Epävarmuus tunteista/pettäminen

Epävarmuus tunteista/pettäminen

Käyttäjä Fear aloittanut aikaan 19.10.2006 klo 16:26 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Fear kirjoittanut 19.10.2006 klo 16:26

Olen 21v miehenalku ja olen seurustellut nykyisen tyttöytäväni kanssa noin 3 kuukautta ei ole pitkä aika ei mutta viihdyn hänen kanssaan tapamme viettää aikaa ja asenteemme erilaisia asioita kohtaan ovat hyvin pitkälti samanlaiset. Kuitenkin tunnen että jotain puuttuu tuntuu että en tunne samoin kuten entistä tyttöystävääni kohtaan ja muutenkaan en tunne saavani tyydytystä tietyillä alueilla kuten henkinen läheisyys ja ymmärrys sekä seksi. Noin puoli vuotta sitten exäni jätti minut hän oli tällöin 17 ja varsin kokematon parisuhteissa kuten minäkin ja lisäksi kummallakin oli itsetunto ongelmia. Suhteemme kaatui monen asian yhdistelmään. Kokemattomuuteen itsetunto-ogelmiin pelkoon. Emme pystyneet keskustelemaan emmekä osanneet kohdata ongelmia. Nyt kuitenkin nykyisessä suhteessa ollessamme halusin tavata hänet että tietäisin puuttuuko nykyisestä suhteestani todella jotain vai tuntuuko se vain siltä. Tapasimme ja koimme lähes heti lämpöä toisiamme kohtaan. Ajauduin pettämään nykyistä tyttöystävääni 😭 eilen puhuin koko illan exäni kanssa ja osasimme puhua kaikista asioista ja ongelmista jotka silloin jäivät mieleen painamaan ja saivat kaiken muun ohella suhteen tuhon aikaan. Olemme ajatelleen molemmat nykyisten suhteidemme lopettamista ellei ne jo pettämisen takia muutenkin lopu ja palata yhteen. Pelkään kuitenkin että tunteet exääni kohtaan ovat jotain illuusioita tyyliin ”Vanha suola janottaa” ”Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella” Pelottaa että menetän kelvollisen ja kehityskelpoisen suhteen jonkun harhan takia. Seurustelin exäni kanssa noin 8 kk ja viimeisen kk:n aikana asiat menivät totaalisesti sekaisin olen miettinyt että emmekö enää vain viihtynyt yhdessä arkistuneessa suhteessa vai mikä oli ongelmana. Voisiko uusi suhde exäni kanssa toimia ? Puuttuuko nykyisestä suhteestani todella jotain vai kuvittelenko vain janottaako minua vain vanha suola ? 😯🗯️

Käyttäjä Pitty kirjoittanut 24.10.2006 klo 22:01

Toimit julmasti nykyistä tyttöystävääsi kohtaan. Oletko kertonut hänelle että missä mennään? Et voi pompottaa toista elävää ja tuntevaa olentoa tuolla tavalla, se satuttaa. ☹️

Elämässä pitää tehdä valintoja ja ottaa riskejä. Kukaan ei tiedä onko sinun tapauksessasi nyt kyseessä vanha suola janottaa -tapaus vai jotain aitoa ja syvempää. Se selviää vain koittamalla. Jos homma ei pelitä, ei voi mitään. Ihmisten tunteilla ei sovi leikkiä, se on rumaa, julmaa, ja inhottavaa.

Käyttäjä Fear kirjoittanut 31.10.2006 klo 10:44

Toi aloitusviesti oli kiireessä kirjoitettu. En ole pompottanut. Kerroin heti kun mahdollisuuden sain että mitä olin tehnyt ja miksi. Olen myös kertonut miksi epäröin suhteessamme. Ja olet oikeassa pitää vain päättää ja sitten elää sen mukaan.