Minun tarinani: 35 v naimisissa, 3 aikuista lasta, mies petti minua n. 12 vuotta sitten (3 vuoden suhde) ja nyt sain selville että suhde samaan naiseen taas (2 vuotta jatkunut). Siinä välissä he eivät hänen mukaansa olleet yhteyksissä. Asia selvisi minulle vahingossa nyt. Ja nyt mies kuitenkin haluaa jatkaa avioliittoamme, ei halua erota. Ja minä olen ihan sekaisin.
En tiedä mitä tehdä.
Mieheni on minun ensirakkauteni, ainoa seksikumppanini, en ole häntä koskaan pettänyt. Olen aina ollut kodin ”taloudenhoitaja” ja ”vastuunkantaja”, teen kaikki ns. naisten työt, hän tekee ne työt mitkä häntä kiinnostavat (surffailu tietokoneella, takan lämmitys, nurmikon leikkuu ym). Olen koko avioliiton ajan yrittänyt saada häntä puhumaan enemmän tunteistaan, huonolla menestyksellä ja tekemään enemmän yhdessä arkisia asioita, vähän huonolla menestyksellä. Meillä on mennyt mun mielestä aina hyvin niin kauan kuin minä olen hiljaa ja teen kiltisti kaikki pakolliset.
Ensimmäisen pettämisen jälkeen hän sanoi syyksi: ”luulin että et enää tykkää munsta”. Asia oli silloin minulle todella järkytys, olin todella pitkään aivan masentunut. Mutta nämä 8 ”välivuotta” menivät mielestäni hyvin. Nyt pari viimeistä vuotta on ollut vaikeaa, hän on ollut poissaoleva ja asunut kotona kuin hotellissa. Olen yrittänyt jutella hänen kanssaan, vastaus: mistä pitäisi puhua. Olen kirjoittanut hänelle ja kertonut ajatuksistani, eikä hän ole niihin pahemmin kommentoinut. Ja viimeisen vuoden en ole enää edes yrittänyt jutella hänen kanssaan muuta kuin pakolliset, eikä meillä ole kunnon seksiä ollut aikoihin. Viimeksi keväällä kysyin häneltä että onko hänellä joku toinen ja mitä hän haluaa meidän suhteeltamme. Vastaus oli (naurun kera), ei hänellä ole ketään ja ei hän mitään ihmeellistä halua. Ja sitten selvisi tämä 2 vuoden petos…
Hän on nyt sanonut soittaneensa tälle rakkaalleen että suhde on nyt (taas) loppu. Ja hän on luvannut minulle ”parantaa tapansa”, mitä se sitten tarkoittaakaan…Olemme olleet nyt yhdessä mökillä ja meillä on ollut ihan mukavaa, olemme sienestäneet, uineet ja rakastelleet. Olen itse ollut työttömänä puoli vuotta ja sekin masentaa minua ja nyt kun mieheni on takaisin töissä, tuntuu että arki on taas valumassa samoihin uomiin: hän tulee töistä, ei osallistu kotihommiin ym eikä oikein ymmärrä miten kurja olo minulla on. Joka toinen päivä ajattelen erota, joka toinen päivä en. Sekoan kohta. Kotona asuu vielä 20 vuotias tyttäremme, joka myös aiheuttaa harmaita hiuksia (biletystä, juomista ym). Hän on viimeisen vuoden ollut todella ”meno päällä” oltuaan ennen kiltti perhetyttö. Ymmärrän että hän yrittää irtaantua kotoa, itsenäistyä mutta on todella raskasta murehtia häntäkin.
Isäni oli alkoholisti ja minä olin pienenä ns. kiltti tyttö, yritin auttaa äitiä, joka yksin hoiti kodin, raha-asiat ym eikä oikein osannut antaa hellyyttä minulle ja siskolleni. Ja isäni petti häntä….Ja nyt olen itse ihan samanlainen ja samassa tilanteessa.
Yritin saada ajan kaupungin parisuhdeneuvonnasta, mutta siellä on 4 kk:n jono? Eikä meillä ole varaa mennä yksityiselle.
Toisaalta minulla on kaikki hyvin: tyttäreni on kaunis, fiksu ja aloitti juuri ammattikorkeakoulun. Mieheni on työssä, ei ole väkivaltainen ja on todella ihana isoisä meidän kolmelle lapsenlapselle. Olen työtön, mutta tulemme rahallisesti ihan hyvin toimeen silti. Ja silti, minä olen nyt ihan hukassa. Apua
Oletko ajatellut, että tyttäresi on aavistanut tai jopa tiennyt isänsä pettävän.
Oletko jutellut tytön kanssa tästä asiasta ollenkaan vai ajatteletko, että puhumattomana suojelet häntä? Hän voi pitää sinua tyhmänä, kun et mitään älyä tai huomaa.
Voihan se suhde taas jäähyllä ollakkin, mutta voi olla paremmin salassakin.
Olen joutunut itsekkin elämässäni katsomaan näitä on/off-salasuhteita ja tiedän, jos ei ole entinen niin uusiakin löytyy.
Miksi mies sinulle sanoi, ettei hän tiennyt, välitätkö sinä? Syyhän se on sekin, mutta hänelläkin suu ja sanavarasto, kysyä. Oletkos sinä ihan varma että mies välittää, vai oletko täysihoitolan pitäjä?
Lähtisikö mies sinne parisuhdeterapiaan?
Me naiset pelkäämme muutoksia, kaikki totuttu on turvallista, vaikka se veisi viimeisenkin elämän halun, söisi itsetunnon ja itsekunnioituksen, kunhan vain tämä päivä kulkee kuin eilinen ja toivottavasti vielä huominenkin.
Minun täytyy sanoa, ettet sinä vielä liian vanha ole muuttamaan elämääsi, ihan kokonaan. Se voisi olla sinulle itsellesikin yllätys mitä kaikkea, voi työtön vm -55 vielä maailmasta löytää, kun vain uskaltaa. Rohkeutta, pelottomuutta ja omanarvontuntoa, ei tarvitse koko elämäänsä olla toisen kynnysmattona.
..lisäselvitys: siis mieheni petti minua nyt toisen kerran saman naisen kanssa, "syynä" tähän toiseen hän sanoi olevan meidän huonot välimme...ja että tämän toisen naisen kanssa on hyvä puhua. Ja minä olen yrittänyt puhua, mutta minun kanssani ei se ole onnistunut.
Ongelma on nyt se, että en tiedä voinko enää mitenkään luottaa häneen, lähteekö hän taas tämän naisen turviin jos meille tulee vaikeuksia. Hän ei halua erota, enkä minäkään kai, olen vain niin sekaisin nyt, että en tiedä mitä haluan. Rakastan miestäni kaikesta huolimatta. Tämä toinen nainen on myös naimisissa, eikä hänen miehensä tiedä tästä mitään.
Ehkä tämä tästä helpottaa, aika kun kuluu. Yritän tällä hetkellä ottaa päivän kerrallaan, mutta välillä vaan tulee niin kurja olo kun mietin mieheni kaksoiselämää ja valehtelua. Kaikki on ollut niin suun-
nitelmallista pettämistä. Ja kuitenkin hän väittää rakastavansa minua.
Olen ajatellut ottaa yhteyttä tähän naiseen, mutta en tiedä auttaisiko se mitään. Haluaisin vain tavata tämän ihmisen, joka jollaintavalla on kuulunut niin kauan meidän elämäämme. Toisaalta pelkään tavata hänet, koska sitten asia jotenkin tulee niin todelliseksi vaikka tottahan tämä valitettavasti on.
Tuntuu niin pahalta ajatella heidän suhdettaan, ja tunnen itseni jotenkin hyväksikäytetyksi. Minä olen kaksi vuotta kitunut liitossamme ja mieheni on ollut toisen kainalossa (ajatellen vain omaa oloaan).
Voi,
suruliselta kuullostaa tilanteesi. En halua masentaa lisää, mutta sanot että sinulla on kaikki hyvin. Jos miehesi on henkisesti ja fyysisesti "muualla" ettekä paljon puhu, uskoisin, että elät jatkuvan ahdistuksen vallassa. Miettisin sinuna sitä, onko se parempi vaihtoehto kuin yksinolo. Itselläni ainakin parisuhteessa olo on ollut joskus niin yksinäinen, että olen ollut yksinäisempi kuin koskaan yksin ollessani.
Ei sinulle tarvitse riittää se, että mies ei lyö ja juo. Ansaitset enemmän, kuin noiden asioiden poissaolon.
Minun äetvaenoo sano aina, jos luottamus menee, niin sen mukana menee kaikki, silloin ei tarvitse edes pohtia, voiko sen saada takaisin, koska se on vaikeampi rakentaa kuin eiffeltorni.
Aiotko odottaa sen kuuluisan kolmannen kerran, joka toden näyttää.
Se onkin jotenkin turvallisempaa näille pettäjille, kun kumpikin on naimisissa, niin ei toinen ala hinkumaan naimisiin ja asia pysyy vielä paremmin salassa.
Uskoisin, jos sinä olisit pettäjä, siinä olisi oven karmit vain kerran kolisseet, kun olisit lentänyt niska-persotteella pihalle, mutta me naiset vain etsimme syytä itsestämme, toivomme parasta ja pelkäämme pahinta.
Minusta kuulostaa siltä, että olet elänyt liian kauan miehellesi ja perheellesi. Nyt on aika alkaa elämään myös itsellesi ja pohtia, mitä sinä elämältä haluat 🙂 Onko se tämä tämänhetkinen elämä, mitä todella haluat vai jotain ihan muuta. Kertomasi mukaan sinä olet se, joka yrittää pitää suhteestanne ja perheestänne huolta ja mies elää siinä siivellä tekemättä mitään teidän suhteenne tai elämänne eteen.
En usko, että miehesi tuosta muuttuu, vaikka jäisitkin hänen luokseen, mutta epäilemättä sinä muutut, jos jäät. Teet yhden uhrauksen lisää ja annat taas vähän enemmän itsestäsi, joka nakertaa sisintäsi ihan takuulla. Et voi luottaa mieheesi ja epäilet jatkuvasti hänen seuraavaa siirtoa.
Minä suosittelen, että nyt alat miettiä ja teet vaikka oikein listaa, mitä elämältä haluat ja ala toteuttaa haaveitasi 🙂 Vanhasta elämästä ja kodista on vaikeaa irtautua ja luopua, kun se on sitä tuttua ja turvallista, ennakoitavaa. Ero on iso ja outo asia, mutta ehkäpä se on se asia, mikä vapauttaa sinut ja saat alkaa elämään itsellesi 🙂🌻 Päätöksen teet sinä itse, älä anna miehesi yrittää vaikuttaa siihen. Jos mies on aina ollut huono puhumaan ja nyt yhtäkkiä haluaa jatkaa kanssasi ja on "avoimempi" kuin ennen, niin en usko, että se on pysyvää. Hänkin vaan luultavasti pelkää tulevaa ja yrittää pitää siitä vanhasta ja tutusta kiinni.
Tsemppiä sinulle 🙂👍 Asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella!
Olen elänyt paljolti perheelleni koko ikäni, toki olen ollut ihan hyvissä työtehtävissäkin, mutta silti olen aina kantanut sen kokonaisvastuun perheestä. Mieheni on toisaalta ihan hyvä mies, ei tosiaan ole väkivaltainen, ei alkoholisti, rauhallinen ja ihmisten mielestä mukava ihminen, tulee toimeen kaikkien kanssa. Hän kyllä tekee kotitöitäkin jos vain jaksan monta kertaa pyytää eli eipä sitä sitten ole tullut pyydettyä, vaan olen tehnyt itse, ja nyt sitten manaan sitä kun saan tehdä kaiken itse?!
Tiedän että ero olisi varmaan järkevintä, mutta...kun kuitenkin rakastan häntä ja hän sanoo samaa.
On minussakin syytä tähän tilanteeseen. Kolmisen vuotta sitten hän oli puoli vuotta lähes pois kotoa, näimme viikonloppuisin ja jotenkin totuin siihen,että hän ei ollut kotona "passattavana". Kun hänen keikkahommansa loppui ja hän oli taas kotona (työttömänä) päivät pitkät ja minä töissä, jotenkin kypsyin siihen, että kotiin tullessani hän ei ollut tehnyt esim mitään kotihommia vaan odotti nälkäisenä kotona sohvalla maaten. Ja kun sitten yritin saada hänet osallistumaan arkeen taas kerran enemmän, eikä mitään tapahtunut, kommunikaatiomme jotenkin vain taas meni aivan umpisolmuun, sitten vähitellen seksielämä jne. Lapsemme ovat aina olleet hänelle todella tärkeitä, ja nyt parin vuoden sisällä olemme saaneet kolme lastenlasta, jotka myös hänelle ovat hyvin rakkaita. Eli elämämme on täyttänyt pari viimeistä vuotta lapsenlapset sekä oma 20 vuotias tyttäremme. Oma suhteemme on ollut aivan jäissä ja viimeisen vuoden aikana emme ole puhuneet juuri mistään kuin pakollisista asioista emmekä rakastelleet. Asiat vaan jotenkin ovat menneet lumipallon lailla eteenpäin ja nyt olemme tässä.
Viimeksi eilen juttelin mieheni kanssa ja sanoin, että onko hän nyt ihan varma että haluaa pysyä minun kanssani ja että jos hän haluaa lähteä, niin lähtisi nyt. Mutta hän sanoi taas haluavansa että meidän välimme tulevat kuntoon ja että ei lähde mihinkään. Minä niin haluaisin uskoa ja luottaa häneen, ja kait minä nyt taas kerran niin teen.
Minullakin on ollut omat juttuni parikymmentä vuotta sitten, ihastumisia työpaikalla ja illanviettoja työkavereitten kanssa (30-kympin kriisi), joka oli miehelleni tosi vaikeaa. Mutta silloinkaan en koskaan pettänyt fyysisesti häntä, vaikka läheltä piti. Ja hän tietää sen. Mutta siitäkin ajasta pääsimme yli.
Olen tässä miettinyt meidän molempien lapsuutta ja perheitä. On se kummallista, että ihminen kantaa koko ikänsä näitä lapsuuskokemuksia mukanaan. Mieheni perhe on aina ollut sellainen, että tunteista ei puhuta eikä pahemmin näytetäkään, esim. mieheni äidin kuollessa viime vuonna, hänen sisarensa järjesti hautajaisia ja sanoi että ne ovat sitten tosi pienet ja lyhyet, että ei kukaan vaan itke siellä?!?!? Ja minun perheeni vaikeudet johtuivat isäni alkoholismista, aina sai pelätä hänen juoppokausiaan ja sitä mitä hän tekee äidilleni. Jostain kerran luin, että alkoholistin lapsen pitäisi ymmärtää että perhe-elämä voi olla tasaista ja onnellista, ja jotenkin minusta välillä tuntuu että minä haen konflikteja mieheni kanssa jos meidän elämämme on pitkään ollut tasaista.
helemi kirjoitti 6.9.2011 11:12
Oletko ajatellut, että tyttäresi on aavistanut tai jopa tiennyt isänsä pettävän.
Oletko jutellut tytön kanssa tästä asiasta ollenkaan vai ajatteletko, että puhumattomana suojelet häntä? Hän voi pitää sinua tyhmänä, kun et mitään älyä tai huomaa.
Voihan se suhde taas jäähyllä ollakkin, mutta voi olla paremmin salassakin.
Olen joutunut itsekkin elämässäni katsomaan näitä on/off-salasuhteita ja tiedän, jos ei ole entinen niin uusiakin löytyy.
Miksi mies sinulle sanoi, ettei hän tiennyt, välitätkö sinä? Syyhän se on sekin, mutta hänelläkin suu ja sanavarasto, kysyä. Oletkos sinä ihan varma että mies välittää, vai oletko täysihoitolan pitäjä?
Lähtisikö mies sinne parisuhdeterapiaan?
Me naiset pelkäämme muutoksia, kaikki totuttu on turvallista, vaikka se veisi viimeisenkin elämän halun, söisi itsetunnon ja itsekunnioituksen, kunhan vain tämä päivä kulkee kuin eilinen ja toivottavasti vielä huominenkin.
Minun täytyy sanoa, ettet sinä vielä liian vanha ole muuttamaan elämääsi, ihan kokonaan. Se voisi olla sinulle itsellesikin yllätys mitä kaikkea, voi työtön vm -55 vielä maailmasta löytää, kun vain uskaltaa. Rohkeutta, pelottomuutta ja omanarvontuntoa, ei tarvitse koko elämäänsä olla toisen kynnysmattona.
Kyllä tyttäreni tottakai on huomannut meidän jäätävän suhteemme, ja olen hänelle puhunut mutta vain että meillä on vaikeaa ja että yritämme selvitellä asioita. Kerran kysyin, että johtuuko tämä biletys meidän vaikeuksistamme ja hän sanoi, että ei johdu, haluaa vaan olla kavereiden kanssa. Mutta tottakai kodin huono ilmapiirikin on "ajanut" häntä pois kotoa.
Tuo muutoksen pelko on kyllä ihan totta, luulen että minä ja mieheni molemmat haluamme osaksi sen vuoksi jatkaa avioliittoamme. Kaiken tutun muuttaminen vaatii rohkeutta, mitä minulla näköjään ei ole. Enkä minä myös tunne itseäni vielä liian vanhaksi muuttamaan elämääni, mutta kun vielä rakastan tätä hulttiotani, valitettavasti. Jos hän olisi nyt edes miettinyt lähtöä, olisin sanonut hyvästi, mutta hän on pettämisen selviämisestä lähtien sanonut että hän vain haluaa meidän välimme kuntoon ja olla minun kanssani. Olenhan minä toisaalta "täysihoitolan" pitäjä, mutta kyllä minä uskon että hän tosissaan välittää minusta. Ja silti tämä on niin vaikeaa. Pitäisi lopettaa nämä kirjoittelutkin, kun pitäisi ajatella jotain muuta...mutta tämä kirjoittelu helpottaa. Ja toisten vaikeuksista lukeminen myös.