Epätoivoinen äiti

Epätoivoinen äiti

Käyttäjä Jaaja aloittanut aikaan 04.02.2014 klo 10:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Jaaja kirjoittanut 04.02.2014 klo 10:29

Poikani on 20 -vuotias masentunut nuori. Koulut ovat jääneet kesken ja tällä hetkellä hän on työharjoittelussa. Pari ensimmäistä kuukautta meni aika hyvin töissä, mutta nyt hän on alkanut puhumaan, että töissä ahdistaa. Hän kertoi, että välillä tuntuu todella raskaalta mennä töihin, ei vain yksinkertaisesti jaksa. Toisaalta, hän kertoi, että haluaisi jatkaa, koska hävettää jättää työ taas kesken. Pelkään, että hän menee huonompaan kuntoon, kun sinnittelee töissä. Toisaalta ei kotona oleminenkaan ole hyvä vaihtoehto. Hän käy terapiassa ja tällä hetkellä hänellä ei ole lääkitystä, on kyllä käyttänyt vähän aikaa masennuslääkkeitä. Olen todella epätoivoinen, miten pystyn tukemaan lastani. Pelkään jo omankin mielenterveyteni puolesta, koska koko ajan mietin ja murehdin poikaa.