ja valo lisääntyy. Sopiva aika uudelle alulle. Terveisin Amy