Epävakaana parisuhteessa
Olen juuri saanut nelikymppisenä tunne-elämältään epävakaan diagnoosin. Tämä selittää paljon elämäni varrella kohtaamistani vaikeuksista, etenkin ihmissuhteissa. Ongelmia on hoidettu milloin masennuksena, milloin ahdistuksena mutta tämä diagnoosi on uusi.
Olen avioliitossa ja parisuhde on aina ollut hankala. Riitelemme usein ja luottamus on puolin toisin kortilla. Puolisolla on omat haasteensa oman mielenterveytensä kanssa. Olemme kuitenkin edelleen yhdessä ja minä ainakin rakastan puolisoani.
Diagnoosin saatuani huomaan pohtivani onko minusta ylipäätään parisuhteeseen. Syytän itseäni suhteen ongelmista ja olen hirveän ahdistunut. En koe, että saan tukea puolisoltani, hän kuittaa diagnoosin sillä, että sama ihminenhän minä olen. Mutta huomaan silti ajattelevani, että olen viallinen. Pohdin myös, olisiko minun helpompi olla toisenlaisen ihmisen kanssa.
Kuulisin mieluusti näkemyksiä muilta epävakailta koskien parisuhteessa oloa. Huomasin aiemman keskustelun toisin päin, eli millaista on olla parisuhteessa kun itse ei ole se epävakaa osapuoli joten ajattelin tehdä uuden ketjun.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 viikko, 1 päivä sitten. Syy: Lisäys
Itse painin samojen mietteiden kanssa, että onko minusta edes parisuhteeseen ja onko kaikki vika minussa ja luottamuksen kanssa ongelmia. En ole tällä hetkellä parisuhteessa, mutta tunnistan kaikki nuo mitä kirjoitit ja olen kokenut nuo seurustellessani avioeron jälkeen. Itse olen tätä pohtinut ja keskustellut asiasta ja kaikki mielestäni juontaa menneistä tapauksista; vanhempani ovat eronneet isäni uskottomuuden vuoksi, itse erosin lasten isästä hänen uskottomuuden vuoksi. En luota enää miehiin ja epäilen kaikesta.
Ero lasten isästä aiheutti minussa ennen näkemättömiä reaktioita. Muistan miettineeni, että mitä olen tehnyt väärin ja vika oli minussa ja miten joku voi tehdä näin minulle. Samat ajatukset seuranneet eron jälkeisiin suhteisiin. Tätä työstän itse tällä hetkellä enemmissä määrin, kun on tämä tilanne ja aikaa keskittyä saamaan itseni tasapainoon. Toivon, että löydän vielä tasapainoisen ihmissuhteen. Ja ehkä en vain ole tavannut oikeaa ihmistä, joka hyväksyy minut vikoineni. Koska kukaan ei voi muuttua toisen vuoksi, muutos tapahtuu itsensä vuoksi.
Halusin kertoa, että et ole yksin ja samoja ajatuksia tuntee sinkkunakin. Onko menneisyydessä jokin asia mikä jäänyt käsittelemättä ja se seuraa niin kauan, kunnes se on tullut päätökseen... Tätä mietin itse.