En tiedä mitä tekisin tämän suhteen kanssa
En tiedä mistä aloittaisin ja miten kertoisin, jotta oikea kuva välittyisi…
Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa etäsuhteessa 3 vuotta. Periaatteessa kaikki on hyvin, ei pettämistä, juomista, väkivaltaa, tms. mitä monissa kirjoituksissa näkee. Mies on monella tapaa ihannemieheni ja monella tapaa ei. Löytyy plussia ja miinuksia, niin kuin minustakin. Suhteemme on ollut vuoristorataa koko ajan, mutta emme ole antaneet periksi, koska yhdessä on hyvä olla silloin kun kaikki on hyvin.
Mutta nyt minua vaivaa taas (tämä ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta) samat asiat ja kysymykset, joihin vastaukset löydän vain itse, mutta joiden selvittämiseen tarvitsen apua.
– En ole koskaan pitänyt ulkonäköä tärkeimpänä kumppaninvalintakriteerinä, mutta mieheni ulkoinen olemus ei miellytä minua. Ja kyseessä on sellaiset asiat, joita ei voi muutta, en siis puhu lihavuudesta tai huonosta hiustyylistä. Kaupungilla ajattelen usein, että tuollanen mies minullakin pitäisi olla, tuollaisesta minä pitäisin. Miten pääsen tästä asiasta yli? Täysin typerä asia aiheuttamaan kitkaa suhteeseen, mutta niin se vain tekee. (Tästä huolimatta seksi on hyvää ja sitä on riittävästi.)
– Olemme täysin erilaisia ihmisiä, kaikella tavalla. Olen rennompi, avoimempi, sosiaalisempi, kokeilunhaluisempi, jne. Hän noudattaa tiukasti perinteitä ja omia ”periaatteitaan” (esim. mies ei voi käyttää tietynlaista vaatetta, tai hän on homomainen tms) ja haluaa asioiden olevan niin kuin aina ennenkin. Hän ajattelee järjellä ja minä tunteella. Silti häneltä puuttuu järjen käyttö monissa käytännön asioissa ja minä hermostun niistä pikkuasioista. Ja niin edelleen… löydän hänestä paljon pieniä ärsyttäviä asioita. Sellaisia on tietysti minussakin, mutta hän ei anna niiden häiritä yhteiseloamme. Yritän olla keskittymättä näihin ikäviin puoliin, mutta nämä nousevat pinnalle vähän väliä.
– Olen viime aikoina miettinyt eroa. Mitä se toisi minun elämääni ja toisaalta mitä menettäisin siinä. Rakastan häntä ja hän minua. Hän osaa olla romanttinen ja ottaa minut huomioon ja minä teen samoin hänelle. Mutta voiko kaksi niin erilaista ihmistä elää yhdessä? Kaikki on kompromissia, koko elämä.
– Mistä sen tietää, onko se toinen sellainen ihminen, jonka kanssa haluaa elää loppuikänsä? Mistä sen tietää, kuinka paljon ärysttäviä piirteitä pystyy sulattamaan? Mistä sen tietäisi, mitä haluaisi… Hän ei vastaa minun mielikuvaani ”ihannemiehestäni” enkä tahdo päästä siitä yli. Hän on hyvä mies. En vain tiedä onko hän sitä minulle.
– Puhumme paljon ja olemme rehellisiä. Taas olen kertonut pahasta olostani ja ajatuksistani hänelle. Kauanko hänkään jaksaa tällaista soutamista ja huopaamista. Hän varmasti tuntee itsensä huonoksi, koska valitan aina hänen piirteistään. Vaikka yritänkin hyvinä aikoina sanoa positiivia asioita, huonoina aikoina minua vaivaat aina samat asiat. ”Haluanko olla hänen kanssaan?”
En minä osannut kertoa asiasta järkevästi…
Minulla on nyt tällä hetkellä (taas) hinku tehdä muutenkin isoja muutoksia elämässäni, esim. vaihtaa työpaikkaa tai lähteä uudestaan opiskelemaan tai muuttaa ulkomaille. Liittyneekö tämä siihen. En tiedä mitä haluaisin tehdä urallani tai työkseni.
Vai liittyykö tämä siihen, että viime aikoina on tullut esille, että muutkin miehet pitävät minua viehettävänä ja mielenkiintoisena naisena. Onko tämä ”ulkomuotoasia” huonon itseluottamuksen puhetta? Että saisin minä paremmankin näköisen miehen? Kurttusia me kaikki ollaan vanhainkodissa… Vai luulenko minä, että jossain on se ns. täydellinen mies? En tiedä… josksu tuntuu, että minä tyydyn mieheeni mutta taas usein en vaihtaisi häntä mihinkään.
Tiedän, että parisuhde vaatti työtä. Tiedän, että minussakin on vikoja. Itse asiassa olen aika vaikea kumppani.
Pää on ihan sekaisin. Minusta tuntuu, etten tiedä mistään mitään. Etten ole varma mistään.
Kerron nyt vain summamutikassa millaisia ajatuksia kirjoittelusi herätti.
Eli eli.. rehellisyys on mun mielestä tärkeää, mutten kannata äärimmäisyyksiin menemistä. Eli esim. tuollainen toisen ulkonäköpiirteiden (joille ei mitään voi) mollaaminen voi olla hyvinkin latistavaa ja loukkaavaa toista kohtaan, eikä hän välttämättä unohda niitä koskaan 😭 Sellaisten kertominen on siten mun mielestä turhaa. Ei toista pitäisi ehdoin tahdoin satuttaa 😞
Huonoja piirteitä toki pitää toisessa johonkin asti sulattaa ja se onkin hankala miettiä, että kuinka paljon on tarpeeksi ja milloin viheltää peli poikki. Mutta toki jos toisen ulkonäkö kovasti häiritsee ja alkaa toisilta miehiltä saada huomiota, alkaa muutkin seikat kumppanissa ärsyttää. Sitä ikäänkuin enemmän vain etsii niitä vikoja, jotta saisi syyn eroon.
Itse olin reilun vuoden suhteessa poikaan (olin silloin n. 18v), joka ei todellakaan ollut ulkonäöllisesti sitä mitä pidän komeana. Mutta hän oli mukava eikä kukaan muukaan minusta kiinnostunut niin aloin seurustella. Paha virhe! Sittemmin kun ikää tuli minulle lisää ja miehet alkoivat kiinnostua minusta (itseluottamus toki parani kun ensimmäisen seurustelusuhteen sai ja miehethän kiinnostuvat enemmän itsevarmoista naisista), niin petin häntä. Yritin sitä ennen kyllä lopetta suhteen useasti, muttei se hänelle käynyt.
Eli siten mun mielestä ei kannattaisi vain tyytyä toiseen. Mutta toisaalta, sitäkään kun ei tiedä millaisen miehen sitä seuraavaksi löytäisi ja jäisikö sitten kaipaamaan nykyistään 😟 Ja ajan mittaanhan jokainen ihminen yleensä alkaa ärsyttää enemmän, ainakin ajoittain.
Minusta kuulostaa hieman siltä, että olette siirtyneet ensihuuman ja rakkauden vaiheesta siihen tasannevaiheeseen, jolloin toinen alkaa pikku hiljaa näyttääkin ensin tavalliselta ja lopulta jopa vähän ärsyttävältäkin. Rakkauden kaaressa on aina eri vaiheita eikä pidempi suhde säily alusta loppuun samanlaisena. Jos vaihtaisit kumppania, joku muu piirre uudessakin kumppanisi alkaisi pian ärsyttää. Tämä on normaalia ja kuuluu jokaiseen ihmissuhdekuvioon. Parisuhteeseen liittyy niin valtavan paljon odotuksia, että olisi ihme, jos ne kaikki täyttyisivät. Yleensä näin ei käy ja sitten petytään.
Neuvoisin sinua ottamaan rauhallisesti. Olet löytänyt kivan miehen, joka tosin ei ole prikulleen samalainen kuin sinä itse. Mutta et kai sinä itsesi kopiota etsikään. En tiedä, miten itse tulisin toimeen ihmisen kanssa, joka olisi oma kopioni, tuskastuisin varmasti äkkiä moniin piirteisiin tässä toisessa itsessäni. Ihmissuhteisiin kuuluu kärsivällisyys ja jousto, toisen huomioiminen ja erilaisuuden sietäminen.
Yleisesti ottaen: kannattaa tarkkailla toisen suhtautumista paitsi omaan itseen myös muihin ihmisiin. Siis miten hän tulee toimeen omien sukulaistensa, ystäviensä ja työtoveriensa kanssa. Jos näissä asioissa esiintyy paljon kitkaa, on hyvin todennäköistä, että ennemmin tai myöhemmin ongelmia tulee myös parisuhteeseen. Jos ihminen taas tulee aika hyvin toimeen läheistensä ja erilaisten ihmisten kanssa, parisuhteenkin ennuste on hyvä.
Kärsivällisyyttä ja tsemppiä teille molemmille! 🙂👍
Hei wekki! En rupea neuvomaan mitenkään, kerron vain omista kokemuksistani esimerkkinä siitä, miten fyysisellä olemuksella on ja ei ole merkitystä.
Elin pitkään "hyvän" miehen kanssa, jonka fyysinen olemus ei minua miellyttänyt. Samaan tapaan kuin sinäkin tunsin koko ajan vierautta: miksi olen tässä ja mitä yhteistä meillä on.
Olen ollut rakastunut "rumaan" mieheen, jonka kanssa sattuneesta syystä en voinut elää. Silmissäni hän oli ihana, ei ruma.
Olen ollut rakastunut mieheen, jonka kanssa olin eri aaltopituuksilla henkisesti, mutta fyysisesti olin hulluna häneen. Hänkään ei ehkä ollut komea kaikkien silmissä, minun kyllä.
Vetovoima kahden ihmisen välillä on mysteeri. Ehkä se juontaa jotenkin lapsuudesta tai mitä lienee. Kyllä fyysisellä olemuksella on merkitystä, sisintään kannattaa kuunnella. Ollako vai ei, on vaikea ratkaisu. Ehkei kannata olla jonkun kanssa vain siksi, että ei voi jättää, koska on "rumaa" kiinnittää ulkonäköön huomiota.
Ihminen on monimutkainen olio. Elämä on monimutkaista.