Erotakko vai ei ja mistä erottaa pelkän humoitsemisen ihastumisesta.
Hei!
Olemme olleet kihlattuni kanssa yhdessä noin 2 ja puoli vuotta, joista kaksi vuotta kihloissa. Elämämme on mennyt aina ylä ja alamäkeä, lähinnä masennuskausieni mukaan.
Aloitimme seurustelun, kun masennukseni oli todella pahassa vaiheessa, itsetuntoni oli nollilla ja elämäni oli täydessä kaaoksessa. Tämän kahden ja puolen vuoden aikana tilani on kohentunut kohentumistaan, mutta parisuhteemme on pahemmassa kriisissä kuin ikinä.
Olemme noin puoli vuotta vain riidelleet poikakaverini kanssa, yleensä riitelyn aiheena raha. Emme ole kumpikaan kovin hyväpalkkaisessa työssä ja poikakaverini teki hiljattain hankinnan, joka nielee rahaa ihan ylettömästi. Poikakaverini väittää, että hänellä on varaa pitää tämä investointi, ja kyllähän hänellä onkin, jos ei ota huomioon sitä, että hän joutuu investoinnin takia tekemään kahta työtä ja molemmilla on tämän hankinnan takia ihan hirveä stressi rahasta.
Olen ennen käyttänyt paljon alkoholia ja polttanut tupakkaa ja juhlinut muutenkin rankasti, mutta nykyään elän todella terveellisesti. En juo enkä polta, en käy ikinä baareeissa edes kuskina, urheilen paljon ja syön terveellisesti. Poikakaverini sitä vastoin pitää baareissa käymisestä, juomisesta ja muutenkin juhlimisesta ja meillä on ollut myös siitä isoja riitoja.
Jotta kaikki ei olisi ”näin helppoa”, asiaan liittyy vielä kolmas pyörä, miespuolinen työkaverini. En ole ikinä pettäny poikakaveriani, enkä petä, mutta kaikki töissä, mukaanlukien miespuolinen työkaverini, ovat huomanneet minun ja työkaverini välisen kemian. En haluaisi missään nimessä seurustella tämän kyseisen miehen kanssa, mutta haluan häntä niin paljon, että työnteosta on tullut aika vaikeaa.
Olen aina ollut ihminen, joka haluaa paljon ja saadessaan haluamansa, pettyy siihen. Tiedän, että seksi työkaverini kanssa ei olisi niin ihanaa kuin olen kuvitellut ja tiedän myös sen, että pettyisin häneen muutenkin, koska kukaan ei voi vastata toisen kuvitelmaa aivan täysin. Tiedän myös, että tällä hetkellä kärsin vahvasti ”ruoho on aidan takana vihreämpää”- neuroosista, varsinkin koska oma suhteeni on kriisissä, mutta miten voit sammuttaa yhtäkkiä omat tunteesi toista ihmistä kohtaan. ☹️
Odotan tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta sitä hetkeä, kun työkaverini lähtee kesälomalle ja saan selvitettyä välini poikakaverini kanssa ilman, että minun ”himoni” häntä kohtaan vaikuttaa ajatuksiini, mutta tällä hetkellä elämä on aika vaikeaa. Toisaalta toivon joka päivä kun menen töihin näkeväni tämän kyseisen työtoverini, mutta toisaalta pelkään sitä ihan mielettömästi. Olen yrittänyt vältellä häntä töissä siinä onnistumatta, aina kun näen hänet, punastun rajusti (en yleensä IKINÄ punastu), ja pelkään, että työkaverini nauravat säälittävälle ihastumiselleni. Auttakaa joku!!!😯🗯️
Voi sinua! Olet ihastunut ja pahemman kerran, ja tiedät itsekin että yhteiselosta työkaverisi kanssa ei tulisi mitään. Elämässä tulee aikoja jollin on alttiimpi ihastuksille. se on normaalia. Mutta jos et nyt heti lopeta tuota ja saa tunteitasi kuriin, sinun on vaikea pysyä erossa työkaveristasi. Varsinkin jos hän itsekin haluaa sinua. Jos annat pikkusormen tunteillesi, vievät ne koko kätesi. Tiedän kokemuksesta. Olin itsekin aivan täysin varma, etten koskaan ikinä milloinkaan voi miestäni pettää. Halusin vain uusia tuttuja, juttukavereita...niitä sainkin, mutta myös ihastuin. Ihastumiselle on vaikea laittaa hanttiin, kun se vaan on niin ihanaa kihelmöivää jännittävää hyvänolon tunnetta. Muutama kuukausi tutustumisen jälkeen petin miestäni, petin useammankin kerran. Yritin päästä ihastuksestani eroon, huonoin tuloksin. Kaksi kuukautta erossa, sitten roihahti uudelleen, ja petin taas. Tunnenn itseni hölmöksi. Avioliittomme on kariutumassa, vaikka yritänkin taistella sitä vastaan. Ongelmia avioliitossamme oli kyllä ennen pettämistäkin, eivät ne kaikki siitä johdu. Mutta jos saisin uudelleen valita, en enää suostuisi tapaamaan toista miestä. Ja en enää suostuisi edes juttelemaan niin tiiviisti toisen miehen kanssa. Niin helposti se johtaa pettämiseen.
Harkitse siis tarkkaan mitä teet. Vaikka tuntuisikin vaikealta unohtaa ja luopua ihastuksesta, vielä vaikeampaa se on myöhemmin. Sinulla tietysti työkaveruus vaikeuttaa asiaa. Onko sinulla mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa?
Oman miehesi kanssa sinun kannattaisi jutella ajatuksistasi. Ja suosittelen myös kertomaan ihastumisestasi. Ainakin niin, että pelkäät ihastuvasi toiseen jos miehesi ei ota sinua ja tunteitasi huomioon. Kerro ettei aikomuksenasi ole pettää. Jos todella rakastatte toiseanne, teidän kummankin on oltava valmiita tekemään työtä suhteenne eteen. Itse tajusin sen vasta tämän kriisimme jälkeen. Aiemmin elämä vain kulki omalla painollaan eteenpäin sen kummempia murehtimatta.
Tsemppiä sulle. Tiedän ettei tuo ole helppoa, mutta koita pysyä kaukana ihastuksestasi.
Vaikuttaa siltä, että tiedostat hyvin omat tunnetilasi sekä sen, että ruoho aidan takana harvemmin on vihreämpää, vaikka siltä äkkiseltään näyttäisikin. Himo ja ihastuminen ovat molemmat melko heppoisia juttuja sen rinnalla, että olet jakanut 2,5 vuotta elämästäsi jonkun toisen kanssa. Ei se, että tekee typeriä hankintojakaan voi olla syynä todella erota. Hyödytkö itse siitä hankinnasta jotenkin? Vai onko siitä iloa pelkästään kihlatulle? Tottakai siitäkin hankinnasta olisi pitänyt puhua ensin kanssasi, mutta... Jälkeenpäin sitä tilannetta on vaikeaa muuttaa ja hankinta ilmeisesti kuitenkin oli kihlatullesi tärkeä. Ehkä sinun pitää tehdä kihlatustasi plussa ja miinus listaa ja miettiä sitten mitä todella haluat. Minkään ihastuksen ei asiaan pidä antaa vaikuttaa. Rakkaus kun on tahdon asia! Yhtenä päivänä rakastaa tuhatta ja sataa ja sitten taas toisena vastaavasti inhoaa ja ehkä jopa vihaa.
Ja työkaverit sekä heidän mahdollisen naureskelunsa voit jättää aivan omaan arvoonsa. Ainahan sitä tulee miettineeksi, että mitä muut ajattelevat, mutta toimi kuten sydän sanoo - ei voi kauhean pahasti mennä pieleen sillä tavalla. Tsemppiä 🙂👍
No, kuulostaa ihan normaalilta ihastumiselta, eikä se ole vielä keneltäkään pois jos tunnet tunteita. Jokainen tuntee, varsinkin jos on pettynyt omaan kaveriin niin silloin on alttiimpi hakemaan "haavekuvaa" muualta. Ole iloinen että tunnet! Älä häpeä että olet ihminen joka tuntee. Ihan hyvinhän sinä pystyt pitämään asiat hallinnassa.
Ja olette vain miehesi kanssa kriisissä, kumpikin kait pyristelee vastaan ja haluaa olla itsenäinen. On vain paha juttu, jos ajaudutaan siihen että tehdään omia päätöksiä jotka kuitenkin koskee molempia. Tekemättömäksi niitä ei saa ja seuraukset ovat vain kannettava kummankin. Jos meinaa olla yhdessä jonkun kanssa niin sehän on aikamoista riskin ottamista että toinen tekeekin virheitä ja ne olis annettava anteeksi, eikä katkeroitua eikä kostaa. Mielenkiintoista on tämä elämä!