Tänä vuonna tulee kuluneeksi 33 vuotta yhteistä taivalta mieheni kanssa. Yhteiselo on sujunut pääsääntöisesti hyvin, riitoja on ollut, mutta ne kyllä parisuhteeseen jossain määrin kuuluvat.
Mieheni on varsin temperamenttinen, minä enempi rauhallinen, tasapainottava puoliso. Suuttuessaan mies on ihan mahdoton, niin kai sitä voisi kuvailla. Fyysisesti ei käy käsiksi, mutta sanansäilä lentää. Ja koskaan, ei koskaan jälkeenpäin sanomisiaan anteeksi pyydä. Isoista asioista meillä ei riidellä, mutta pienistä, aivan mitättömästä, minun mielestäni, sitäkin enemmän! Mieheni on järjestyksen mies, minä siivouslinjoissani suurpiirteisempi. Mies saa ajoittain aivan hermeettiset raivarit taloudessa vallitsevasta epäjärjestyksestä. Tuolloin hän sättii kaikki perheenjäsenet, tekemiset ja tekemättä jättämiset. Hän voi suutuspäissään paistoa mielestään ylimääräiset tavarat jätesäkkiin, joskus varastoon, joskus roskikseenkin ne kantaen.
Aina kun riitaa tulee, alkaa mies uhkailla esim. varatun lomamatkan perumisella tai muulla meille perheelle mieluisan asian estämisellä. Yksi uhkaaminen aihe on myös yhteisen talon myynti.
Nyt tilanne on viimeisen vuoden aikana kärjistynyt oleellisesti. Syitä siihen olen omassa mielessäni löytävinäni monia. Mies on juuri viisikymppiä ylittänyt ja vuosi sitten isänsä, johon miehelläni oli läheiset välit, kuoli. Tuolloin kuoleman kohdattua ja hautajaisissa mieheni itki. Sitten alkoi asian tiimoilta mielestäni tunteettomuuden vaihe. Isästä ei juurikaan ole puhuttu ja näkyvää suremista ei ole ollut.
Oman mausteensa tähän soppaan tuo mieheni äiti, joka vaatimuksineen kuormittaa miestäni ja sitä kautta koko perhettämme, myönsipä mieheni sen tai ei. Äiti on hyväkuntoinen vielä, mutta mieheni käy miltei joka viikonloppu äitiään autttelemassa. Appiukon kuoleman jälkeen anoppi vähätteli perheemme panostusta hautajaisten ym. asioiden hoidossa, vaikka mieheni käytännöllisesti katsoen hoiti kaikki asiat, muita lapsia kun ei ole. Anopin mielestä kaikki, mitä poikansa tai perheemme teki, oli väärin tehty. Hän haukkui niin poikansa, minut kuin lapsenlapsensa ja vähätteli meidän surunamme. Lisäksi hän vetosi velvoitteeseen auttaa häntä, koska poikaa on vanhempiensa taholta tuettu paljon taloudellisesti.
Nyt tilanne on se, että mieheni pinna on äärimmäisen kireä. Se palaa usein ja aina en edes saa kiinni syytä, miksi pinna palaa. Se nyt ainakin on selvää, että mies on ylistressaantunut. Isänsä kuoleman myötä hoidettavia asioita on tullut lisää. Äidin asioiden hoito on mieheni vastuulla, äidin omakotitalo töineen, kaupunkiosake, kesämökki, kolmen auton ylläpito, oma omakotitalo jne. Kyllä, myös me muut perheenjäsenet hoidamme asioita, mutta päävastuu on luonnollisesti miehellä. Kun miehen pinna oikein kiristyy, hän uhkaa oman omakotitalon myynnillä, mikä ei taas omasta ja lasteni mielestä ole järkevä vaihtoehto. Tuntuu kohtuuttomalta joutua luopumaan itselle rakkaasta kodista ihan vain siksi, etteivät miehen voimavarat riitä hoitamaan omaa kotia mielestään tarpeeksi hyvin, kun äidin kodin hoito vie niin paljon resursseja.
Joka tapauksessa tilanne on todella kriisiytynyt.☹️ Mielestäni mieheni olisi jonkin terapian/keskusteluavun tarpeessa. Tätä hänelle ehdotin, jolloin hän huusi minulle ja käski minun hankkia itselleni apua. Sitä kai nyt teenkin tänne kirjoittamalla.
Mieheni riitelee toistuvasti myös äitinsä kanssa. Isän kuollessa äiti osoitti pojalleen monia syytöksiä ja niistä huolimatta poika auttaa kuuliaisesti äitiään minun näkökulmastanijopa oman terveytensä menettämisen uhallakin.
Miten ihmeessä tässä pitäisi edetä? Mies käyttäytyy suutteessaan todella lapsellisesti. Ei vastaa puheluihin, ei viesteihin tai laittaa punaista luuria korvaan. Oikein suuttuessaan lähti yöpymään pois kotoa ilmoittamatta edes minne meni. Ei mielestäni kovin aikuismaista käytöstä. Tuli ajatus, että teollaan hän pakeni ongelmia, ongelmia, joita ihan ehdottomasti pitäisi käsitellä jollakin tavalla.
En tiedä, tulkitsenko väärin, mutta uskon, että isän kuolema on vielä miehelläni käsittelemättä, stressi painaa ja tilanne on sitä myöten kärjistynyt ja myös äidin kanssa tulehtuneet välit vaikuttavat. Varmaa on, ettei tilanne kovin pitkään tällaisena voi jatkua!
Hansa kirjoitti 5.3.2018 17:58
En tiedä, tulkitsenko väärin, mutta uskon, että isän kuolema on vielä miehelläni käsittelemättä, stressi painaa ja tilanne on sitä myöten kärjistynyt ja myös äidin kanssa tulehtuneet välit vaikuttavat. Varmaa on, ettei tilanne kovin pitkään tällaisena voi jatkua!
Voi Hansa, oletpa tukalassa tilanteessa. Olin valitettavasti aivan samanlaisessa tilanteessa ja takaa paljastui paljon pahempaa 😞 Ero siitä todellakin tuli. Tämä ikä on vaativa. Ei uskoisi alle viisikymppisenä, että suuria rankoja kaatuu ja itse siinä pahimmillaan mukana. Aivan samoin sai mieheni raivonpuuskia pikkuasioista, kuten sekaisin olevasta kodista, mutta eihän se ollut ollut uudelle naiselleen edustuskunnossa juuri silloin. Takaa siis paljastui salasuhde, joka rasitti koko elämäämme, vaikkka sen parantamiseksi sen mies oli itselleen tarvinnut. Minäkin sain kuulla tarvitsevani itse apua, mutta todellisuudessa hänellä itsellään oli paljon salattavaa. Terapeuttini mukaan oman isän kuolema on selainen tyypillinen kriisi miehelle, jolloin ajaudutaan salasuhteeseen. Mutta hei, minä maalailen nyt piruja seinille, kun et näe mitään tuollaista, mutta pyydän anteeksi, kun minun kokemusmaailmassa vallitsee toiset totuudet.
Mielestäni sinun on todellakin haettava ammattilaiselta apua itsellesi, jolloin miehesi näkee että olet tosissasi. Ehkä jopa sanottava, että näet eron ratkaisuna tällä hetkellä, jolloin hän takuuvarmasti pysähtyy mahdollisen tulevan todellisuuteensa äärellä. En näe muuta mahdollisuutta pysäyttää ikävää kierrettänne, vaikka omien vanhempieni ja tuttavieni kohdalla saman nähneenä tiedän, että tyrskyistäkin selvitään riidellen, vaikka molemmat olisivat mahdottomia toisilleen. Ehkä voisit kadota yöksi tai päiväksi pohtimaan omalta osaltasi asioita 😉 Joskus tarvitaan shokkihoitoa ja se kannattaa tehdä vielä kun mahdollista. Tulee aina hetki, jolloin läheisen tuki on se paras. Voimia 🙂🌻