Olen täysin avuton nykyisen parisuhteeni tilan vuoksi. Olemme seurustelleet noin vuoden ja asuneet tästä vuodesta n. 10kk yhdessä. Naisystäväni on raskaana hieman yli kolmannella kuulla. Tiedän, raskaana ollessa mielialat heittelee ym mutta en enää tiedä mitä tehdä.
Parisuhteemme on aina ollut (alkuhuuma!) mukavalla mallilla paitsi raskauden ilmettyä. Harrastamme (vielä) säännöllisesti seksiä ja meidän suhteessamme on läheisyyttä ja hellyyttä.
Nykyän kuitenkin kaikki on huonosti, ahdistaa ym ja tuntuu, että pääasiassa kaikki on minun syytäni.
Minä käyn täysipäiväisesti töissä ja naiseni vain on kotona. Nainen on kotoisin toiselta paikkakunnalta, eikä hänellä ole ystäviä n. 200km sisällä juurikaan (entisiä työkavereita lukuunottamatta). Naisella on kuitenkin lukuisia vanhoja ystäviä (99% miehiä) kenen kanssa hän keskustelee sosiaalisessa mediassa. Naisella on kaksi lasta aikaisemmasta liitosta, joiden kanssa minä tulen loistavasti juttuun ja nämä lapset ovat erittäin mukavia ja helppoja. Nainen valittaa päivittäin, että kuinka häntä ahdistaa olla vain kotona ja että aikoo muuttaa monen sadan kilometrin päähän yksin ja jättää minut tänne. Hän ei kuitenkaan tee elettäkään tutustuakseen alueeseen, jossa on nyt pari vuotta asunut. Hän joutui jäädä pois töistään, sillä ei voinut raskaudesta johtuen turvallisesti työskennellä kyseisessä ammatissa.
Tätä niin sanottua epävakautta on kulunut nyt n. 2 kuukautta, joista viimeisen kolmen viikon aikana on karkeasti ollut 4 paskaa päivää ja 1 ihan ok päivä. Viimeisten päivien aikana eron merkit ovat olleet naisen puolelta hyvin selkeästi ilmaistuna.
Hän myös käyttäytyy minua kohtaan hyvin törkeästi ja ilkeästi mm. kertomalla suoraan että hän kyllä pärjää yksin ja hän ei halua, että tuleva lapsi saa nähdä koskaan isäänsä. Hän myös sanoo, että voi hyvin kertoa sosiaaliviranomaisille ettei mukamas tiedä kuka isä on ja näin rajoittaa minun tapaamistani lapsen kanssa. Hän toistelee jatkuvasti, että hänestä tuntuu etten oikeasti rakasta tulevaa lastani ja en välitä hänestä.
Hän puhuu tulevasta lapsestamme, että ”voit hoitaa velvollisuutesi mutta ei haittaa jos et tahdo”. Olen tunne-elämältäni hyvin sekaisin sekä kroppani alkaa fyysisesti voida pahoin (olen melkoinen jännittäjä ja stressaaja muutenkin). En enää tiedä mitä tehdä.
Itkettää, ahdistaa, raivostuttaa jatkuvasti. Pahinta on se, että kun suurin kriisi on ohi niin saattaa mennä päivä tai kaksi niin on kuin ei olisi mitään ikinä tapahtunutkaan. Hän kertoo usein, että olen paras, ihanin ja kiltein mies ketä hän voi saada mutta kuitenkin tahtoo muuttaa yksin kauas pois, sillä kaikki vain ärsyttää. Aluksi hän pohti, että muuttaisi raskauden ajaksi pois yksin asumaan sosiaalituen voimin. Nyt asia on kääntynyt niin, että eroaisimme lopullisesti ja hän muuttaisi pois. Oli niin tai näin, en usko, että jos hän muuttaisi raskauden ajaksi n. 300km päähän, että hän olisi sen jälkeen valmis palaamaan takaisin.
Kirjoitushetkellä on taas ”kriisi päällä”.
Apua kaivataan, lähinnä oli pakko vain päästä avautumaan sillä ei ole juuri ketään kenelle jutella.
Suosittelisin, että koitat saada puolisosi suostumaan pariterapiaan. Ottakaa yhteyttä perheneuvolaan. Toivottavasti saatte asiat kuntoon, edes niin että sinä saat nauttia isänä olemisesta <3
Crazy catlady kirjoitti 22.6.2015 14:2
Suosittelisin, että koitat saada puolisosi suostumaan pariterapiaan. Ottakaa yhteyttä perheneuvolaan. Toivottavasti saatte asiat kuntoon, edes niin että sinä saat nauttia isänä olemisesta <3
Yritin jo aiemmin ns. puoliksi tosissaan vihjata mahdollisesta psykologi- ja/tai terapiakäynnistä yhdessä ja sain vastaukseksi jyrkän EI:n, että siitä ei kuulemma ole mitään hyötyä. En viitsi alkaa myöskään jankkaamaan asiaa varsinkaan näin räjähdysalttiilla hetkellä.
Kiitos kuitenkin tuhannesti tsempistä, kiva nähä että joku viitsii lukea ja sisäistää tekstin =)
"Hän myös sanoo, että voi hyvin kertoa sosiaaliviranomaisille ettei mukamas tiedä kuka isä on ja näin rajoittaa minun tapaamistani lapsen kanssa"
Höpsön-löpsön. Mies voi myös vaatia isyystestiä ja lastensuojelu voi tarvittaessa määrätä testin tehtäväksi.
Hormoonit pistävät kyllä joskus pään sekaisin, epäilisin kuitenkin, että syynä voi myös olla turhautuminen kotonaoloon ja olemaan ilman ystäviä ja sosiaalisia kontakteja. Sinä olet ainoa kenelle kaataa tämä turhautuminen. Eikä se tietenkään ole oikein.
Vaikea tilanne, jos puoliso ei suostu apua hakemaan. Entä, jos menisitte joskus neuvolaan yhdessä ja alottaisit siellä puhumisen aiheesta? Jos vaikka neuvolan ammattilainen osaisi auttaa, ohjata saamaan apua. Ammattilaiselle ei niin herkästi kiukutella vastaan vaan saatetaan jopa kuunnella.
Kuulostaa kuin naisella olisi omia, sisäisiä, ongelmia, jotka eivät johdu sinusta/suhteestanne. Toisen ihmisen käytökseen ei aina voi vaikuttaa. Ison miesjoukon kanssa somessa viestittely ei kuulosta sekään oikealta, sinua kohtaan, ja osoittaa sitä mitä sanotkin. Ehkä nainen ei jostain, varmaan sinusta riippumattomasta, syystä halua sitoutua suhteeseenne. Puhe, että tuleva isyytesi piilotettaisiin on paitsi rumaa ja lapsellista myös tietämätöntä.. Avomiehenä, voit itse vaatia, ja kun hoidat asiasi kärsivällisesti, myös saat, isyys-dnatestin,. jos äiti todella ilmoittaisi viranomaisille, että lapsen isästä ei olisi tietoa. Varmuuden vuoksi. ole yhteydessä perheneuvolaan tms, jossa saat tietoa, miten toimia, jos äiti kieltäisi isyyttäsi. Paljon jaksamista sinulle. Toivottavasti löydät puhekaverin, ammatti-ihmiset perheneuvolassakin ehkä osaavat auttaa ammattiterapeutin löytämiseen, jos olet kovin ahdstunut ja ilman tukea, vaikeassa paikassa nyt.
Hei, Kiitos alkuun kaikille erittäin hyvistä neuvoista ja tuesta. Saimme seuraavana iltana "sovittua" kriisimme alustavasti ja pystyimme jopa keskustelemaan asioista sekä hellimään toisiamme.
Tänään aamulla tilanne kuitenkin muuttui.
Valehtelin naiselle jostain aivan typerästä mutta pienestä asiasta, josta jäin tietenkin kiinni. Tästä seurasi sitä, että luottamus minuun on kuulemma nyt menetetty. En väitä, että vaikka asia on pieni niin ei sillä ole merkitystä. Asiasta seurasi kuitenkin sellaista, että romahdin taas.
Naisystäväni sanoi, että aikoo pettää minua toisen miehen kanssa ja vieläpä niin, että huomaan sen varmasti. Hän sanoi että aikoo ajoittaa sen niin, että kun tulen töistä kotiin on hän toisen miehen kanssa sängyssä. Tämän jälkeen hän lähtee vauvan kanssa pois.
Hän ei myöskään enään keskustele kanssani, vaan puhuu sellaisten vanhojen miespuolisten ystäviensä kanssa, joiden kanssa hänellä on ollut "sutinaa" aikaisemmin. Olen ohimennen nähnyt viestejä jossa miehet vonkaavat naiseltani seksiä ym.
Em enään tiedä, että onko kyse raskaudesta johtuvista mielialan vaihteluista vai haluaako hän oikeasti satuttaa minua.. Kysyin tänään, että rakastaako hän minua johon hän vastasi että ei koe, että hänen täytyisi kertoa mitä mieltä on.
Hain töistä sairaslomaa, sillä olen ammatissa jossa rajoitetaan ihmisen perusoikeuksia ja pelkään, että satutan jotain fyysisesti työssäni kun hermot on niin kireällä.
Olen myös vakavasti miettinyt muuttoa ulkomaille yksin mutta olen niin hyvissä väleissä vanhempieni kanssa, että en taida pystyä. Olen aikaisemmin tehnyt n. 3kk reissun aasiassa ja vastaava voisi tehdä terää.
Olen niin tyhjä ideoista mitä tehdä..
Raskaushormonit, pelko, yksinäisyys ja ahdistuneisuus voivat tehdä ihmeellisiä asioita mutta nuo sanat mitä naisesi sinulle sanoo, ovat todella loukkaavia. Tiedätkö millainen suhde naisellasi on ollut exäänsä? Sinun on tärkeää tehdä kyllä nyt selväksi, että jos hän haluaa yhteiseloa jatkaa niin sitten on kyllä mietittävä mitä suustaan päästää. Jos raskausaikana mielii toisia miehiä niin on kyllä vastuuntunnoton, anteeksi vain.
Selvästi tuossa on jotain kaunaa. Ei sinulle vaan hänen omalle tilanteelle. Millainen raskausuutinen oli hänelle ja oliko se odotettavissa oleva asia? Katuuko hän raskautta? Sinun ei tarvitse kestää ihan tuollaista kuitenkaan. Mutta totta on että rehellinen on oltava kaikessa. Sinuna katsoisin nyt muutaman kuukauden ja jos tilanne ei muutu niin sinun itsesi vuoksi on harkittava kyllä jaksatko olla tuollaisessa parisuhteessa.
Luin ketjun ja täytyy tuoda esiin oma kokemukseni elämisestä ex puolison kanssa. Ex vaimolla diagnosoitiin aikoinaan kaksisuuntainen mielialahäiriö. Maanisessa vaiheessa ihmisestä, jota oireettomalla jaksolla rakastetaan tulee ainakin minun tapauksessani tylsä ja vauhdikasta elämää rajoittava tekijä.
Tämä ilmenee monella tavalla. Ensinnäkin halutaan erota ja myöskin satuttaa henkisesti kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tämä johtuu ehkä siitä, että sairastunut kokee puolisonsa olevan syyllinen kaikkiin ongelmiin. Meidän tapauksessa oli pettämistä ja haukkumista sekä valehtelua.
En ole terveysalanammattilainen, mutta ajattelin tuoda tämänkin mahdollisuuden esille. On myös mahdollista, että olen täysin väärässä. Kertomuksessasi oli vaan minulle liikaa tuttuja asioita. Kyse oli tietynlaisesta kylmyydestä, sekä asioiden suunnittelusta ilman seurausten pelkoa. ☹️
Olet kertonut näissä viesteissäsi paljon naisesi sanomisista. Miten itse olet menetellyt hänen uhkaillessaan? Oletko sanonut takaisin? Vältellyt tilannetta?
Miksi vaimosi hermostuu pienestä valheestasi? Onko joku joskus valehdellut hänelle tärkeissä asioissa? Oletko sinä tehnyt niin hänelle tai jollekin muulle?
Nämä kysymykset saattavat kuulostaa vähän päälle käyviltä, mutta olisi helpompi etsiä ratkaisua, jos tietäisi hieman taustoista.
Hei taas "pitkästä aikaa". Kirjoittelen todennäköisesti viimeistä kertaa, sillä tämän suhteen pelastamiseksi ei ole enään mitään tehtävissä.
Menneisyydestä kuitenkin sen verran, että naisystäväni elämä on ollut hyvin rankkaa aiemmin. On ollut päihteidenkäyttäjä-miesystävi, parisuhdeväkivaltaa, josta on annettu jopa tuomioita. Koen kuitenkin, että itse olisin kykeneväinen tarjoamaan hänelle tasapainoisen ja hyvän elämän meidän molempien osalta.
Viimeisten viikkojen aikana on ollut taas uhkailua, että tavalla tai toisella minun ja tulevan lapseni tapaamiset tullaan estämään. On ollut myos erittäin ihania hetkiä mutta tuntuu, että riitamme ovat pahenemaan päin. Riitojen syyt voivat olla mitä tahansa töissä käymisestä facebookin käyttöön ym. Viimeisimpänä riidan syy oli, että en ollut poistanut ex-tyttöystäväni 2011 kirjoittamia päivityksiä oman Facebook-feedini syövereistä.
Tämä sai aikaan sen, että monien mutkien kautta naiseni alkoi toistamiseen uhkailla lopettaa oman, sekä tulevan lapsemme elämän esimerkiksi lääkkeillä ja alkoholilla. Yrittäessäni hävittää näitä lääkkeitä kävi hän minun päälleni fyysisesti. Ei lyöden, mutta repien ja tönien. Tein hänelle selväksi, että mikäli hän aikoo jatkaa käytöstään aion hankkia hänelle apua esimerkiksi hätäkeskuksesta. Tässä vaiheessa hän rupesi jälleen repimään minua ja yrittäen heittää puhelimeni seinään.
Tilanne eskaloitui lopulta siihen, että riistin hänen kädestään n. 30kpl erilaisia lääkkeitä.
Hän myös korkkasi oluen (raskaana ollessaan) jonka myös jouduin ottamaan väkisin hänen kädestään. Tämän jälkeen hän vilkuili keittiössämme olevia keittiöveitsiä ja tokaisi, että "onpa hyvin teroitetut veitset..". Heitin veitset 1. Kerroksen pparvekkeeltamme ulos.
Jossain vaiheessa tämän kaiken jälkeen naiseni puki vaatteet päälleen ja lähti n. Klo 02 yöllä juoksemaan ulos minua pakoon. Juoksin hänet kiinni ja sain puhuttua takaisin sisälle. Tämän jälkeen emme ole puhuneet.
Perheeni ja ystäväni ovat huolissaan, sillä en voinut muuta kuin kertoa asioista heille.
En todellakaan enään tiedä mitä tehdä. Tavallaan on vaikea päästää irti muutoin täydellisestä naisesta mutta minulla ei taida olla vaihtoehtoja. Olen jo pari kertaa joutunut vähiin jääneiden unien ja ahdistuksen takia jäämään pois töistä.
Otan mielelläni vastaan mielipiteitä ja ajatuksia...
Hei, kuulostat aidosti kypsältä ihmiseltä, joka varmasti on tehnyt parhaan mahdollisensa suhteessanne, aina kulloistenkin kykyjesi ja voimiesi mukaisesti tietenkin, kuten kaikki meistä.
Kukaanhan meistä ei ole täydellinen. Jokainen on heikko/huono/hajalla/rikki silloin tällöin tai useamminkin, mutta ratkaisevaa onkin haluaako tulla ehjäksi. Vai jääkö - usein se helpoin tie - omaan huonoon oloonsa ottamatta vastuuta itsestään.
Puolisosi kuulostaa olevan joko enemmän tai vähemmän hukassa itseltään. Hän tarvitsee ammattiapua ennen kuin tilanne menee enää yhtään pidemmälle. Terve, kypsä ja vastuullinen ihminen (= mitä toivoisi kaikkien aikuisten ja etenkin vanhempien olevan) ei ikinä, koskaan eikä missään tilanteessa uhkaile oman hengen riistämisellään. On aivan eri asia, jos sanoo, ettei enää jaksa ja siksi ajattelee itsetuhoisia.
Ymmärrän, että sinun on helppo ymmärtää hänen käytöstään, koska tunnet hänet, rakastat häntä, tiedät hänen menneisyytensä ja omaat selvästi hyvin vahvat kyvyt ymmärtää. Puolisosi menneisyys selittää varmasti paljon hänen käytöstään, niin kuin meidän kaikkien käytös enemmän tai vähemmän selittyy menneisyydellä. Mutta on olemassa ihmisiä, joilla on ollut vielä monin kerroin vaikeampaa (mikäli vaikeuksia nyt on syytä ylipäätään vertailla?) ja he eivät silti ikinä, koskaan, missään vaiheessa uhkaile itsemurhalla. Niin tekee vain ihminen, joka jollain tapaa on vaarallisen väsynyt, kyvytön vastuunkantoon ja - ottoon omastaan tai mieleltään sairas. Pyydän, että mietit tätä.
Vaikutat sydämeltäsi viisaalta ihmiseltä. Uskalla myös elää viisautesi mukaisesti. Voimia ajatuksiisi - ja kaikkea sitä mitä ikinä tarvitsetkin juuri nyt.
no, todellakin saat mielipiteen:
jos kaikki tuo pitää pakkansa --- HAE APUA JA ÄKKIÄ SILLE NAISELLE!!!
Outofidea kirjoitti 8.7.2015 13:41
...naiseni alkoi toistamiseen uhkailla lopettaa oman, sekä tulevan lapsemme elämän esimerkiksi lääkkeillä ja alkoholilla. Yrittäessäni hävittää näitä lääkkeitä kävi hän minun päälleni fyysisesti. Ei lyöden, mutta repien ja tönien. Tein hänelle selväksi, että mikäli hän aikoo jatkaa käytöstään aion hankkia hänelle apua esimerkiksi hätäkeskuksesta. Tässä vaiheessa hän rupesi jälleen repimään minua ja yrittäen heittää puhelimeni seinään.
Tilanne eskaloitui lopulta siihen, että riistin hänen kädestään n. 30kpl erilaisia lääkkeitä.
Hän myös korkkasi oluen (raskaana ollessaan) jonka myös jouduin ottamaan väkisin hänen kädestään. Tämän jälkeen hän vilkuili keittiössämme olevia keittiöveitsiä ja tokaisi, että "onpa hyvin teroitetut veitset.."
Naisen käyttäytyminen ja oireet alkavat olla sitä tasoa, että pakkohan tuossa olisi jokin hoitokuvio keksiä. Nainen alkaa olla paitsi hurja rasite sinulle, myös vaarallinen itselleen ja toisille. Psykiatrista hoitoa kuvittelisin jo tarvittavan...
Moikka. Elämänne kuullostaa ihan epätodelliselta reuhaamiselta. Sekoatte molemmat. Tai vaihtoehtoisesti voi tapahtua vahingossa onnettomuus tai tapaturma.
Kerron oman kokemukseni raskausajan sekoamisesta. Kun odotin kuopustani, tulin hirvittävän aggressiiviseksi. Olin järjettömän ahdistunut ja täynnä vihaa ja se kaikki purkautui mieheni niskaan. Vihasin häntä, halveksin häntä, uhkailin ja pelottelin, olin itsetuhoinen.. vihasin avutonta miestäni, joka ei kestänyt vihani määrää eikä ennalta-arvaamattomia ahdistuskohtauksiani.
Kaikesta kamalasta reuhaamisesta huolimatta raskaus päättyi ajallaan ja elämä jatkui rauhallisesti.
Mitä olisin tarvinnut silloin, kun olin ilkeä ja vaarallisen aggressiivinen ja tein kaikkea epätoivoista ja mies ihan syystäkin pelkäsi minua. Olisin tarvinnut apua.
Soita neuvolaan ja kerro ihan todellinen tilanteenne. Neuvola on myös isää varten. Soita mielenterveystoimistoon ja pyydä auttamaan akuutissa hädässä. Soita sosiaalityöntekijälle tai lastensuojelunperhetyöntekijälle, soita ja puhu asiasta. Että hommanne ei ole hallinnassa, vaimosi tarvitsee apua.
Itse osasin pelätä vaikka viittä vailla psykoosissa elinkin, millaiset jäljet lapseen jää, kun äiti on ihan sekaisin. Voin lohduttaa, vauva oli maailman rauhallisin ja nyt tasapainoinen kouluikäinen.
En osannut enkä halunnut hakea apua, kaikki vikahan oli mielestäni miehessäni, silloin. Mutta varmasti parasta olisi ollut silloin, että mies olisi aktiivisesti etsinyt jonkun ulkopuolisen ammattiavun tarttumaan tilanteeseen.
En osaa sanoa, mikä minussa sen reuhaamisen laukaisi. Ehkä pelot, epävarmuus, yksinäisyys, .. mutta yksinäni olin auttamattomissa. Se oli helvetti.
Jälkeen päin kaikki tuntuu pahalta unelta. Tällaista on, muillakin. Tästä kun ei kauheasti kukaan puhu, koska raskausajan pitäisi olla vaaleanpunaista pitsiunelmaa. On pettymys huomata, että psyykkinen kantti ja kestokyky onkin kovilla koko odottavalla perheellä. Tästä ei puhuta missään odotusoppaissa.
Älä poistu, vaikka hän käskee. Hae apua, vaadi sitä. Pahemmaksi ei voi mikään elämässänne nyt muuttua.
Naisellasi taitaa sitten menneisyys kovasti vieläkin kummitella, jos ei pysty sinuun luottamaan. Mietin tässä, että naisesi taitaa olla peloissaan lapsensa tulevaisuudesta ja epäilee itseään, kerta uhkailee itsemurhalla. Jos vastaat uhkailemalla hätäkeskussoitolla, hän pelästyy lisää ja tilanne eskaloituu entisestään. Veitsien heittäminen parvekkeelta on myös voinut pelästyttää naisesi, olisivathan ne voineet osua ulkopuoliseen.
Raskausaikana kaikki tunteet vain ovat pinnassa, sille et sinä voi mitään. Luulen, että tässä hommassa on enemmän kyse hänen peloistaan kuin siitä mitä sinä olet tehnyt. Vaikka sinusta tuntuu nyt varmasti raskaalta olla naisesi kaikkien syytösten kohteena, niin voisitko ajatella tulevaisuutta ja lastanne? Haluatko olla oikeasti läsnäoleva isä lapsellesi? Raskausaika ei kestä ikuisuutta eikä pikkuvauva-aikaakaan ole kuin vajaa vuosi, mutta niiden aikana luodaan tunnesiteet pikkuiseen ihmiseen.
Jos heität pyyhkeen nyt kehään, niin lapsesi kasvaa aikuiseksi uskoen, ettet sinä rakastanut häntä, koska lähdit menemään.
Jos päätät jäädä, osoita kiinnostuksesi tulevaa lastanne kohtaan teoilla. Vähennä oluen juontia, poista exäsi vanhat kommentit fb:sta, osoita kiinnostusta kohdussa kehittyvää ihmistä kohtaan ja perehdy vaikka itkuhälyttimien ja lastenvaunujen ominaisuuksiin. Tai maalaa pinnasänky! Olisin itse ollut odotusaikanani todella onnellinen, jos ex-aviomieheni olisi oikeasti osallistunut lastenhoitotarvikkeiden valitsemiseen ja hankintaan. Oli tylsää kantaa kaikki vastuu itse.
Hei taas.
Ensinnäkin kiitos kaikille tukevista- ja ohjeistavista mielipiteistä asiaan liittyen. Tahtoisin myös pahoitella tulevan tekstin pituutta. Olen aina halunnut kuvailla/kirjoittaa asiat yksityiskohtaisesti ns. tarinamuotoon, sillä itse ainakin osaan sisäistää asiat näin paremmin. Toivottavasti jaksatte lukea kaiken!
Parisuhteemme on viime kirjoitushetken jälkeen mennyt laidasta laitaan. On ollut hyviä ja herkkiä hetkiä, kuin myös järkyttäviä alamäkiä. Olen myös avautunut naiselleni, että viimeisimmän riidan johdosta olen ollut kovin ahdistunut ja joutunut käyttämään tilanteeseen tilanteen sopivaa lääkitystä, ja että en tunne nykyistä kotiamme kotoisaksi (olemme siis juuri muuttaneet toiseen asuntoon).
Tilanne kuitenkin (taas....) eskaloitui eilen niin, että naisystäväni ilmoitti minulle, että nyt me eroamme.
Tulin eilen töistä kotiin ja sain niskaani vittuilua, mökötystä ja halveksuntaa mitä erinäisistä syistä. Kun tiedustelin perusteita/selityksiä kyseisille syille (minulla ei ole aavistustakaan mitä hän tarkoittaa), sain vastaukseksi, että hänen ei tarvitse perustella.
Kestin oman aikansa kyseistä käytöstä, jonka jälkeen vetäydyin tietokoneelle ja kuuntelin yksinäisyydessäni musiikkia.
Tämän jälkeen sain lisää lokaa niskaan, että minä vain roikun tietokoneella eikä minusta ole seuraa. Naiseni aloitti jälleen uhkailun tulevan lapsemme tapaamisoikeuksien eväämisellä ja sillä, että hän ei voi luvata/on vain ajan kysymys milloin hän pettää minua. Tein hänelle selväksi, että en halua kuulla mitään, mitä hän ei oikeasti tarkoita.
Monien vaiheiden jälkeen naisystäväni tosiaan ilmoitti minulle jättävänsä minut.
Tämän ilmoituksen jälkeen riitelimme suusanallisesti erinäisistä asioista. Olin kyllästynyt koko päivän kestävään, minusta riippumattomaan ilkeilyyn, joten annoin hieman takaisin naiselle (kuitenkin suhteellisen lempeään sävyyn).
Tämä johti siihen, että nainen vei puhelimeni ja kertoi poistavansa kaikki tiedostot ja mahdolliset ultrakuvat ym., jotka voisivat vaikuttaa isyyteni todistamiseen. Olin kuitenkin juuri ennen kerennyt asettaa puhelimeeni suojakoodin. Naiseni ei tätä tiennyt ja tietysti raivostui asiasta kun ei saanut mitään puhelimen sisällölle tehtyä. Otin myös pöydältä naisen puhelimen (tiedän, lapsellista mutta pakollista) pantiksi omastani, jolloin nainen ilmoitti hajoittavansa puhelimeni. Hetken aikaa naiseni käveltyä asunnossamme vasara toisessa kädessä ja puhelimeni toisessa kädessä hän tuli vaatimaan omaa puhelintaan takaisin sanoilla; "Lyön sun puhelimen paskaksi ja sen jälkeen otan oman puhelimeni sulta väkisin".
Tilanne johti - kuten arvata saattaa pienimuotoiseksi tönimiseksi ja hipan leikkimiseksi asunnossa keskellä yötä. Naiseni yritettyä lyödä minua genitaalialueelleni, pääsin väistämään häntä paetakseni ulos asunnosta. Kävelin ulos ja soitin hätäkeskukseen saadakseni poliisipartion paikalle turvaamaan tavaroideni haun, ilman, että mitään vakavampaa sattuu. Nainen ilmoitti, että hänelle on tullut mustelmia käsiin ja aikoo tehdä asiasta "jutun" ja pilata ammattiurani tällä (olen siis itse viranomainen).
Poliisien käytyä asunnossa pakkasin tavarani ja poistuin. Haistattelun saattamana ajoin lähimmälle huoltoasemalle tupakoimaan ja eikä mennyt kuin n. 30 minuuttia niin tuli perään itkuisia viestejä ja puheluita.
Mielestäni tein virheen kun vastasin puheluun ja menin vielä käymään kotona (oli siis mahdollisuus yöpyä ulkomaanmatkalla olevien vanhempien luona, mikäli tilanne vaatii). Kotona kuuntelin erinäistä vuodatusta asiasta, tyyliin "en tarkoittanut" ja "rakastan sinua enkä halua erota". Pidin kuitenkin pintani, enkä osoittanut lämpöä takaisin. Nainen aloitti jälleen puhumaan, että aikoo päättää päivänsä, eikä hänellä ole syytä elää jne. Nukuimme samassa sängyssä lähekkäin mutta jäimme asiasssa keskustelun tasolle.
Tänään olen töissä koko päivän ja sama vuodatus on alkanut n. klo 08. Olen kuitenkin ajatellut pitää pintani ja ainakin toistaiseksi pysyä erossa ko. henkilöstä. Tahtoisin ajatella syntymätöntä lastamme ja ajattelenkin mutta en tiedä, että onko minun järkeä olla suhteessani lapsen takia. Olen jo pidemmän aikaa ollut kovin ahdistunut suhteessa olevista ongelmista, jotka pääasiassa ovat riippumattomia minusta tai alkavat minun tekemästä mitättömästä "virheestä".
Tahtoisin kuulla muiden mielipiteitä, että kuinka asiassa kannattaisi toimia?