Hei, ikävä kuulla mitä sinulle on käynyt. Oma tilanteeni tuosta vuodenvaihteesta on vähän saman suuntainen, ei nyt ihan samanlainen tietenkään. Olimme avopuolisoni kanssa olleet yhdessä noin 2,5 vuotta. Kaikki oli hyvin tietääkseni hänen osaltaan, emme koskaan riidelleet, ei ollut mustasukkaisuutta, annoin hänelle vapauden tulla ja mennä vähän miten sattui kunhan kertoi vähän mihin oli menossa ettei tarvinnut perään huolehtia. Itse olin kyllä vähän jäänyt heitteille suhteessamme, kun kerran annoin hänelle luvan mennä niin hän sitä sitten alkoi käyttää yhteenmuuttomme jälkeen vähän liiankin reippaasti; yhteinen aikamme väheni vaikka olimme saman katon alla.

Noh, hän aina sanoi kuinka ihana olen, annan hänelle vapauden olla oma itsensä, puhui myös avioliitosta, vaikka kihloissa emme olleetkaan. Kaikki oli aina hyvin kun kysyin. Purin hammasta enkä valittanut asioista joista ehkä olisi ollut asiallistakin valittaa. Ajattelin, että kyllä nyt reilusti yli kolmekymppinen mies jo kohta rauhoittuu. Tahdoin tehdä kodista paikan jonne olisi aina hyvä tulla eikä tarvitsisi pelätä että on nalkutusta vastassa. Näin se olikin.

Marraskuussa hän yhtenä aamuyönä tuli myöhään kotiin baarista. Jankutti olevansa paha ihminen ja kadottaneensa puhelimensa tms. siinä sitten tunnusti pohjustelleensa syksyn myötä yhteistä tulevaisuutta uuden kollegansa kanssa ja olivat jossain pussailleetkin. No olihan tämä ihan kamala tilanne, en ollut koskaan olettanut että hän minua pettäisi tai että mitään olisi meneillään. Olihan hän ollut paljon ulkona mutta se ei ollut mitään uutta, ja erittäin stressaavan työsyksyn myötä oletin sen olevan pelkkää stressiä (hän on aina ollut pahasti stressaantunut heti kun vähän kuormittaa).

Mitään kunnon selitystä en saanut miksi näin oli käynyt, hän ei kuulemma itsekään tiennyt. Minä en kuulemma ollut tehnyt mitään väärää ja hän edelleen minua rakasti. Ei vain kuulemma pystynyt pyyhkimään tunteitaan tätä kollegaansa kohtaankaan. Tässä tilanteessa killuttiin siinä melkein kaksi viikkoa, sanoin hänelle että voidaan jatkaa yhdessä jos hän lupaa ettei tätä toisen kanssa enää jatketa millään tasolla. Hän pitikin sitten ihme mykkäkoulua sen pari viikkoa, nukkui kuitenkin sängyssämme (joka on minun alunperin) eikä osoittanut oikeen mitään mielenliikettä mihinkään. Siinä kohtaa sitten aloin kysellä hänen vanhemmiltaan ja kavereiltaan että tietävätkö mitä nyt on meneillään...

No eikö siitä riemu syntynyt, mies alkoi kauhean raivon ja meuhaamisen (ei ole koskaan ennen korottanut ääntään) että en saisi muille puhua meidän yksityisasioista. Sanoin että heitän hänen tavaransa menemään jos ei korjaa niitä pois jos haluaa erota toisen naisen takia. Minä siinä muka olin paholainen, uhkailin hänen omaisuuttaan ja soittaisi poliisit jos mitään tavaraa katoaisi. Ei ollut kuulemma hänen asiansa muuttaa yhteisestä vuokra-asunnostamme pois tämän takia, hänellä olisi kuulemma ihan yhtä hyvä syy siihen saada jäädä kuin minullakin (oma moraalini sanoo että pettäjä lähtee). Siinä kohtaa onneksi hänen moukkamainen käytöksensä ratkaisi tilanteen minun osaltani ja päätin siinä kohtaan että tämä riitti ja etsin uuden asunnon.

Sen jälkeen kaikki tuntui ihan hyvältä. Ostin oman asunnon, löysin uuden miehenkin. Viime aikoina on alkanut ärsyttää taas, kun tämä exäni nyt on sen kollegansa kanssa kai ihan suht virallisesti yhdessä eikä ole osoittanut mitään katumista meidän erostamme. Kaikkea hyvää hän kyllä minulle toivotti, mutta jotenkin se ei tunnu itselleni riittävän. Mielestäni hän teki niin väärin, että pitäisi löytyä vähän anteeksipyyntöä ja nöyryyttä. Ikävä myöntää, että sitä toivoisi toisen kärsivän tilanteesta.

Eli ei nyt ihan sinunlaisesi tilanne, mutta tiedän miltä tuntuu kun puun takaa toinen ilmoittaa että haluaa erota.

Toivon, että tämä oma uusi suhteeni tässä saisi tuulta purjeisiinsa, tuo exäni käytös kun sai itsetuntoni melko alas, ja jotenkin sitä nyt kaipaisi koko ajan tunnustusta ettei olisi toiselle yhdentekevä; eihän sitä kiireisessä nykymaailmassa voi odottaa joka päivä saavansa yhteistä aikaa ja huomiota, enkä voi sellaista vaatiakaan. Sillähän vain pelästyttää tuoreen suhteen pois.

Sinun kohdallasi toki on vaikeampaa, kun ei ole tuonkaan verran selitystä miksi mies haluaa erota. En minäkään tuota toiseen ihastumista pidä kovin hyvänä syynä, kaikkihan joskus ihastuvat ja jos sille jotain tekevät niin siihen pitäisi kyllä löytyä syy nykyisestä suhteesta. Mutta koitappa ymmärtää muita ihmisiä.

Sori tuli vähän pitkää tarinointia ja omia ongelmia, eikä välttämättä niin ratkaisuja sulle. Sanoisin, että keskity nyt itseesi ja mieti onko mies sen arvoinen että sen perään pitäisi edes ihmetellä, vai olla vain onnellinen että pääsi sittenkin eroon. Tämän minäkin tajusin vasta kun oli erottu; olin oikeasti ollut aika onneton. Miten käykin, kyllä se elämä siitä paranee 🙂🌻

Hei ja kiitos tuestasi!
En haittaa yhtään, että kerroit omasta kokemuksestasi, päinvastoin. Ihana kuulla ihmistä, joka on selvinnyt tästä tilanteesta. Ehkä minullakin on toivoa. Tällä hetkellä tilanne tuntuu vaan aivan mahdottomalta.

En vaan pysty yhtään käsittämään miten tähän ajaduttiin. Hän on koko ajan kertonut, kuinka minua rakastaa ja kuinka haluaa olla loppuelämän kanssani. Alkuvuodesta koin lievän masennuksen, johon sain onnekseni apua ja asia oli jo helpottumassa. Mieheni kertoi, että oli pettynyt itseensä koska ei osannut konkreettisesti auttaa minua. Hän ei ymmärtänyt, että kuunteleminen on myös auttamista. En voi käsittää kuinka ihminen, joka on koko ajan kertonut, että kaikki on hyvin, muuttuu yhtäkkiä niin totaalisesti. Hän kertoi, että tähän ei liity mitään toista osapuolta. Vaan ei tunne enää samoin kuin vastarakastuneena. Haluaisimpa nähdä sen pariskunnan, joka monen vuoden seurustelun jälkeen on edelleen vastarakastunut.

En ole saanut puhua asiasta hänen kanssaan, vaan käskyn pysyä erossa hänestä. Hän kertoi kuitenkin, että miettisi viikon ajan ja kertoisi sitten mihinkä olisiko päätös suhteemme tilanta muuttunut. Tuntuu niin kamalalta elää epätietoisuudessa. Rakastan häntä ylikaiken, ja ottaisin hänet koska tahansa takaisin, vaikka en moista temppua hyväksykkään.

En osaa muuta kuin itkeä jä syyttää itseäni, että jotain olen tehnyt väärin. Onneksi tukenani on ihanat vanhemmat ja ystävät. Mutta tuntuu, että kuormitan heitä ongelmillani. 😭

Hei ja halaus Sinulle!

Voin sanoa,että otan osaa. Hae ihmeessä apua itsellesi mielenterveystoimistosta tai vastaavasta. Kannattaa käydä juttelemassa ammattihenkilön luona jotta jaksat eteenpäin.
Niin minäkin tein ja sain suuren avun. Erostani on jo 7v.
Läheiset ovat hyvä lisätuki,mutta olet oikeassa,ettei heitä saa rasittaa liikaa. Ulkopuolinen ammattiauttaja osaa autta Sinua.

Selviät varmasti,vaikka nyt tuntuukin tosi pahalta.

Paljon halauksia Sinulle!🙂🌻

Hei, en ole vielä kuullut ensimmäistäkään kertaa että mies lähtee eikä ole toista odottamassa. Itselleni kävi sillä tavoin että oltiin seurusteltu ja asuttu yhdessä ja yksi päivä mies soittaa ja ilmoittaa menneensä naimisiin toisen kanssa. Oli kuulemma raskaanakin. Erään tuttuni avioliitto katkesi myös siten että mies vain tuli töistä, kertoi hankkineensa toisen asunnon ja muutti melkeen saman tien. Vaimo ei tiennyt minkään olevan vinossa. Ja sama kävi toiselle pitkän avioliiton jälkeen ja uusi nainenhan tälläkin. Kiiruhtivat avioonkin sitten melko vilkkaasti.
Veikkaan että tässäkin on huippiksella sama tilanne. Joku on jo katsottu mutta vanhasta ei päästetä irti kuin vararenkaasta, jos uusi suhde ei sitten toimisikaan. Ikävä sanoa mutta näin uskon tässäkin olevan.
Se että niin kernaasti ottaisit exäsi takaisin on kyllä huono juttu. Mieshän saa sitten olla suuri päättäjä ja valita mitä haluaa tehdä, mutta mitä ikinä tapahtuu, sinä aina odotat. Olette ehkä heistä varmoja tapauksia. Kestätte nurisematta.
Itselleni kävi tuon exän kanssa siten, että alle vuoden sisään erosivat. Oli sitten tuotapikaa ruikuttamassa takaisin mutta minä ehdin jo uuteen suhteeseen eikä kiinnostanut enää yhtään. Uuden miehen kautta näin muutoinkin miten mies oikeasti kohtelee jos rakastaa naistaan ja huomasin itsekin olleeni melkoinen kynnysmatto yksinäisyyden pelossa.
Mitä exälle nyt kuuluu, ei aavistustakaan. Mutta sain kyllä suoraan sanottua iloa siitä, että sain kerrottua hänelle että hänen jälkeensä llysin oikean miehen.

Hei taas, ei kannata ihan ehdottomana tosiaan pitää sitä, että ottaisi milloin vain miehen takaisin vaikka tuollaista tekee. Jostain asioita kaihertaa vaikka ei syytä saisikaan. Se ettei ole enää samalla tavalla rakastunut kuin viisi vuotta sitten ei tosiaan ole yhtään mikään syy; jos mies kuvittelee että rakkaus ei muuta muotoaan vuosien saatossa niin kyllähän se jossain pilvilinnoissa elää. Sama vika kai tuossa omassa päättyneessä avoliitossani oli, mies osasi olla niin lapsellinen, että näki sen jonain ongelmana ettei ollut reilun kahden vuoden jälkeen enää alkuhuumaa. Heti kun vähän joku toinen nainen osoitti kiinnostustaan, niin siitä sai sellaisia kicksejä joita meidän suhteesta ei enää saanut. Eikä sitä sitten muka pystynyt millään torjumaan.
Ymmärrän kyllä että tilanteesi on sinulle todella ikävä, ja minäkin suosittelen puhumaan ammattilaiselle jos siltä tuntuu. Ystävien ja perheen tuki on verraton apu, mutta sen varaan ei tosiaan kannata laskea, ettei heille tuli liiaksi murhetta sinun voinnistasi. Se on vaikeaa olla etsimättä itsestään syitä, silloinkin kun on varma siitä ettei ole tehnyt mitään väärin. Ja sellaisista tuntemuksista on aika vaikeaa päästä yli. Olen todella onnellinen että oman exäni käytös erossa oli tosiaan niin sopimatonta, että hän auttoi minua pääsemään asiasta yli nopeasti. Enkä enää ottaisi takaisin, tai edes ymmärrä mitä hänessä näin. Jostain syystä kaikki hyvät muistot katosivat ja tilalle jäi tyhjyys koko ihmisestä.

Epätietoisuus tosiaan on kamalinta. Älä missään nimessä ainakaan odota pidempään kuin tuon viikon, jos mies haluaa vielä sen jälkeen miettiä niin potki ihan tosissaan itse se ulos. Ymmärtääpä että ei ihan mikä vain käytös ole sallittua. Jos toista rakastaa ja välittää, niin ei kuulu käyttäytyä tuolla tavalla. Itse tuon epätietoisuuden ja mykkäkoulun yritin purkaa tosiaan puhumalla hänen tutuilleen ja vanhemmilleen, joka sitten ainakin johti jonkinlaiseen välikohtaukseen, josta oli helpompi jatkaa. Ei kannata ainakaan löysässä hirressä roikkua. Mies on saatava puhumaan tavalla tai toisella.

Tuntuu vaan niin pahalle ja ärsyttää että tuhlasin viisi pitkää vuotta elämästäni ihan väärään ihmiseen. Eniten ahdistaa se, että en saa nyt sitä omaa perhettä josta olen kauan haaveillut. Tiedän, ei saa rypeä itsesäälissä, mutta jotenkin ajattelen että minussa on oltava jokin vikana kun näin kävi. Väkisinkin tulee ajatus mieleen, että kuinka kauan nyt joudun odottamaan että saisin oman perheen. En ollut tämän ko. henkilön kanssa vain perheen perustamisen vuoksi. Rakastin häntä ihan koko sydämestäni ja tunsin oloni hänen rinnallaan turvalliseksi. Se oma perhe oli vaan hyvä jatkumo, tälle kaikelle. Niin kuin hän itsekin sitä halusi.

Kun saisi edes järkevän selityksen tälle kaikelle! Olkoon vaikka tusina muita naisia, kun vaan se rehellisesti kertoisi minulle. Sen hän on minulle velkaa. En ole pystynyt olemaan yhteisessä kodissamme ollenkaan. Nyt olisi vaan saatava ajatukset kasaan, ja yritettävä etsiä ensin itselleni uusi asunto. Kaikki asiat vaan pyörii päässä, enkä tiedä mistä aloittaa. Unta en ole saanut kunnolla, enkä oikein syödyksikään. Olisiko järkevää hakeutua lääkäriin?

Niin ja kiitos Teille tuestanne!

Hei!

Kyllä,mene lääkäriin ja sieltä saat apua.
Etsi nyt ensin itsellesi asunto ja yksi asia kerrallaan,muutoin pää menee sekaisin.
Ehdottomasti haet itsellesi nyt lääkärin ajan ja sitä kautta pyydät ammattiapua,jotta selviät kaikesta tuosta mylläkästä. Sinä selviät ja asiat järjestyy! Tarvitset nyt aikaa ja voimia itsellesi. Yritä ajatella päivä kerrallaan.
Sinun on huollehdittava nyt itsestäsi,syöt ja lepäät ja pidät itsesi lämpimänä -halaa itseäsi ja sano itsellesi,että olet hyvä tyyppi ja rakastat itseäsi. Tsemppiä!
Minäkin olen eron kokenut ja kaiken mylläkän läpi käynyt ja selviytynyt. Hain apua lääkäriltä ja sieltä sain lähetteen terapiaan,josta sain apua ihan arkisiinkin asioihin.

ISOOT HALIT SINULLE!🙂👍

Hei,
Kirjoitanpa tänne omasta kokemuksestani syksyltä 2011, kirjoitin silloin nimim. Sinisiipi78 juuri tuosta miehen odottamattomasta ilmoituksesta että haluaa erota mikä tuli minulle täysin yllätyksenä.
Hänkin oli viikkoa paria aiemmin kertonut miten rakastaa minua, on minusta ylpeä jne. - remontoitu koti oli melkein valmis ja olin itse onnellinen - asia jonka myös kerroin hänelle vieläpä usein. Fyysisesti asiat olivat kunnossa, huumoria oli jne. jne.

Mitä tapahtui: mies "harkitsi" asioita kaksi viikkoa, laittoi minut sitten soittamaan itselleen ja jätti minut 10 yhteisen vuoden jälkeen puhelimessa. Meillä oli jonkinverran omaisuutta ja lainoja jaettavana ja asioiden setvimiseen meni n. 6 kk jona aikana kävin yksilöterapiassa, vertaistukiryhmässä jne.

Ennenkuin nuo omaisuusasiat oli selvitetty, sain tietää että hän oli palannut yhteen entisen avopuolisonsa kanssa, siis saman naisen jonka eksäni oli jo kerran jättänyt. Oli kuulemma tajunnut että rakastaa edelleen eksäänsä eikä minua.

Kun kuulin tuosta olin tottakai tavallaan järkyttynyt mutta kyllä silloin tunsin myös sääliä 4-kymppistä eksääni kohtaan. Veikkaisin että ikäkriisi pukkasi päälle ja uskallusta muuhun kuin vanhan suhteen lämmittelyyn ei ollut (juu, kuulostaa happamalta mutta edelleen ajattelen asiasta näin) 😉

Jouduin muuttamaan siitä yhdessä rempatusta kodista pois, tämä hänen eksä-nyksänsä muutti sinne ja he avioituivat vuoden sisään tapahtuneesta.

Eksäni oli siis pettänyt minua eksänsä kanssa kuukausia ja päätyi jättämään minut.

Mitä minulle kuuluu nyt: kiitos vertaistukiryhmän ja yksilöterapian tutustuin itseeni ja ymmärsin omassa käytöksessäni asioita jotka varmasti vaikuttivat eroon. Sain uusia ystäviä ja löysin itseni yksilönä, en pelkästään puolisona parisuhteessa. Uusi suhde olisi tarjolla mieheen joka kohtelee minua paremmin kuin yksikään mies ennen. Hänelle voin olla rehellinen kaikesta ja olla oma itseni. Nyt lähes 2 vuoden erotyön jälkeen olen tyytyväinen että asiat menivät kuten menivät. Ilman tuota eroa en olisi näin eheä ihminen kuin mitä nyt olen. Eksääni ajattelen toki usein, mutta nyt suurimman osan aikaa melko neutraalein tuntein. Eniten ehkä koski se että toinen voi tehdä noin ison päätöksen yksin ja ilman ennakkovaroitusta, koko elämä muuttui yhtenä perjantai-iltana. Toisena kipukohtana oli tuo valehtelu, vaikka kysyin moneen kertaan toisesta naisesta, hän kielsi kaiken. Jälkeenpäin olen tullut itse siihen tulokseen että hän tiesi että tuo eroasetelma olisi muuttunut täysin jos olisin tiennyt hänen palaavan yhteen eksänsä kanssa. Kyllä, olisin jo silloin sanonut että "et sitten muuta saanut" mikä tuskin olisi eksäni itsetuntoa hivellyt.

:😎

Syksyllä 2011 kuvittelin että olin menettämässä sielunkumppaniani - nyt näen miten huono se suhde oli minun kannaltani ja kuinka paljon terveempiä suhdemalleja on tarjolla.

Huippikselle: alkujärkytys on jotakin sanoinkuvaamatonta ja tuntuu että fyysisesti kuolee siihen kipuun. Siitä kuitenkin selviää. Anna itsellesi mahdollisuus parempaan elämään. Mies joka tekee päätöksiä yhteisestä elämästä tuolla tavalla ei ole sinun arvoisesi. Kliseistä mutta näin se vain on.

Jaksamista ja voimia teille kaikille erotuskaa kokeville. Tiedän miltä se tuntuu mutta tiedän että tuosta kun selviää, voi löytää aivan uudenlaisen, paremman elämän itselleen.

Hei!

Kirjoitin muutama päivä sitten viestiketjuun petetty ja jätetty...tilanteesi kuullostaa monella tavalla samanlaiselta kuin omani. Takana oli siis 30 yhteistä vuotta. Asiat olivat hyvällä mallilla. Lapset isoja, talous kunnossa, terveys tallessa, yhteisiä harrastuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia...

Näin sitä ihminen erehtyy... Kun kuukausia kestänyt pettäminen paljastui minulle, en kyennyt uskomaan sitä todeksi moneen viikkoon. Nyt olen hyväksynyt asian tavallaan. En kuitenkaan kykyne ymmärtämään, miksi näin kävi. Selitykseksi olen saanut, että ex kyllästyi. Minuun? Perhe-elämään? Mihin? Pitkässä liitossa on ylä-ja alamäkiä, mutta puhumalla ja toista tukemalla ja kuuntelemalla niistä selvittäisiin. Ja avioliitto on ennen kaikkea tahdon asia.

Koko liittomme ajan mies meni töittensä ja harrastuksiensa parissa aivan vapaastii. Nyt tunnen olleeni pelkkä kodinhoitaja, kun se sattui herralle sopimaan. 50-kymppisenä tuli varmaan tarve etsiä itseään ja menetettyä nuoruutta. Kyse on kuulemma hänen elämästään ja onnestaan. Pitääkö se saada muita loukkaamalla. Odotan turhaan selityksiä moneen asiaan. Se on tällä hetkellä kaikkein vaikeinta. Tuskin tulen niitä koskaan kuulemaan .

Tulevaisuudelta toivon vaan pääseväni joskus tämän asian yli. Olen hyvin tietoinen, että tein paljon virheitä liittomme aikana. mutta kukapa meistä olisi täydellinen. olen myös näinä surullisina viikkoina oppinut paljon itsestäni. haluan arvostaa itseäni kaikesta huolimatta.Jos minulle vielä tulee tilaisuus uuteen suhteeseen, tiedän vaativani siltä paljon. Haluan tasa-arvoisen arvostavan ja kunnioittavan kumppanin. Vähempään en suostu enää tyytymään. Mutta uskon, että voin luoda itselleni ja lapsilleni hyvän ja rauhallisen elämän olematta riippuvainen kenestäkään muusta. Ja lapseni pyrin kasvattamaan itsenäisiksi. Hiukan he epäilevät, onko ikuista rakkautta olemassakaan. Onhan sitä, kohteet vaan vaihtuvat...

Aurinkoista kevättä 🙂🌻 Ja paljon voimia kaikille, jotka joutuvat meidän tavoin luultavasti turhaan pohtimaan syitä näihin eroihin!

Täällä myös yksi kovan kohtalon kokenut. Olimme yhdessä 14vuotta ja 2 lasta. Yhteiset unelmat ja haaveet. Toki myös omat mutkansa matkan varrella ja muut ongelmat mutta ei mitään sen suurempaa (pettämisiä, väkivaltaa, alko ongelmaa). Mutta se rakkaus, se rakkaus hiipui toiselta. Yritin ja yritin vaikka ja mitä että saataisiin liekki roihuamaan uudelleen mutta ei, en sitä enää yksin saanut koska toinen oli jo luovuttanut. Asumuserossa olimme n.2kk kunnes teimme lopullisen päätöksen erota. Hullulta se tuntuu mutta jollain tavalla sen on jo tiedostanut kokoajan mikä on loppu tulos. Olisin ollut valmis taistelemaan ja töitä tekemään mutta se ei enää auta. Sen voin sanoa että kaikkeni annoin ja yritin mutta ei riittänyt, kelvannut, ei tuntunut toiselle enää missään. Joten minäkin luovutin ja toivon että voin joskus olla taas onnellinen ja nauttia elämästä! Voimia ja mukavaa kevään jatkoa kaikille eronneille! 🌻🙂🌻

Hei.Minäkin yritin kaikkeni ja annoin jopa aikaa,mutta ei se auttanut ei😳.Yksin en voinut suhdetta korjata Enkä yksin rakastaa☺️❤️.Siispä luovutin ja halusin erota🌻🙂🌻.Alku oli vaikeaa ja mielialat vaihtelivat laidasta laitaan.Nyt on helpottanut ja voin ajatella asiasta jo toisin.Voin hymyillä ja olla taas onnellinen ja ehkä vielä jonakin päivänä kokea rakkaudenkin☺️❤️☺️kuka tietää?Annetaan aikaa ja rakkautta itsellemme niin voimme paremmin😉

Edellispäivänä illalla vielä pussailtiin ja mies ehdotteli enemmänkin, mutta oli jo myöhä ja edessä työpäivä niin ehdottelin seuraavaa päivää ja aikaisempaa ajankohtaa. Eilen mies sitten ilmoitti haluavansa avioeron ja muuttavansa minun työntekijäni kanssa yhteen. Vajaa 20 yhteistä elettyä vuotta merkitsee niin vähän, ettei hän ehdottomasti suostu avioliittoneuvojalle tms. Hän on päätöksensä tehnyt.

Minulle jää kaksi lasta, omakotitalo, yritys ja jo valmiiksi vähän terveysongelmia. Lasten takia yritän pitää elämän mahdollisimman normaalina, mutta jaksamisessa tulee varmaan olemaan tiukkaa. Yrittäjänä ilman työntekijää en oikein ammattiauttajallekaan oikein pysty menemään. Lähisuku varmasti auttaa, minkä kykenee. Toivottavasti ystäviäkin löytyy myös tiukan paikan tullen. Kaikkia taloudellisia ja käytännön järjestelyjen ongelmia en edes uskalla ajatella vielä.

Hei sydänsärö.Voimia sinulle🙂🌻.En tiedä lohduttaako tämä yhtään,mutta itse ajattelin,että en selviä.Vaan toisin kävi.Tuli kavereita jotka auttoivat ja nostivat taas jaloilleen.Jos on tukiverkosto niin sitä kannattaa käyttä tai,jos ei ole niin silloin luoda sellainen.Minä jouduin luomaan itselleni sellaisen verkoston.Aikoinaan ajattelin,että en koskaan eroa,. vaan toisin kävi.Elämästä ei voi koskaan tietää mitä se tuo tullessaan,mutta ehkä niin onkin parempi.Kaikkea hyvää sinulle🌻🙂🌻.

Tuttu tilanne minullekkin. Elin 3 vuotta melko haasteellisessa suhteessa, jossa kuitenkin oli rakkauttakin. 3 viikkoa sitten mies ilmoitti että haluaa erota, 2 viikon päästä tuli tieto, että onkin toinen nainen johon on rakastuttu. Vaikka täytyy sanoa, että jokin osa minusta on pelännyt tällaista tapahtuvaksi, en voinut uskoa tilannetta ja olin jonkinmoisessa shokissa viikon, kun en oikein tiennyt mikä tilanne on. Onko minut kylmiltään vaihdettu toiseen? Miksi minä en ole yhtä hyvä? Miten tulin näin hylätyksi?
Osa minusta oli ikäänkuin kyllä aavistellut tulevaa ja tätäkin tilannetta, mutta silti oli vaikea uskoa jotenkin, mitä on tapahtunut. Mulla on ennenkin ollut suhteissa sitä, että selkäni takana on tapahtunut kaikenlaista, ja liian kilttinä ihmisenä nielin kaiken pureskelematta. Exääni kyllä myös petin hänen pettämisensä jälkeen. Ja siitä en ole ylpeä.
Tämä suhde lupasi jotenkin niin paljon tunnepuolella ja monella muullakin osastolla. Ja sitten asiat kariutuivat.
Minulla ei ole läheistä kontaktia oman perheeni jäseniin ja nykyisen exäni perhe tuli minulle hyvinkin läheiseksi, mistä syystä menetys tuntuu ajoittain suurelta.
Rakkaat ystävät ovat tukena, mutteivat hekään voi viedä pois menetyksentunnettani, surua ja tuskaa siitä, että jälleen kerran rakkaus loppui näin. Olen myös havahtunut omaan rakkaudettomuuteeni itseäni kohtaan. Miksen ole arvostanut enemmän itseäni ja vaatinut kumppaniltani enemmän läsnäoloa ja aitoa yhteyttä? Miten osaisin sen ehkä tehdä tulevaisuudessa.
Kaikki tunteet nousevat niin helposti pintaan nyt ja pettymys tuntuu välillä valtaisalta. Olisi joskus ihana onnistua suhteessa. Onneksi olen vasta pian 32-v, vaikkei se teekkään tätä helpommaksi.
Helpottaa jakaa kokemusta toisten samaa kokeneiden kanssa. Joskus olisi mukava ihan jutellakkin näistä asioista samaa kokeneiden kanssa ja helpottaa taakkaa. Erosta voi helposti jäädä pitkä suru 😭
Voimia ja valoa kaikille samanmoista kokeneille ☺️❤️

Raskaimmalta tuntuu lasten suru ja pettymys. En usko, että varsinkaan vanhempi lapseni antaa kovin nopeasti anteeksi. Mieheni ehdotus, että pojat asuisivat puolet ajasta minun luona, puolet hänen ja uuden kumppanin luona tyrmättiin nuorison keskuudessa. He olivat lähinnä tyrmistyneitä, että sitä voidaan edes ehdottaa. Poikia ja minua loukkaa erityisesti, että mies muutti suoraa tämän naisen luo. Pitkään olen molemmat tuntenut, enkä ikinä olisi osannut epäillä mitään. Pojillekin naisen tuttuus on selvästi raskauttava tekijä.

Mistä saa tietoa kaikesta omaisuuden jaosta elatusmaksujen määrittelemiseen? Googlella löytyyy parempia ja varsinkin huonompia sivustoja. Juristeihinkaan ei ole tähänastisessa elämässä tarvinnut tutustua, mutta lasten ja minun taloudellinen tilanne on turvattava. Tutulla vaan aikoinaan oli todella huonot kokemukset lakimiehestä, taisi edistää enemmän vastapuolen kuin päämiehensä asiaa.

Onneksi ystävät ja perhe tukevat, mutta yöt ovat kovin pitkiä. Päivällä lasten ja työn takia saan pidettyä itseni tyynenä, mutta yöllä ei saa nukuttua. Väsymys saa surun valloilleen. Välillä kiukkukin alkaa jo nousta pintaan.