Eroamisen vaikeus vai jatkaako suhteessa...
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä melkein parikymmentä vuotta, lapsia on kaksi alle 10 vuotiasta. Parisuhteen vaikeudet alkoivat mielestäni pian toisen lapsen syntymän jälkeen vaikka onnellisiakin aikoja näihin vuosiin mahtuu.
Mieheni kärsii univaikeuksista. Olemme myös persoonina todella erilaisia, mutta olen aina pitänyt sitä vahvuutena ja rakastanut miestäni todella paljon. Suhteemme on kuitenkin ollut jo vuosia enemmän toverillinen ja arjen jalkoihinsa runnoma. Olen yrittänyt piristää sitä ja järjestänyt kahden keskistä aikaa ja puhua mieheni kanssa ongelmistamme.
Olimme muutamia vuosia sitten eroamassa, koska olin turhautunut tilanteeseen, jossa ei ollut enää läheisyyttä ja seksiäkin vain minun aloitteestani. Mutta päätimme jatkaa ja panostimme molemmat yhteiseen tekemiseen, seksielämäkin vilkastui ja tunsin, että rakastuin mieheeni uudestaan. Sitten pikku hiljaa jäin taas yksin järjestämään asioita ja seksialoitteet mieheni puolelta loppuivat. Itselläni haluja olisi vaikka päivittäin. Kärsin tilanteesta, mutta yritin sopeutua, kunnes eroajatukset alkoivat taas ottaa vallan ajatuksistani. Huomasin itkeväni kauppareissulla autossa, että en voi jäädä tähän suhteeseen, jossa menen naisena hukkaan.
Nyt olemme tilanteessa, jossa vakavia keskusteluja suhteemme tilasta on käyty monta kuukautta. Olen ahdistunut, en saa nukuttua enkä syötyä. Mutta en saa eropäätöstä tehtyä, en myöskään löydä uskoa tulevaan. Huomaan, että rakastan ja välitän edelleen todella paljon, mutta samaan aikaan itken sitä että onko tilanne se ettei mieheni samalla tavalla. Vakuuttaa kyllä muuta. Enkä enää ole edes varma rakastanko ja haluanko juuri miestäni vai haluanko vain rakkautta joltain, koska on niin tyhjä olo.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Ahdistus ja suru on suuri. Itken päivittäin ja välillä tuntuu etten selviä tästä. Miksi tämä kaikki on niin vaikeaa? Milloin tiesit mitä haluat vastaavassa tilanteessa?