Ero edessä, onko muita?

Ero edessä, onko muita?

Käyttäjä Inconsolable aloittanut aikaan 17.09.2008 klo 13:55 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Inconsolable kirjoittanut 17.09.2008 klo 13:55

En tiedä oikein mistä aloittaisin ja kuinka sujuvaa tämä kerronta on, mutta yritetään.
Olen mieheni kanssa ollut yhdessä 9v. ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Naimisissa ollaan oltu 3v. ja oikeastaan koko se aika on ollut pelkkää tuskastumista, riitelyä, ja muutenkin masentavaa oloa.
Alettiin heti häittemme jälkeen rakentamaan taloa eikä se edelleenkään ole valmis (kaikki mahdolliset vastoinkäymiset mitä voi vaan olla koetteli meitä) ja nyt mulla vihdoin paloi hihat. En edes alunalkaen halunnut ruveta rakentamaan, mutta mieheni sai minut ylipuhuttua projektin helppoudesta.
Olen ollut onneton tässä suhteessa jo kauan ja miettinyt mahdollista eroa jo melkein vuoden, mutta jotenkin aina sitä ajattelli, että kyllä se vielä paremmaksi muuttuu, mutta ei ole muuttunut. Nyt sitten pari viikkoa sitten ilmoitin miehelleni haluavani myydä talon ja sen jälkeen lähteä eri teille, ainakin siksi aikaa, että saan ajatukseni koottua ja vihan ja pettymyksen tunteet käytyä läpi. Miehelleni ero aikomus tuli täytenä yllätyksenä, vaikka viimeisen vuoden aikana olenkin puhunut voivani huonosti tässä suhteessa.
En voi sanoa, että minulla olisi hyvä olla tästä kaikesta, mutta olen päättänyt että enää en elä toisten elämää, vaan haluan keskittyä omaani, kun nuorikin vielä olen. Lapsiani olen miettinyt monta kertaa, että mitähän tämä heihin vaikuttaa, mutta en usko että heilekään olisi edullista nähdä vanhemmat riitelemässä jatkuvasti ja äiti voimassa pahoin henkisesti.
Onneksi minulla on ihanat vanhemmat ja ystäviä, jotka ovat tukeneet minua tässä päätöksessä ja varmasti tulevat auttamaan järjestelyissä.
Kaipaisin hyviä neuvoja sekä siitä miten selviydyn kaikesta normaaliarjesta yksin, ja yleensäkin siitä kuinka kauan tällainen tunteiden vuoristorata vielä mahdollisesti kestää ja muutenkin vertaistukea samassa tilanteessa olevilta.

Eilen oli huono päivä, tänään elämä näyttää taas valoisammalta. Sitä onnea ja hyvää olo odotellessa!

Käyttäjä Syyskaunosilmä kirjoittanut 19.09.2008 klo 09:26

Hei,

Luin tarinaasi ja se kuulostaa tutulta monelta suunnalta. Moni meistä elää elämäänsä toisen säännöillä ja toteuttaa toisen unelmia sen sijaan, että toteuttaisi omia unelmiaan ja eläisi yhteisillä säännöillä.

Parisuhteen kariutuessa miehet ovat yleensä aidosti yllättyneitä. Tästä on tehty tutkimustakin. Heillä on ollut kuvitelma siitä, että kaikki on hyvin, joka juontaa varmasti siihen, että heidän omat unelmansa ovat toteutuneet, talo rakennettu, työ, vaimo, lapset. Heidän ei ole tarvinnut luopua mistään.

Vaimo sen sijaan on luopunut lähes kaikesta ja se on tapahtunut yleensä vähitellen rakkauden huumassa. Rakastumisvaiheen kestäessä vaimo on yleensä tyytyväinen, mutta kun tuo aika on ohi, karu totuus paljastuu.😟
Ei ystäviä, ei työtä, ei harrastuksia. Vain perhe ja huolenpito juoksevista asioista.

Olen yrittänyt omille lapsilleni puhua, että he keskustelisivat jo seurustellessa siitä, mitä haluan tehdä elämässäni, jotta toinen ottaisi sen omissa suunnitelmissaankin huomioon. Molempien elämälle pitää jättää tilaa ja kompromissit tehdään yhteisestä päätöksestä.

Ellei tuohon tilanteeseen päästä on selvää, että vahinko pääsee tapahtumaan: toinen katkeroituu, väsyy, menettää mielenkiintonsa yhteiseen tulevaisuuteen kaiken oman tilan ja ajan puuttuessa. Arvottomuus suhteessa kasvaa ja lopulta pakottaa tilanteen muuttumaan. Mihin suuntaan se muuttuu, siihen on mahdollisuus vaikuttaa edelleenkin, joten toivo ei ole mennyttä, jos vielä tahtoa on.

Valintoja ja rohkeutta. Tee lista omista toiveistasi ja ala toteuttaa niitä yksitellen.
Onnea elämään.

🙂🌻

T. Syyskaunosilmä