Jouduin vuosi sitten exäni pahoinpitelemäksi. Suhde loppui siihen ja en kokenut silloin tarvitsevani apua siitä aiheutuneen trauman hoitamiseksi. Tavallaan kovetin itseni enkä esimerkiksi enää itkenyt yksin enkä muiden nähden. Tapahtuneesta pystyin puhumaan avoimesta ilman mitään tunteenpurkauksia. Läheiseni ja itsekkin kuvittelin, että olen päässyt siitä tapahtuneesta yli. Olen viimeisen vuoden pitänyt hauskaa alkoholin voimin ja varmaan vaikuttanut tavalliselta sinkkunaiselta, joka suhteen päättymisen jälkeen hieman irrottelee ja käy baareissa ym.

Nyt kuitenkin viimeisen neljän kuukauden aikana on tapahtunut jotain en tiedä mikä on laukaissut yhtäkkisen pahan oloni. Neljä kuukautta sitten sain todellisen raivokohtauksen baarissa kesken hauskan illan ja itkin hysteerisesti eikä mikään saanut minua rauhoittumaan. Kaikki tuli niin yhtäkkisesti mieleen kerralla mitä silloin exän kanssa tapahtui. Sen jälkeen en itkenyt, mutta paha olo säilyi. Ihmiset eivät ottaneet pahaa oloani mitenkään vakavasti, koska en itkenyt koskaan ja vaikutin varmaan muutenkin suht.koht. iloiselta vaikka sisälläni myllersivät sellaiset tunteet ettei niitä pystynyt käsittelemään.

Jotenkin en saanut pahaa oloani ulos, koska ennen pakokeinoni on ollut itkeminen, mutta nyt en exäni takia pysty itkemään, koska hän hakkasi minua silloin pahoinpitelyn aikana vielä enemmän kun aloin itkemään ja käski olla itkemättä. Nyt olen korvannut itkemättömyyttäni sillä, että viiltelen. Aina kun veri alkaa tulla viiltohaavoista kuvittelen, että paha oloni valuu pois veren mukana, kun ennen itkin tavallaan pahan olon pois. Hetken helpottaa ja viiltohaavojen aiheuttama kipu vie pahan oloni pois, kun keskityn fyysiseen kipuun ja hoidan viiltohaavoja saan muuta ajateltavaa. En koskaan tee uusia viiltohaavoja ennen kuin entiset ovat parantuneet ja tavallaan olen helpottunut sen aikaa ennen kuin taas haavat arpeutuvat ja teen taas uusia. Tästä on tullut parin kuukauden kierre. Olen myös pari kertaa kirjoittanut itsemurhaviestejä ennen kuin olen alkanut viiltelemään toivoen, että ehkäpä nyt onnistuisin siinä.

Nyt läheiseni ovat huomanneet viiltelyarvet ja ovat tuputtamassa minulle hoitoa. Olen kyllä valmis hakeutumaan hoitoon, mutta en uskalla enkä kykene soittamaan itselleni esimerkiksi lääkäriaikaa. Häpeän liikaa pahaa oloani. Minulla on muutenkin tullut hirveä ahdistus jos pitää soittaa johonkin joten tuntuu niin toivottamalta, kun ei uskalla eikä kykene hakemaan apua vaikka haluaisikin. 😭 Läheiset luulevat etten halua hoitoa vaikka olen täysin valmis siihen, mutta en vain uskalla. EN tiedä miten pääsisin tästä kierteestä eroon ja pääsisin hoitoon, koska en halua olla tälläinen. Haluan olla taas normaali ja iloinen ihminen niin kuin ennen.. 😞😭