Hei,

Ihanaa jos tällainen ryhmä alkaa/jatkuu. Asia on minulle hyvin ajankohtainen, koska riitainen ero on tulossa ☹️

Moi Sasaki
Löysinpä tänne 🙂 Nytkun sit löytäisi vielä myöhemminkin. Onko vinkkejä miten tän jatkossa löytää nopeasti?

Hyvä et sait tuon kelan hoidettua, sanoiko ne mitään kauan kestää et saat rahat? Aurinkoista viikkoa sulle ja palataan taas myöhemmin tänne 🙂

Hei vaan rusinante ja sasaki ja kaikki muutkin 🙂!
Kiva että saimme jatkoa erojorinoihin. Minulla kuten nikistäkin huomaa, erosta jo aikaa ja melkein unohtanut välillä koko asian olen, mutta aika ajoin palaa mieleen. Päällimmäisenä kai lienee juuri yksinäisyys ja kotoa lähtemisen vaikeus, sellainen jumittuminen kotiin. Tosin lapset pitää aina etusijalle asettaa ja siitä syystä kai sitä vaan on olemassa sen kummemmin ajattelematta vaikkapa uutta ihmissuhdetta. Tuntuu, että on iso projekti kaikenkaikkiaan jo ihastuminen ja toiseen tutustuminen puhumattakaan uuden ihmisen kotiin tuomisesta ja esittelemisestä lapsille. Kai sitä voisi (jos niin hyvä tuuri kävisi että jonkun löytäisi) jonkun aikaa piilossakin pitää
🙂 ja esitellä sitten vasta kun homma tuntuu toimivan ja jotain pysyvämpää näyttäisi kehkeytyvän. Tällaiset fiilikset tänään päällimmäisenä. Jaksellaan kaikki, voimahali ☺️❤️

Avoimet ryhmät > Parisuhde koti ja perhe > Erosta eteepäin
Linkki vinkiksi rusinantelle 🙂

Hei vaan kaikille! Kiva kun löysitte ketjuun!

Mulla nyt toi elatusapu asia ratkesikin ilman Kelaa. Ainakin tällä kerralla. Mies laittoi (ihme ja kumma) mulle viestiä että saa maksettua puolessa kuussa. On niin rahaton ja kiireinen. Eli nyt sit yritän jotenkin pärjäillä tilipäivään olemattomalla rahapussilla. Vanhempi lapsista totesi että on kiva kun meillä on vähän rahaa kun silloin saa puuroa. Että jotain hyvää tässäkin. Onneksi ex-anoppi oli laittanut poikien tilille rahaa niin niillä on kuitenkin nyt molemmilla omaa käyttörahaa vaikka mulla ei oo sitä antaakkaan.

Aikamoinen kiukku kyllä nousi taas pintaan siitä miehen tekstiviestistä. Siellä yksinään elelee ja ei muka oo rahaa elättää lapsiaan. Tekis töitä! Ennen ei muuta ehtinytkään tekee ku töitä. Aina oli kaksikin työpaikkaa ja niin kiire ettei ehtinyt kotona olla. Tekis nyttenkin sit töitä kun ei oo ees perhettä jolle tarttis aikaa jakaa. (tai voi sillä tietty ollakkin. Mä en vaan tiedä)

Yhdestä ainoasta tekstiviestistä kaikki katkeruus ja muut tunteet nousi taas pintaan. Miten se irtipäästäminen onkaan näin vaikeaa. Tai välillä on kyllä jo helpompaa. En enää päivittäin läheskään mieti menneitä aikoja tai haikaile menetetyn perään. Jos ei tää jatkuva yksinäisyys vaivaisi voisin sanoa olevani hetkittäin jopa onnellinen. Onnellinen siitä että saa hengittää omaan tahtiin eikä tarvitse "haistella" toisen tuulia. Sitä en kaipaa. Enkä ole vielä valmis uuteen suhteeseenkaan. Siihen hommaan itsetuntoni on kyllä vielä liian poljettu.

Hei vaan kaikille 🙂!
Tosi kiva jatkaa täällä näitä jorinoita, jotka kulloinkin päällimmäisenä.
Hyvä Sasaki että sait elatusmaksut järjestykseen, tosin myöhässä. Sellaisia ne on nää herrat, että jos hoputat rahan tulemista niin kuvittelevat että äitee menee ostamaan kynsilakkaa tms. Olen itsekin joutunut monen vuoden aikana silloin tällöin kyselemään elatusmaksun perään kun on sattunut unohtumaan tai viivästymään. Tosi ärsyttävää, tiedän kun oma tilanne on tosi tiukka koko ajan, saa olla suorastaan taikuri että selviää arjesta. Olen ollut operaation takia pitkällä sairauslomalla ja nyt pätkätyöläisenä on vaikea saada työtä kun niin pitkä aika edellisestä pätkästä. Jospa se aurinko vielä risukasaankin paistaa, toivotaan niin. Kaikkea hyvää ja jaksamista teille kaikille, ystävät 🙂👍🙂🌻☺️❤️

Joo just noin, et kun ne miehet tajuaisi et se raha TULEE LASTEN elatukseen, ei äitien virkistykseen. Ymmärrän Sasaki täysin tuota, miten yksi tekstari saa taas kaikki tunteet pinnalle, sama täällä vaik itselläkin menee hyvin. Kai siinä irtipääsemisessä menee sitten kauan aikaa, välillä tuntuu että pystyyköhän sitä koskaan täysin irtipäästämään tai siis pystyykö reagoimaan neutraalisti kaikkiin eteen tuleviin asioihin, joita tuolta exän puolelta tulee lähes koko ajan.

Kaikesta huolimatta hauskaa viikonloppua, vaikka nyt ilma onkin hieman pilvinen. Koitetaan löytää sitä aurinkoa edes pikkaisen viikonlopusta.

Terv. Rusinantte

Hei ,
Otanpa minäkin osaa tähän ketjuun, jos vaikka tämä kirjoittaminen lievittäisi tätä tuskaa,mikä sisällä jyllää.
Erosta eteenpäin, hyvä otsikko. Miten siitä mennään eteenpäin, kun tuntee olevansa joka suuntaan täysin jumissa. Omasta erostani on kohta kaksi vuotta. Se yli 20v kestänyt piina päättyi, ja jatkuu miehen katkerina tekstiviesteinä ja syytöksinä. Se jatkuu lasten toipumisena, jotka nuorina aikuisina kipuilevat nyt, kun siihen on lupa ja uskaltavat näyttää tunteitaan. Se jatkuu minun syyllisyyden tunteina, miksi en lähtenyt jo kauan sitten. Miksi pelkäsin nyrkkiä ja uhkauksia? Miksi pelkäsin,mitä tapahtuu lapsille, jos heidän äitinsä tapetaan? Niitä mietin nyt kun kaikki tavallaan on ohi, en saa "uudesta" omasta elämästä kiinni. Pelkään, että romahdan täysin, kun nuorin lapseni lähtee armeijaan ja jään yksin.
Teidän kaikkien sanat täällä ovat niin tuttuja tuntemuksia. Viha ja katkeruus , paha mieli vuorottelevat.
Nyt olen vielä sen asian edessä,että työkuvioni muuttuvat. Sekin on vielä kestettävä.Mies piti aikanaan huolen siitä,että hävitti ympäriltäni kaikki ihmis-suhteet, niitä on nyt vaikea solmia uudelleen, kun huomaa pelkäävänsä ihmisiä.
Ulkona paistaa aurinko,mutta rölliä pelottaa katsoa ulos.

Voimia teille kaikille!

Hei kaikki täällä!
Tutulta kuulostaa rölli sinun tarinasi. Minä vaan kestin sitä 15 vuotta. Miehesi oli ilmiselvästi narsistinen kuten minunkin eksäni. Ja vähän samanlaisia pelonsekaisia tuntemuksia minullakin, en oikein osaa lähteä minnekään, en käydä missään, varsinkaan missä tapaisin toista sukupuolta olevia. Olen ihan kipsissä jos joku mies katsookin pidempään. En tahdo uskoa että hyviä miehiä on olemassakaan vaikka onhan niitä, mutta epäonnistunut suhde vaikuttaa pakostakin vielä pitkän aikaa enkä usko koskaan tuntevani oloani 100% turvalliseksi, vähiten toisen miehen kainalossa. Tosin sinne taitaa olla vielä liian pitkä matka. Ja eipä meille keski-ikäisille ole oikein paikkojakaan missä käydä tai niitä miehiä tavata. Ei nyt ole tuo kaikkein päällimmäisenäkään mutta joskus ajattelen että elämän pitäisi jollain lailla jatkua. Tosin saan harrasteistakin ja ystävättäristäkin (niistä muutamista, jotka ihmissuhteet ovat kestäneet isältä pojalle välimatkoista huolimatta ja muutamista uusista) voimaa ja vaihtelua ja luonnollisesti lapset ovat aina se number one. Minunkin eksäni piti huolen että sukuni ja ystäväni eivät häirinneet liiaksi, jouduin keksimään valkoisia valheita miksi meille ei voinut tulla. Joskus se oli rankkaa kun piti valehdella, mutta minkäs teet. Pakkohan se oli totella kun pelotti. Kiva, että teemaryhmäläisiin on saatu vahvistusta ja uusia tuulia ja ajatuksia. Voimia ja jaksamista kaikille ☺️❤️

Hei

Kiitos Sasaki, kun perustit tämän ryhmän. En meinannu ensin päästä edes kirjautumaan, mutta lopulta onneksi löysin tämän ryhmän.

Lukasin muiden tekstit ja tuntuu tutulta. Mä olen tänään juuri jostain syystä erityisen yksinäinen. Mihin kummaan on ystävät kadonnu, miksi mun elämä on kiinni vaan miehestä. Nyt odottelen että prinssi tulee valkealla ratsulla ja muuttaa kaiken hyväksi.. tosi hyvä alku jos joskus prinssi saapuu! Olen roikkunu pari kuukautta nettidetissä ja just päätin lopettaa sen, ihan paskaa "matskua" siellä...

Olen jostain syystä kauhean maassa ja voimaton. Mietin tulevaa pitkää kesälomaa kauhunsekaisin tuntein.. mitä mä teen, makaan yksin pihalla jos aurinko paistaa ja jollei paista, makaan yksin sohvassa..

mä jo luulin olevani pitkällä selviämisessä, ja yhtäkkiä näen taas kuinka rikki, petetty ja jätetty ja yksin olen. Ja mies porskuttaa uuden kullan kainalossa. Harkinta-aika vasta puolivälissä ja taitaa olla jo kihlat vaihdettu toisen kanssa!

Kaiken tän valituksen päätteeksi.. tsemppiä teille hei.. erityisesti sulle Sasaki ja Rusinantte -kivaa että sulla menee edelleen hyvin. 😀

Susse

Susse, on tuohon keinoja. Kannustan aktiivisesti keskittymään sellaisiin tekemisiin, mitkä ovat itselle mielenkiintoisia.

Olen itse tehnyt niin ja vaikkakin parisuhdekiemurat mielessä usein pyörivätkin, laitan ne ajatukset aina aktiivisesti pois. Minulla tuo on vaatinut melko paljon, mutta koen suuria mielihyvän tuntemuksia ja hyvää oloa kaiken surunkin keskellä.

Tuo on vaatinut jokapäiväistä itsesemiä ja keskittymistä ja psyykkaamista, mutta aina vaan menee paremmin. Olen myös aktiivisesti tarttunut ystävyyksiin ja elvyttänyt myös muutamaa vanhaa.

Kukapa muu sitä arkea muuttaisi, kuin minä itse. Kun myös ymmärtää sen, kuinka iso osa elämästä on muutakin tekemistä ja asiaa, kuin parisuhde, niin on helpompi olla itsensä kanssa. Toki se parisuhde ja perheen perustaminen on luontainen kaipuu, jota on vaikea kokonaan kuolettaa ja ei tarvitsekaan. Itse luotan, että jos on eteen tullakseen, niin sitten tulee. Tämän kaiken ajan aion käyttää kyllä muuhun, kuin vain parisuhteen kaihoamiseen ja ikävöimiseen. Niin sanotusti koetan nauttia siitä, mitä minulla juuri nyt on elämässä. Hyvä taito on elää tässä hetkessä. Helpommin kuitenkin sanottu, kuin tehty 🙂

Miten se usein onkaan niin vaikeaa meille ihmisille olla juuri tässä? Ehkä se on se suorittaminen, eteenpäinmeneminen ja tunne, ettei "aikaa saisi mennä hukkaan". (mikä on ilmaisuna ja käsitteenä todella omituinen!)Ehkä se on myös jonkinlainen menneissä muhittaminen, joka meitä usein häiritsee ja varmastikin näissä suhdeasioissa myös pelätään, että ikääntyessä ei sitä hyvää parisuhdetta enää saakkaan, eikä siitä ehdi nauttimaan.

Toivotan hauskuutta ja rentoutta arkeesi 🙂

voi susse paljon jaksamista sulle! Mulle kävi kans silloin viime vuonna niin, et luulin jo olevani päässyt erossa eteenpäin, toki oli paha mieli, mut jotenkin oli helpompaa. Sitten yhtäkkiä tuli kausi, jona vain itkin ja itkin ja tunsin itseni niin yksinäiseksi. Lenkillä katselin muita ihmisiä, jotka toisen kanssa iloisesti juttelivat ja näyttivät onnellisilta ja itse olin maan sisään vajoamassa.

Mutta sekin meni sitten ohi. En tiedä mikä siihen silloin vaikutti, mut jonkin ajan kuluttua tuntui taas paremmalta. Ehkä se kuului tuohon erosta toipumiseen, siihen asti olin tsempannut lasten puolesta ja käytännön asioiden hoitamisessa, ja oma toipuminen oli jäänyt kesken. Ja sitten kun lapsilla meni paremmin, niin keho ja mieli katsoi, et nyt on mun vuoro käydä pohjalla. No, sieltä kuitenkin pääsi ylös, kun oli vain tunteiden antanut tulla ja käynyt ne läpi.

Kyllä se olo Susse jossain vaiheessa menee ainakin vähän paremmaksi. Koita löytää arjesta niitä mukavia asioita joita olisi kiva tehdä tai kokea. Jos päivässä on edes yksi pieni hetki, jolloin tuntuu paremmalta, niin sekin auttaa. Ja koita myös sitä murehtimisaikaa, josta silloin oli puhe. Voisiko se auttaa?

Koita nauttia keväisestä auringosta, se paistaa ihan yhtälailla sullekin kuin muille. Voimia kovasti ja kirjoittele tänne kun siltä tuntuu.

Terv. Rusinantte

Hei vaan Susse ja te kaikki 🙂
Olkaa itsellenne armollisia, ei tarvi jaksaakaan eikä aina joka päivä jaksaisi nousta sängystäkään. Så what? Päivä kerrallaan, asioiden edelle ei voi mennä. Jonkun ajan päästä huomaat että katselet ympärillesi aivan uusin silmin kun saat vähän etäisyyttä asoille. Ja jos kohtalo päättää toisin niin sitten se on niin. Voimia ja jaksamista teille kaikille 🙂

Kiitos teille rohkasusta, niin se varmasti menee että aurinko vielä paistaa tähänkin risukasaan.
Pitäs vaan jostain saada se voima että ottaa itteään niskasta kiinni ja uskoo taas kerran, että kaikki järjestyy.

Oon ollu tässä muutaman päivä kipeenä ja makaan sohvassa kirjojen ja räkärättien kanssa ja katon kakkaa telkusta.. äärettömän tylsää...
Tiedän että kun pääsen sohvasta ylös sekä sairauden että surun alta ja lähden juoksemaan tai pyöräilemään, tekemään jotain ja tapaamaan ihmisiä, elämä jotenkin varmasti alkaa taas voittaa.

Aurinko ja lämpö oikeesti ihan itsenäänkin hoitaa.

Mulla ois ero edessä nyt, viiden vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen päätin
nyt pysyä lujana. Tosin se on todella vaikeaa, kun on on ystävät kaikonneet eikä ole
oikeen ketään kenen kanssa puhua, tai viettää aikaa.
Meillä on 2 ihanaa tyttölasta, toinen tarhassa ja toinen kotona. Arki on hankalaa jo nyt,
vaikka on vasta viikko aikaa kun käskin mieheni lähteä.
Isot laskut, ei autoa, ja tää yksinäisyys...☹️

Tää mies oli maailman ihanin, ihanin mies ja loistava isä.
Sellainen kehen mä rakastuin tosi lujaa. Reipas tekemään kotitöitä,
pihahommia ja omat työnsä.
Mutta joka vuosi, kun kesä tulee alkaa helvetti. Ei tarvita kuin pieni pilkahdus aurinkoa,
ja korkki on auki. Viinaa juodaan useita päiviä, uhkaillaan pahoinpitelyllä lapsien aikana, viimeisimpänä nyt vappuna rikkoi meidän koti-ovet moottorisahalla kun en päästänyt sisään koska oli juopotellut taas.
Kun taas saa päänsä selväksi, on pahoillaan, itkee ja toivoo pääsevänsä kotiin.
Mutta jos en päästä, on suuntana heti alko.
Aina sitten pitkän keskustelun jälkeen annoin taas mahdollisuuden, niin ei ikinä mennyt kuin viikko ja kas kummaa, ei näkynyt työpäivän jälkeen ja kun soitin että missä on,
niin huomasin että oli juonut taas.

Mun on niin hirveä ikävä sitä ihmistä, kuka se on kun se ei juo.. 😭
Mutta mikään ei muutu, lupaukset on turhia, ja valheita tulee yksi toisensa jälkeen.
Mä tiedän, että kovasti se yrittää olla selvinpäin, koska rakastaa perhettään mutta aina käy toisin. Mä oon viimiset 5 kesää ollut niin onneton, että en halua taas olla sitä, ja itkeä iltaisin.

Teenkö oikean ratkaisun, vai pitäisikö vielä yrittää olla tukena?
Tiedän myös että hänen elämässään alkaa alamäki, ja selviä päiviä ei tule olemaan kun hän perheensä menettää. Milloin on aika antaa se viiminen mahdollisuus?
Miksi tän pitää olla näin vaikeeta?
Kunpa olis edes niitä ystäviä vielä.. Ainoa päivieni piristys joka saa hymyilemään on mun tytöt. ☺️❤️

Ihanaa kesää kaikille, murheista huolimatta. 🙂🌻