Erostamme ei ole kauan, olen muuttanut eri osoitteeseen kahden lapsemme kanssa.
Tunteet on sekavat. Elämämme oli jo useamman vuoden aikas sekavaa ja riitaisaa. Koskaan riitoja ei sovittu, ei varsinkaan lasten edessä näytetty että kaikki on nyt taas hyvin. Jotekin unohdimme toisemme sinne jonnekkin.. Se arjen pyörittäminen ja väsyminen ja se että emme ottaneet aikaa toisillemme …..
Minun käskettiin muuttaa, muuta vaihtoehtoa ei varmaan avomieheni nähnyt siinä. Olin ja olen edelleen tästä tilanteesta hämilläni ja myös ahdistunut.
Minun oli pakko joku aika sitten kysyä häneltä miksi näin ? Hän vain ei enää jaksanut riitaa.. ja hänestä tuntui että vihaan häntä. Sydäntäni kylmäsi hänen sanansa siitä että olisin vihannut, ei, ei missään nimessä. Olin vain jättänyt tunteeni häntä kohtaan jonnekkin, kuten hänkin…Ja hänenkin rakkautensa minuun oli hiipunut… Tämä erossa olo on kamalaa, mutta oli se elämämmekin kamalaa… ja riitaista. Mielialat heittelee ja yritän pysyä koossa. Lapsemme ovat pieniä ja yritän pysyä kasassa.
Olemme kuitenkin puhuneet avomieheni kanssa, ihan sovussakin. Ja olemme päätyneet että haemme ulkopuolista apua, selvittääksemme välimme, riitaisuudet ja pelastaaksemme perheemme.
Tunteet vain heittelevät vielä minulla suunnattomasti, olen hätäinen, haluaisin asioiden selviävän heti, mutta eihän se niin käy , on vain annettava aikaa itselle ja toiselle.Ja se tässä on niiiiin vaikeaa, olen välillä myös todella turhautunut ja jopa mustasukkainen ja silloin ajatukset lähtevät lentoon ja siitä ei seuraa mitään hyväää… Olen saanut myös exän ihermostumaan puheillani, kun epätoivo iskee, mutta yritän lujasti antaa hänelle aikaa, todella… ja miten raskasta se on… Olen hakenut itselleni keskusteluapua terapiastaja toivottavasti saan helpotusta.
Uskon että tämä erossa asuminen ”tuulettaa” meitä. Vie se sitten kuukausia tai vuoden, toivon että saamme perhe-elämämme raiteilleen taas ja saamme apua arjen pyöritykseen ja saamme takaisin toisemme…
Tämä oli hieman sekava vuodatus