Eron jälkeen

Eron jälkeen

Käyttäjä Hätäilijä aloittanut aikaan 15.11.2012 klo 13:17 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Hätäilijä kirjoittanut 15.11.2012 klo 13:17

Erostamme ei ole kauan, olen muuttanut eri osoitteeseen kahden lapsemme kanssa.
Tunteet on sekavat. Elämämme oli jo useamman vuoden aikas sekavaa ja riitaisaa. Koskaan riitoja ei sovittu, ei varsinkaan lasten edessä näytetty että kaikki on nyt taas hyvin. Jotekin unohdimme toisemme sinne jonnekkin.. Se arjen pyörittäminen ja väsyminen ja se että emme ottaneet aikaa toisillemme …..
Minun käskettiin muuttaa, muuta vaihtoehtoa ei varmaan avomieheni nähnyt siinä. Olin ja olen edelleen tästä tilanteesta hämilläni ja myös ahdistunut.
Minun oli pakko joku aika sitten kysyä häneltä miksi näin ? Hän vain ei enää jaksanut riitaa.. ja hänestä tuntui että vihaan häntä. Sydäntäni kylmäsi hänen sanansa siitä että olisin vihannut, ei, ei missään nimessä. Olin vain jättänyt tunteeni häntä kohtaan jonnekkin, kuten hänkin…Ja hänenkin rakkautensa minuun oli hiipunut… Tämä erossa olo on kamalaa, mutta oli se elämämmekin kamalaa… ja riitaista. Mielialat heittelee ja yritän pysyä koossa. Lapsemme ovat pieniä ja yritän pysyä kasassa.
Olemme kuitenkin puhuneet avomieheni kanssa, ihan sovussakin. Ja olemme päätyneet että haemme ulkopuolista apua, selvittääksemme välimme, riitaisuudet ja pelastaaksemme perheemme.
Tunteet vain heittelevät vielä minulla suunnattomasti, olen hätäinen, haluaisin asioiden selviävän heti, mutta eihän se niin käy , on vain annettava aikaa itselle ja toiselle.Ja se tässä on niiiiin vaikeaa, olen välillä myös todella turhautunut ja jopa mustasukkainen ja silloin ajatukset lähtevät lentoon ja siitä ei seuraa mitään hyväää… Olen saanut myös exän ihermostumaan puheillani, kun epätoivo iskee, mutta yritän lujasti antaa hänelle aikaa, todella… ja miten raskasta se on… Olen hakenut itselleni keskusteluapua terapiastaja toivottavasti saan helpotusta.
Uskon että tämä erossa asuminen ”tuulettaa” meitä. Vie se sitten kuukausia tai vuoden, toivon että saamme perhe-elämämme raiteilleen taas ja saamme apua arjen pyöritykseen ja saamme takaisin toisemme…
Tämä oli hieman sekava vuodatus

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 21.11.2012 klo 20:11

Voimia ja kärsivällisyyttä sinulle. On hyvä keskittyä itsen hoitamiseen.

Käyttäjä kilttinallekarhu kirjoittanut 25.11.2012 klo 19:30

Eveny kirjoitti 21.11.2012 20:11

Voimia ja kärsivällisyyttä sinulle. On hyvä keskittyä itsen hoitamiseen.

Se ottaa jonkin aikaa ennen kuin etes tajuaa mitä on tapahtumassa,monta kertaa heräämme liian myöhään pelastamaan uppovaa laivaa,ero on aina raskas läpikäytävä mutta raskasta on myös elää rikkonaisessa suhteessa,omasta kokemuksesta voin sanoa että kun liekki on kerran sammunut niin sitä on vaikea saada uudelleen palamaan.raitis ilma ja puuhastelu lasten kanssa auttaa alkumetreillä,toivon voimia sinulle.

Käyttäjä Hilda kirjoittanut 30.11.2012 klo 16:36

Tässä onkin aikaa hieman kulunut ja muutosta tullut. Olemme päättäneet jatkaa yhdessä ja hakea apua arkeen. Tämä ahdistus on helpottanut ja oloni on tällä hetkellä hyvä. Vaikka olemmekin olleet riitaisassa suhteessa, näyttää valoa olevan. Vaikkakin aikaa on kulunut näin vähän, uskon ja luotan.
Asioita on paljon joiden on muututtava, mutta etenemme ajan kanssa ja uskon että meidän välinen suhde paranee.
Aika näyttää ja näen kyllä mieheni hymystä, että selviämme.

Käyttäjä ero_kesäk_2006 kirjoittanut 30.11.2012 klo 17:00

https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=58;mid=49095

Löysin useita ketjuja aiheesta. Tässä eräs niistä. Olen itse ollut liveryhmässä
keskustelemassa aiheesta.

Käyttäjä Hätäilijä kirjoittanut 06.12.2012 klo 09:33

Hilda kirjoitti 30.11.2012 16:36

Tässä onkin aikaa hieman kulunut ja muutosta tullut. Olemme päättäneet jatkaa yhdessä ja hakea apua arkeen. Tämä ahdistus on helpottanut ja oloni on tällä hetkellä hyvä. Vaikka olemmekin olleet riitaisassa suhteessa, näyttää valoa olevan. Vaikkakin aikaa on kulunut näin vähän, uskon ja luotan.
Asioita on paljon joiden on muututtava, mutta etenemme ajan kanssa ja uskon että meidän välinen suhde paranee.
Aika näyttää ja näen kyllä mieheni hymystä, että selviämme.

Tämä ylläoleva viesti on siis Hätäilijän viesti joka hukkasi tunnarinsa ja vaihtoi välillä nimimerkkiäkin 🙂
Siis pienin askelin mennään.