Hei!

Minulla on samantapainen tilanne. Olen kohta 21-vuotias. Meillä on oma asunto, ostettu reipas vuosi sitten. Meillä on 10-kk tyttö. Mieheni sanoo myös ettei ole mennyt loppuun asti, mutta pussannut on, on saunonut jonkun tytön kanssa kahdestaan ja sitä rataa. Viestejä on tullut joltain tytöltä.. nämä kaikki ovat eritapauksia. Muista en tiedä, mutta nuo ovat jo riittävästi. Sen lisäksi hän on tehnyt tietokoneelle omat tunnukset ja salasanat, ennen hän poisti sivuhistoriat, mutta olen huomannut hänen selailevan treffiilmoituksia ja seksiseuraa ilmoituksia.

Meillä hän saattaa lähteä riidan päätteeksi kaverilleen dokaamaan ja palaa sitten sunnuntaina melkeinpä suoraan ruokapöytään ja hänen mielestään se on ok, tulla ja mennä miten haluaa.

Muuten hän on ollut hyvä isä, ei siinä mitään. Hän väittää rakastavansa, mutta minusta ei tunnu siltä.
Tiedän etten voi hänen kanssaan tulla onnelliseksi. Pelkään pahinta ja luottaminen on vaikeaa. En tunne itseäni rakastetuksi kuin silloin tällöin. Hän välitää silloinkun jaksaa ja haluaa. Asunto on yksi syy miksi olen roikkunut tilanteessa näin kauan lapsen ja tunteiden lisäksi. Asunnostamme menisi se 28% veroa jos myymme sen. Pitäisi asua elokuuhun 07 niin saisi sitten rahan puhtaana käteen. Otimme asuntolainan lisäksi remonttilainan, joten ei ole mahdollista saada sellaista summaa että velat kuittaantuisi kun pitää se vero maksaa. Huoh. Ihankuin tilanne ei olisi muutenkin raskas.

Mies vastaa minun eropuheisiini vain tyyliin "no jos sinä haluat", "no ei se kivalta kuulosta"..jne, Ei näytä olevan moksiskaan.

Yksin jääminen kauhistuttaaa ja siksi tässä vielä varmaan istutaankin ja eletään samankaton alla, valvon kun hän nukkuu ja kirjoitellen ja itken ahdistustani.

Hei Mariah85!

Tilanteemme on todella samanlaiset..
Oletteko miehesi kanssa puhuneet kunnolla asioista?Oletko kysynyt häneltä miksi hän tekee kuin tekee? Mitä hän haluaa elämältä?

En halua lannistaa sinua,mutta monesti jos pettää kerran,niin pettää toisenkin. Ehkä miehesi odottaa sitä että sinä kypsyt siihen hänen käytökseensä ja jätät hänet koska hän ei "uskalla". Meillä mies oletti kun hän kertoi viimeisimmästä sähellyksestään,että minä sanon että nyt mulle riitti. Tiedän,se ei ole helppoa,kun on jo elämä rakennettu,mutta sinun täytyy myös ajatella mitä SINÄ haluat elämästäsi. Haluat varmasti olla onnellinen,mutta jos miehesi ei pysty sinua sellaiseksi tekemään,sinun on parempi ilman häntä.

Paha olo helposti vaikuttaa myös lapsiin..Saatat olla tahtomattasi kiukkuisempi lapsellesi,koska et pysty purkamaan oloasi mihinkään.

Olisiko mahdollista että sinä ja lapsesi muuttaisit pois asunnosta ja miehesi asuisi siinä ja hoitaisi kulut ainakin sen aikaa kunnes se kaksi vuotta tulee täyteen ja voitte myydä asunnon?

Voimia sinullekkin ja kiitos että vastasit viestiini.Myös tämä vertaistuki auttaa minua jaksamaan! Toivottavasti myös sinua!🙂👍

Hei pelokas!

Olen koittanut puhua tunteistani ja kaikesta mahdollisesta hänen kanssaan. Jos kysyn hänen unelmistaan, hän kertoo vain autohaaveistaan ja että haluaa tulla rikkaaksi ja reissata maailmalla kuten thaimaassa. Jos kysyn häneltä, miksen minä liity hänen tulevaisuuteensa mitenkään, hän vastaa, että no, sinä olen mun perhettä. Mä olen kai sitten vaan sellanen kiinteä osa joka roikkuu mukana teki hän mitä teki?!? 🙂👍 😐 Useinmiten jos koitan puhua, hän vastaa kaikkeen en tiedä. Hän ei siis puhu..juuri koskaan. En ole koskaan nähnyt häntä surullisena, en ole koskaan nähnyt hänen itkevän. En ole koskaan nähnyt oikeesti hänen rakastavan mua. Hänen ollessaan kännissä ehkä, mutta sitä en laske.

Miten hän selittää juttujaan..tätä raskauden aikaista tyttöä, jonka hän baarissa tapasi ja suutelutasolle asti meni.. sitä hän selittää riidallamme ja ahdistuksella. Eikä muista kuulemma enää. Vissiin juonut niin paljon. Netissä hän selailee paljon pornosivuja ja treffiilmoituksia ja saa naisilta sähköpostia. Hän sanoo tekevänsä sitä "huvinvuoksi"..ettei sekään merkkaa mitään. (uskomatonta ku kirjoitan tätä, tulee sellainen fiilis, että kuinka tyhmä mä oikein olen...mitä kaikkea toi mies saa tehdä, että mä laitan pisteen tälle..Miten se voi ees kuvitella, että tollanen ois ok?!) En pysty enää seuraamaan edes hänen touhujaan..hän kun on laittanut ne salasanat koneelle..

Sitoutumisesta.. hän on kerran humalassa "kosinut" minua aikoinaan. Sen jälkeen ku kihloista on puhutta, hän sanoo ettei perusta tollasesta, ettei halua sitoutua ja on liian nuori sellaiseen (22v).
Minusta se on pötyä. Selitystä vain.. 🙂👍 😐😑❓

Olen monta kertaa miettinyt sitä, ärsyttääkö hän minua tahalleen.. että jättäisin.
Hän väittää rakastavansa ja sanoo ettei halua erota, mutta toisaalta kun puhun erosta, hän ei paljoa estele, ihmettelee ääneen, mutta ei ole huolissaan tai koita puhua.

En tiedä..olen niin väsyny tähän miettimiseen. Ja kun mielessäni on soutanut ja huovannut tätä asiaa ees taas..aion erota ja en aio..aion ja en..

Olen varmasti kiukkusempi ja väsyneempi lasta kohtaan, mutta menettäisin voimani hetkeksi erotessakin..en varmaan pystyisi kun itkemään viikko tolkulla..miten siinä sitten lasta hoitaa..

Vertaistuki on ihanaasia..ja onneksi osasin etsiä sitä.. kaikkia asioita ei omille läheisilleen halua kertoa.. helpompi sanoa täällä suoraan mikä on tilanne kiertelemättä ja kaartelematta ja mikä parasta.. samassa tilanteessa oleva ymmärtääkin vielä! 🙂

Hei taasen.

Onko meille molemmille nyt käytyt niin,ettei ne meidän miehet olekkaan olleet valmiita perheenisiksi,puolisoiksi..
Eikö se sitten ole sitoutumista jos tekee toisen kanssa lapsen ja ostaa yhteisen asunnon 😐
Minusta sinun on todella parempi ilman häntä. Hän kohtelee sinua todella huonosti.
Luulenpa että hän todella ei ns. uskalla jättää sinua ja odottaa sinun kypsyvän hänen touhuihinsa,koska ei tuo hänen käytöksensä tosirakkaudelta vaikuta..Minusta jos salailee touhujaan puolisoltaan (esim. juuri ne salasanat),jotain on todella pahasti vialla!

Usko minua, kyllä sä jaksat sen lapsen kanssa,vaikka lähtisitkin kävelemään..Itselläni on kaksi toinen on pahassa uhmaiässä ja toinen ihan pikkuinen vielä ja hengissä ollaan!🙂👍
Se helpottaa pikkuhiljaa ja uskon että sinulla on joku joka voi olla tukenasi ja auttaa lastenhoidossa jos haluat ajatella ja surra "rauhassa".

Voithan toki ehdottaa miehellesi jonkin asteista parisuhdeterapiaa,jossa voisitte puhua asioista ja miettiä olisiko suhteenne vielä pelastettavissa, jos tunnet että hän on todella sinulle se oikea,siitä kannattaa taistella,mutta jos et..Miksi turhaan tuhlata rakkauttaan häneen jos et saa vastarakkautta..

Voimia sinulle ja kirjoittelehan taas..🙂🌻

Taas tuntuu ettn jaksa. Olo on niin kurja.
En ole saanut vielä omaa asuntoa joten joudun asumaan mieheni kanssa vielä yhdessä, ja se on yhtä tuskaa.
Joudun sivusta katsomaan kuinka tämä tyttö jonka kanssa hän minua petti, kirjoittelee hänelle jatkuvasti viestejä. Mieheni väittää ettei hänellä ole tytöstä mitään intressejä,mutta luulenpa vähän muuta. Olen sanonut miehelleni,että jos hän voisi ilmoittaa tytölle, että malttaa mielensä siihen asti, kunnes olemme kunnolla eronneet,eli kun olen muuttanut pois.😠
Enkä ole voinut malttaa mieltäni ja olen siis selaillut mieheni puhelinta baari-illan jälkeen. Tänäänkin löysin soitetuista tämän tytön numeron,johon oli soitettu hieman ennen aamuviittä. Mieheni tuli kotiin kuuden aikaan.
Huh,tiedän että teen typerästi ja väärin kun tutkin hänen puhelintaan, mutta olen sanonut hänelle että kertoo rehellisesti mitä on meneillään, ettei mun tarvitse omassa päässäni kuvitella tai kuulla joltain toiselta että jotain on meneillään.

Pelkään etten kohta enää jaksa..Tunnen olevani niin räjähdysaltis enkä missään nimessä halua että lapseni näkevät minun räjähtävän.☹️
En tiedä mihin tämän kaiken raivon purkaisin.. 😯🗯️

Nyt olen sitten kai päätökseni tehnyt. Olen viime viikolla koittanut puhua mieheni kanssa ja hän ei ole halunnut. Varasin keskiviikolle vielä kerran ajan parisuhdeterapeutille, mutta menin sinne yllätys yllätys yksin. Hän on sanonut voivansa puhua: Sanoo pelatessaan, että puhu, että hän kuuntelee. Jos kysyn, eikö hänellä ole mitään sanottavaa, hän vastaa siihen: Ethän sinä ole kysynyt mitään? Sitten jos kyselen, hän kysyy mikä ristikuulustelu tämä nyt on? Että aina mä vain kyselen.. ☹️

Torstaina itkin koko illan pääni puhki ja yöllä tuli kamala päänsärky. En pystynyt hoitamaan tyttömme yöheräilyjä ja mieheni oli todella kiukkuinen minulle siitä yöllä. Hän antoi lapsen huutaa vaikka huusin apua. Sitten hän otti lapsen sängystä ja vei hänet huutamaan olohuoneeseen ja raahasi minut myös sinne ja sanoi, että olette yhtä hulluja molemmat, kun valvotte keskellä yötä, että valvokaa keskenänne. Siinä vaiheessa kun koitin soittaa äidiltäni apua puoli kolmen aikaan, mieheni otti tytön hoitaakseen, ettei vaan äitini tulisi. Silloin päätin, että tämä hulluus saa loppua.

Vielä perjantaina tulostin kuitenki väestöliiton parisuhde artikkeleita ja kartoituksia, jos vaikka olisimme niiden pohjalta pystyneet puhua. Hän tuli kotiin, oli käynyt kaupassa hakemassa olutta.
Meni suihkuun ja sen jälkeen avasi oluen ja hyväntuulisena suihkutteli hajusteitaan ja laitto tukkaansa. Minä itkin sohvalla. Hän totesi, että taidanpa pelata yhden pessipelin..laittoi pelikoneen päälle ja istahti lattialle (olisihan sohvallakin ollut tilaa minun vieressäni). Hän pelasi ja minä itkin. Hän vältteli katsettani..ja sitten kun ne kohtasivat, häntä hymyilytti. Ei hyvällä tavalla..se oli nöyryyttävää. Häntä pukkasi naurattamaan se, että itkin. Se, että minulla on paha olla, on hänestä huvittavaa. En tiedä onko hän todella tunnevammainen tai sitten hän ei halua käsitellä asiaa ja pakenee sitä. Tajusin, että asiat on todella huonosti jos toinen itkee ja toinen nauraa. 😟 Pelattuaan pelin hän hyvästeli tytön ja huikkasi ovelta, että moikka.

Nyt on lauantai. Häntä ei ole kuulunut kotiin, tuskin kuuluu ennen sunnuntai iltaa, vaikka hän sanoi tytöllekin lähtiessä, että lauantaina isi menee sun kanssa leikkipuistoon. En tiedä missä hän on, mitä tekee, kenen kanssa tai milloin tulee kotiin.

Vaikka kuinka järki sanoo, että mies on täysi kaheli..että parempi jättää. Miksi se silti sattuu?
Se sattuu niin kun toinen ei välitä? Mitä minä olen tehnyt väärin?? Miksi minulle käy näin? Miksi minulle joka olen halunnut pelkkää hyvää ja asuisin vaikka roskiksessa, jos hän vain antaisi meille rakkautensa ja pitäisi meistä? Tekisin mitä vain.. mitä vain. Joku oli keskusteluforumilla kirjoittanut osuvasti jotenki tähän suuntaan: Miksi ihminen joka saisi minun itkuni loppumaan, saa minut itkemään
😑❓

Voi mariah. Sulla on aivan samanlaiset ajatukset kun mulla. Mäkin olen ajatellut että voisin luopua ihan kaikesta jos vain saisin sen takaisin sen mitä minulla ja miehelläni on ollut.Sen rakkaussuhteen.

Mutta mitä tahansa teetkin, ÄLÄ SYYTÄ ITSEÄSI!! Se ei ole sinun syysi. Teet varmasti oikean ratkaisun, jos lähdet. Miehesi käyttäytyy todella kylmästi, jos vain nauraa kun itket. Se kuvastaa minusta sitä ettei rakasta sinua todella.

Kyyneleet valuvat poskillani, koska minusta tuntuu puolestasi niin pahalta.

Minun on myös todella paha olla, mutta meidän on jaksettava uskoa kohtaloon ja siihen että tämä tuska helpottaa ajan kanssa..Päivä kerrallaan.

Voimia sinulle ja kirjoittelehan taas 🙂🌻

Mariah 85:

Toivottavasti et ole ajatellut että se 28 % vero lasketaan asunnon hinnasta.

Se menee vain asunnon myyntivoitosta eli hankintahinnan ja myyntihinnan erotuksesta vähennettynä erilaisilla hankinnan kuluilla. Jos vaikkapa myytte halvemmalla kuin ostitte, ei veroja tietenkään mene. Tietysti se myyntivoittoverokin on rahaa, mutta _paljon_ vähemmän kuin 28 % itse asunnon arvosta. Sen takia en kyllä roikkuisi kenessäkään.

jusaboy

Tiedän, että vero menee voitto osuudesta. Olemme asuntolainan lisäksi joutuneet ottamaan ison remonttilainan, joten minun on myös kuitattava velkani siitä..Remontin jälkeen asunnon myyntihinnan voitto on ainakin oltava remontin kustannukset kattava. Ja näin on otettava huomioon että siitä lähtee 28% ja isoissa rahoissa se merkitsee tuhansia.

Hei!
Olette tosi ikävään tilanteeseen joutuneet molemmat. Olette nuoria ja kuitenkin jo perheellisiä ja parisuhde on vasta kehittymässä myöskin. Ihmisellä pitää ja saa olla ystäviä ja omaakin elämää, muuten ahdistaa. Sillätavoin katsottuna miehenne eivät oikeastaan ole tehneet mitään erikoista.Mitä jos itsekin löytäisitte oman alueen itsellenne jotta elämään tulisi muitakin näkökulmia kuin perhe. Pikkulasten vanhemmilla on usein ongelmana uupumus ja se, ettei kahdenkeskiselle parisuhteelle ole paljon aikaa. Pettäminen, valehtelu ja luottamuksen menetys on eri juttu. Minusta kannattaisi taistella parisuhteen puolesta. Ei väkisin yrittämällä vaan ihan tehdä itselle selväksi mitä valitsee. Yksinhuoltajan tie on todella raskas ja myöhemmmin tunteiden rauhoittuessa ero voi tntua turhalta. Mitä jos ottaisitte aikalisän ja rauhassa miettisitte tilannetta. Eronet nettisivustolta saa neuvoja yksinhuoltajuuteen ja neuvontapuhelinten numeroita. Ja on hyvä myös käydä siellä parisuhdeneuvonnassa, vaikkakin yksin. Keskustelu auttaa aina ja voi antaa uusia näkökulmia tilanteeseen.

Mistä saisin selvyyttä tähän kaikkeen?! Mieheni ja minä olemme päättäneet yrittää yhdessäoloa vielä, mutta tuntuu että hän ei kuitenkaan panosta asiaan mitenkään. Arki jatkuu aivan kuin koko hänen pettämistään ei olis ollutkaan. Ei sen minusta niin pitäisi mennä. Välillä tuntuu ettei mikään tunnu miltään, kun olen hänen kanssaan.Onko hänen kohtelunsa kuitenkin vaikuttanut minuun,tehden minusta etäisemmän ja kylmemmän?! Mene ja tiedä! Mä olen niin kyllästynyt tähän tunteiden ja kaiken vatvomiseen.😠
Jos jollain on mulle vastauksia, otan niitä mielelläni vastaan!

Hei Mariah85 ja pelokas!

Kun luin tiedän molempien juttuja niin tuli sellanen olo et voih☹️. Minä ole 34v eli hiukan teitä vanhempi mut, koen tällä hetkellä elämäni myllerrystä. Minun avopuolisoni sanoi mulle viimme viikolla melkein 13 vuoden yhdes olon jälkeen et haluaa muutta pois siis erota. Mullakin on olo et maalimaromahtaa täysin. Meillä 0n 11-vuotias tytär ja mulla entisestä liitosta 16-vuotias tytär. Olemme siis rakentaneet yhteistä elämää melkein 13 vuotta ja nyt se on ohi. Olen kyllä sinnikäs ja en haluaisi luopua siitä kaikesta mitä olemme saavuttaneet.
Olen yrittänyt puhua mut tuntuu et hän on oikein jääräpää eikä halua kuunnella. Hokee vaan et ei jaksa eikä halua yrittää enää. Vaikka olen jo kerran eronnut niin tää on kauheempi kokoemus kuin se eka kerta. Varmaan sen takia, että rakastan tätä miestä yli kaiken enkä ole valmis luovuttaan. Meilläkin kuuluu tähän juttuun toinen nainen ja tietysti ne vaikeudet mitä jokasessa suhteessa on.😑❓ Minulla olisi uskoa sen verran et jos yrittäisimme niin voisi kyllä onnistua mut hän sanoo ettei ihminen voi muuttua. Olen tullut siihen tulokseen, että kun nyt kuvioissa on toinen nainen jota kohtaan hän tuntee ihastusta ja hyvää oloa mitä kotona ei ole ollut niin ei ajattele asiaa järkrvästi. Olen anatanut anteeksi sen mitä on tehnyt mut sekään ei auta.Välillä olen luovuttamassa mut taas välillä en.Täällasta mulla ja rakkaus teettää tuskaa kun menetää toisen.
En nyt muista oliko teillä molemmilla asunto mut kannattaa miettiä tarkkaan mitä teette. Meilläkin on suht iso omakotitalo ja olen päättänyt jäädä tähän en halua viedä lapsilta kotia. En kyllä ole varma pystynkö pitämään mutta yritän. Kaikki hokee vaan et kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin kun vaan on päässyt surun yli. Mariah olit kysynyt mieheltäs miksi hän tekee niinkun tekee etkä saanut kunnon vastausta. Meillä on sama homma ei osaa vastata kysymyksiin joihin minä luulisin olevan helppo vastat. Mut kait ne sit vaan ei osaa tuoda tunteitaan julki. Meitä tällaisia naisia on aikas paljon! Joten koitetaan me kaikki näyttää miehille mistä tuulee. Tsemppiä kaikille jotka kokevat samaa tai ovat kokeneet.

PS. Tiedän ettei kukaan voi pakottaa toista olemaan väkisin toisen kanssa, mutta mä toivoisin kaikkien saavan mahdollisuuden korjata asioita niin paljon kuin mahdollista.Minä ainakin haluaisin mut siitä taitaa päättää toinen osa puoli.

No, kyllä sitä voi tulla miestenkin tuulettimeen tavaraa erossa 😉. Kolmevitonen olen. Kahdeksan vuoden avoliitto päättyi kesällä. Sillä tavalla varmaan niinkuin ero helpoimmasta päästä että ei ole lapsia eikä juuri omaisuutta mistä tapella, eikä kyllä velkaakaan. Siinä ne hyvät puolet. Huonoa on se, että ei se helppo erokaan helppo ole. Meni aika lailla kiskoilla minun kannaltani: avopuoliso ilmoitti että ei oikeastaan ole onnellinen, ja sitäpaitsi hänellä on toinen. Käytiin jotain keskusteluja kyllä, ja itse olisin ollut halukas tutkimaan että mitä meillä vielä on, miten jatkaa. Hän ei ollut. Väkisin kun toista ei voi pitää niin sitten muutettiin erilleen. Tällä hetkellä arjen rutiinit ovat alkaneet löytyä, mikä on taas semmoinen kaksipiippuinen juttu: toisaalta se kertoo siitä, että jaloilleen tässä noustaan. Toisaalta sitten arjen rutiinien löytämiseen ja rakentamiseen pystyi upottamaan aikaa, ei tarvinnut ajatella niin paljoa tilannetta. Nyt sitten välillä pohtii ja vatkaa asioita, missä meni pieleen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin... No. Vaihe sekin. En sinänsä koe mitenkään mahdottomasti katkeroituneeni, mutta toisaalta en myöskään usko siihen "olemme yhä ystäviä" -lätinään, mitä tämä exäni nyt taas tarjoaisi. Jos hän ei ollut kiinnostunut koettamaan jatkaa yhdessä tai edes pohtimaan tarkemmin että mikä meni mäkeen, niin en oikein jaksa (ainakaan tässä vaiheessa) innostua itse mistään kaveripohjaisesta ajankäytöstä tai yhdessäolosta.

Sellaisissa tunnelmissa tänä iltana. Koettakaahan kaikki pitää huolta itsestänne siellä.

Yrmy

Yrmy

Sun tarinas oli samanlainen kuin mullakin. Mulla vaan aikaa tapahtuneesta vasta puoltoista viikkoo. Mieheni sanoi samalla tavalla kuin sinunkin ja vielä lisäksi et on toinen. Kysysin mitä mieltä kuka tahansa nainen on pitkän välimatkan suhteista kestääkö ne? Mihin miehet hävittää tunteet joita on tuntenut toista kohtaan jo pitkään? Sit yhtäkkiä kuin pommi se pudottaa et ei tunne mitään ja ei ole onnellinen ja tietysti se toinen nainen. Miksi meitä on näin paljon? Mitä meidän tarvisi tehdä, että emme enää saisi näitä pommeja niskaan varoittamata? Ovatko nämä hullun kurisia kysymyksiä? Sit mua kummastuttaa et kuinka joku nainen voi alkaa suhteeseen varatun miehen kanssa? Sanon vaan et reissuhommia tekevät miehet ovat alliitna tällaisille naisille joka saavat heidät tuntemaan olonsa mukavaksi jos kotona ei mene hyvin. Pidämmekö kaikkea itsestään selvänä emmekä puhu kaikisa asioista?

Tsemmppiä kaikille 😉

Isoja kysymyksiä mirlatilla 😮😉... ja varmaan vastauksia noihin on erilaisia: ihmiset ja tilanteet ovat niin monimuotoisia. Tunteiden häviäminen, puolin tai toisin, voi varmaan olla hidaskin prosessi. Kenties joku on ihastunut pidempään kuin toinen, kenties toisella ei sellaista *todellista* rakkauden tunnetta sitten loppujen lopuksi herääkään 😭... jollakulla tunteet hiipuvat. Joku ihastuu ihastumisen tunteeseen kohdatessaan jonkun uuden ihmisen. Ehkä suhteille ja tunteille annetaan erilaisia merkityksiä... itse olen elänyt sekä avoimessa että suljetussa suhteessa, platonisessa ja lähestulkoon yksinomaan seksin kautta määritellyssä suhteessa - niin pitkään kuin osapuolet ovat samaa mieltä siitä, _mikä_ se suhteen laatu ja tavoitteet ovat, niin homma toimii.

Suhteeseen ryhtyminen varatun kanssa: välttämättä se toinen ei sitä heti alkuun tiedä. Tai sitten ei piittaa. Tai sitten häntä (miestä, naista) imartelee se, että hän saa huomiota - ja on "voittamassa kilpailun". Tai ehkä hän pitää siitä, että pääsee osalliseksi jostain elämän draamasta. En osaa sanoa. Enemmän se kertoo kuitenkin minun mielestäni siitä ihmisestä, joka parisuhteesta lähtee hakemaan ulkopuolista seuraa - ja niin, parisuhteen ongelmista (koko "se toinen" voi olla oire muustakin) - ei niinkään sen ulkopuolisen luonteenlaadusta, näin luulen.

Mitä näistä oppii, mitä tekee ensi kerralla toisin, miten aikoo jatkossa ratkaista...? No, tässä vaiheessa en vielä todellakaan osaa sanoa, en edes itselleni. Olen sitä pohtinut, missä vaiheessa asiat menivät sitten lopullisesti pieleen, mitä olisi voinut ja mitä olisi pitänyt tehdä toisella tavalla... jotain kenties alkaa hahmottua, mutta itselle tämä pari kuukautta on vielä liian lyhyt väli sanoa mitään totuutta edes omasta tapauksestani saati sitten yleisellä tasolla.

Voimaa.
Yrmy