Epätyytyväinen mies

Epätyytyväinen mies

Käyttäjä Nosfentor aloittanut aikaan 10.12.2023 klo 23:42 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Nosfentor kirjoittanut 10.12.2023 klo 23:42

Olen hiukan päälle 50v mies ja parisuhteessa saman naisen kanssa olen ollut yli 20 vuotta. Lapsia meillä on 3, vanhin lukiossa. 

Oma taustani on jokseenkin epästabiili. Keskeytetyt opinnot, alkoholismia, sekoilua. Ei kuitenkaan rikoksia. Vaimoni aikoinaan minut jollain tavalla pelasti ja hänen kauttaan sain elämästä kiinni. Nykyään tilanne on tuohon 20 vuoden takaiseen melkoisen hyvä. Olen kohtuullinen perheenisä, vakiduunissa. En ole rikas, mutta talous on tasapainossa.

Meidän suhteen alku oli melkoisen vaikea. Olin aika sekaisin ja silloin tapahtui muutama pettäminenkin minun toimesta. Nämä haavat eivät ehkä koskaan umpeutuneet. Olen niitä aikoinaan katunut paljonkin. 

Meillä ei ole koskaan ollut kauheasti seksiä. Vaimoni ei seksistä erityisesti nauti, ei esim. koskaan ole saanut orgasmia kanssani. Tämä on jossain vaiheessa vaikuttanut paljon haluihin. Jotenkin olemme eläneet lähes seksittömässä liitossa lähes aina. Alkuaikoina näin ei ollut, mutta ei se seksi kovin erikoista ollut. En voi laittaa (ainakaan kaikkea) vaimoni piikkiin, sanoisin, että tuossa suhteessa kemiat eivät sitten ilmeisesti kohtaa.

Aikasemmat seksikokemukset minulla on melko vähäisiä. Pääosin kännisiä sekoiluja. Yhden illan juttuja sun muuta. Mutta olen kuitenkin jotakin kertoja elämässä saanut kokea myös hyvää seksiä. Vielä tänäpäivänäkin muistelen noita kaukaisia asioita. Yksi näistä oli suhteemme alkuaikoina, mutta näin jälkikäteen en osaa edes katua. Olenpahan sentään yhden naisen kanssa harrastanut hyvää seksiä. 

 

Ei ole läheisyyttä, ei lämpöä. Vaimolla vaihdevuodet alkaneet ja ilmoitti tuossa n. vuosi sitten että seksit on sitten tässä. No rehellisyyden nimissä en sitä hänen kanssaan kauheasti kaivannutkaan. 

Sinällään henkisesti olemme monessa asiassa samalla aaltopituudella. 

Mieleni tekisi lähteä, vaikka ei minulle ole sinällään mitään tarjolla. Yksinelämistä se tarkoittaisi ja miksi sitten vaihtaisin sellaiseen. Miksi rikkoisin merkittävimmän saavutuksen elämässäni eli lapsieni kannalta tasapainoisen perheen?

Ja ei me tästä voida edes puhua. Olen tavallaan kaiken tämän hänelle kertonut, mutta ilmeisesti hän ei koe seksuaalisuutta samalla tavalla kuin minä (tai ainakin osa naisista). 

Sekavahko avaus, mutta kenties joku sai jostain kohdasta kiinni ja voisi kirjoitella omia ajatuksiaan.