Itse olen (miehenä) ollut suhteessamme se, joka on kokenut epävarmuutta kahden vuosikymmenen ajan. Puolisoni on vetävän näköinen, iloinen, puoleensa vetävä nainen ja vaikken itse ole yhtään sen huonompi, niin olen mielestäni ollut jatkuvalla koeajalla.

Puolisoni mukaan olin turhaan mustasukkainen vaikka hänellä oli jatkuvasti ”varasuhteita” taustalla. Eiväthän ne mitään olleet. Ei auttanut vaikka keskustelin, itkin ja avauduin tunteistani, niin kaikki oli vain omaa mielikuvitustani.

Ja kuitenkin epävarmuudelleni oli kaikkien vuosien ajan ihan oikea peruste: puolisoni petti minua jatkuvasti vuosien aikana, niin henkisesti kuin useita kertoja fyysisestikin.

Nyt sitten tämä keväänä tulee 25 vuoden parisuhde päätökseen. Puolisoni petti luottamuksen viimeisen kerran ja teki itse johtopäätöksensä: puolisoni haluaa tässä elämänvaiheessa mielummin pari suhdetta kuin parisuhteen. Lapsista vanhin on muuttanut pois kotoa ja muutkin ovat jo niin isoja ettei kahden vanhemman huoltoa enää tarvita.

Kaikki eivät ole parisuhdeihmisiä ja tässä kohden olen tietysti pettynyt, mutta kuitenkin kiitollinen yhdessä eletyistä vuosista, unelmista ja perheestä, jonka olen itselleni saanut tämän suhteen myötä.

Hei Faron ja kiitos viestistäsi!

Teillä on olut pitkä liitto takana ja tympeä kuulla, että olet aina kokenut olevasi jotenkin reunalla tuollaisen epävarmuuden suhteen 🙁 En tiedä sinusta, mutta olen itse huomannut että jos omassa sisimmässään on epävarmuuksia tai pelkoja niin tietynlainen puolison käytös ja toiminta ovat vain myrkkyä näiden suhteen. Eli ainakin omalla kohdalla uskon, että se epävarmuus on jo minussa, mutta tärkeä ihmissuhde tuo sitä esille, jos niihin haavoihin tökkii.

Tietysti teillä voi olla, että puolison käytös on ollut röyhkeän epäreilua ja aiheuttanut siksi sinussa tuollaisia tuntemuksia. Siis että sinun epävarmuus ja mustasukkaisuus johtuu täysin puolison käytöksestä. Ja kirjoittamasi perusteella asia luultavasti myös on näin 🙁

Uskon ja toivon, että eron jälkeen oivallat ettei teidän liittonne vastannut sinun arvojasi eikä ollut sinulle hyväksi. Itse olen jossain määrin tehnyt töitä tämän ajatuksen kanssa. Suhteemme on nyt ollut pitkään muutoksen tilassa ja olen paljonkin pohtinut, että elämmekö samanlaisten ajatusten ja toiveiden mukaisesti. Tällä hetkellä tilanne on jo parempi, mutta jos testosteronihoidot eivät helpota mieheni oireilusta johtuvia parisuhdeongelmia (vetäytyminen, haluttomuus, läheisyyden puute), uskon että olemme vain liian erilaisia ja sen vuoksi tarpeemme ei tule täytetyiksi. Ei sellaista jatkuvaa tasapainottelua kukaan jaksa. Sitten sitä ollan epätyydytävässä parisuhteessa tai lähdetään eri teille.

Olen pahoillani suhteenne päättymisestä, mutta jotenkin iloinen puolestasi, että tilanteenne päätyi johonkin ratkaisuun eikä venynyt loputtomiin. Uskon todella vahvasti, että tulet tämän joskus oivaltamaan jos et ole vielä oivaltanut 🙂

Hei Lottanoora ja kiitos viestistäsi 🙂

Kiva lukea ajatuksiasi fantasioista ja ajatuksista muista ihmisistä suhteenne ympärillä. Ihailtavaa kuinka selvästi näet ettei niillä ole uhkaa suhteellenne. Ehkä itsekin olisin itsevarmempi tämän suhteen jos kokisin olevani mieheni silmissä kaunis ja haluttu. Jotenkin olen näitä asioita joutunut vuosien ajan odottamaan ja pyytämään, niin sen vuoksi satuttaa se, että kuitenkin toinen mielellään katselee ja fantasioi muista.

Kannustan sinua juttelemaan puolisosi kanssa asioista mahdollisimman avoimesti. Tietenkään nämä asiat eivät ole kaikille helppo asia keskustella. Mutta tarkoitan, että teidän on helppo keskustella seksuaalisuudesta sillain kevyesti ja mukavasti, koska teillä ei ole ollut ongelmia asian suhteen. Omalla kohdalla harmittaa, että olen vuosia kärvistellyt asian suhteen ja nyt näin pitkän ajan päästä vasta käsittelemme asiaa oikeasti rehellisesti ja avoimesti. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Paljon on puhuttu ja tällä hetkelläkin asioita halutaan selvittää, jotta suhtemme kehittyisi molempia tyydyttäväksi 🙂

Tämä on parisuhteen tabuja joista kannattaa keskustella kumppanin kanssa avoimesti. Varmaan monelle on vaikeaa puhua omista tuntemuksista jotka , voi raastaa toisen tunteita. Näin miehenä itse olen avoin henkilö puhumaan omista tunteista ja se on vienyt parisuhdetta eteenpäin myös , hankalinakin hetkinä. suosittelen vaan puhumaan fantasioista avoimesti niin ns.pelisäännöt ovat reiluja kummallekkin.

Hei kaikki uudet ja vanhat ketjulaiset 😀

Itse miehenä koen melko suuren kontrastin reaalimaailma vs Maaret Kallio ja lukemattomat muut ohjeistuksen että miehenkin tulisi puhua tunteistaan sekä myös heikkouksistaan. Puhua näistä kumppaninsa kanssa, kun taas terapia ja ystävät ovat eri asia enkä niitä sotke tässä kohdin keskusteluun.Tämä on tietenkin vain minun ajatuksiani, havaintojani, tuntemuksia eikä absoluuttista totuutta. Mutta kärjistäen: kovin monet naiset eivät kestä(?)/arvosta mikäli mies kertoo heikkouksistaan eli sellaisesta mikä osuu itsetunnon alueelle, kuten vaikkapa mustasukkaisuus. Sellainen vähentää miehen kiinnostavuutta naisen silmissä. Mikäli mies kertoo että kauniit naiset ovat heikkous niin sellainen saattaa boostata naista näyttämään että "hah, olen parempi kuin kilpasiskot katsoppas" tai tietenkin laskea naisen itsetuntoa jos tämä asettaa liikaa paineita. Voihan olla että omalle kohdalleni elämässä on sattunut naisihmisiä jotka ovat ns. perinteisempiä ja siinä maailmassa mies on taistelija joka ei juuri mistään hätkähdä ja suojelee naistaan maailman vaaroilta. Tai kenties kyse on siitä että keskimäärin kiinnostavampaa on hyvän itsetunnon omaavat yksilöt joilla asiat ovat keskimäärin balanssissa? Mitä sitten hyvä itsetunto tarkoittaa lieneekin jo isompi kysymys.

Hei kaikille pikästä aikaa!

Täytyy kyllä näin vuoden kestäneen kriisin jäljiltä todeta, että en olisi ikinä uskonut olevani tässä parisuhtessa näin rikki. Ennen tätä puolisoni oli maailman turvallisin ihminen. Tämä asia on ollut niin loukkaava ja rikkova, että en tiedä voinko ikinä elämässäni uskoa, että mikään ihmissuhde ei olisi satuttava. Vieläkin kamppailen mielessäni ajatuksen kanssa: onko mieheni toiminta ollut tavanomiasta ja normaalia? Onko porno ja muista fantasiointi ja omaan puolisoon tylsistyminen vain osa "miesten elämänjanaa parisuhteessa"? Tirkistelevätlö muutkin miehet naisia uimahallissa ja fantasioivat heistä?

Vaikka parisuhtemme on tämän kolahduksen jäljiltä lähtenyt uuteen suuntaan ja "herättänyt" puolisoni havahtumaan, niin silti mieleni ja ajatukseni ovat jumittaneet tämän dilemman ympärillä näin pitkään. Kamppailen yhä päässäni: Tämä kaikki on ihan normaalia tai tämä ei ole normaalia eikä tätä voi enää korjata. Se pelottaa minua. Tulenko ikinä hyväksymään todellisuutta ja mennyttä? Uskallanko luottaa, että tulevaisuus voisi olla erilaista tämän puolison kanssa. Sitä hän kovasti itsekin haluaa, mutta mikä on totuus.

Onko asia niin, että minulla on jotain keskeneräisyyttä asian suhteen itseni kanssa ja tämän kaiken piti tapahtua? Olenko itse aiheuttanut tämän itselleni tonkimalla ja kyselemällä?

Puolisoni on sitä mieltä, että muiden naisten katseleminen ja fantasiointi on todennäköisesti johtunut matalasta testosteronitasosta. Tällä tavalla hän on yrittänyt buustata omia halujaan ja virittäytymistään. Tavallaan ymmärrän tämän, mutta toisaalta tuntuu, että eikö juuri hyvän libidon omaava käyttäytyisi näin?

Enpä olisi näin haavoittuva tämän asian suhteen. Haluaisin olla jo vahvempi ja ajatella, että mitään pahaa ei ole tapahtunut. Sanoisipa kaikki minulle, että ajattelen hassusti ja minulla on ihana puoliso, joka ei ole tehnyt mitään väärää.

Ja vielä lisäyksenä tähän asia mikä vaivaa. Ollaan yhdessä haluttu täysin puhdas pöytä, yhteiset rajat ja rehellisyys. Selvyyden vuoksi ollaan sovittu, että kaikki sellainen materiaali, kuvat ja videot jäävät pois, jotka voisivat loukata, ettei mitään epäselvyyttä syntyisi.En todellisuudessa tahtoisi olla näin ehdoton ja jyrkkä, mutta tämä tuntuu tässä hetkessä selkeimmältä ratkaisulta. Yhteinen aikuisviihteen katsominen on tullut tilalle.

Olen puolisolleni myöntänyt, että minun on välillä vaikea luottaa täysin, että asia olisi näin. Siksi välillä yhä kysyn tarkentavia kysymyksiä. No sellaisen kysymyksen jälkeen selvisi, että hän on katsonut jonkun seksilelukaupan sivustoilta esimerkiksi seksiasuja naisten päällä. Minä koen, etä tämän tyyppisten sivustojen tai kuvien selailu tälläisessä tilanteessa on siellä "harmaalla" alueella ja lisää tätä epäluottamuksen tunnetta. Puolisoni puolusteli, ettei ollut ajatellut tämän olevan mitenkään loukkaavaa ja oli katsellut niitä minulle. No eipä paljon ole niitä minulle edes ehdotellut.

Eikö nyt olisi vain helpompi pitäytyä täysin siellä varmalla polulla? Miten voin yrittää rakentaa luottamusta jos tämä on tälläistä?

Tästä ketjusta on syntynyt mielenkiintoisia keskusteluita ja näkökulmia. Koen tämän samalla toimivan kuin päiväkirjana, johon voin välillä käydä kirjoittamassa sen hetkisiä ajatuksia, joihin voin halutessani palata.

Tällä hetkellä yhteiselo on todella riitaisaa. Triggeröidyn todella helposti kaikesta ja itken lähes päivittäin. Voisiko joku mies kertoa, mitä mieltä on siitä, että puolisoni on tahtonut katsella ikkunasta meidän naapurin emäntää silloin tällöin. Kuulemma joskus tirkistellyt meidän kotoa heidän sisälleen ja toisinaan lenkillä katsellut, että näkisikö tätä naista. Puoliso itse pohtii, että luultavasti tällä herätellyt itsessään jotain kun on kärsinyt haluttomuudesta. Toisen naisen kodin ohi kävellessä toivonut näkevänsä tämän harrastamassa seksiä miehensä kanssa. Kertokaa, toimitteko ikinä näin? Tuleeko kurkittua kiinnostavien naisten ikkunoista?

Pahinta tällä hetkellä mieheni testosteronihoidon tasapainon, lääkkeen annostuksen ja oikean valmisteen löytäminen. Tiedän, että hänen olonsa ja halunsa vaihtelee nyt kovin, mutta en voi olla loukkaantumatta hetkistä, jolloin on mennyt lähes viikko ilman seksiä ja kun mies siinä muutaman päivän koskettelee ja vihjailee, mutta yhtäkkiä ei enää haluakkaan. Kuulemma testotasot heittelee ihan yhden päivän aikanakin niin paljon, ettei voi halujen laskulle mitään. Järjellä tämän ymmärrän, mutta tunteet saavat usein vallan ja olo on niissä hetkissä aivan sietämättömän kamala. Tuntuu, että nämä ovat varmasti niitä hetkiä, jolloin puolisoni kaipaisi näitä muita naisia mieleensä, että syttyisi. Koetteko te ikinä näin? Että herättelette omia halujanne muiden naisten avulla?

Hei VillaNuttu pitkästä aikaa!

Nopeasti omia näkemyksiäni the aiheeseen. Jotenkin kun ymmärtäisimme että me olemme yksi ainutkertainen olento/sielu/miten haluatkin sitä nimittää. Lienee totta että ihmisissä on enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin erottavia (ainakin nykyisen maailmaa syleilevän liberalismin hengessä) ja näin taitaa olla. Tästäkin huolimatta emme koskaan tule löytämään kumppania joka olisi itsemme kopio. Tästä jatkumo ilman aasinsiltoja, en oikein osaa ajatella että olisi pariskuntia jotka eivät missään tilanteessa kokisi mitään tunteita suhteensa ulkopuolelle. Vaikka näin jossain median haastattelussa väittävätkin. Kenties ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla ts. ei sitä pientä kiinnostuksen tunnetta toissa viikolta noteerata/ muisteta kun haastatellaan (ja kenties halutaan antaa eteerisen kaunis kuva heistä). Ja kuten sinäkin VillaNuttu muistaakseni aikaisemmin sanoit(?) niin et sinäkään puusta ole tehty eli noteeraat jonkun komistuksen tai muuten kiinnostavan miehen jossain tilanteessa?

Minusta tuntuu että haluatte olla äärirehellisiä toisillenne. Tämä lienee jaloperiaate. Tätä olen itsekin koittanut mutta minulle kävi niin että en pystynytkään ottamaan vastaan kun kumppani puhui jotain intiimiä ex-kumppaneistaan. Mielestäni samaa kategoriaa kuin ihastumiset joista te olette puhuneet. Mitä asialla voisi tehdä? Tähän toteaisin VillaNutulle tylsän vakiovastauksen "vahvistaa itsetuntoa/itsetuntemusta". Itsetuntemuksen lisääntyessä voisi itselleen ja kumppanilleen sanoittaa että vaikka kyselenkin taas että näitkö kiinnostavia mimmejä töissäsi, en silti varmaan kestäisi kuulla vastausta. Ärsyttää kun olen niin uteliais kuitenkin. Juhani Mattilan - Nöyryytys kirjan alkuosissa mainitaan että joillakin meistä itsetuntomme on dialoginen. Eli itsetuntomme määrittyy isolta osiltaan ulkopuolelta. Kenties sinullakin VillaNuttu on tällaiset pelikortit kädessäsi? Itse ainakin tunnistan tätä itsessäni. Janan toisessa päässä lienee ihmisiä jotka eivät ajattele "mitä muut minusta miettivät" tai "kelpaanko hänelle" ja anna onnensa avaimia niin sanotusti itsensä ulkopuolelle. Kenties tätä voisi kirjallisuuden ja jopa terapian avulla koittaa kääntää "pärjään kyllä itsekin" "olen arvokas ja tärkeä" kaikki tämä ja enemmän parisuhteesta riippumatta.

Hei Villa Nuttu

olen lukenut aloituksesi jo aikaa sitten, mutta nyt ajattelin kommentoida koska tilanteesi on päässyt aika pahaksi.

Olet saanut hienoja neuvoja ja oivalluksia ja myös runsaasti miesnäkökulmaa asiaasi mutta kuitenkin ajattelen että pointtisi ei ehkä tullut kaikille ihan selväksi.

Olen itse jo vähän vanhempaa vuosikertaa ja elämänkokemusta on kertynyt siksikin jo paljon. Koin itse nuorempana hyvin paljon samankaltaisia tunteita kuin sinä sillä erotuksella että aviomieheni fyysisesti petti minua ystävättäreni kanssa, hieroi asian naamaani mutta ei halunnut enempää asiasta puhua, ei selvittää, ei anteeksipyyntöä, ei pahoillaan jne.

Hän ei kuitenkaan ilmeisesti halunnut erota koska liittomme jatkui vielä yli 20 vuotta, en minäkään silloin halunnut. Tai halusin ja sydän sanoi että pitäisi mutta jostain syystä jäin siihen. Nyttemmin olemme kyllä eronneet monista muistakin syistä.

No pointtini on se että mielestäni kukaan täysi-ikäinen tai -järkinen ihminen joka rakastaa, kunnioittaa, arvostaa puolisoaan ja haluaa olla tämän kanssa jatkossakin ei toimi näin. Tai niinkuin sinun miehesi eli sano ääneen tällaisia asioita vaikka kuinka kysyisit.

Uskon myös että on ihan normaalia fantasioida tai ihastua joskus muihinkin, sitä tapahtuu varmaan tosi monille, mutta normaalia ei ole leuhkia niillä puolisolleen.

Sinuna en olisi niin varma että miehesi on aidosti pahoillaan ja haluaa muuttua. Tuskin hän edelleen toimisi noin jos näin on.

Meilläkin oli tilanne jossa minä sain ihailua muilta miehiltä ja poikaystäviä oli ollut paljon ennen miestäni, hänellä huomattavasti hiljaisempaa. Olenkin ajatellut että tämä asetelma otti hänellä itsetunnon päälle ja oli hienoa kun pääsi vähän näyttämään että muillekkin kelpaa.

Eron jälkeen näin vanhempana olen tajunnut monia asioita mitä lähti menemään pieleen hänen temppunsa jälkeen. Luottamushan siinä meni eikä suhde enää palannut ennalleen. Kun et voi toista enää kunnioittaa etkä luottaa niin eihän siitä mitään hyvää voi seurata vaikka kuinka yrittäisit.

Tuosta omasta kriisistäni on jo kymmeniä vuosia ja erostakin jo hyvä tovi, mutta edelleen välillä mietin mikä saa ihmisen toimimaan noin typerästi että pilaa kaiken hyvän elämässään tuollaisella toiminnalla.

Voi hyvin olla että sinäkin mietit lopun ikäsi miksi miehesi toimii noin etkä välttämättä saa siihen koskaan vastausta.

Avainsana on mielestäni toisen kunnioitus. Mieti sitä kun pohdit pitäisikö lähteä vai jäädä.

Tsemppiä sinulle ja itsekin sain korvaamatonta vertaistukea ja hyviä neuvoja tältä palstalta ennen eropäätöstäni.

Hei LiikaaAjatteleva!

Tiedän kyllä, että me olemme olleet tämän vuoden ajan varmasti harvinaisen äärirehellisiä toisillemme, eikä varmasti suurimmassa osassa parisuhteita tämän tyypisiä asioita kerrota keskenään. Koen, ettei tarvikkaan jos molemmat osapuolet ovat pääosin tyytyväisiä. Meillä näitä aiheita on lähetty kaivelemaan, koska itse olen vuosia kokenut ettei puolisoni osaa pitää minusta oikealla tavalla kiinni, vaan on pitänyt minua itsestäänselvyytenä. Pelkoni on ollutkin etten enää kiinnosta, mutta muut naiset kyllä.

Tiedän kyllä, että maailma on täynnä muita kiinnostavia ihmisiä, eivätkä ne poistu ympäriltä vaikka olisi millaisessa parisuhteensa tahansa. Tiedän senkin, että olemme puolisoni kanssa molemmat kohdanneet näitä kiinnostavan oloisia ihmisiä näiden vuosien ajan. Ja oikein muistit, että joskus mainitsin siitä, että komean miehen nähtyäni olen saattanut katsoa pitempäänkin 🙂 mutta missä menee se "normaalin" raja? En minä olisi kuitenkaan tarkoituksella tiiraillut ikkunastamme naapurin ukkoa siinä toivossa, että se olisi sattunut omassa olohuoneessaan jotain touhuilemaan. Jos näin olisin halunnut tehdä, niin kyllä minulla jotku hälytyskellot olisivat sisälläni soineet. Jos minä olen selvästi puolisoni kanssa ajatellut tästä asiasta erilailla, niin saako tästä loukkaantua? Hyväksyvätkö muut ihmiset sen, että tälläinen käytös voi olla puolisolta mahdollista, mutta siitä ei haluta keskustella?

Olet oikeassa siinä, että minulla on todellakin syytä lisätä omaa itsetietoutta, itsetuntemusta ja itseluottamusta. Minua harmittaa tosi paljon, että tämä parisuhde on saanut minut tähän jamaan. Voimissaan oleva VillaNuttu ei antaisi ikinä kenenkään vaikuttaa itseensä tällä tavalla. Totuus on vain se, että tämä kaikki on syntynyt pikkuhiljaa vuosien saatossa. Ei tätä olisi voinut estää. Vuosia nielin arkisia pettymyksen tuntemuksia siitä kun puoliso on poissaoleva ja etäinen. Muistan kuinka joskus puolisoni näki että olen laittautunut, mutta ei vain sanonut mitään. Ne tilanteet olivat jotenkin molemmille vaikeita. Jäädytin itseni ja itkin sitten salaa. Samoin kävi usein nukkuman mennessä, kun olisi ollut mahdollisuus seksille mutta huomaan, ettei toinen haluakkaan. Jotenkin siinä on vain sellainen vaivaannuttava paine ilmassa. Silloinkin itkin vasta kun puoliso oli nukahtanut. Luultavasti jo silloin vuosia sitten puolisoni on kärsinyt testovajeesta. Olen luultavasti vuosien saatossa halunnut esittää ja selviytyä, mutta sisältä olen vähitellen murentunut ja sen vuoksi olen nyt tässä tilanteessa.

Välillä tyydyin omaan selitykseeni siitä, että kai näin käy pitkissä parisuhteissa. Välillä taas kirpaisi kun näki muiden pariskuntien välillä sitä jotain, siitä huolimatta että olivat olleet myös vuosia yhdessä.

Tunnistan itsessäni kyllä tuon, että määritän itsetuntoani muiden kautta. Olisi todella vaputtavaa olla niin itsevarma, ettei mieltäni horjuttaisi ollenkaan puolisoni fantasiat muista. Uskallan toivoa, että näin tämä voisi joku päivä olla jos parisuhteemme läheisyys, seksi ja huomioiminen olisi pysyvää ja tasapainossa. Ei minua silloin hetkauta se ketä puolisoni näkee tai ajattelee. Kunhan tiedän, että meidän välillä on rakkautta ja välittämistä, niin ei millään muulla ole väliä.

Hei Dona Elvira!

Kiitos kun halusit kommentoida. Luinkin kommentisi muutamaan kertaan läpi ja huomasin, ettet ole ymmärtänyt täysin puolisoni osuutta tässä kriisissä. Hän ei ole missään vaiheessa leuhkinut minulle millään, vaan halunnut rehellisesti vastata kun olen itse näitä asioita kysellyt. Eli se olen ollut minä joka on vaatinut sitä äärirehellisyytä. Jälkikäteen ajateltuna oli typerää kaivella ihan niin syvältä. Kuitenkin halu tietää ja ymmärtää toisen tarpeita ja rajoja oli silloin suuri.

Minä kyllä uskon puolisoni haluun muuttaa asioita. Olen nähnyt kuinka häneenkin on sattunut tämä. Itse kipuilen enemmänkin sen asian kanssa, että miksi puolisoni on päätynyt toimimaan tietyllä tavalla ja onko se ollut "ihan normaalia miehen käytöstä." Ja tietysti vaikka uskon hänen haluun muuttaa asioita, niin en täysin uskalla kuitenkaan luottaa siihen ettei asiat luisuisi tulevaisuudessa vanhaan.

Puolisoni ei ole koskaan pettänyt minua. Tiedän kipuilevani asian kanssa mihin kukaan ei tule antamaan vastausta. Kukaan ei tule kertomaan missä menee raja kun puhutaan suhteen ulkopuolisten ihmisten katselemisesta, haaveilusta, ihastumisesta ja fantasioimisesta. Onko siihen rajaa?

Olen samaa mieltä, että kunnioitus on yksi tärkeimmistä asioista yleisestikin ihmissuhteissa. Tämän teeman ympärillä moni keskustelu onkin pyörinyt puolisoni kanssa.

Hei Villa Nuttu

Tarkennan vielä että mielestäni ymmärsin kyllä miehesi osuuden. Luin koko ketjun tarkasti ja halusin antaa vähän toisenlaisen näkemyksen.

Tiedän myös että oma tapaukseni on erilainen kuin sinun mutta siinä on paljon samoja elementtejä.

Itse olen vasta jälkikäteen ymmärtänyt monia asioita miksi mieheni on käyttäytynyt niinkuin on. pohdin myös paljon aikanaan kaikenlaista ja etsin syitä milloin mistäkin, varsinkin itsestäni mutta nyt ymmärrän että mieheni käytös on ollut rakkaudetonta. Niin myös mielestäni on sinun miehesi käytös ollut.

Minulle sillä ei ole juurikaan eroa onko toiminta ollut fyysistä vai ihastuksen asteella jos se tuodaan julki noin selvästi. ja se leuhkiminen oli väärä sanavalinta mutta ymmärtänet mitä tarkoitan. Turhaan syytät itseäsi kyselemisestä ja kaivelemisesta. Ei silti ole rakkaudellista toimintaa mieheltäsi. Hänen on aikuisena täytynyt ymmärtää että tuollainen loukkaa syvästi puolisoa, eikö?

Erosin pitkällisten pohdintojen jälkeen yli viisikymppisenä kun asiat suhteessamme menivät siihen pisteeseen että en voinut enää kuvitellakkaan vanhenevani mieheni kaltaisen ihmisen rinnalla. Ymmärsin että olin elänyt täysin omien arvojeni vastaisesti enkä halunnut sellaista avioliittoa jossa minua ei kunnioiteta, arvosteta ja rakasteta.

Mieheni ei halunnut erota, väitti rakastavansa ja hajosi täysin, eli sanat ja teot eivät olleet yhtään linjassa.

Huomaan että sinäkin puolustelet miehesi toimintaa. On testosteronivajetta ja menneisyyden kiistoja. Voi olla näinkin mutta sinuna miettisin hänen tekojaan, käytöstään, en niinkään mitä hän sanoo ja mistä johtuu.

Itsehän lopulta päätät millaisessa suhteessa haluat elää ja mitä olet valmis sietämään.

Kaikkea hyvää sinulle

Hei Dona Elvira!

Ihan mahtavaa, että haluat tuoda tämän näkökulman ja kokemuksen tähän keskusteluun. Olen siitä kiitollinen ja kiinnostunut. Juuri nämä keskustelut  auttavat minua pohtimaan tätä asiaa monelta eri kantilta, koska saan kuulla muiden ihmisten ajatuksia ja kokemuksia.

Tunnistan kirjoituksestasi mitä yrität sanoa ja toisaalta olen varmasti juuri näiden kysymysten äärellä: Onko puolisoni toiminta, tarpeet ja halut jotain yli minun rajojen ja arvojen? Voiko niitä poistaa? Onko meidän suhteestamme uupunut jotain rakkadellisuutta jos toinen on voinut toimia noin?

Mutta olen eri mieltä siitä, että puolisoni käytös olisi ollut rakkaudetonta, koska hän on kertonut minulle tälläisiä asioita. Minä itse vaadin rehellisyyttä ja kysyin sellaisia kysymyksiä mihin puolisoni ei olisi halunnut edes vastata. Minä jopa arvostan häntä, että hän oli rehellinen ja kertoi totuuden, vaikka se teki hänelle tiukkaa. Hän on kuvaillutkin sitä todella ristiriitaiseksi tilanteeksi, koska oli päättänyt olla valehtelematta, mutta tiesi minun loukkaantuvan. En jättänyt hänelle vaihtoehtoja. Jos puolisoni todella olisi rakkaudettomuuttaan halunnut minulle näitä tuoda ilmi, niin hän olisi tehnyt sen omatoimisesti varmasti jo vuosia sitten.

Pyydät minua pohtimaan puolisoni käytöstä ja tekoja, mutta et niinkään sitä mistä se on johtunut...? Olen vuoden pohtinut tätä ja sen tiedän etten tule koskaan saamaan 100% täydentävää vastausta, koska puolisoni ei itsekkään osaa täysin siihen vastata. Mutta minusta olennaisen tärkeää miettiä juurikin sitä, että mistä se on johtunut jos aikomuksemme on jatkaa tässä parisuhteessa. Tällä hetkellä vastauksia ovat olleet testovaje, pitkän parisuhteen tuoma kyllästyminen ja vaikeat elämäntilanteet. Myös tämän ketjun LiikaaAjatteleva on herätellyt minua pohtimaan tervettä erillisyyttä ja sitä, ettei muiden ihmisten herättämillä ajatuksilla tai ihastumisilla ole tekemistä rakkauden kanssa.

Olen oivaltanut, että minulle rakkaus ja seksuaalisuus kulkevat parisuhteessa enemmän käsikädessä entä puolisollani. Hänen on ollut helpompi ulkoistaa seksuaalisten tarpeiden täyttämistä tai buustaamista muihin ihmisiin entä minun. Vaikkei siis mitään fyysistä varsinaista pettämistä koskaan ole ollutkaan. Itse koen tämän hyvin loukkaavana sen vuoksi, että olen kaivannut enemmän seksiä ja läheisyyttä, mutta toinen on sitä toteuttanut jotenkin muiden kautta. En tiedä saako tästä mitään selvää. Olen tätä käsitellyt jo paljon ja hyväksynytkin, mutta kovin vaivaa se että voiko puolisoni vain jättää tämän tyyppisen tavan/toiminnan pois?

Hei VillaNuttu & Dona Elvira,

Minua erillisyyden ymmärtämisessä on auttanut äärimmäisen radikaalit lauseet "yksin tänne synnytään, yksin täältä lähdetään", "kivun kanssa ihminen on täysin yksin", "emme koskaan voi ymmärtää toista ihmistä täysin". Nämä salpaavat hengityksen kun ensi kertaa näitä ajatuksia pohdin ja koin asian olevan niin, hyvä ettei psykoosiin(?) vajonnut. Mutta jollain oudolla tavalla nämä ovat antaneet sitten voimaa, ymmärrystä ja armoa itselle. Jos uskotaan että "emme voi ymmärtää" niin voimme armahtaa itseämme vaikkemme tiedä tai ymmärrä kumppanimme toimintaa. Ihmismieli tietenkin etsii aina ratkaisuja, eikö vain? Eräs lause kanssa on helpottanut oloani "kaikkiin asioihin ei vain ole ratkaisuja". Siitä tulee tietenkin mieleen että pitäisikö luovuttaa? Jollain tasolla kenties, ehkä irtipäästäminen on se asia. Näin ollen kenties voisit miettiä onko tämä perheyhteisö se mitä haluat elämässäsi? Ja entäs sitten se "olisiko muualla parempaa"? Entä jos pohdit, ei alistuen, mutta jotenkin noita ensimmäisiä lauseitani että okei voi olla parempaa mutta yhtään mitään takeita asiasta ei ole. Eikö olekin ärsyttävän ihanaa että tunteet menevät miten sattuu ja järki taasen puuhastelee ja etsii omia ratkaisujaan ja monesti ne ovat ristiriidassa keskenään?😆

Ajattelen nykyään että kumppanini ajatukset/tunteet ovat mitä ovat, ne ovat ihan samanlaisia periaatteessa kuin jonkun muun ihmisen jota saattaisin jopa inhota. Ei en siis tarkoita että kumppania pitäisi inhota, ei tietenkään. Vaan jos mietit miksi naapuri käyttää huumeita, toinen naapuri juo, kolmas teki itsemurhan.. kenties kaikki tuollainen kuulostaa kovin oudolle. No entäs kun hypätään kumppanin seksuaalisiin fantasioihin? Mitä ihmettä hän voi nähdä tuossa naapurin rouvassa (kun nyt näitä ns. väkisin pöydälle nostettiin)? Miten ihmeessä hänen nuoruuden rakastettunsa pystyi olemaan se niinkin kylmäkiskoisen inhottava neiti xyz. Joidenkin tällaisten ajatuskulkujen kautta voinee ymmärtää että hassun hauskalla tavalla me erilliset olennot parisuhteita muodostamme ja onko tuo nyt ihme jos konflikteja tulee 🙃Olisiko parhaimmillamme että välillä voimme hetken ymmärtää toisen ajatuksia ja muun ajan koitamme vain tulla toimeen? Eikä näitä nyt kannata liian radikaalisti miettiä että ainut tapa elää on paeta yksinäisyyteen luolaan vuorelle loppuiäkseen, mutta josko kärjistän asioita äärimmilleen. 🤗