Epäuskoinen mutta silti toiveikas huomisen suhteen
Hei!
Tässä syödään lasten kanssa tacoja, tortilloja ja nakkeja. Lapset juovat limskaa ja minä kivennäisvettä. Alkoholi ei maistu.
En ole ollut paras mahdollinen äiti. Mikä on mun elämäni tärkein rooli olla lapsilleni äiti. Lapseni ovat tottuneet mun ihmeellisiin työaikoihin. Milloin olen yössä töissä ja nukun päivällä. He ovat voineet luottaa minuun äitinä, että hoidan ruuan ja muun.
Mun psyykkinen ja fyysinen kantti on vaan totaalisesti pettänyt. Olen kuitenkin ainoa aikuinen, joka tuon kaiken hoitaa. Mieheni kun luuhaa illat ties missä. Oikeasti olen tilanteessa, jota en jaksa enkä kestä. Rakkauteni ei riitä.
Nyt kun olen vakavasti sairastunut. Se vie ilon. Olen äidin kuoleman jälkeen lihonnut 20 kg eli mun on jätettävä suklaa, sipsit yms. pois. Muuten yksinkertaisesti kuolen.
Mistä löytäisi sen inspiraation, joka saisi liikkumaan ja syömään terveellisemmin ja näyttämään viehättävämmältä. Mutta miksi ja kenen takia vaivautua, kun miehelle on ihan sama painanko 70 kg vai 100kg. Joskus oli vielä halu olla kaunis, mutta nyt sekin pelottaa. Kuitenkin joku perverssi käy käsiksi.
Musta on oikeasti tullut pelokas ja epävarma. Kuinka veitset kiehtoo ja verta tihkuvat naarmut, joita itseeni teen. Haluan viiltää itsestäni ahdistuksen ja kivun pois. Jokainen meistä on kuitenkin tuskansa kanssa yksin. Jokaisen on itse pelastettava itsensä.
Jospa kokeilisit oman itsesi takia!
Me teemme liian paljon asioita muiden mieltymyksten mukaan ja miten toivotaan tekevän ja miten kuuluu tehdä ja unohdamme autuaasti sen kaikkein lähimmän - itsemme.
Joten mitä sinä toivot ja haluat tehdä? Lapsesi tuskin enää ovat niin pieniä, että vaativatkaan sinun jatkuvaa läsnäoloasi, joten ota aikaa itsellesi!
Jäi sanomatta; jos ei nyt ihan erityisen ylenpalttisen ihanan hyvää uutta vuotta, niin ainakin reilusti parempaa kuin mennyt vuosi!
Hei,
selvästikään se painosi ei ole ongelma vaan oire siitä rakkaudettomuudesta,jota selvästikin koet. Miehesi ei pysty antamaan sinulle sitä mitä tarvitset. Ei kukaan voi jaksaa yksin, jos ei saa ymmärrystä ja tukea toiselta. Oletteko miettineet terapiaa,jossa voisitte löytää uudelleen toisenne ? Luin juuri hyvän kirjan "kaikki se rakkaus,mitä sinulle kuuluu". Suosittelen sitä. Siinä kerrotaan miten ja miksi parisuhde on niin haastavaa. Kun olette kerran löytäneet toisenne,niin olisi varmaan hyvä taistella sen puolesta. Koska kuten kirjassakin kerrotaan, niin ongelmat eivät häviä ilman niiden käsittelyä eli ilman omaa kasvua ihmisenä. Toivotan kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2011!
Hui! Viehtymyksesi fyysiseen kipuun huolestuttaa minua, ei vähiten lastesi takia. - Minkälaisen kuvan he saavat tuskan käsittelemisestä? Lapset vaistoavat, jopa tietävät yllättävän paljon siitä mitä tapahtuu.
Mutta toisaalta tiedän henkisen kamppailusi . Oli aika kun "rukoilin" huusin ja manasin, että olisin saanut tuntemani kivun fyysisenä eikä henkisenä. Olen vieläkin sitä mieltä että fyysinen kipu on huomattavasti helpompi kestää, sitä on helppo hoitaa ja lisäksi kanssaihmisille voi ymmärrettävästi kertoa sen olemassaolosta ja tulee uskotuksi.
Toivon että löydät vaikka välillisen keinon purkaa huonoa oloasi. Enkä ollenkaan kehota lämmittele mieltäsi tukeutumaan mieheesi sen enempää - eiköhän hän ole tapansa osoittanut ja tulos olisi epävarma ja siispä vähien voimavarojen hukkaamista.
Laihduttamisesta ja laihtumisesta minulla on kuitenkin kokemusta. Itse aloin laihtua kun lisäsin syömiskertoja! Aloitin lisäämällä aamiaista. Aamupäivällä yksi hedelmä tai keksi kahvin kanssa lounaaksi kevyttä mutta JOKA PÄIVÄ! ja iltapäiväkahvilla aina jotakin makeaa ja herkullista (siitä en ole koskaan luopunut) päivälliseksi normaali lämmin ateria ja iltapalaksi leipäpala. Mitään kermoja, levitteitä tai sokeria en jättänyt pois (paitsi iltateestä vaihdoin makeutusaineeksi) . Aina lämpimillä aterioilla vihanneksia tai salaattia... Tuloksia sai odottaa todella kauan , hyvän olon lisäksi tuli kilojen pudotusta vasta noin neljä viikkoa aloittamisen jälkeen ja laihtuminen (huom laihtuminen eikä laihduttaminen) jatkui yli vuoden aluksi 2kg kuukaudessa ja sitten vajaan kilon - kaikkiaan 19 kiloa 🙂 . En koskaan kieltäydy juhlissa makeista - enkä suolaisista ja kerran viikossa saa - jos haluaa - olla ajattelematta asiaa ja syödä ihan mitä vain ja miten vain.
Muista tehdä elämänmuutoksesi itseäsi varten ei miestäsi - jos hän huomaa hyväksi muuttuneen minäsi niin sehän on vaan plussaa.
Muista palkita etappisi ! Ensimmäinen kaksi kiloa (kun se on ollut poissa yli kuukauden) ansaitsee ehkä kampaajakäynnin, toinen kaksi ehkä jonkun asusteen tai mitä vain. ....
Tsemppiä sinulle ja voimia 🌻🙂🌻
P.S. Onhan sinulla joku oma harrastus? - oma! ei lasten tai miehen OMA!
Hei!
Lämmin kiitos helemi, enkelityttö ja dies nafastus! Teiltä tuli niin järkipuhetta. Kiitos!
Juu koen rakkaudettomuutta. Enkä saa ukkokultaani kiinnostumaan pariterapiasta. Ja paino on mulle terveysongelma. Eilen lääkäri sanoi, ettei stressata laihdutuksella. Itseasiassa kuuntelin eilen lääkärin traumaa. Kääntyi toisinpäin.
Haluaisinkin ihan terveellisen itsekkäästi itselleni harrastuksen. Jos sais "tuskan" purettua ennemmin punttisalille kuin viiltoina iholleni.
Vaikkakin mulla on takana helvetillinen 1,5 vuotta, olen kuitenkin jostain syrjästä myös vahvistunut. Olen tyytyväinen lääkäristä, terapeutista, ystävistä, sukulaisista ja Tukinetistä.
Mulla on pahoja aallon pohjia, mutta myös nousuja. Toiset, kun aloittivat tipattoman tammikuun, itse aloitin tipattoman vuoden. Alkoholi ei ole mulle ollut ongelma, mutta miksi ottaa riski. En enää halua kokea seksuaalista väkivaltaa! Raiskaustrauma tulee vaivaamaan pitkään.
Nyt väsähdin enkä jaksa. Anteeksi.