Hei,
en jaksanut kaivaa vanhoja ketjuja, missä olen ennenkin ollut lähes samassa tilanteessa. Olemme avopuolisoni (mies) kanssa olleet yhdessä 4½ vuotta ja suhde on ollut on/off-tyyppinen, alusta alkaen. Minua tuo on syönyt ja silti olen aina vaan halunnut jatkaa 😞. Meillä on erottu lähes joka riidan yhteydessä. Viime perjantaina oli jälleen lihava riita, jonka jälkeen mies lähti kotiinsa (asumme erillään). Koitin lauantaiaamuna saada asiat tolalleen ja laitoin iloisen viestin ”hei kulta” jne. Inhoan pitkiä murjotusjaksoja. Miehen vastaus ja vastaukset sen jälkeen ovat olleet loukkaavia ja kylmiä. Viesteissä kertoo, että nyt ei anna periksi vaan pysyy päätöksessään. Ei vastaa minulle puhelimeen eikä anna lupaa mennä käymään. Voisin kuvitella että tämä kerta ei poikkeaisi muista, mutta jotenkin vaistoan, että ero on nyt totta 😭. Olen tilanteessa jossa sairastan vakavasti ja edessä on elinsiirto ja siitä toipuminen. Tämän kaiken käsitteleminen tuntuu nyt vyöryvän yli.. Ajattelen surkeita enkä tunne minkäänlaista elämänhalua 😞. Minulla on kuitenkin lapsia, jotka pitävät minut jotenkin kiinni arjessa ja elämässä. Mutta miten sitä jaksaa kahlata tämän kaiken läpi? Mistä voimia, kun ne ovat muutenkin vähissä?