Mun paha oloni meni eilen illalla yli enkä enää kyennyt olemaan puhumatta vaimolleni asiasta. Miltei kaikki meni oikeastaan juuri niin kuin ajattelinkin; ensin tuli suuttumus ja sitten selittely: "MULLA ON OIKEUS TUTUSTUA UUSIIN IHMISIIN EIKÄ SE OLE SULTA POIS!" Tavallaan niin joo. Mutta miksi kaikki tuo salailu? Ja miksi se viestittely menee aina kaiken muun edelle? Jopa siis lapsen tarpeiden edelle, itseäni nyt en enää edes osaisi kuvitella vaimolleni miksikään prioriteetiksi. Sen viestittelyn takia hänellä on puhelin kourassa 24/7, jopa yöllä. Sen takia puhelin on nykyään aina äänettömällä, jottei viestien piippailu kuuluisi. Vaimo jopa poisti whatsappistä sen 'viimeksi paikalla' -näkyvyyden, jottei kukaan näkisi että hän on öisinkin jatkuvasti paikalla. Kyseessä on siis vaimon kertoman mukaan joku selvästi nuorempi ulkomailla asuva mies, jolla on live-elämässään muitakin naisia vaikka kuinka ja paljon. On kuulemma mukava mies, joka "ymmärtää ja kuuntelee". Keskustelu on helppoa. Vaimon mukaan miehen kiinnostus myös "ihanasti hivelee" hänen itsetuntoaan. Mutta mitään väärää hän ei ole puheidensa mukaan siis tehnyt, jutellut vain kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ja mun kykenemättömyyteni keskusteluun on hänet ajanut alun alkujaankin juttelemaan toiselle. Eli minun syyni. Taas kerran.

Niin. Miten sen nyt sitten ottaa? Onko se pettämistä, jos sitä on salailtu viikkokaupalla? Se, että tuo tuntuu musta pahalle johtuu vaimon mukaan vain siitä että mä olen mustasukkainen ja omistushaluinen. Tilanne on vähän hankala, koska mielestäni en edes ole mustasukkainen. Enkä ole ollutkaan enää moneen vuoteen. Eikö tällaisesta voi tulla paha mieli muka normaalisti? Mulla on todella loukattu olo ja paha mieli. Mielestäni en ylireagoi. Kertokaa joku, onko tämä normaalia teidän mielestä?

Toinen puoli asiassa onkin sitten vielä erikoisempi. Vaimo käänsi koko keskustelun ihan yhtäkkiä seksiin. Meidän kuulemma pitäisi alkaa harrastaa taas seksiä. Se oli niin outo juttu tähän väliin, että menin täysin sanattomaksi. Taustana siis se, ettei vaimo ole melkein KAHTEEN VUOTEEN halunnut edes halata mua tai muuten koskettaa. Eli seksiä ei todellakaan ole ollut. Ja nyt, tämän asian yhteydessä, puhutaankin siitä. Musta se oli vain kehno yritys kääntää epämiellyttävä keskustelu muualle, mutta tiedä häntä. Ja tämäkin sen miehen ansiota siis kuulemma, oli sanonut kun vaimo oli valittanut avioliitostaan, että kannattaa yrittää muuttaa tilannetta. Mun korviin se kuulostaa kehotukselta erota tosin. Sitten sain kuulla, että osasyystä seksiä ei ole ollut koska mä olen vähän lihonnut ja sitten että mun hius- ja pukeutumistyylit jne. on rumia. Olen kuulemma tyyliltäni joku juntti. Omasta mielestäni mun tyyli on suht neutraali ja normaali. Ja mitä ylipainoon tulee, joo sitä on vähän tullut, muttei kyllä ollenkaan niin paljoa mitä vaimolle itselle. Ja mähän en todellakaan voi kommentoida hänen tyyliään mitenkään, koska se olisi naisvihaa tms. Siitä seuraisi uhriutuminen, painosta en etenkään voisi huomauttaa. Jännä miten miehelle saa sanoa vaikka kuinka ilkeästi, mutta naiselle ei. Kai se on tätä nykyajan tasa-arvoa sitten. Selvennettäköön nyt vielä, etten mä ikinä edes sanoisi kenellekään ilkeästi. Ei se kuulu mun tapoihin.

Mitä tästä kaikesta nyt ajatella? Musta mua on petetty, vaimon mielestä mitään väärää ei ole tehty. Hänellä on oikeus. Ja jos mun on paha mieli, se on vaan mun ongelmani. Mun pitää se käsitellä. Näin sain kuulla. Vaimo ei todellakaan lopeta yhtään mitään. Kyseessä on hänen oikeutensa. Kai kenellä tahansa on oikeus tehdä mitä tahansa kumppaninsa selän takana, mutta onko se oikein? En kerta kaikkiaan tiedä, mitä tehdä. Ainoa mitä tiedän, on se että voin todella huonosti juuri nyt. Mun tekee ihan fyysisesti pahaa. En pysty syömään. En saa nukuttua. Mulla on kamala olo. Ajattelen, että kuolema veisi mut pois täältä. Ajattelen, että voisin alkaa juoda taas. Mitä väliä sillä edes olisi?

Siitä seikasta itsessäni voin olla ylpeä, etten ole ratkennut juomaan tämän kaiken ahdistuksen vuoksi. Vaimo on toki ollut mulle nyt selvästi mukavampi ja ystävällisempi parina viime päivänä. Liekö jotain alitajuntaista syyllisyyttä pettämisestä sitten, en tiedä. Vaikea sitäkin on silti uskoa, sillä ei vaimo kyllä mun tunteistani mitään välitä. Hänelle tärkeintä on vain oma napa. Vieläkään ei ymmärrä tehneensä mitään väärää. Oikeastaan olen aivan varma, ettei tule sitä ymmärtämään koko loppuelämänsä aikanakaan. Vain minä olen vaimon mielestä syyllinen tähän tilanteeseen ja sillä selvä. En jaksa enää välittää siitä.

Mä mietin miten kauan ihminen voi toimia suht normaalisti ja käydä töissä yms, jos ei syö oikein mitään? Mä en ole nyt viikkoon pystynyt syömään kuin muutamia proteiinipatukoita tai banaanin päivässä. Mua ällöttää ruoka ja kaikki syöminen. Mun tekee pahaa. Ahdistaa. En saa nukuttua. Ajatukset kiertää kehää. Onko ihminen silloin masentunut, jos haaveilee kuolemasta? En tiedä, voi olla että alan palaa loppuun nyt. Tätä stressiä on jatkunut taukoamatta yli kuusi vuotta jo eikä loppua näy.

Olen meinannut jo monta kertaa vastata sinulle mutta jospa nyt viimein. Muutama vuosi sitten minä olin sinä ja tunnen täysin kaiken tuskasi mitä koet. Olin niin täsmälleen samanlaisessa tilanteessa, että ihmettelen miten se on edes mahdollista. Lähes kaikki täsmää. Myös minulla oli pitkä suhde epävakaan, kylmän ja aikaansaamattoman vaimon kanssa joka käytti sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa minua kohtaan mutta jota silti erittäin suuresti rakastin. Myös minä sinnittelin vuosia siinä helvetissä ja yritin kaikkeni korjatakseni tilanteen ja muutakseni itse paremmaksi jotta toinen ei olisi niin hirveän onneton ja saisin itsekin parempaa kohtelua. Mikään ei auttanut. Ei vähääkään. Mitä enenmmän yritin niin sitä huonommin ja kylmemmin minua kohdeltiin. Myös meillä oli lapsi jonka tulevaisuudesta olin erittäin huolissani mm. koska äiti ei ollut hänen seurastaan erityisen kiinnostunut.

Puolisoni oli myös uskoton. Kun sain tämän selville niin annoin anteeksi kun uskoin yhteyden löytyneen jälleen ja hän lupasi yrittää korjata välejämme. Yritykset jäivät vähitellen ja aiempi kylmyys ja huono kohtelu jatkuivat. Tilanteemme viimein ratkesi kun hän jäi uudelleen kiinni uskottomuudesta muutaman kuukauden päästä. Sain jälleen kuulla samat vakuuttelut ja selitykset miten kaikki nyt muuttuisi ja miten väärin hän ymmärtää tehneensä minua kohtaan. Ymmärsin itse vasta sitten, että suhdettamme sellaisena kuin olen sen nähnyt ei koskaan ole ollutkaan. Minä olen ollut vain rahoittaja ja oksennusämpäri johon voi purkaa pahaa oloaan. Viimein ymmärsin, että tulevaisudessa ei ole odotettavissa kuin tätä samaa muutaman vuoden jatkunutta tuskaa mitä olen elänyt tähän asti. Rakastava ja kunnioittava parisuhdetta tästä ei enää tule eikä se kaiketi sellainen ole koskaan ollutkaan.

Niinpä otin eron.

Ei mennyt kuin muutama viikko niin huomasin jo millaisen taakan olin saanut pois harteiltani. Elämään palasivat värit, ja nyt muutaman vuoden jälkeen olen onnellisempi kuin koskaan. Myös välit lapseen ovat erinomaisia. Nyt lapsen ei enää tarvitse katsoa isän surkeaa naamaa vaan isä jaksaa touhuta lapsen kanssa täysin eri antaumuksella kun huono suhde ei enää nakerra omaa hyvinvointia. Onneksi myös lapsen äiti osallistuu nyt enemmän, koska lapsi on puolet ajasta siellä ja hänen on pakko. Lapsi tavallaan sai molemmat vanhempansa eron myötä. Yhdessä ollessamme hänellä ei ollut oikein kumpaakaan. Ainoa mitä kadun on se, että kestin tuota kohtelua niin pitkään.

Sinä olet nyt Mikey tehnyt kaiken minkä pystyt. Voit olla tyytyväinen siitä ettei sinun tarvitse jossitella teitkö tarpeeksi. Kyllä teit. Nyt sinun on aika pelastaa itsesi ja mahdollisesti myös lapsesi. Kukaan muu ei sitä tee kuin sinä. Lähde. Vaimosi tuskin lähtee. Miksi lähtisi? Hänellä on jo sinut elättäjänä, lapsenvahtina ja oksennussankona etkä sinä vaadi itsellesi mitään vaan mukisematta kestätä kaiken tuon huonon kohtelun. Toinen vaihtoehto on että jäät ja sitten kuluu vielä toiset kuusi vuotta ja olet edelleen samassa tilanteessa.

Hei, ja kiitos kommentistasi! Sain siitä itse asiassa todella paljon voimia. Jo pelkästään tajunta siitä että joku on elänyt ja selvinnyt läpi samasta helvetistä, auttaa mua tosi paljon! Mä tiedostan täysin, miten olen tehnyt kaiken voitavani tämän jutun eteen. Antaisin ulkopuolelta katsoen itselleni myös saman neuvon kuin sinäkin: Lähde. Se olisi oikein, sen olisin myös ansainnut. Toisaalta mietin meidän lasta ja sitä, minkä kaiken siinä menettäisin, jos myös jotain uuttakin saisin. Mä aion vielä sinnitellä toistaiseksi tässä, vaikka mua sattuukin. Tämä on hullua, tiedän sen, mutten juuri nyt osaa muutakaan. Tai pysty muuhun.

Meillä on jostain ihmeen syystä ollut nyt myös vähän paremmat välit vaimon kanssa. Seksiäkin on harrastettu. Toisaalta tilanne on hyvä, toisaalta mun pää on aivan sekaisin. Totaalisesta tunnekylmyydestä, suoranaisesta vihasta, seksiin ja puheisiin yhteisestä tulevaisuudesta. Mun vaimo on kuin epävakaa tuuliviiri. Ja mä olen tässä vierellä aivan pihalla, että mistä nyt taas tuulee.

Samaan aikaan mua todella paljon loukkaa mun vaimon käytös ja toiminta. Mun pitäisi ihan vaan normaalisti hyväksyä se, että hänellä on jossain joku salaperäinen ihastus, jonka kanssa viestittelee jatkuvasti. En mä sitä hyväksy ja se tulee vaan viemään mua koko ajan etäämmälle vaimosta. Sille en voi enää mitään. Tämä on taas yksi asia missä koen, ettei mun tunteista välitetä paskan vertaa.

Syvässä energiavajeessa ensimmäiseksi aamulla tunnin hyvätempoinen kävelylenkki. Lumi tuiskaa päin naamaa, kylmä viima tuntuu takin läpi. Mä kiusaan itseäni. Sama syömisen kanssa, kourallinen viinirypäleitä, banaani, proteiinipatukka. Toinen päivä jo putkeen näin. Kiitos laihtumisesta kuuluu vaimolle. Toki tämä ahdistus satuttaa joka hetki, joten en saa oikein iloa painon putoamisestakaan.

Mutta kun mun ei vaan tee mieli syödä mitään, ihan kaikki ruoka etoo mua. Mä en saa nukuttua. En pysty keskittymään mihinkään. Mua ahdistaa. Mietin vaihtoehtoja tälle, mutta en keksi mitään. Ajatukset pyörii vaan kehää päässä. Jopa filosofian lukeminen on nyt jäänyt, huomaan tuijottavani samaa sivua kymmenen minuuttia ymmärtämättä mitään lukemastani.

Mä käsitän nyt, miten pahalta petetyistä tuntuu. Tämä syö ihmistä elävältä. Eikä mua edes ole fyysisesti petetty. Tiedä silti, onko tämä mulle jopa pahempaa näin? Etenkin kun se yhä vaan jatkuu. En saisi miettiä näitä. Mutta pää ei tyhjene.

Hei, miten voit tänään Mikey9 ? Luin tätä viestiketjua ja mietin että olet ollut sitkeä. Hienoa että olet ollut juomatta ja pitänyt huolta kunnosta. Muista silti syödä terveellisesti. Ehkä se kiinnittää vaimosikin huomion kun näytät ja voit paremmin?

Mietin myös että vaimosikin on voinut pahoin. Se ei toki anna oikeutta pitää sinua roskakorinaan. Hän on ilmeisesti pettynyt moneen asiaan eikä työkään ole ollut jatkuvaa ja kestävää eikä näin ollen palkitsevaankaan. Lisäksi naisella saattaa olla kuukautiskierron vuoksi ihan hirveä olla. Tiedän sen kokemuksesta ja nyt 48 vuotiaan näen että se on aiheuttanut minulle elämässäni paljon harmia.

Oletko näinä vuosina yrittänyt huomioida häntä? Ostanut jotain mistä hän tykkää, vaikka suklaata tai kehua häntä? Vaikka huolehdit lapsesta ja kodista, se ei huomioi häntä vaan on perheessä muutenkin kummankin tehtävä. Huomaatko häntä henkilökohtaisesti? Rakastatko häntä? Oletko sanonut sen hänelle, koska?

Se että hän kirjoittaa englanniksi jonkun kanssa saattaa olla tällaista samanlaista purkautumista mitä sinäkin kirjoitat täällä? Ehkä se ihminen kehuu häntä ja hän saa siitä voimia pahaan oloonsa.

Se on superhyvä asia että kirjoitat tänne. Vaikkei ketään vastaisi, kirjoita silti. Asioita ei pidä padota sisälleen. Hyvää huhtikuuta, katso miten aurinko paistaa ja kevät tulee aina uudelleen. Se ei huomaa meidän ongelmiamme vaan loistaa aina täynnä uutta toivoa.

Saako tiedustella mitä filosofiaa luet?

Hei Mikey9,

luin läpi kaikki sinun tekstit ja nostan sinulle hattua että olet pystynyt jo useamman kerran katkaisemaan juomiskierteen ja aloittanut terveellisemmän elämän. Hienosti toimittu tukalassa tilanteessa.

Kaipasin lukea kirjoituksia vaikeista parisuhdetilanteista miehen näkökulmasta. Vaimosi tapa olla ja käyttäytyä muistuttaa itseäni monessa mielessä, joten tuleepa tässä mulle syvällinen tenkkpoo sen suhteen miten minua koetaan parisuhteessani. Aloitan ehkä omasta tilanteesta keskustelun.

Voimia sinulle!

Mä en ole yli vuoteen kirjoittanut tänne mitään. Luin koko tämän keskustelun läpi ja tuli tosi outoja fiiliksiä kyllä. Tuosta ensimmäisestä superahdistuneesta tekstistä on kaksi vuotta aikaa ja muistan sen kuin eilisen... Kaiken sen pelon ja stressin. Sen, miten kaikki aika ja energia kului vaan selviytymistaisteluun, yrittämiseen ja kestämiseen. Mutta mä selvisin siitä.

Mä oon yhä naimisissa ja saan yhä olla isänä. Se, millainen mun suhde on, onkin sitten vähän eri asia. Miten tästä oikein kertoisi? Vuosi sitten vaimo jäi kiinni siitä pettämisestä, tai miksi sitä nyt sanoisi? En tiedä. En ole päässyt yli siitä enkä tule koskaan pääsemään. Eikä se ole edes loppunut. Meillä on täysin eri käsitykset siitä(kin) asiasta. Ja monesta muusta, katsotaan osaanko yhtään sanoittaa niitä tässä.

Koko viime kesän läpi kävin aktiivisesti juoksulenkeillä ja aloin lopulta olla jo aika hyvässä kunnossa ja laihduin melkein 30kg. Siihen meni alkuvuodesta lähtien yli 8kk aikaa. Sitten syksyllä mun stressi- ja ahdistustasot vaan kerta kaikkiaan räjähti käsiin ja aloin taas juoda. Ja pojat mä joinkin! Koko syksyn ja alkutalven läpi, kunnes päätin jouluna lopettaa. Viikon verran jaksoin olla selvinpäin, mutta sitten lähti taas. Juominen jatkui miltei päivittäin aina vappuun saakka. Silloin sairastuin johonkin pöpöön ja olin melkein viikon sänkypotilaana, en pystynyt syömään oikein mitään. Ajattelin, että kuolenko mä nyt, oliko kaikki tässä? Oli se tauti sitten mikä tahansa, se pisti miettimään. Miettimään sitä, mitä mä vielä elämältä haluaisin. Tämä suhde se ei ainakaan enää ole. Mä en rakasta mun vaimoa eikä hän mua. Vaimon motiiveista olla mun kanssa en tiedä, enkä tiedä kiinnostaako se mua edes enää. Tämä on ohi jo. Mä en enää välitä siitä, että vaimo pettää mua. Mitä sitten? Meidän arvomaailmat on ihan eri planeetoilta. Vaimo haluaisi avoimen suhteen ja vapauden panna ketä tahansa. Mulle tiivis ydinperhe olisi ollut unelmien täyttymys, mutta mä olen haudannut sen unelman hiljaa mielessäni jo. Mä en koskaan saanut sellaista enkä tule koskaan saamaankaan. Mä olen jumissa tässä ahdistavassa ja toksisessa suhteessa vielä niin kauan, kunnes mun vaimo löytää jotain muuta ja lähtee, mun poika kasvaa aikuiseksi tai sitten mä kuolen.

Kuolema... Niin. Miten helppoa olisi, jos vaan pääsisin pois täältä? En joutuisi enää miettimään mitään, esittämään mitään, tekemään mitään. Elämästä on tullut mulle vain yksi vitun raskas ja painava taakka, oikea työmaa.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 4 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: -

Kiva kun kirjoittelit kuulumisia. Olenkin miettinyt kuinka sinulle lopulta kävi. Et sinä kyllä mitään selvinnyt ole vaan ahdistus on vaihtunut masennukseksi. Tarjoat minulle kyllä mielenkiintoisen vaihtoehtotodellisuuden mitä olisi tapahtunut itselleni jos olisin aikoinani tehnyt eri ratkaisut.

Minä en osaa sinulle oikeastaan sanoa enää mitään muuta kuin minä olen jo sanonut joten haluan vaan kertoa että tunnen kyllä tuskasi niinkuin voi sellainen ihminen tuntea joka on täsmälleen saman kokenut ja toivotan vaan sinulle vaan tsemppiä ihan oikeasti selvitä tuosta. Harva asia jos mikään on tässä elämässä niin pahaa ollut. Kyllä tuo vuosia voi jatkua mutta ei onneksi ihan loppuikää kuitenkaan.

Pärjäile ja muista kirjoitella välillä!