Ero, entisen kumppanin uskottomuus, läpi elämän kestänyt ulkopuolisuuden tunne

Ero, entisen kumppanin uskottomuus, läpi elämän kestänyt ulkopuolisuuden tunne

Käyttäjä Suviiiii aloittanut aikaan 13.01.2022 klo 18:31 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Suviiiii kirjoittanut 13.01.2022 klo 18:31

olen eronnut kaksi vuotta sitten. Ero tapahtui täysin yllättäen entisen avopuolisoni yllättäen ilmoittamalla että kyllähän haluaa lapsia, mutta ei minun kanssani. olimme tällöin olleet yhdessä 11 vuotta. Ja asuneet yhdessä niistä 10 vuotta. aloimme seurustella jo murrosikäisensta lähtien eikä kummallakaan ollut juuri ollut aiempia kumppaneita. suhteestamme oli muodostunut vähitellen oikein hyvä, kasvoimme yhteen. entinen kumppanini oli minulle koko elämä ja suhde vanhoihin ystäviini hiipui vuosien mittaan. koska olemme olleet niin nuoresta yhdessä ja monia monia vuosia, en jotenkin osannut enää edes odottaa että eroaisimme. Olimme myös ostaneet yhteisen omakotitalon ja olimme muutaman vuoden yrittäneet lasta. Tämä ex-puolisoni ilmoitus tuli täysin puun takaa odottamatta. itse olin vuosien mittaan alkanut uskoutua ex puolisolleni todella henkilökohtaisia ja arkoja asioita lapsuudesta ja elämästäni. Luotin expuolisooni täysin ja ihailin häntä. Hän oli niin fiksu ja korkeasti koulutettut enkä olisi voinut uskoa että minulla on käynyt niin hyvä tuuri että olen saanut hänet miehekseni. 
Sen jälkeen kun hän oli ilmoittanut minulle ettei haluatkaan minun kanssani lapsia, yritin vielä lähes vuoden saada hänet takaisin itselleni ja ihastumaan minuun taas. Koska hän oli aiemmin aina palvonut minua enkä ymmärtänyt miten hän yhtäkkiä ei enää rakastanutkaan minua. Kaikki muuttui niin nopeasti. 

Minulla meni meidän suhteessa vuosia ennen kuin kunnolla luotin että hän pysyy vierelläni eikä hylkää. kun olin lopulta pystynyt luottamaan häneen hän ei enää halunnutkaan olla kanssani. minulla on taustalla vuosien koulukiusaamista kokemus. ja olen jotenkin aina nähnyt ihmisistä etteivät he halua olla minun kanssani. niinpä olen yrittänyt muuttaa itseäni energiseksi ja positiiviseksi kun olen muiden ihmisten kanssa tekemisissä, että he pitäisivät minusta. Eron jälkeen tuntui, että menetin kaiken. Parhaan ystäväni ja kotini. 

lopulta kuulin vuoden eron jälkeen täältä toiselta naiselta, että heillä on suhde. Ex-avomieheni ei voinut siitä edes itse minulle kertoa. Tämä toinen nainen oli vuosia esittänyt minulle ystävää, vain saadakseen mieheni itselleen. Lopulta hän onnistui siinä. He saivat hyvin pian lapsen. Asia jota minä olin vuosia toivonut enemmän kuin mitään muuta. Tuntui, että tämä tieto musersi minut lopullisesti. 

Nyt minun on entistä vaikeampi luottaa ihmisiin, että he haluaisivat oikeasti olla minun kanssani. Jo koulussa jäin pari tehtävissä aina yksin ja lopulta elämäni rakkaus valitsi elämän yhdessä toisen naisen kanssa.