Epävarmuus parisuhteessa
Hei!
En oikein tiedä mistä kohtaa aloittaa, mutta yritän. Olemme olleet mieheni kanssa 10 vuotta yhdessä ja meillä on lapsi. Olen aina kokenut puolisoni turvallisena ja hyvänä miehenä itselleni. Kuitenkin ajoittain suhteemme historiassa olemme keskustelleet siitä, mikä merkitys läheisyydellä ja huomioimisella meille on. Minä olen sitä aina janonnut enemmän kuin puolisoni. Aina aiheesta keskusteltaessamme hän on halunnut satsata asiaan ja hetken se onkin näkynyt suhteessamme. Kuitenkin aina se on ajautunut vanhaan eli olen kokenut yhteiselon liian”kaverilliseksi”. Esimerkiksi olen aina kaivannut enemmän läheisyyttä, kosketuksia, mukavia viestejä ja intohimoista seksiä. Vuosien saatoissa aloin hyväksmään asian, että olemme tämän suhteen vain erilaisia.
Muutamat riidat ja keskustelut olemme käyneet aikuisviihteen katsomisesta menneisyydessämme. Olen kokenut sen jotenkin uhkana, koska olen itse ollut huomiota ja läheisyyttä vailla ja toinen halunnut katsella pornoa. Tästä tulikin arka puheen aihe kun mies huomasi minun todella loukkaantuvan asiasta. Hän vakuutteli, ettei sitä tarvitse jos se minua niin loukkaa. Välillä vuosien kuluessa saatoin kysyä onko sitä katsellut ja kuulemma ei ole tarvinnut.
Nyt viime keväänä mieheni elämään tuli työn puolesta naispuolisia ihmisiä ja tämä sai jotain epävarmuuden tuntemuksia minussa aikaan. Yhdessä mieheni kanssa saimme asiasta keskusteltua ja hän kyllä yritti ymmärtää ”mustasukkaisuuden” tuntemuksiani. Jouduin todella pysähtymään itseni ääreen, että miksi minusta tuntuu siltä. Paljon oivalsin omia tunnelukkoja ja ehkä jotain heikkoa itsetuntoakin. Kuitenkin syvemmin asiaa pohdittua ja miehen kanssa juteltua keskustelumme menivät melko syvälle. Vaadin mieheltäni rehellisyyttä ja avoimuutta. Loppujen lopuksi tilanne oli se, että mieheni kertoi valehdelleensa pornon katsomisesta. Oli sitä katsellut enempi ja vähempi koko suhteemme ajan. Oli kuulemma kaivannut sitä lisämausteeksi ja välillä buustaamaan hänen halujaan meidän väliseen seksiin. Tämän jälkeen kaivelin lisää ja keskustelumme menivät masturboinnin merkityksestä fantasioiden maailmaan. Tiedän, että fantasiat ovat todella henkilökohtaisia eikä niitä tarvitse jakaa jos ei halua. Kuitenkin siinä vaiheessa halusin jostain syystä tietää enemmän. Koska olimme nostaneet kissan pöydälle, halusi puolisoni olla rehellinen. Hän kertoi, että käyttää fantasioissaan milloin ketäkin tuttua naista. Tyhmänä kaivelin lisää ja hän kertoi että kohteita ollut esimerkiksi töistä työharjoittelussa ollut tyttö, kaupassa työskennellyt kaunis nainen, uimahallista bongattu nainen, yhteisiä tuttuja jne. Ei kuitenkaan ketään kertonut tarkemmin nimeltä enkä halunnutkaan…. Lisäksi hän myönsi kysyttäessä, että on joskus kuvitellut meidän seksin aikana tilalleni jonku toisen naisen. Tiedän että nämä tarkennukset käänsivät vain veistä haavassa. Mutta itseppä kyselin ja mies halusi rehellisyyttään kertoa.
Olen ollut todella rikki näistä asiosta. Tiedän, ettei mieheni ole tehnyt mitään rikosta tai pettänyt minua. Hänkin on ollut todella surullinen, koska on nähnyt miten minua on sattunut tämä kaikki. Olemme yhdessä hakeutuneet pariterapiaan ja siitä on kyllä ollut apua. Kuitenkin mietin tätä asiaa yhä päivittäin ja ja joka kerta minua pistää sydämeen mielikuva siitä, että mieheni fantasioi tai katselee muita naisia. Puolisoni on sanonut ettei tahdo käyttää enää fantasioissaan tuttuja naisia. Ja uskon kyllä häntä, mutta silti mieltäni painaa se että hänellä on tälläisiä tarpeita ja haluja. Voiko sellaisia edes jättää pois?
Olenko jotenkin herkkä jos olen näistä loukkaantunut? Ja tärkein kysymys: Fantasioivatko muutkin onnellisessa parisuhteessa olevat miehen tuttavapiirin naisista? Kaipaan asioiden normalisointia, jotta voin yrittää päästä tästä yli. Vai onko puolisoni ollut moraaliton, eikä minun kannata yrittää edes ymmärtää ja päästä yli?
Toivottavasti joku jaksoi lukea 🙂 ja olisi kiva saada näkökulmaa meidän tilanteeseen.
Moi Tolkkua!
Sitä en tiedä tuleeko totuus ihmisistä milloin näkyviin 😀 Sitä on vuosia luullut ja olettanut oman puolison toimivan ja ajattelevan tietyllä tavalla. Tai ainakin puhuvan totta. Ainakin yksi tapa on oikesti pysähtyä ja vaatia aitoa ja rehellistä keskustelua. Sinulta en ole sitä vaatinut, vaan mielestäni viesteissäsi on erilainen sävy mitä ensimmäisessä. Aivan kuin sen olisi kirjoittanut eri ihminen. Mut ei sillä siis mitään väliä, kunhan halusin sen "ääneen" sanoa 🙂
Olen täysin samaa mieltä pornosta kanssasi. Tavallaan siinä ei ole mittään pahaa, mutta onhan se todella inhottava ja kamala syy mahdollisiin parisuhteiden ongelmiin.
Terve VillaNuttu,
Jännä havainto kirjoituksistani ja varmaan paikkansa pitävä-naisen vaisto...Pidän kyllä naisen näkökulmia parisuhteesta hyvin antoisana,varsinkin kun rohkeasti ja punnitusti olet niitä esittänyt.Meillä miehillä pitäisi ehdottomasti olla aina tällainen mahdollisuus-kuka muu meitä huonoimmillaan pysäyttäisi ajattelemaan?Tämänkin foorumin aihealoittajista varmasti 90% on ajattelevamman ja tunteidensa tiedostavamman sukupuolen aikaansaannoksia.
Selvitit aiemmin arvopohjaasi suhteessa isääsi ja tulkintasi on varmasti oikea.Ja kysyit siitä terapiasta;eikö tämä sitä nyt ole?Vitsi vitsi.
Hei Tolkkua!
Onhan se totta, että miehet ja naiset ajattelevat monesti hyvin erilailla samasta asiasta. Ja kun asiat eivät ole yksinkertaisia ja pyrkii parhaansa mukaan ymmärtämään sitä toisen ajatusmaailmaa, niin tuntuu että jatkuvasti huomaa epäilevänsä myös niitä omia ajatuksia ja mielipiteitä. Ja hyvä näin. Sillonhan se on reilua kun pystyy pysähtymään myös siihen peilin eteen. Mutta esimerkiksi tämän kriisin myötä olen välillä jotenkin kadottanut omia ajatuksia ja rajoja, kun niitä on alkanut epäilemään. Siis sen vuoksi, että olenko esimerkiksi liian ehdoton tai tiukkis? Tai olenko loukkaantunut aivan turhasta? Loukkaantuisiko muutkin tälläisestä?
Onko juuri tämä naisen vaisto halunnut kaivella miehestäni esiin jotain mitä olen epäillyt ja pelännyt? Vai onko tämän tyyppisiä piirteitä ja tarpeita myös muilla miehillä, muttei muut naiset usko sellaisia miehistään tai halua edes kaivella?
Olen samaa mieltä, että miehet jäävät helpommin syvällisten keskusteluiden tai luottamuksellisten avautumisien ulkopuolelle, eivätkä välttämättä edes tiedä sitä. Siis heillä ei ole helppo edes päästä oivaltamaan itsestään jotain mikä olisi tarpeellista 🙁 Ja aikaisemmin mainitsemasi psykoterapia pitäsi olla kaikille sitä tarvitseville saatavilla. Vaika sitä nykyään onkin tarjolla, niin ei se tarkoita että sinne nuin vain pääsisi.
Minä kyllä miellän nämä keskustelut terapeuttisiksi 😊 Olisi mielenkiintoista jos puolisoni innostuisi vaihtamaan tämän tyyppisiä ajatuksia näin jonku kanssa. Tuntuu, että hän kyllä ymmärtää paljon minua, mutta pitäisin tärkeämpänä että hän ymmärtäisi myös omia toimintatapoja ja niiden takana olevia tarpeita.
Terve VillaNuttu,
Sinulta taas antoisaa pohdintaa!Juu terapeuttista on.
On meillä miehillä samoja piirteitä ja erityisesti samoja tarpeita.Näkisin tämän nykypäivän yli seksualisoivan ympäristön olevan se joka saa astumaan normaaliinkin yli.Se tarjoaa jonkinlaisen keinon täyttää niitä tunnetyhjiöitä.Ja siksi ehkä vain hyvin vakaumukselliset kristityt miehet lankeavat ainakin harvemmin?
Voi olla että olet keskimääräistä paremmin tiedostanut tarpeesi parisuhteessasi ja koet sen täyttymättömän tarpeesi uhkaavan turvallisuuden tunnettasi ja siitä syntyy ristiriita omalle minällesi?Ei se mikään pikkujuttu ole vaikka monesta naisesta se pieneltä tuntuukin.Mutta meillä kullakin on ihan oma arvojärjestys niille tarpeille joiden haluamme täyttyvän ollaksemme onnellisia.Masennuskin uhkaa mikäli mielen ristiriidat kasvavat liian isoiksi.
Juu kyllä nyt on psykoterapiaa halukkaille tarjolla,mutta jos olettaa omien tunnistamattomien ja tiedostamattoman tarpeiden selvittelyyn kuluvan koko elämä niin nuukuus saattaa iskeä(ainakin miehillä)!
Iltaa Tolkkua!
Taisit osua naulan kantaan: Varmasti tunnistan melko hyvin tarpeeni ja osaan niitä myös vaatia täytettäväksi 😅 Ainakin haluan tavoitella onnellisuutta niin, että minulla olisi puoliso joka haluaisi täyttää tarpeitani mahdollisimman hyvin. Luulen, että todella isossa osassa parisuhteita tarpeet eivät täyty ja sen vuoksi ihmisillä on tyhjä olo tai muuten ovat yhdessä onnettomia. Jo se, että itse tunnistaa ja tiedostaa omia tarpeita on todella tärkeää. Saati se, että niitä osaisi sanottaa ja kertoa kumppanille. Ja tämän jälkeen vielä kumppanin tulisi olla vastaanottavainen ja ymmärtäväinen ja halukas täyttämään niitä tarpeita 😍 huh huh!
Nyt kun tätä miettii enemmän, niin luultavasti onnellisesti pitkään yhdessä olleet ovat tehneet tämän eteen aina töitä tai sitten heillä on toisen toiveet ja tarpeet olleet aina etusijalla, eikä tälläisiä asioita ole tarvinnut erikseen tiedostaa ongelmien kautta.
Tolkkua, kuulostanko minä mielestäsi vaativalle tai kohtuuttomalle tekstieni perusteella?
Päivää VillaNuttu,
Sinun ei tarvitse pyydellä anteeksi pyrkiessään onnellisuuteen.Olet tehnyt juuri oikealla,mutta harvinaisella tavalla puolisollesi selväksi mikä sinulle on tärkeää ja nimenomaan puhumalla.Useimmissa parisuhteista puhuminen avoimesti ja ajallaan on se suurin haaste.
Et kuulosta liian tiukalta,tosin nykyyhteiskunnan löystyneet arvot saattavat aiheuttaa jatkossakin keskustelun tarvetta.On varmaan totta,että monissa suhteissa tasapaino puuttuu.
Kiitos viestistäsi Tolkkua!
Tuntuu, että mieheni nämä ymmärtää kyllä, mutta esimerkiksi tällä viikolla meno on muistuttanut sitä vanhaa samaa. Mieheni on ollut etäinen, väsynyt eikä seksiäkään ole ollut. Ymmärrän kyllä että hän on ollut stressaantunut ja sanookin käytöksen johtuvan siitä. Huomaan itsessäni heti reaktiona epäluuloa ja pahaa mieltä. Tämä taas kiristää entisestään välejämme. En tiedä. Eihän tämä näinkään voi jatkua. Mieheni yrittää kyllä satsata nyt paljon ja haluaa myös muutosta ja pitää minusta kiinni. En kuitenkaan jaksa tälläistä. Pitäisihän miehelläni olla oikeus stressata ja saada omaa tilaa ilman, että puoliso kokee heti olonsa turvattomaksi.
Olen miettinyt, että asetan tälle kriisille ja omalle ololle aikarajan tälle vuodelle. Jos meillä on yhä ensi vuoden puolella näin ailahtelevaa ja hankalaa, niin ehkä on syytä pohtia halutaanko viettää elämämme yhdessä. Yhteiset suunnitelmat, rajat ja toiveet kuulostavat kyllä hyvälle, mutta pelkään ettei ne siinä määrin toteudu ja mietin näitä asioita aina.
Kiitos todella paljon Tolkkua meidän keskusteluistamme! Niiden avulla olen ymmärtänyt miesten näkökulmaa, mutta myös omat ajatukseni ovat saaneet tukea ja vahvistusta sinun avullasi. En enään kyseenalaista omia mietteitäni samanlailla, vaan sain jopa todisteen siitä että myös mies voi ajatella kanssani samanlailla 🙂
Heipä hei molemmille,
Yleisiä mietteitä aiheestamme ja ehkä sen ohikin. Omat kokemukseni maailmasta (joka on vain tunnetusti yksi näkemys ja mikä olisikaan absoluuttinen totuus?) on että nämä seksuaaliasiat liittyvät enemmän yksilöön kuin kenties sukupuoleen. Eli seksihurjastelijoita on niin miehissä kuin naisissakin. Tilastolliset kaiketi miehissä enemmän.
Sitten tulee mieleen jotenkin karu ja lähes eksistentiaalista kriisiä aiheuttava asia, emme voine koskaan kertoa ja jakaa kaikkea puolison kanssa. Kun aina sanotaan että pitää kommunikoida ja näin. Kyllä. Ja sitten se mutta. Eli VillaNutunkin tapauksessa mies on kertonut asioita kysyttäessä ja on käynyt että VillaNuttu on kohdannut hankaluuksia käsitellä niitä. En sano että parisuhde pohjautuu valheelle (miksei ystävyyssuhdekin) mutta jos kaikki tunteemme/ajatuksemme toisimme suodattamattomina ilmoille olisi elo varmaankin kovin hankalaa? Elleivät kaikki toimisi maailmassa sitten niin ja totuttaisi että ihmislaji käyttäytyy nyt sitten tällä tapaa. Liekö nyt niin vain että "kohteliaisuudesta" on parempi käyttää välillä valkoisia valheita. Samahan se on vaikka lasten kanssa kun opetamme että kylässä kun tarjottiin ruokaa ja jos se oli lapsen mielestä pahaa niin opetamme että "Kiität vain ja menet leikkimään". ja lapsi kysyy että miksi pitäisi valehdella kun se on väärin? "Öö.. noo-h voit jättää asioita kertomatta, se on nyt kohteliasta näin". Vielä kun tulisi kysymys lapselta että tarkoittaako kohtelias samaa kuin valehtelija.. Kääk 😆 Eli vaikkapa juurikin seksuaalisuus niin kumppaniin menneisyys ja salaiset fantasiat eivät välttämättä ole ollenkaan sellaista jonka kestäisimme sittenkään kuulla. Jotkut varmasti kestävät, jotkut eivät ja muut siltä väliltä.
Tästä päästään siihen että minä olen taasen miehenä ollut se "tyttö" joka puhuu suhteessa mutta siitä on seurannut ongelmia.. Kenties kumppani on halunnut jotain järkähtämättömän luotettavaa ja jämäkkää ihmistä rinnalleen. Puhumista ei ole nähty sinällään vahvuutena vaikka itse sitä sellaisena olenkin alkanut pitämään. Eli riippuen kumppanista mm. juuri minkäänlaisesta mustasukkaisuudesta puhuminen (koska aiheuttanut ahdistusta) on ollut punainen vaate hänelle.. No hänen käytöstään selittänee huonot kokemukset aikaisemmassa ihmissuhteessa. Näin ollen en omakohtaisesti yleistäisi tätä että: miehet vaikenee - naiset puhuu.
Kenties VillaNuttu tapauksessa parasta olisi jos pystyisi keskittymään siihen kaikkeen hyvään mitä teillä on ja armahtamaan miestään että hänellä on nyt vain päähän ohjelmoitu jo ennen syntymäänsä voimakas lisääntymistarve naaraiden kanssa (tämä Tolkkua käyttämä kategorisointi miten miehet toimii), mutta hienointa on että kerta toisensa jälkeen ja nyt jo tuhansia kertoja ja lisää tulossa hän on valinnut juuri sinut VillaNuttu eikä ole lähtenyt niiden lukemattomien houkutuslintujen, heh, matkaan. Sitä kutsuttaneen rakkaudeksi <3
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: virheitä paljon
Tervehdys teille,
Työ voi imeä meidät kuiviin ja se sitten näkyy erilaisina oireina;toiset yrittävät purkkaa stressinsä esim.pornoon ja sen oheistoimintoihin tai kirjoittelemalla vaikka tukinettiin.On lopulta vaikea itse sanoa koska se on purn out,siihen parempi vastaaja on esim. puoliso tai lääkäri.Jos stressin käsittelytapa siis liikaa kuluttaa voimavaroja niin varmasti puoliso väsyy myös ja sehän näkyy vähäisempänä sietokykynä.
Rakkaus auttaa aina ja kaikessa,se saa näkemään enemmän hyvää kuin huonoa.Ihmisen keskeinen perustarve on tulla rakastetuksi ,rakastaa ja kokea olonsa turvalliseksi.Tyydyttyvätkö tarpeet riittävästi?Kullakin meistä on oma rajansa.Joskus rakkautta on hakea apua,se edellyttää tietysti "sairauden tuntoa",muuten ei onnistu.
Molempien puolisoiden sopiva kiire ehkäisee usein liikaa ajattelua ja liika kiire vähentää sietokykyä.Teillä VillaNuttu on se hallitun puhumisen lahja ja sen päällä lepää toivo kohtuullisesta ilosta.Voin omakohtaisesti sanoa,ettei ole ylentävää lukea keittiön pöydälle jätettyä lappua joka alkaa:" En tiedä miten tähän on tultu"...
Heippa LiikaaAjatteleva 🙂
Näinhän siinä on juuri käynyt, etten pysty käsittämään kuulemaani. Terapeutti olikin sitä mieltä, että nämä puolisoni avautumiset ja rehellisyys ovat jollain tasolla traumatisoineet minut. Eli kyllähän asia on niin , että minun olisi tällä hetkellä parempi olla jos en olisi kuullut raadollista totuutta. Eikä mitään tälläistä kriisiä olisi koskaan tullutkaan.
Mutta miten meidän suhteemme olisi tulevaisuudessa jatkunut..? Jos nämä asiat ovat jollain tasolla vaikuttaneet puolisoni käytökseen minua ja meidän suhdettamme kohtaan, niin ne olisivat hiertäneet siellä aina niinkuin pikku kivi kengässä. Puolisoni tuntuu kuitenkin nyt ymmärtäväni minua ja haluaa itsekin ladata seksuaalisen energian suhteeseemme. Olsiko tälläistä herätystä koskaan tullut ilman tätä kriisiä. Tuskin.
Ymmärrän kyllä tilanteet ja paikat valkoisille valheille. Ne ovat mielestäni sopivia sellaisiin tilanteisiin, millä ei ole vaikutusta suuremmin mihinkään, vaan totuus vaan olisi "huonompi vaihtoehto" ja aiheuttaisi turhaan pahaa mieltä. Ja kyllähän nämä ovat yksinkertaisesti sellaisia asioita, että toisen mielestä joku käytös tai tekeminen on ok ja toisen mielestä ei. Jos olemme tulevaisuudessa puolisoni kanssa samoilla linjoilla näiden asioiden suhteen ja meidän suhde voi hyvin, niin ei minua todellakaan haittaa pienet valkoiset valheet asioista millä ei ole vaikutusta sen suuremmin... hankalaa tietty kenenkään tietää missä menee kenenkin rajat tämänkin suhteen 😀
Minulla on varmasti kuitenkin työstettävää itseni kanssa sen suhteen, että olemme puolisoni kanssa kaksi eri ihmistä, eikä kaikkea tarvitse tietää tai edes ymmärtää. Minun täytyy jostain saada se turvallisuuden tunne ympärilleni, jotta kestän tilanteita ja ajatuksia siitä että puolisoni viehättyy muista. Tämä tuntuu tällä hetkellä todella vaikealle ajatukselle.
Hei VillaNuttu 🙂
Tähän syvään päähän hyppäämistä sunnuntain kunniaksi, emme olekaan yhtä ja samaa puolison kanssa vaan kaksi erillistä ihmistä haluinemme ja toiveinemme. Tämä oli yksi syy miksi oma avioliittoni päättyi (jonkinasteinen luottamuksen menetys kumppaniani kohtaan) ja lopulta niin brutaali turvallisuuden tunteen menetys että olemassaoloniakin tämä uhkasi jossain määrin (eksistentiaalinen kriisi). Samalla näin keski-ikäisyyden kynnyksellä varmaankin todella satumainen kasvunpaikka tarjottiin minulle kuin tarjottimella ( ei silloin naurattanut, eikä vieläkään liikoja mutta ymmärtää asian jo). Tämä erillisyyden kokemus aiheuttaa vahvasti haasteita sittemmin uudessa parisuhteessanikin. Että tuskin koskaan voimme kertoa kaikkea kumppanillemme tai toisinpäin, tarkoitan nyt vaikkapa sitä entistä seksielämää, vaikkei siinä mitään keskiverrosta poikkevaa olekaan. Tästä tosi pitkä aasinsilta lapsuuden hautajaiskokemuksiini. Ihmettelin silloin miksi vanha ihminen kiitti haudalla viimeisissä sanoissaan kun puolisoaan hautasi. Nyt sen tiedän. Kiitti ihmistä että puoliso oli jakanut osan elämästään (kenties suurimman osan) tämän nyt jo vanhan ihmisen kanssa sekä kiitos siitä että oli saanut olla puolison elämässä mukana. Olemme siis kaikki vain käymässä toistemme elämissä. Ja jos olemme sen 50 vuotta avioliitossa, niin siihenkin mahtuu hetkiä jolloin olemme "muualla" eli vaikkapa jossain häivähdyksissä komeasta työkaverista joskus, naapurin mukavasta miehestä/naisesta jne. Mutta se mitä tekee, eli valitsee sinua taas ja taas on minun ymmärtääkseni sitä rakkautta. Ja kuten tunnettua, pappikin kysyy "TAHDOTKO sinä rakastaa..." ei kysytä "RAKASTATKO sinä.."
Ja vaikka VillaNuttu pidän sinua moraalisena ihmisenä niin jos arvaan että itsekin koet edes joskus jotain seksuaalista vetovoimaa/ viehätystä muihin kuin mieheesi? Voisitko ajatella että miehellesi tätä tapahtuu kenties nyt biologiasta johtuen useammin ja kuten todettua seksuaaliset satunnaiset mielihalut eivät ole millään muotoa uhka perheelle tai parisuhteelle. Se että niitä toteuttaisi kuin tuuliviiri vailla omaa tahtoa olisi.
Voisiko sinua VillaNuttu auttaa sellainen että olet hetken ns. miehesi maailmassa. Käyt kahvilassa, kaupassa ja katsomalla katselet että tulisiko vastaan ketään sellaisia henkilöitä joiden kanssa olisivat valmis seksuaaliseen kanssakäymiseen? Ihan luvan kanssa sovit kellosta itsellesi sen 20 minuuttia koekaniinina toimia. Mitä vain tieteen puolesta! 🙂 Luulen vahvasti että huomaat ettei mitään pahaa tapahtunut kun muistat vielä että keskimäärin miehellä ne tunteet ovat siellä ihan seksiseksissä eikä missään että lähdenpäs tuon naisen matkaan rakastuen ja perheen perustaen ajatuksia. Omalla kohdallani voin sanoa että en seuraavana päivänä pysty mahdollisen oman seksin aikaisia mahdollisia haavekuvia juurikaan muistamaan, ne olivat täysin ajasta, paikasta ja kaikesta irrallisia no haaveita, eivät mitään totta. Ja sellaisia haaveita mitä tuskin oikeasti haluaisin edes kokea, eli että olisin nyt harrastanut seksiä niin monen ihmisen kanssa.. saattaisi herkkä psyykeeni rikkoutua sellaisesta ja millainen ihminen olisinkaan sellaisen seksuaalisen historian kanssa, en tiedä, enkä aio sellaisesta ottaa selvää.
Jotenkin näissä asioissa tieto lisää tuskaa ja kun olemme luonnostamme kait uteliaita niin onhan tämä kimurantti yhtälö 😄
Jotenkin kun tämän onnistuisi kääntämään armoksi toista ja itseään kohtaan. Armoksi sille että sinä menit kyselemään, armoksi että miehesi halusi olla rehellinen. Armoksi sille ettemme ole niin viattomia ja puhtaita ihmisiä (jos siis ajatusrikokset lasketaan) mutta silti yritämme toimia miten parhaiten kykenemme niillä tiedoilla, taidoilla ja kyvyillä jotka meillä siinä hetkessä on.
Voimia VillaNuttu, tunnen sympatiaa tilannettasi kohtaan, samassa tematiikkassa itsekin tarponut ja vielä on matkaa kuljettavana 💛
Iltaa Tolkkua!
Tiedostan tällä hetkellä paremmin puolisostani sen miten hän vetäytyy ja etääntyy silloin kun hänen on huono olla. Esimerkiksi tällä hetkellä hänellä on selvästi huono olla ja mieli on maassa. Saimme eilen juteltua lisää ja kumpikin oivalsimme tämän lumipallo efektin mitä meille on tapahtunut vuosia: Puolisoani ahdistaa tai stressaa joku asia, jolloin hän muuttuu kylmemmäksi eikä osaa haka tukea minulta, vaan haluaa olla omissa oloissaan. Siitä seuraa minun loukkaantuminen ja vetäydyn itsekkin. Minä odotan läheisyyttä, kosketuksia ja lämpöä salaa, tekemättä itse mitään aloitetta. Puolisoni taas kokee lähestymisen hankalana kun minä olen jo valmiiksi pahalla tuulella. Tsadaa: Soppa on valmis!
Siinäpä sitten on varmasti puolisoni ollut helpompi valita jokin muu keino toteuttaa omia tarpeitaan eikä ole tarvinnut lähetyä puolisoa kenen kanssa valmiiksi viileät välit. Harmi vain etten ole itse tätä yhtälöä aikaisemmin oivaltanut. Olen vain ajatellut etten enää kiinnosta puolisoani.
Minulla tuli puolestasi paha mieli tuosta lapusta, jonka löysit keittiön pöydältä 🙁 En edes osaa ajatella tilannetta, että parisuhteessa menisi huonosti, mutta siitä ei voisi puhua. Jos ei voi puhua, niin eikö ne asiat jää aina selvittämättä ja vaivaamaan?
Iltaa LiikaaAjatteleva!
Luin viestisi monta kertaa ja minulle tuli yhtäaikaa hyvä mieli ja itku. Omakohtainen tarinasi kosketti, vaikken ole varma ymmärsinkö kertomaasi oikein menneestä avioliitostasi. Oletko sinäkin siis kuullut liikaa silloisesta puolisostasi? jotain mitä et voinut käsittää tai et olisi halunnut tietää?
Minäkin ajattelen tätä elämäntilannetta kasvunpaikkana. Tällä hetkellä näen sen kuitenkin jotenkin pakotettuna ainoana vaihtoehtona, enkä tarjottimella. Se varmaan johtuu siitä ettei muuta tietä ole enkä oikein tiedä mistä aloittaa.
En jotenki vieläkään voi täysin ymmärtää sitä, että puolisoni on valehdellut minulle suurimman osan meidän suhteemme historiasta. Tai siis ymmärrän kyllä miksi pornosta valehdellaan, mutta en vain pysty käsittämään, että hän on vuosia valehdellut kirkkain silmin siitä päin naamaa. Olemme aina vaikeiden asioiden äärellä hehkuttaneet sitä, että onneksi meidän luottamusta ei ole ikinä rikkonut mikään ja voimme olla keskenämme täysin rehellisiä. Se on ollut jopa kantava voimavara kun on ollut vaikeaa.
Joten meilläkin on nuo samat haasteet työstettävänä mitä sinäkin mainitsit syntyneen menneessä avioliitossasi: Luottamus ja turvallisuuden tunne. Millä tavalla tuo erillisyyden kokemuksen haasteet näkyvät sinulla uusissa parisuhteissa?
Tiedän kyllä puolisoni valinneen minut aina uudelleen ja uudelleen. Ja tiedän olevani hänelle todella tärkeä Tämä kriisi on todella tuonut varmuuden siitä asiasta. Siitä huolimatta nämä kertomani asiat kirpaisee. Kyllähän monet touhuavat vaikka mitä puolisoidensa "selän takana" ja silti valitsevat pitää kiinni puolisostaan.
Olen tehnytkin paljon ajatustöitä ja lukenut siitä, että se on "normaalia" biologiaa että miehillä tälläisiä ajatuksia on. Olisinpa tiennyt näistä enemmän ennenkuin kuulin näistä puolisoltani. Menin hetkellisesti täysin rikki, koska luulin puolisoni olevan täysin moraaliton kusipää. Siksi olen myös täällä juttelemassa teidän kanssa, koska tahdon oppia ja ymmärtää enemmän. Tämä kaikki onkin auttanut minua antamaan tälle tilanteelle armoa.
Minulla on tällä hetkellä paha mieli siitä kun näen mieheni surullisena. Hän on melko maassa tästä tilanteesta. Sen lisäksi hänellä on töiden vuoksi stressiä. Taidamme molemmat kokea syyllisyyttä tällä hetkellä. Hän siitä, että on aiheuttanut minulle pahaa mieltä ja minä siitä että olen aiheuttanut koko kriisin ja näen nyt kuinka paljon se on vaikuttanut myös puolisoni mielenterveyteen. Meillä on välillä monta päivää hyvä olla yhdessä ja välillä tulee huonoja päiviä, jolloin samassa huoneessa oleminen ahdistaa.
Kiitos vielä kauniista viestistäsi 🙂
Iltaa VillaNuttu,
Kyllä ne jäävät vaivaamaan,todella,erityisesti jos itse pystyi heti vastaamaan asiaan.Ja inhottavinta,ettei vielä pidemmänkin ajan kuluttua voinut hyväksyä ja ymmärtää omaa ajelehtimistaan,jossa ei itse todellisuudessa tehnyt mitään.Tuo kuvaus vaikeudesta lähestyä molemmin puolin oli juuri sitä tehokasta etäännyttäjää ja niin tuttua.Kivuliainta se on aina sille jolla oikeasti oli pallo,jonka olisi vain pitänyt uskaltaa pitäytyä siinä mitä oikeasti elämältään halusi.Kauheata joutua näin toteamaan!
On hämmästyttävää miten helposti se lumipallo efekti saadaan liikkeelle.Marttyyriksi heittäytyminen on tehokas tapa saada voimaa olla puhumatta ja toimimatta suomalaisissa parisuhteissa.Te näytätte pääsevän taas askeleen eteenpäin,oikein mallikelpoista!
Huomenta Tolkkua!
Asia on just nuin! Eli aina jommalla kummalla on ristiriita tilanteessa se pallo, mutta jotenki siitä omasta vuorosta on välillä äärimmäisen hankala ottaa vastuu. Se toisen paha olo, mökötys ja kiukku tarttuu niin voimakkaasti, että aikuisena vastuun ottaminen tilanteesta on hankalaa. Tämän puhumisen taidot ansiosta kuitenkin käymme viimeistään illalla tilannetta läpi.
"Itse tulit valmiiksi huonolla tuulella kotiin."
"Tuntuu että olet taas etääntynyt ja kylmä."
"Mehän sovittiin että pidetään kiinni yhteisistä iltalenkeistä, mutta et koskaan itse ehdota, joten lähdin martyyrina yksin."
"Et ole itse tehnyt mitään aloitteita seksiin."
Tämän tyyppiset lauseet kuuluvat tilanteiden selvittelyyn. Ja nämähän ovat täysin tulkintoja toisen toiminnasta ja ajatuksista. Harmittaa kyllä että paljon on kulunut päiviä tälläisten tunnelmien aallokoissa. Tämä kriisi on ajanut meidät melko varpaille toistemme seurassa arjessa. Toisaalta välissä on päiviä milloin hakeudutaan paljonkin lähekkäin ja yhdessä on hyvä olla 🙂