Ero tuli 10v jälkeen
Kerronpa tässä oman tarinan,saa kommentoida tai olla kommentoimatta. Eli oltiin ex vaimon kanssa 10v yhdessä joista 7v aviossa,6v tyttökin on tuohon meille siunaantunut. Hän on elämäni tämän hetkinen valo,muu on hyvin pimeää.
Sain selville erästä keskustelupalstaa lukiessani että vaimoni on löytänyt ”jotain parempaa”. Palstalla oli niin tarkkaan kerrottu meidän tarina ettei siitä voinut erehtyä,vaimolta kun kysyin niin näinhän se asia oli. Ei sitten vaimo uskaltanut uudesta suhteestaan naamatusten kertoa,ties kuinka kauan olisi jatkunut,nyt kuulema vain 3 viikkoa johon en välttämättä itse usko.
Kummallista asiassa on se että minusta avioliittomme alkoi sujua paremmin kuin pitkiin aikoihin,onhan 10v mahtunut kaikenlaista,mutta nyt jotenkin tuntui siltä että asiat alkaa sujua. Kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla!
No eropaperit on nyt viety (kiva joululahja) ja omaan asuntoon muutan kuukauden kuluttua.
Tuota tyttöä vaan mietin,miten hän tulee pärjäämään? Juuri äsken juttelin tytön kanssa ja hänestä vieläkin tuntuu siltä että eromme on hänen syytään. Olen kymmeniä kertoja selittänyt hänelle että syy on aikuisten,ei lapsien,ja nyt sovittiin että jos vielä tulee mitä tahansa tunteita surua,vihaa ym. hän tulee juttelemaan.
Maanantaina olisi käynti lastenvalvojan luona,jossa sovitaan huoltajuudesta. Tyttö haluaisi,ainakin äskeisen keskustelun perusteella asua vuoroviikkoja kummankin luona mutta ex vaimolle se ei kuulema sovi,näin nimittäin minäkin haluaisin,varsinkin kun matka ei ole esteenä. Uusi asuntoni on kilometrin päässä nykyisestä ja tytön esikoulu jää juuri siihen väliin,jotan matka ei todellakaan olisi ongelma,ainoastaan ex on esteenä. Perusteluna on ettei ole koskaan ollut niin kauaa lapsesta erossa,no niin makaa kuin petaa.
Itse en myöskään oikein tiedä miten sitä pärjää ilman tyttöä,varsinkin jos exän toiveet menee läpi,eli joka toinen viikonloppu tyttö minun luona☹️ saatta elämä käydä yksinäiseksi,mutta kai sitä jotenkin pärjää. Katsotaan nyt miten siellä lastenvalvojalla menee.
Parempaa Joulua teille.
Hei, Tomppa!
Kuulostipas tarinasi tutulta. Raskasta on varmasti ja joulun alla vielä!
Minäkin tässä mietin, että miten ihmeessä tässä eteenpäin mennään: mies halusi erota yhdeksän vuoden yhteiselämän jälkeen. Takana tahaton lapsettomuus ja kaikenlaista vaikeata. Minä uskoin siihen, että vaikeuksien kautta voittoon yhdessä mentäisiin, mutta mieheltä usko loppui kaikkeen. Aika lohduttomalta tuntuu - shokissa taidan olla edelleen. On surullista heittää pitkä suhde romukoppaan, kun niin paljon hyvääkin oli.
Uskon kuitenkin, että tästä selviän, vaikkakin jälleen kolhuisemapana yksilönä herään uuteen aamuun. Yritän katsoa eteenpäin, nuolla rauhassa haavani ja uskoa siihen, että elämä kantaa myös tämän yli.
Voimia kaikille avieron parissa kamppaileville.
Joopa. Raskaaltahan tuo tuntuu,onneksi tyttö ei ainakaan vielä oirehdi pahemmin. Hänestä on tullut nyt enemmän isin tyttö kuin koskaan... Lastenvalvonnassa sovittiin että tyttö on minulla joka toinen vkl to-ma aamu,onhan se sekin jotain. Ollaan jo tytön kanssa suunniteltu ensi kesän veneretkiä ym. ne varmasti auttaa jaksamaan tämän kylmän ja nyt erityisen pimeän talven ajan. Kyllä nyt tuntuu siltä että 10v meni meni elämästä täysin hukkaan,lukuunottamatta tietysti tyttöä,tuota elämäni valoa.
Ei ole oikein joulu tunnelmaa,eikä sitä varmaan tänä tai tulevina jouluina tulekkaan,muutenkaan en ole mikään joulu fani,päinvastoin. Siihen liittyy paljon huonoja muistoja,nyt yksi lisää...
Kaikesta huolimatta Hyvää Joulua niille jotka sitä meinaavat viettää.
Tomppa, hienoa kuulla miten iloitset tyttärestäsi! Hurjaa on se, miten vähän isillä on mahdollisuus lastensa kanssa olla. Exmieheni edellisestä liitosta ollut tytär on ollut luonamme kahdeksan vuoden ajan vuoroviikonlopuin. Vasta tänä syksynä lapsi on saanut viettää isänsä kanssa perjantaista keskiviikkoaamuun ja tulevaisuudessa toivottovasti vuoroviikoin on mahdollista olla kummankin vanhemman kanssa.
Itse mietin omaa osuuttani lapsen elämässä: mitäs minä - kahdeksan vuotta varaäitinä toiminut? Mitää laillisia oikeuksia minulla ei ole lapseen, vaikka olen yksivuotiaasta ollut tiiviisti osa hänen elämäänsä, opettanut potalla käymään ja heräillyt yöllä lohduttelemaan pahaa unta näkevää pörröpäätä. MIten monta kirjaa olemmekaan yhdessä näiden vuosien varrella lukeneet? Miehen ja perheen lisäksi meni tavallaan varaäitiys ja suhde lapseenkin. Surullista sekin, että tiedän luultavasti jääväni vaille omaa lasta. Syli on niiiiiin tyhjä.
Voimia joulun yli. Keväällä paistaa jo aurinko!