Moi taas, nyt asia alkaa vähän lipsumaan mutta haitanneeko tuo.  En tiedä miten siinä sitten käy jos oikeasti ottaa sinne sänkyyn vierailijoita. Meillä on myös vakavasti asia harkinnassa ja jollekkin asteelle jo vietykin. Tästä on puhuttu tosi paljon ja se ajatuksena meillä kiehtoo molempia. Rouvan yksi työkaveri tällaista on harrastanut paljonkin miehensä kanssa ja heillä se toimii loistavasti. Minulla on jopa lupa käydä vierailemassa tämän henkilön luona mutta en ole kokenut tarpeelliseksi laittaa täytäntöön. Myös "varaus" kimppahommille ko henkilön kanssa on olemassa, että milloin tahdomme hän voi tulla meidän vieraaksemme. Tämä nainen ei koskaan ole ollut fantasian kohteena minulla ja luultavasti on siksi turvallinen ajatus myös puolisolleni. Tämä luultavasti kyllä kokeillaan ja jos tuntuu kivalta niin toisen miehen kanssa myös. Tämän aiheen ympärillä myös minulla ajoittain nousee vastareaktioita ja mustasukkaisuuden tunteita pintaan. Nämä kuitenkin yleensä hälvenevät nopsaan kun kuvittelen puolisoni nautinnon tilanteessa. Olen kyllä valmis tekemään sen hänen takiaan, koska haluan hänen kokevan jotain sellaista joka pelkällä ajatustasolla tuntuu antavan niin suurta nautintoa. Aika näyttää meneekö tämä niihin kokeiluihin eikä sillä ole merkitystä kunhan kaikki tuntee olonsa turvalliseksi ja onnelliseksi.

Hei!

Mä uskon, että meidän kohdalla vieraan ottaminen mukaan yhteisiin hetkiin on todella pitkässä kuusessa. Tai todennäköisesti jää vain yhteisen fantasian tasolle. Ehkä itsekin olen enemmän alkanut asiasta fantasioimaan ja syttymään, mutta en jotenkin usko että se todellisuudessa edes olisi niin kivaa. Jotenkin itselle tulee mieleen sellainen, että se olisi sitten kuitenkin vähän väkinäinen, vaivaannuttava ja luonnoton tilanne. Ehkä vähän sellainen valmiiksi mietitty pornopätkä 😀 Ennemmin syttyisin jopa ajatuksesta, että jotenkin eläisin kahden miehen kanssa ja jakaisin itseni heidän kesken. Mutta tämä ei taas todellisuudessa ole niin helppoa toteuttaa 😀 Puolisoni käy todella kierroksilla jos edes puhun mitään esimerkiksi unista, joissa ollut useampia miehiä!

Välitietona kerron, että meillä molemmilla alkaa pian yksilö psykoterapia ja vihdoin pääsemme itseksemme käymään läpi näitä meidän vaikeita asioita. Helppoa se ei tule olemaan, mutta ehdottomasti tarpeellista <3

Toivottavasti terapiasta on teille apua ja hienoa , että pääsette asioita työstämään ammattilaisen avustuksella. Ihailtavaa panostusta parisuhteeseen, ei luovuttaminen ole ensimmäinen vaihtoehto ainakaan.

Hei Villanuttu pitkästä aikaa!

Oletko saanut millaisia kokemuksia yksilöterapiasta?

Oma parisuhteeni päättyi johtuen monista syistä viime vuonna. Yksi asia oli hänen avoimuutensa, sain mm. kuulla ryhmäseksihistoriasta sun muusta. Totesin itselleni että en ole pyytänyt saada tällaisia asioita tietooni eikä minun tarvitse sellaista sietää puolisoltanikaan, ei vaikka sinällään asia ei minulle kuulukaan, hänen omaa elämäänsä ennen minua. Itselläni ei vastaavia kokemuksia ole ja koska kun yleensä ihminen koittaa puolisoksi löytää vertaisensa/samankaltaisen niin elämien ja kaiken historian yhteensovittaminen voi olla haastavaa tai jopa mahdotonta. Minullakin on tuollaisia fantasioita mutta en ole ajatellut koskaan saattaa niitä todeksi, siksi nimitänkin niitä fantasioiksi.

Koitin lukea ketjua taaksepäin ja muistella mistä kaikesta kirjoiteltu. Tällä hetkellä mieleeni tulee ajatus että meillä ihmisillä usein(?) on halua koittaa hallita toista ihmistä. Omistaa hänet fyysisesti sekä henkisesti, jopa hänen fantasiansa ja jopa elämänhistoriansa (minä? 😆). Tämä lienee inhimillistä ellei ole jotenkin vapaamielinen ja sujut omien puutteiden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa.

Olen näemmä kulkenut fatalismia/realismia kohden viimeiset vuodet sen varsinaisen avioeron jälkeen. Ajattelen nykyään että emme voi hallita ketään, eikä ole tarkoituskaan. Emme voi ikinä täysin tuntea toista ihmistä saati ymmärtää, kuten emme hänen mahdollisia fantasioitakaan seksuaalisuuden kenties herkälläkin alueella. Koskaan emme tule löytämään täysin samanlaista ihmisistä kuin itse on, eikä ole tarkoituskaan. Voimme tietenkin kohtuullisen saman henkisen ja samat arvot omaavan ihmisen tavata.

Karun hyvä harjoitus on ajatella jotain kenties inhoamaasi henkilöä julkisuudesta, politiikasta tai naapurustosta. Sitten voit ajatella että puolisosi on on tämä henkilö. Pelottavaa? Hullua? Ehkä mutta ehkei sittenkään, tämä voi auttaa ymmärtämään että et voi tietää ja hallita puolisosi ajatuksia ja fantasioita. Hän ei ole sinä. Sinä et ole hän. Olette molemmat täysin erillisiä ihmisiä ja vapaita tekemään omat valintanne elämässä niissä rajoissa kuin ne aina milloinkin ovat mahdollisia. Tässä kohdin voi kokea suurta ahdistusta, eksistentiaalista kriisiä kuinka yksin me lopulta olemme täällä. Toisaalta voi kokea suurta helpotusta ettei tämä ole omissa käsissä, meidät on heitetty tänne ilman että olemme sitä pyytäneet ja tyyliin "heippa, koita pärjäillä" meiningillä synnytyslaitokselta eteenpäin sitten lähdetty taivaltamaan. Ja voi kokea yhteenkuuluvuutta siitä että kaikki me koemme ja elämme tätä samaa, kukaan ei tiedä miksi olemme täällä ja mikä kaiken tarkoitus on. Joillekin uskonto tarjoaa lohtua ja toisille muut nykyajan selfhelpit. Menee kovin kauas parisuhteesta mutta mielestäni tämä niveltyy tähän kosmiseen yksinäisyyteen eli tarvetta saada hyväksyntää, läheisyyttä kun sosiaalisia eläimiä/olentoja olemme, vaikka joku erakkomaisempikin lienee. Mielestäni läheisriippuvuus on seurausta eksistentiaalisesta kriisistä.

No tämä universumeista. Kävin sitten Tinderiäkin vilkaisemassa viime vuoden puolella jotta olisiko itselleni paremmin sopivaa puolisoehdokasta tarjolla. Meno oli liiankin liberaalia omaan makuuni, eräs katseenkestävä koulutettu tolkunoloinen ihminen tuli vastaan mutta aika kaukana ällöromanttisesta salatusta puolestani (vaikka yllä kirjoitakin tekstiä joka saanee joissakin suurta ahdistusta aikaan kenties). Hän oli jonkinlaisessa tapailusuhteessa (en pidä tuosta nykyajan millään ei ole mitään väliä-meininkiä sanasta) ja oli jonkinlainen sopimus tämän toisen osapuolen kanssa että jos parempaa löytyy niin se loppuu. Liikuttavan rehellistä, siitä ei voi moittia. Totesin hänelle että valitettavasti omat taitoni ja kykyni eivät riitä tällaiseen enkä lähtenyt kilpailemaan kenenkään suosiosta. Sinällään romantiikka tuntuu toisinaan kovin kaukaiselta asialta parisuhteissa, tunne on että pitäisi miehenä olla menestynyt, kunnianhimoinen, uuttera ja ahkera sekä totta kai komea. Toisaalta itsekin tietoisesti/tiedostamatta kiinnitän huomiota kivan näköiseen naiseen joka on riittävän koulutettu. Eikä tässä mitään, asiat ovat ja menevät niin kuin tahtovat. Ihmisillä on erilaisia toiveita ja haluja ja ne joko kohtaa tai eivät, ei se ole kenenkään käsissä. Et voi tunteitasi määrätä eikä muutkaan. Puoliso joko tulee kohdalle tai ei. Elämä on näinkin ihan jees, oma tupa oma lupa.

Vahva suositus nykyajan ihmisille Emilia Kujalan uusin (anti 🙂 selfhelppikirja. Sen jälkeen voi lopettaa kaiken maailman median juttujen lukemisen ja hyvinvointigurujen saarnat, vapautunut tunne tulee lopultakin sekä henkisiä voimavaroja. Voi niitä juttuja lukea viihteenä mutta eivät enää mene niin ihon alle ja lisää riittämättömyyden tunnetta.

Sinä riität 💖

Hei LiikaaAjatteleva taas pitkästä aikaa!

Pahoittelut päättyneen suhteen vuoksi <3 kyllä liika erilaisuus voi jossain vaiheessa koitua ongelmaksi. Muistaakseni joskus aikaisemminkin olet maininnut siitä, kuinka kumppanin historia on aiheuttanut vaikeita tunteita, kuten mustasukkaisuutta. Kaikkea ei minunkaan mielestäni tarvitse kuulla, varsinkaan jos et ole erikseen kysellyt ja halunnut tietää. Itse en ole tuntenut vaikeita tunteita puolison menneisyydestä ja seikkailuista. Toisaalta meillä molemmilla oli taustalla vain pitkä suhde ja jotain muutamia pieniä säätöjä, joten ehkä senkään vuoksi ei itsellä ollut paljoa sulateltavaa. Miten voit nyt eron jälkeen?

Psykoterapiaprosessin edistyminen on ollut hidasta. Julkisen terveydenhuollon puolelta ei ihan hetkessä saa b-lausuntoa kelalle. Mutta nyt olen siinä vaiheessa, että etsin itselleni sopivaa terapeuttia. Ei helppo homma sekään 😀 mutta hyvä ja toiveikas olo nyt kun tietää, että pääsee käsittelemään omia asioita. Välillä kun on paha mieli, niin väkisinkin mielen valtaa epätoivo sen suhteen, että saanko nostettua itseni tästä mustasukkaisuuden ja epävarmuuden suosta. Mutta pääosin voin paljon paremmin kuin joku aika sitten. Esimerkiksi riitoja meillä on puolisoni kanssa paljon vähemmän nykyään.

Puolisoni on ajoittain voinut todella huonosti ja jostain syystä se on lähentänyt meitä uudella tavalla. Myös ymmärrykseni häntä kohtaan on lisääntynyt. Hän on suoraan kertonut esimerkiksi siitä kuinka kuormittavana ajoittain kokee minun ja lasten läsnäolon. Ja näin on ollut kuulemma aina. Minua ei enää loukkaa kuulla tälläista, koska tämä hänen avoimuutensa antaa minulle vastauksia siitä hänen etäisyydestä ja välinpitämättömästä käytöksestä aikaisemmin. Hän on nykyään rehellinen myös omasta haluttomuudestaan eikä tämä enää aiheuta niin paljon ihmettelyä ja välttelyä välillämme. Mutta ei sitä ole helppoa aina hyväksyä. Minun on hankala enää näyttää omaa haluani ja joskus kun rohkaistun tekemään aloitteen ja meillä on jotain vinkkailua pitkin päivää, niin huomaan jossain vaiheessa ettei puolisoni haluakkaan ja hän tavallaan vaan jättää minut yksin sen tilanteen kanssa esimerkiksi pakenemalla puhelimelle. Aivan kuin se päivän kestänyt vihjailu vain unohtuu eikä hän huomio minua millään tavalla. Hän tietää että se on minulle hankala paikka, mutta hän ei voi omalle reaktiolleen mitään 🙁 Tästäkin osataan onneksi nykyään keskustella paremmin.

Kirjoitit ihmisten tarpeesta hallita ja omistaa toinen. Välillä yritän muistella omia ajatuksiani asian suhteen ennen parisuhteemme kriisiytymistä. Emme olleet edes muistaakseni koskaan keskustelleet fantasioistamme puolisoni kanssa. En edes muista mietinkö silloin koskaan, että mistäköhän puolisoni mahtaa fantasioida. Eli kyllä minäkin pohjimmiltani ajattelen ettei ketään tietenkään voi hallita tai omistaa, fantasioita tai elämänhistoriaa. Joskus pelkäsin ettei hän ole rehellinen aikuisviihteen käytöstä, mutta jos se joskus tuli puheeksi niin hän kyllä sanoi ettei ole kokenut tarvetta sitä katsella. Ehkä olin vain ajatellut, että meillä on näiden asioiden suhteen suurin piirtein samanlaiset arvot ja ajatukset. Puolisoni on aina ollut aika tarkka, että asiat menevät hyvin ja oikein ja hän inhoaa epäonnistumista. Jotenkin olin ajatellut, että hän on sellainen turvallinen puoliso joka ei riskeeraa mitään esimerkiksi valehtelemalla. Tai että on hän olisi ollut itselleen "moraalipoliisi" kun muut naiset alkoivat niin kiinnostamaan, mutta oma puoliso alkoi tuntua itsestäänselvältä ja tylsältäkin (puolisoni suusta). Olet siis oikeassa ettei toista ihmistä voi koskaaan täysin ymmärtää tai ettei koskaan voi löytää rinnalleen täysin samanlaista ihmistä kuin itse on. Ehkä toistetuin kysymykseni tässä ketjussa onkin ollut, että onko puolisoni ajatuksiltaan, fantasioiltaan ja tavoiltaan kanssani liian erilainen vai onko hän vain tavanomainen mies muiden joukossa ja minun on turha edes miettiä olisiko minulle joku sopivampi tämän asian suhteen? Tähän tuskin saan koskaan vastausta vaan mielenrauhan tulee löytyä jotenkin muuten.

"Ehkä mutta ehkei sittenkään, tämä voi auttaa ymmärtämään että et voi tietää ja hallita puolisosi ajatuksia ja fantasioita. Hän ei ole sinä. Sinä et ole hän. Olette molemmat täysin erillisiä ihmisiä ja vapaita tekemään omat valintanne elämässä niissä rajoissa kuin ne aina milloinkin ovat mahdollisia. Tässä kohdin voi kokea suurta ahdistusta, eksistentiaalista kriisiä kuinka yksin me lopulta olemme täällä." Itse olen ehkä vähän eri linjoille jos oikein ymmärsin kirjoituksesi. Puolisoni on hyvin ymmärtänyt miksi olen loukkaantunut siitä, että hän fantasioi yhteisistä tuttavista, jotta haluaisi kanssani enemmän seksiä. Ja me molemmat ajattelemme tänä päivänä myös, ettei sellainen ole ollut oikein minua kohtaan. Eli jos puolisoni ei olisi havahtunut kriisimme myötä miettimään omaa tapaansa suhtautua muihin naisiin ja herätellä halujaan, niin näin olisi voinut jatkua vielä vuosia ja vuosia. Ajatteletko, että parisuhteessa olisi ok toimia niin? Että yhteisistä tuttavista on ok fantasioida jatkuvasti kun samaan aikaan oma puoliso ei niin paljoa enää houkuta? Itse ajattelen, että jos en olisi nostanut kissaa pöydälle puolisoni välinpitämättömän ja etäisen olemuksen vuoksi ja "kysellyt liikaa" niin emme olisi koskaan käsitelleet asioita ja herätelleet meitä miettimään suhteemme tilaa ja sitä myöten löytäneet yhteisiä tapoja toimia niin ettei ketään loukkaa.

Minä en tahdo olla millään tavalla riippuvainen puolisostani. Haluan että hän voi elää oman näköistä elämää, niin että hän on onnellinen. Ja että minä olen onnellinen. Olemme monta kertaa keskustelleet meidän erilaisuudesta ja olen hänelle kertonutkin ettei meidän ole pakko sopia yhteen. Että hän saa haluta mitä haluaa eikä hänen tarvitse olla jotain muuta tai muuttua minun vuokseni. Olen sanonut myös, että on normaalia fantasioida ihan mistä haluaa. Siitä huolimatta, että se on ihan normaalia olen kuitenkin ollut rehellinen siitä, etten pysty elämään suhteessa missä puoliso fantasioi meidän ympärillä olevista ihmisistä samaan aikaan kun kärsii haluttomuudesta. En tietenkään halua millään tavalla kieltää sitä mutta näin asia on kohdallani, ainakin nyt. Puolisoni on kertonut olevansa kanssani samoilla linjoilla.

Olen kuullut muualtakin ettei deittailukulttuuri ole entisensä 😀 minua lähinnä kauhistuttaa ajatuskin, että miten ihmiset voivat tuolla tavalla enää edes löytää sitä oikeaa romantiikkaa. Onkohan deittailu nykyään liiankin helppoa ja sen vuoksi on hankala keskittyä yhteen ihmiseen kunnolla ja sitten tulee kokoajan vilkultua löytyisikö sittenkin vielä joku parempi...? Jos olisin sinkku niin minä voisin haluta tutustua muihin sinkkuihin esimerkiksi jollain järjestetyillä viikonloppu mökkireissuilla. Siellä pääsisi tutustumaan muihin luonnon helmassa oikeiden asioiden äärellä!

Ja varmasti totta tuo mitä kaikkea miehen tulisi olla! Toisaalta naisen tulisi olla myös menestynyt, kouluttautunut, kaunis, iloinen, hauska ja älykäs 😀

Ja kiitos kirjasuosituksesta, laitettu korvan taakse 🙂

Huh kun tulikin juttua!

Sinäkin riität <3

Mielenkiintoinen keskustelu, ehkä jossakin vaiheessa luen enemmän.

Itselleni tosi outo ajatus tuo, että pitäisi ajatella muita, jotta voisi harrastaa seksiä oman kumppanin kanssa. Miksi olisi mitenkään pakko saada itsensä harrastamaan seksiä keinolla millä hyvänsä? Eikö haluttomuudelle olisi vain hyvä miettiä syytä, miksi ei enää halua valitsemaansa kumppania, onko jokin muuttunut ja voiko sille tehdä jotakin?

Minulle deittailu oli kevyttä, rentoa tutustumista ihmisiin, ja aika nopeasti kykenin päättämään, että kuka sopii jatkoon. Ei hirveän kauaa mennyt, kun löytyi yksi, jonka luokse halusin aina vaan, ja muut eivät enää kiinnostaneet. Ei sen jälkeen ole halunnut muita vilkuilla, kun tuntuu, että nyt on useammasta vaihtoehdosta löytynyt se paras itselle. Minusta on vain hyvä, jos tapaa useampia ihmisiä, niin on todennäköisempää löytää juuri itselle sopiva kumppani. Ja samalla voi vakuuttua siitä, että tämä on paras, koska kukaan näin ja näin monesta ei ole ollut yhtä hyvä

Hei Eop!

Olemme keskustelleet tästä asiasta puolisoni kanssa todella paljon ja on todella hassua, että välillä ymmärrän mitä välillämme on tapahtunut ja välillä en pysty käsittämään miten asiat eivät ole häirinneet/herätelleet puolisoani silloin. Puolisoni on yrittänyt avata puoltaan todella avoimesti ja halunnut itsekin selvittää missä mennään. Hän on kuvaillut, että hänellä jäi "päälle" sellainen jatkuva halujen herättely muiden naisten kautta silloin kun ajoittain kärsi haluttomuudesta, mutta ei osannut siitä minulle kertoa.

Nyt jälkeenpäin näyttäisi sille, että haluttomuus on ollut monen tekijän summa: testosteronivaje, masennus sekä paljon kuormittavia tekijöitä esimerkiksi töiden ja lasten puolelta. Toisaalta puolisoni on kuvaillut sitä kuinka hänelle on ihan nuoresta saakka ollut normaalia fantasioida naisista joiden kanssa on jollain tavalla tekemisissä. Että on ollut ihan normaalia käydä mielessään läpi opettajat, kavereiden puolisot ja kassaneidit. Tavallaan tämä tieto helpotti, koska silloin koen ettei kiinnostus kohdistu keneenkään tiettyihin esimerkiksi ulkonäkösyistä tms. Vaan että hänellä on vaan ollut herkemmin tapana napata sinne omaan fantasiamaailmaan milloin ketäkin.

Silloin pari vuotta sitten kun otimme nämä asiat pöydälle, niin menin totaalisen rikki. En sen vuoksi, että puolisoni on fantasioinut muista, vaan sen vuoksi että käsitykseni puolisosta oli ollut toinen. Olin ajatellut ettei hän vain ole niin seksuaalinen, mutta selvisikin valehtelut aikuisviihteestä ja siitä kuinka oli vuosia joutunut buustaamaan halujaan, jottei meidän seksielämä kuihtuisi. Ja tietty se loukkasi että buustaukseen oli sillä tavoin käyttänyt energiaansa muita naisia miettien. Nykyään ymmärrän häntä paljon paremmin ja että hänelle oli muodostunut tietynlainen tapa selviytyä hankalasta ja vaikeasta tilanteesta. Mutta ei minun parempi ymmärrys ole poistanut sitä että tämä koknaisuus on ollut todella loukkaavaa.

Mutta siis, kyllä varmasti olisi ollut parempi miettiä haluttomuuden syitä ja sitä miksi oma kumppani ei enää viehätä. Mut se on helpommin sanottu kuin tehty. Jos haluaa jatkaa pitkässä parisuhteessa kyllästymisestä huolimatta, niin voi olla todella vaikeaa ottaa asia puheeksi, varsinkin miesten, uskoisin.

Varmasti tuntuu loukkaavalta ymmärryksestä huolimatta.

Niin monessa parisuhteen ongelmassa vaikuttaa toistuvan puutteet kommunikaatiossa, kun ei puhuta ajoissa, vaan vasta sitten kun ongelma on suurentunut niin suureksi, että se räjähtää käsiin. Kai ne kommunikaation mallit opitaan jo lapsuudessa, että puhuvatko ja kannustavatko vanhemmat puhumaan myös vaikeista asioista, ja miten he reagoivat  niihin. Monet ovat lapsesta asti oppineet pitämään vaikeat asiat sisällään.

Hei taas!

Taas on vierähtänyt edellisestä viestistä ja ajattelin tulla päivittämään tilannettamme! Onneksi olen kirjoittanut tänne näitä ajatuksia ylös, niin pysyy hieman kärryillä millaisia ajatuksia on matkan varrella käynyt läpi. Olemme puolisoni kanssa molemmat käyneet omissa terapioissa ja meidän välinen keskusteluyhteys on yhä todella hyvä. Tästä huolimatta tilanteemme on yhä huono ja olemme päätyneet siihen ratkaisuun että hyvin todennäköisesti lähdemme eri teille. Suhteemme on kriisin jäjiltä ajoittain todella riitaisa ja jostain syystä riitelemme milloin mistäkin. En tunne oloani täysin turvalliseksi (luottamuksen osalta) puolisoni kanssa ja varmasti siitä johtuen olen jatkuvasti herkillä ja ärsyynnyn kaikesta oudon kiivasti, mikä ei ole ennen ollut yhtään tapaistani.

Puolisoni on lähiaikoina alkanut epäillä itsellään seksi- ja pornoriippuvuutta ja on selvitellyt asiaa itsensä ja terapeuttinsa kanssa. Vaikka hän on jättänyt pornon poissa hän kokee ristiriitaisia tunteita ja haluja katsella pornoa eikä voi tälle mitään. Terapeutti on ollut sitä mieltä ettei kyse ole ollut addiktiosta ja puolisonikin on tullut nyt siihen lopputulemaan, että hän taitaa vain olla ihmisenä sellainen jonka seksuaalisiin tarpeisiin kuuluu aikuisviihteen käyttö. Hän on myöntäyt että kun ensimmäisen kerran kesksutelimme tosissamme eron mahdollisuudesta niin hänellä oli ensimmäisenä mielessä se, että hän pääsee vapaasti taas katsomaan pornoa. Tämä sai hänet epäilemään onko oma suhtautuminen aiheseen ollut terveellä pohjalla. Hän kysyi kuitenkin nuiden pohdintojen jälkeen tuossa yksi päivä kun keskustelimme eron mahdollisuudesta, että jos saisimme suhteemme korjattua ja jatkaisimme yhdessä niin olisiko minulle ok jos hän palauttaisi pornon takaisin elämäänsä. Hän oli pohtinut ettei hänelle taida riittää vain parisuhdeseksi. Kai se on hyväksyttävä ettei tästä asiasta pääse meidän suhteessamme koskaan eroon, oli kyse addiktiosta tai ei. Valitettavasti oma sietokykyni tämän asian suhteen on ylittýnyt ja olen jotenkin ihan turta koko aiheeseen. En vain jaksa enää.

Olen aikaisemmin ollut läheisyyttä ja seksiä kaipaava nainen joka kipuili miehen kylmää olemusta ja vähäistä seksuaalisuuden kaipuuta. Nykyään en enää halua miestäni samalla tavalla. Kaiken tämän jälkeen minulla on mennyt maku. Puolisoni saa muista naisista jatkuvasti seksuaalisia ajatuksia ja haluaa katsoa pornoa. Minun kanssani kaipaa läheisyytä ja kosketusta vain kun panettaa. Hän on itsekin myöntänyt ettei välillä tunne mitään, varsinkaan seksin jälkeen. Kuulemma haluaisi vain olla rauhassa eikä kaipaa yhdessä oloa. Ja kyllähän minä sen olen aina vaistonnut. Ja siitä huolimatta rakastaa minua ja haluaisi pitää minut.

Tiedostan ettei puolisonikaan ole ollut pitkään aikaan paras versio itsestään ja senkin vuoksi ei jaksa olla hyvä puoliso. Hänellä on kova tarve omalle ajalle, harrastuksille ja yksinololle. Ennen riitelimme näistä enemmän, nykyään olen hyväksynyt asian. Puolisoni on lähiaikoina kertonut olevansa hukassa sen suhteen mitä haluaa. Kokee kaipaavansa enemmän vapautta, mutta ei ole varma johtuuko se meidän vaikeuksista. Uskon itse että olen jollain tasolla aina kipuillut sitä ettei puolisoni ole meidän kanssa tyytyväinen ja onnellinen vaan kaipaa aina vähän jotain muuta.

Olisi paljon helpompaa jos hän olisi vuosia sitten sanonut että haluaa muuta ja jättänyt minut. Mutta kaikesta näistä kipuiluista huolimatta olen jostain syystä hänelle tärkeä eikä hän halua luovuttaa. Jostain syystä en itsekkään ole uskaltanut päästää irti. Kai minä jollain tasolla aina kuitenkin ymmärrän puolisoni käytöstä. Tai olen aina pyrkinyt ymmärtämään.

Haluaisin kuulla ajatuksia, voinko löytää miehen joka kaipaa parisuhdeseksiä vielä vuosienkin yhdessäolon jälkeen ja se riittää hänelle? Vai onko niin että jossain vaiheessa kaikki kyllästyvät tuttuun ja samaan ja kaipaavat vaihtelua ja sen vuoksi katsovat pornoa? Toisaalta voi olla, että jos joskus olen sellaisen miehen kanssa, jonka rinnalla en tunne tälläsiä tunteita ja silloin minua ei edes häiritse satunnainen aikuisviihteen hyödyntäminen. Enhän minä lähtökohtaisestikkaan ollut meidän suhteessamme pornovastainen vaan vaikeat tunteet siihen liittyen kasvoivat vuosien varrella.

Heippa VillaNuttu!

Kiitos, ihan ok menee, en ole tintereihin-kindereihin nyt sotkeentunut ollenkaan ainakaan vuoteen. No woman no cry 😂mutta kyllähän sitä kaipausta toisen ihmisen luo välillä on, ei voi kiistää.

Hyvä kun olette terapioihin päässeet. Sanoisin ettei niistä haittaa ainakaan pitäisi olla, yleisesti ottaen.

Tuo järkyttynyt havaintosi että et tunnekaan puolisoasi on tuttu. Samalla se on kuitenkin nykyisellä järjelläni kovinkin ymmärrettävä, me olemme - jos ei tuuliviirejä- niin jatkuvasti muutumme jonnekin suuntaan ja välillä taas toiseen, koko ajan elämä muovaa meitä. Mietin edelleen että parempi olisi ettei toisen ihmisen fantasioita ja "salaisimpia ajatuksia" kaiveltaisi koska voi olla ettei kestä niitä kuullakaan. Emme saa tietää miten suhteenne olisi edennyt jos hän ei olisi fantasioitaan valoittanut, olisiko asiat elämän johdattamana menneet lopulta mutkan kautta parempaan vai olisiko ero koittanut piankin. Samoin vastuu tietenkin fantasioijalle että mitä on järkevää kertoa puolisolle, mitä tietoja hän tarvitsee ja mitä ei todellakaan. En ajattele tätä valheellisena elämänä vaan sellaisena että meillä on väistämättä sosiaalisia normeja, käytöstapoja sun muuta jotka onneksi rajoittavat yleensä kaikista asioista uskoutumista. Olihan tästä joku hauska elokuvakin jossa tähtinäyttelijä oli pakotettu jonkun oikun takia sanomaan aina totuus. Tällaisena totuuden torvena jos itsekin kulkisi niin huonosti kai siinä kävisi, ei ajatukset aina ole painokelpoisia kanssaihmisistä saati itsestäänkään. Joku psykiatri sanoikin mediassa että mielikuvitusmurha kerran päivässä pitää mielenterveyden kunnossa ts. ajatuksia/tunteita tulee ja menee eivät ne ketään vahingoita. Jonkun syyn takia voi olla kiinnostunut vaikka anopista mutta muutaman kuukauden kuluttua ajatukset ovat jo vaihtuneet, mitä jos olisi mennyt toitottamaan sellaista puolisolle niin yleisesti ottaen ihan turhaa kärsimystä ja hallaa olisi aiheuttanut puolisolle.

Ikuinen rakkaus. Romeo ja Julia. Romanttinen rakkauskäsitys. Niinpä niin. Tämä leimaa nykyaikaamme. Tämä on 200-400 vuotta vanha juttu käsittääkseni. Ritarit ja kaikkea. Hienoa ja mahtavaa olisi jos puoliso on täydellinen ja haluaa joka hetki meitä loputtomasti ja toisinpäin. Mutta kun ihminen kai yleensä kyllästyy lopulta kuitenkin oli se uusi auto, talo tai mitä vain (vaikkei nyt puolisoa esineellistettäisikään). Sen jälkeen pitää hakea uutta suuntaa taas. Onko niin että kymmeniä vuosia yhdessä olleilla on vakaa tahto pysyä yhdessä ja ovat ainakin jollakin tasolla hyviä ystäviäkin. Ehkä ajattelevat että hyödyt ylittävät haitat. Ehkä ovat nähneet sinkkuelämää että ei se tilastojenkaan valossa seksillä ilotulittelua ole ja jos on niin kuinka tyhjää on sellainen elämä vaeltaa päämäärättömästi sängystä sänkyyn. Aina on poikkeuksia joten mitään totuutta totuutta tässäkään ei liene. Avioliitto on ollut työsuhde ja tapa varmistaa perillisten selviytyminen. Meidän aikana sen pitäisi täyttää hurja määrä unelmia, jopa tehdä onnelliseksi joka on käsittämättömän suuri tehtävä toisen ihmisen täytettäväksi.

En minäkään osaa sanoa mitä teidän pitäisi tehdä. Onko mahdollista lopettaa turhat keskustelut ja elää omia elämiä sekä yhteistä eloa? Minusta nykyajassa on yksi ongelma jolle ei ole ratkaisua, kovasti kannustetaan puhumaan ja vatvomaan ajatuksiaan/tunteitaan puolison kanssa kuin ystävien. Mutta missä kohdin pitäisi puhaltaa pelipoikki eli mitään uutta ei ole sanottavaksi. Onko niin että joissakin tapauksissa kuten kenties teillä liika puhe on saattanut suhteen kriisiin, paljastuu hankalia asioita. Kyllä, emme voi tietää mitä olisi tapahtunut ilman näitä puheita.

Voiko rimaa laskea? Mitä kaikkea hyvää teillä on? Perhe. Koti. Kohtuulliset välit. Ei ole väkivaltaa. Pitkä lista tähän kaikkea lisää? Vastaan taas vastakysymyksillä joka ei reilua mutta kun ei voi neuvoa muita sillä ei tiedä itsekään täysin miten kannattaisi elää.

Palataan asiaan ja hyvää alkusyksyä ja kaikkea hyvää varmasti toivoen!

En osaa sanoa mikä tässä vieläkin näi pahasti hiertää ettemme löydä tuollaista rauhaa. Ehkä tästä suhteesta puuttuu jokin oleellinen turvan tunne. Että kaikki on hyvin, vaikka ympärillä tapahtuisikin jotain. Kokoajan on tunne että kohta tämä romahtaa. Ettei tämä ole vakaalla pohjalla. Anteeksi LiikaaAjatteleva, mutta en nyt saa helpotusta tuosta jatkuvan ymmärryksen pohtimisesta. Ehkä olen jotenkin liian jumissa. Kiitos kuitenkin kun aina jaksat minulle kirjoittaa jotain <3

Puolioni kertoi eilen, että oli tehnyt itselleen testin pornon suhteen. Että miltä se pitkästä aikaa tuntuu ja millaisia ajatuksia siitä herää. Hänhän on kamppaillut "himojen" kanssa ajoittain. Porno on vallannut enemmän hänen mieltään kun olemme keskustelleet erosta. Hän kertoi katsoneensa sitä yöllä ja heti seuraavana aamuna hän jo selasi tilattavia dvd:tä itselleen. Häntä pelottaa antaa itselleen lupa katsoa pornoa netistä koska silloin se lähtisi helpommin lapasesta. Dvd:t olisivat kuulemma helpommin käytössä tietyn verran ja hallitusti. Tätä kertoessaan puolisoni murtui täysin. Hän myönsi kuinka ajatus pornosta houkuttaa häntä kohti eropäätöstä ja on ajatuksissaan ollut valmis vaihtamaan minut pornoon. Hetkessä oli jotain todella aitoa ja surullista. Puolisoni piti minusta tiukasti kiinni ja huomasin hänen menettämisen pelkonsa. Samaan aikaan minun kurkkua kuristi ja ahdisti. Muutama päivä aikaisemmin hän oli sanonut ettei parisuhdeseksi täysin riitä ja tyydytä ja se oli antanut minulle potkua päästää irti. Olin helpottunut että puolisoni myönsi vihdoin asian enkä voi enää tehdä asialle mitään. Mutta tuossa tilnateessa puolisoni oli totaalisen rikki tilanteesta ja sanoi ettei halua sellaista tulevaisuutta itselleen missä porno hallitsee häntä. Että hän haluaa minut. En vain enää jaksa. Sanoin ettei eropäätöstä ole pakko nyt heti tehdä, että annetaan tilanteelle aikaa.

Puolisoni oli eilisen avautumisen jälkeen aamun ja aamupäivän minussa kiinni ja kertoi kokevansa suurta helpotusta. Tuntui hyvältä hänen huomio ja sanat. Kuitenkin illalla taas se sama vanha kaava tapahtui. Hän tulee kotiin ja on niinkuin mitään ei olisi aamulla tapahtunutkaan. Hän on todella kaverillinen ja vetäytyy sohvalle selaamaan puhelintaan. En ymmärrä. Riitahan siitä tuli.

Puolisoni oli myös päättänyt että jos eroamme niin hän hankkii itselleen haaveilemansa (kalliin) moottoripyörän. Nyt hän haluaa toteuttaa haaveensa vaikka päättäisimme jatkaa yhdessä. Minun mielipiteeni asiaan on ollut, että haaveet ovat tärkeitä ja niitä pitäisi pyrkiä toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Kerroin tämän puolisollenikin ja hän innostui todella. Mutta kuitenkin kerroin, että haaveet joista olen puhunut vuosia, esimerkiksi kodin ja pihan pieni remontointi ja päivittäminen ovat kuitenkin listalla ensimmäisenä. Olemme lasten kanssa haaveilleet myös koiran ottamisesta, mutta puolisoni ei ole ollut asiasta innoissaan. Näistä olemme myös riidelleet paljon, koska puolisoni on aina vedonnut rahan menoon ja energian puutteeseen hoitaa näitä. Tästä vaatimuksesta hän raivostui tänään todella kiivaasti. Kuulemma vien hänen hyvinvointiaan lisäävän haaveen ja kiristän häntä. Päätin pitää puoleni ja sanoin ettei meidän pihalle tule sinulle uutta lelua ennenkuin toteutamme pidempään haavelistalla olleet koko perhettä koskevat asiat. Siihen hän totesi että ne ovat kuulemma vain minun haaveitani eikä hänelle tärkeitä. No kyllähän minä sen tiesin, mutta ei se poista niiden merkitystä meille muille. Hän totesi keskustelun päätteeksi että hankkii moottoripyörän itselleen, ollaan me yhdessä tai ei. Voin hänen puolestaan kuulemma laittaa kotia ja hankkia koiran itsenäisesti. Pidän puolisoani välillä todella itsekkäänä ihmisenä.

Heippa taas.

Taas sama kaava toistuu: puolisoni ottaa riitojen jälkeen tilaa ja muutaman päivän päästä ripustautuu minuun ja pelkää menettävänsä. Oikeastaan tämä on on toistunut jo vuosia mutta erilaillla kun ei ole aikaisemmin ollut puhe erosta. Aikaisemmin puolisoni on ollut tyytyväinen perus etäiseen yhteiseen olemiseen, mutta jos minä heittäydyin yllättän etäiseksi niin hän ihmetteli ja ripustautui. Tällä hetkellä kaikki ajatukset ja  tunteet ovat vain voimakkaampia kun on kyseessä suhteen jatko. Viime kertaisen viestini jälkeen olimme taas yhtä mieltä siitä että meidän tulisi lähteä eri teille. Muutaman päivän kuluttua puolisoni taas murtui ja oli sitä mieltä kuinka hän on seksi- ja pornoriippuvainen ja pelkää että se on syynä meidän eroamiseen. Hän siis kamppailee itsensä kanssa siitä, että onko hänellä ongelmia asian suhteen. Hän on ihmeellisessä kehässä itsensä kanssa. Välillä hän normalisoi omaa suhtautumistaan pornoon ja sitten taas ahdistuu siitä kuinka paljon se on hänen mielessään. Itse en ole halunnut ottaa tähän kantaa muuta kuin kuuntelemalla. Luen parhaillani Koukussa seksiin-kirjaa puolisoni pyynöstä, jotta ymmärtäisin häntä paremmin.

Tämä on tälläistä loputonta kissa-hiiri leikkiä hänen kanssaan. Tiedostamme välillämme tapahtuvan klassisen välttelevän ja ristiriitaisen kiintymyssuhteen välisen kehän mutta emme saa sitä katkaistua. Puolisoni kuvaa tätä niin, että kun on menettämässä minut niin hänelle tulee kova tarve esim. läheisyydelle ja seksille. Kun hän on "saanut" minut niin hän ei välttämättä tunne oikein mitään minua kohtaan ja kaipaa ennemmin omaa tilaa ja rauhaa. Minulla on taas toisin päin. Jos olemme kallistuneet enemmän eroon niin koen tarvetta mennä eteenpäin ja miettiä tulevaisuutta vaikka kaipaisin puolisoani ja olisinkin surullinen. Silloin on helpompaa olla erillään. Kaipaan yhdessä olo ja läheisyyttä kun suhteessa on turvallista ja arkista. Eli meillä menee nämä jatkuvasti ristiin.

Olen jollain tasolla todella varma että tulemme eroamaan. Kuitenkin aina kun puolisoni kaipaa minua ja perustelee miksi meidän tulisi olla yhdessä, haluan vielä antaa mahdollisuuden. Eikä minulla oikeastaan olekkaan mikään kiire tehdä eropäätöstä. Koen kuitenkin puolisoni jotenkin "pettävän" minut kerta toisensa jälkeen kun hän on saanut minut taas lähelleen ja hän vetäytyy. Minun tulisi aina olla toinen jalka oven välissä lähdössä jotta puolisoni mielenkiinto minua kohtaan säilyy.

Kirjoitit LiikaaAjatteleva edelliseen viestiisi näin:

"Mietin edelleen että parempi olisi ettei toisen ihmisen fantasioita ja "salaisimpia ajatuksia" kaiveltaisi koska voi olla ettei kestä niitä kuullakaan. Emme saa tietää miten suhteenne olisi edennyt jos hän ei olisi fantasioitaan valoittanut, olisiko asiat elämän johdattamana menneet lopulta mutkan kautta parempaan vai olisiko ero koittanut piankin. Samoin vastuu tietenkin fantasioijalle että mitä on järkevää kertoa puolisolle, mitä tietoja hän tarvitsee ja mitä ei todellakaan."

Jälkikäteen ehkä itsekkin ajattelen, että olisin säästynyt todella monelta mielipahalta jos en olisi kuullut kaikkea puolisoni fantasioita. Puolisoni on pohtinut samaa, mutta todennut myös sen että hänellä on todennäköisesti ollut siihenkin liittyvää riippuvuutta. Hän on kuvannut sitä kuinka hän näki ympärillään olevat naiset jatkuvasti seksiobjekteina ja se oli sellainen päälle jäänyt tapa miettiä jatkuvasti seksuaalisia ajatuksia heistä. Että oli ihan normaalia istua kanssani illalla sohvalla saman peiton alla katsomassa yhteistä sarjaa ja samaan aikaan fantasioida minun ystävästäni, joka kävi aikaisemmin päivällä kylässä. Puolisoni on jäkikäteen sanonut että kyllä hänen tapansa elää jatkuvasti fantasiamaailmassa muut naiset mielessään on varmasti jossain määrin etäännyttänyt hänet todellisuudesta ja minusta. Puolisoni on siis ollut kuitenkin kiitollinen että myös fantasiat tulivat päivänvaloon, koska todennäköisesti hän olisi jatkanut tätä tapaansa laput silmillä. Eli kyllä hyvässä ja tasapainoisessa parisuhteessa yksittäiset fantasiat on hyvä pitää itsellää, mutta ajattelen että meidän tilanteessa ei enää ollut kyse harmittomista silloin tällöin mielessä pyörivistä seksifantasioista toisista ihmisistä. Että tämä oli ainut tie lähteä purkamaan koko asiaa. Tietysti paras vaihtoehto olisi ollut se, että puolisoni olisi itse jossain vaiheessa havahtunut meidän kaverillisiin väleihin ja kyseenalaistanut tapaansa nähdä maailmaa ja suhtautumistaan muihin naisiin ja miettinyt mitä todellisuudessa haluaa.

Hei jälleen!

Tulin kertomaan, että nyt on eropäätös tehty. Yllättävää tässä hetkessä on se kuinka pahalta tämä tässä hetkessä kuitenkin tuntuu. Ehkä se johtuu siitä, että nyt näen ensimmäistä kertaa puolisossani halun erota. Ja se sattuukin yllättävän paljon. Toisaalta se, että nyt hän on valmis eroamaan ja mahdollisimman piankin, toimii eteenpäin vievänä asiana.

Olemme nyt alkaneet hyväksymään meidän erilaisuutemme tarpeiden ja tulevaisuuden haaveiden osalta. Puolisokin on vihdoin myöntänyt ettei haaveile samoista asioista kuin minä ja hänellä pyörii mielessä lähinnä vain uusi auto/moottoripyörä 😀 Tämä on ennen ärsyttänyt minua todella paljon mutta tässä hetkessä se lähinnä huvittaa. Ja tavallaan tuo asia tuli eri tavalla näkyväksi. Olenhan vuosia kipuillut sitä etten jotenkin saa puolisostani välillä mitään irti yhteisten asioiden suhteen. Ja tuo asian, ettei meillä ole yhteisiä haaveita, on nyt enemmän totta.

Olen tällä hetkellä todella vaihtelevasti eri mielentiloissa. Tunteet heittelee laidasta laitaan ja ahdistus on ajoittan todella voimakasta. Kaikki uusi jännittää ja pelottaa. Lapsille pitää kertoa ihan lähiaikoina, se on tällä hetkellä kaikista kivuliain ja inhottavin osuus.

Luopumisen tuska on tällä hetkellä todella kova. Mieli miettii väkisinkin välillä että mitä olisin voinut vielä tehdä. On myös inhottava syyllisyys siitä etten ollut tyytyväinen siihen mitä oli. Että olin jatkuvasti tyytymätön ja jotain muuta vailla. Ja se rikkoi meidän perheen.

Hei VillaNuttu,

Lueskelin aikaisempia viestejä, ja olette kyllä ahkerasti kommunikoineet keskenänne.

Olen itsekkin samassa tilanteessa, ja eroamassa puolisostani, lapsille kertominen pelottaa myös. Ahdistus on voimakasta, mutta välillä löydän toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Itse emme puhuneet noin paljon, vaan ero päätös tuli aikalailla puskista. Turvattomuuden tunne ja tulevaisuus pelottaa. Kuulen mielelläni miten sinä jakselet näitten kanssa? Ja miten lapsille kertominen meni. Jaksatko kuitenkin tällä hetkellä hoitaa arkisia asioita? Oletteko päättäneet asumisjärjestelyistä?

Kaikkea hyvää ja voimia tulevaan!

Hei Epätoivoatäynnä!

Harmi että elät siellä tällä hetkellä samanlaisia vaikeita aikoja. On tämä todella raskasta ja voimia vievää <3

Nyt on lapsille kerrottu (eli pelätty ja  ikävä osuus takana) ja aika isosti rattaat lähteneet muutenkin pyörimään, esimerkiksi asunto on tulossa myyntiin mahdollisimman pian yms. Lapset suhtautuivat yllättävän tyynesti ja ymmärtäväisesti. Uusien asuntojen löytö stressaa tällä hetkellä melko paljon mutta täytyy vain luottaa että ne kyllä löytyvät. Itsellä tunteet heittelevät yllättävän vahvasti laidasta laitaan. Osa päivästä menee melko tyynessä mielentilassa ja jotenkin osaan suhteutua tulevaan luottavaisesti. Välillä mieli vajoaa jonnekkin suohon ja tulee tunne, että olen pilannut kaiken ja tämä on minun vikani enkä tule ikinä pääsemään tästä yli. Tunne on siinä hetkessä aivan kamala. Tuntuu että pitää luopua niin paljosta kerralla ja yhteinen elämä ja historia vain vilisee silmissä ja tulee todella paha mieli. Kai tämä on osa sitä irtipäästämistä ja luopumisen tuskaa. Eikä tätä helpota yhtään se että puolisoni selvästi odottaa erillään oloa.Tällä hetkellä mieli kaipaa selkeesti konkreettisia syitä ja vahvistusta sille että on tehyt oikean päätöksen. Välillä jopa toivon että olisipa puolisoni aivan kauhea kusipää niin tämä olisi helpompaa.

Sinulle annan vinkin ahdistuksen sietämiseen: ota se vain vastaa ja luota että se menee pois! Itselläni ainakin auttaa paljon että tiedän sen olevan ohi menevää. Hengitän ja liikun. Sekin helpottaa. Tietysti jos ahdistus on todella voimakasta ja jatkuvasti päällä niin haethan apua itsellesi?