Vaikka nyt tuntuu sekavalta ja kamalalta niin asiat kyllä selkenee.Kukaan ei voi käskeä sua tekeen sen tai ton päätöksen,sun täytyy itse päättää.Sä oot 15-vuotias ja siis parin vuoden päästä aikuinen ja sillon viimestään kaikki päätökset on sun omia.

Ehkäpä tilanne kotona ei muutu sen paremmksi ja lastenkoti olisi parempi.Tai saisitko sun vanhemmat jutteleen vaikka perheneuvolaan teidän tilanteesta,sillon tilanne voisi parantua.Suosittelen kuitenkin että kerrot sille naiselle ettei säännöt ole pitäny.Valehtelusta ei ole kenellekkään hyötyä.

Pääasia ettet kuitenkaan tapa ittees tai vanhempias.Ne ihan varmaan rakastaa sua,mutta kärsii ehkä siskosi kuolemasta eivätkä osaa näyttää suruaan.

Yritä kestää.

Hei murkku.

Olisin sinulle halunnut vastata jo toisella foorumilla mutta eipä niitä tappeluja tosiaan kestä.
Nyt, kun olet jo niin pitkällä, että olet saannut tukihenkilön, niin nyt sinun pitää olla ehdottaman rehellinen. Jos, olette jotain sopineet, eivätkä vanhempasi niitä sopimuksia noudata, niin sinä soitat tukihenkilölle. Kerrot, että ei toimi mutta sano myös, että haluat vielä yrittää.

Älä itse kerro vanhemmillesi,jos heillä ei ole sinulle kuin rangaistuksia. Sinä kerrot tukihenkilölle ja hän isälle ja äidille. Näin se menee, sinua ei voi enää yhtään rangaista.

Vaadi ensimmäisenä, että sinä vaan saat vastata omaan puhelimeesi. Sitten vaikka sovit tukihenkilön kanssa, että hän soittaa sinulle joka päivä ja tarkistaa miten menee.
Kyllä sinulle apua löytyy ja pystyt varmaan edelleen kotonasi asumaan, jos niin haluat.

Kirjoittele miten menee.

murkku 1 kirjoitti 21.02.2005 klo 13:42:

mulla on sellaiset vanhemmat, että en saa tehdä mitään. viikkorahat otetaan pois, jos vaikka haisen tupakille . en polta haju tarttuu minuun koulun vaatanaulakosta. en saa soittaa musiikkia, en saa ottaa jääkaapista leipää itse, kun sotken kaapin, oman huoneen ovi pitää olla aina auki, että isä näkee mitä teen.
mikään asia ei koskaan kelpaa aina vaan haukutaan. olen 15v poika, tapan kohta itseni jos vanhemmat eivät anna mun elää. yksi päivä en viitsinyt edes kouluun mennä kun siellä oli retkipäivä ja isän olisi pitänyt antaa rahaa mukaan 6 euroa. en sitä voinut saada kun lauantaina myöhästyin kotiintuloajasta 15min. sitten en lähtenyt ilman rahaa kouluun kun muilla olisi rahaa ja minulla ei. tästäkin saan uuden rankaistuksen, en pääse ulos viikonloppuna. aina vaan rankaistuksia koskaan mitään muuta saa.

sitten tein virheen ja laitoin tukikeskukseen sähköpostia ja kerroin musta sinne. laitoin oman nimeni ja kännyn numeron. ne pöljät soittivat siihen ja äiti yleensä vastaa mun puhelimeen, sekin on joku sääntö. äiti sanoi sille ihmiselle, että ollaan valmiita tuleen sinne puhumaan. sitten sain rankaistuksen, en päässyt kouluun vaan ovi laitettiin takalukkoon. sitten soitin kriisiasemalle, ja sieltä tuli meille ihminen ja pääsin sinne yöksi, seuraavana päivänä isä ja äiti tuli neuvotteleen ja sovittiin että oon lastenkodissa hiihtolomaviikon. nyt olen sieltä lähtenyt pois,kun on isää ja äitiä ikävä. tehtiin mulle lomasäännöt yhdessä jonkun naisen kanssa. ensi viikolla on uusi aika. mut ei mun isä ja äiti niitä sääntöjä noudata. oman huoneen ovi pitää olla auki ja kaikki menee kuten ennen. en haluasi sille naisella sitä sanoo, koska en halua lastenkotiin.

niinku mä en kestä isän ja äidin rankaistuksia aina mutta haluan silti olla kotona. mun äiti alkoi mua inhoon kun pikkusisko hukkui ja mä sen kaa olin, pidin kiinni silti hukkui, siitä asti äiti on inhonnut mua. siltikin haluaisin kotona asua,käydä koulua ja olla kavereiden kaa. isän kans haluaisin käydä metsällä ja kalassa. äitikin on välillä hyvä tyyppi välillä ei. miksi soitin apua niin siksi kun yksi yö otin leipäveitten ja aion isän ja äidin tappaa, kun en niitä kestä.
mutta säikähin sitä tekoa ja ajatusta.

tän netinnumeron huomasin kriisikeskuksessa ja nyt en oikein tiedä kirjotanko tämän nuorten foorumiin vaan tähän perhefoorumiin. mutta olen jo muutamalla foorumille kirjottanu aina siinä jutussa on ulkopuoliset keskenään alkanu tappeleen, niin voisitteko nyt olla niin, että ette ala keskenänne tappeleen vaan sanotte vaan mulle mitä teen äidin ja isän kaa.
ennen isä löikin mua aika usein äiti sitä käski, nyt se on loppunut, kun olen isompi ku isä, niin se ei uskalla enää.

hei murkku 🙂
oon 13-vuotiaan tytön äiti ja tytön isä, mun avopuoliso kuoli tapaturmaisesti viime kesänä. Heiän kesken oli myös valtataistelua, liiallisuuksiin menevää kiristystä, meillä on ikävä kaikesta huolimatta ja sen kanssa täytyy oppia elämään, vaikka oli alkoholin kanssa ongelmia ja lupaukset oli tarkoitettu rikottavaksi, oli niin paljon hyviä hetkiä, jotka näkee nyt myöhemmin selvemmin.
Must on hienoa et haet apua ja saat sitä ja neuvoisin ottamaan vastaan apua niin paljon kun susta tuntuu hyvältä. Itse hain apua aikanaan lapsuuden traumoihin ja olen tasapainoisempi äiti nyt, kun aiemmin oli vaikea antaa läheisyyttä tyttärelle, nyt tosin masennus aiheuttaa osaltaan myös kyvyttömyyttä osoittaa rakkautta lapselleen ja juoksin itse usein kapakassa. Kävin sitten psykoterapian ja niillä eväillä kestän elämisen tuskan paremmin, enkä enää halua kaljoille, hyppään mielummin avantoo, koska siitä saa paremman fiiliksen ja tieto on aina, et onni kohtaa sua ja mua milloin milläkin tavoin, joskus huomaa ne vasta jälkeen päin. En usko, et vanhempasi sua inhoo, pikemminkin vois kokee syyllisyyttä itse ja pelkää liikaa sitä että sulle tapahtuisi jotain, mulla menetyksen pelko on monesti niin suuri, et yritän kontrolloida kaikkea ympärilläni.
Anteeksi on vaikea antaa vanhemmilleen, mutta siihen kannattaa tähdätä ja kaikki aikanaan, ei mikään hetkessä muutu. Toivon sulle voimia kerätä itselles miellyttäviä kokemuksia, sellaisia joilla on sulle iloa ja vaikkei sun vanhempas pysty omien tunteitten kans oikein toimimaan, on hienoa et itse oot fiksu ja haet apua, koska mitä enemmän on aikuisia ympärillä sitä paremmat mahdollisuudet sulla mielestäni on päästä itse eteenpäin omas elämäs.
Tsemppiä ja arjen pieniä iloja sun elämääsi ja kykyä nähdä ne vaikeuksienkin keskellä 🙂👍

kiitos kun kunnolla vastaatte. olen myös tältä foorumilta ottanut tukinaisen eilen jo kirjotettiin. nyt vaan mietin, että uskaako se kaikki mitä sanon ja uskooko se toinen nainen mun sanoja. kun on aika harvinaista kai, että isä ja äiti eivät sääntöjä noudata.
laitan varmaan kuitenkin sille elävälle tukinaiselle viestin, että sua huijataan ja voisko se äidille soittaa mutta ei puhu musta mitään. kun en todellakaan haluu sinne lastenkotiin ei olisi kavereita ollenkaan. nyt sentää joskus näkee niitä. ja aloitan täällä syksyllä urheilulukion en halua vaihtaa paikkakuntaa.
eilen illalla isä puhui, että olen äitiäni pahoin loukannut kun soitin tukihenkilölle ja lähdin lastenkotiin. isä sanoi, että meidän miesten pitää äitii jaksaa kun siskokin on kuollut. isä aina sanoo mua mieheksi ja sen parhaaksi kaveriksi. haluaisin olla poika ja en sanoo isää kaveriksi vaan pelkästään isäksi. sitten se lupasi uuden mopon kesällä jos yrittäisin olla kotona. aina mulle jotain luvataan silti ei tätä jaksa. älkää luulko, että en rakasta isää ja äitiä , rakastan niitä mutta en jaksa.

hei hyvä poika!

en tiedä, osaanko mitään neuvoa sinua, ja päätöshän tosiaan on sinun. minulla on sinun ikäinen pikkuveli, ja kirjoituksesi oli jotenkin niin sydäntäsärkevää luettavaa, että haluan jotain kirjoittaa.

tuli mieleeni, että jospa voisit kirjoittaa isälle ja äidille kirjeen. ja menisit siksi aikaa johonkin turvataloon tai lastenkotiin, mitä paikkakunnallasi on. silloin vanhemmillasi olisi aikaa ja pakkokin miettiä asioita keskenään, eivätkä he voisi sinua rangaista. tuntuu varmasti pahalta ajatus olla poissa kotoa, mutta ehkä se olisi tulevaisuutta ajatellen parempi? että olisit vähän aikaa poissa, ja katsoisit sitten alkavatko asiat mitenkään muuttua kotona.

kirjeessä voisi yrittää rehellisesti kertoa miltä tuntuu, peloista ja toiveista ja kaikesta. sinä osaat ilmaista itseäsi.
hienoa on se, että olet hakenut apua!! olen edellisten vastaajien kanssa samaa mieltä, että nyt kannattaa rehellisesti kertoa tukihenkilölle, miten asiat kotona menevät, muuten asiat eivät voi muuttua. tärkeää on se, että sinulla on aikuinen tai aikuisia, jotka osaavat katsoa asioita sinun kannaltasi ja puolustaa sinua. vanhemmat saattavat sokeutua tietyllä tavoin, kun omasta lapsesta on kyse.

vanhempasi varmastikin omasta mielestään tekevät "oikein", ehkä he ovat hukanneet keinot näyttää välittämistä muilla tavoin kuin rankaisemalla ja rajoittamalla. ehkä he haluavat pitää sinut turvassa, ja siksi kontrolloivat kaikkia tekemisiäsi. en tiedä. se ei kuitenkaan ole hyvä tie. ymmärrän, että tilanne on tosi kipeä. sinä olet poika, mutta olet myös kasvamassa nuoreksi mieheksi, jonka olisi opeteltava elämään omaa elämää. ei ole kenellekään hyväksi, että vanhemmat estävät itsenäistymistäsi. rajat ovat hyvästä, mutta jos on vain rajoitusta rajoituksen perään, sinä tukehdut.

siskosi kuolema ei ole sinun syytäsi, ja on kamalaa jos äitisi tavallaan "syyttää" sinua siitä. hän ei ehkä tiedosta sitä, että menettää kohta sinutkin elleivät asiat muutu. ulkopuolinen apu tuntuisi aika välttämättömältä, mutta minäkin olen sitä mieltä, että kannattaisi tehdä niin, että sinä puhut asioista tukihenkilölle, ja hän vanhemmillesi. sinä et voi kantaa vastuuta kaikista perheenne käsittelemättömistä asioista. ulkopuolinen aikuinen voisi yrittää suostutella vanhempasi yhteiseen keskusteluun, ja olla sinun tukenasi siinä. jotta saisit oman äänesi kuuluviin.

sinulla on selkeästi toive siitä, että asiat muuttuisivat, ja motivaatiota yrittää korjata suhdetta vanhempiin. toivon koko sydämestäni, että siinä onnistuisitte. prosessi on varmaankin pitkä, eikä voi tietää mikä lopputulos on. mutta sinun on saatava elää, muuten hukkaat oman itsesi. kirjoittele ihmeessä tänne ja kerro tai kysele ihmisiltä. sinä et voi vanhempiasi muuttaa, mutta voit yrittää kertoa heille, miten pahalta nykyinen tilanne tuntuu.

voimaa ja halauksia!

Mulle kanssa tehtiin äidin eläessä monia sääntöjä kriisikeskuksessa. Niissä äitikin aina sitoutui niitä noudattaa. Kumpikin ne allekirjoitettiin. Mie niitä noudatin just niin ku oli sovittu, tarkalleen kellonaikojen mukaan. Äiti ei noudattanut. Oli sovittu esim. että saan perjantaina kello 1 ulkona,. äidin piti mut hakeen kotiin, kun ei kulkenut busseja, ei hakenut.
Sitten se vaan pokkana seuraavassa kokouksessa kertoi, että minä en noudata mitään sovittuja sääntöjä. En halunnut sille tukihenkilölle pahaa puhua äidistäni vaan sitten aina myönsin, että vika on minussa.
Kun on alaikäinen haluaa vaan kertoa, että on maailman parhaimmat vanhemmat. Koska pelkää, että joutuu kotoa pois, jos jotain huonoja juttuja kertoo äidistään. Sitten kyllä jouduinkin.

Mie en usko, että sun kannattaa mennä kriisikeskukseen ja lähettää kirje vanhemmille. Sun pitää nähdä ne kun neuvottelet. Semmoiset sopimukset mitä mie tein, niin niillä ei tee mitään. Mulle sovittiin rangaistus eli viikkorahat pois, jos niitä en noudata. Äidille ei mitään. Mie pari vuotta neuvottelin ja kävin monissa sijoituspaikoissa,. Sitten vaan sanoin, että nyt haluan, että mut huostaanotetaan eikä enää neuvotella.

Pane siekin sun vanhemmat seinään vasten, teet tarkat sopimukset kriisikeskuksessa ja laitat siihen ehon, että jos eivät isäsi ja äitisi niitä noudata, sitten haluat kokonaan pois. Vaadit huostaanottoa, koska se on aika nöyrytys vanhemmille kun niillä ei olekaan enää valtaa lapseensa.
Sitten näet mitä sun isäsi ja äitisi oikeastaan haluavat, jos sut haluavat pitää, niin noudattavat sääntöjä.
Etkä sie varmaan enää joutuisi lastenkotiin vaan johonkin perhekotiin. Kyllä niissä ennen on kun huonojen vanhempien kanssa. Rakastin miekin mun äitiä mutta en sen kanssa jaksanut asua.

ei isä ja äiti ole sellaisia että niille voisi kirjottaa. ja en uskaltaisi siinä kirjeessä sanoa oikeita asioita, pelkäisin että mitä ne tekevät kun nähdään.
eilen laitoin sille elävälle tukihenkilölle viesti että nää huijaa säännöissä. se varmaan oli äidille soittanut kun äiti mulle sanoi että nyt ollaan kusessa. äiti oli sille naiselle sanonut, että pärjäämme ilman tukea jatkossa ja sille oli sanottu että tää on nyt lastensuojeluhomma eikä siitä voi noin vaan lähtee pois. nyt sitten isä ja äiskä on sitä mieltä että mä olen tän perheen kuseen laittanut. niin ei tästä varmaan mitää tuu.

on hiihtoloma mulla ei ole yhtään rahaa, kotiin pitää tulla 20, päivällä isä tulee ruokatunniksi kotiin ja munkin sillon pitää olla kotona. kaverit käyvät kaikissa jutuissa, elokuvissa, hampurilaisella, uimassa ja mulla ei ole mihinkään rahaa.
sitten aina kun olen paljon yksin niin mietin mun siskoa. siitä tulee paha olo.
katsoin netissä mitä huostaanotto tarkottaa, ymmräsin asian, että joku muu mulle säännöt laatii. mut en sitä ymmärtänyt että eikö mulla sitten ole ollenkaan isää ja äitiä. olen myös katsonut perhekotien nettisivuja ja voisin sellaiseen haluta. voinko olla siellä. silti olisi isä ja äiti.

On sulla isä ja äiti vaikka sut huostaanotetaakin. Ne saa sun luona käydä, sie niitten luona. Sitten teillä on kaikkia yhteisiä kokouksia. Mutta säännöt tekee sitten se perhekoti. Saat itse niihin sääntöihin vaikuttaa enemmän kuin nyt kotonasi.Sossu sun asioista vissiin lopullisesti päättää?
Sulle voisi löytyy joku paikka läheltä kotiasi. Niin saisit jatkaa samassa koulussa ja olisi samat kaveritkin. Sinne perhekotiin saa myös kavereita tuoda, joskus voi vaikka yöksi jäädä. Älä semmoiseen suostu kuin mie suostuin niin, että hetken olin jossain paikassa, kohta tulin takaisin kun äiti halusi, sitten taas eri paikkaan. Jos lähdet perhekotiin, niin ole ainakin kesään asti. Sitten voisit kesän olla kotona ja kattoa, että ovatko sun vanhemmat muuttuneet yhtään.

Vaikea varmaan puhua jollekin vieraalle ihmiselle, että vanhemmat ovat vaikeita. Oot just sen ikänen, että yleisesti ollaan vaan sitä mieltä, että murrosikäiset ovat ongelmia eikä vanhemmista löydy mitään vikaa. Sun vaan pitää uskaltaa puhua niinku asiat on ja toivoa, että joku uskoo.

mulla menee aina vaan huonommin nyt äiskä ei puhu mulle mitään. tekee vaan ruuan ja menee omaan huoneeseen. iskä jotain sitten meistä miehistä puhuu. aloin jo viime yönä miettii että,pakko mun on itteni tappaa. sitten kävikin päivällä hyvätuuri, se elävä tukinainen tuli mun luokse kotiin. olin juuri itkenyt kun katsoin siskosta kuvia ja sitä mietin että jos olisi sisko elossa olisi edes joku kaveri. sitten se tukinainen sano että lähetään hampurilaiselle ja sitten käydään lääkärissä. sain ensi yöksi yhden unilääkkeen ja sitten se nainen sano että mentäisiin huomenna kattoon yhtä perhekotia ja voisin siellä kokeeksi olla viikonlopun ja sitten päättää että mitä haluan.

mustakin on vaikea puhua pahaa äiskästä ja iskästä kun niitä rakastaa niin paljon. mutta kun ei jaksa niiden kaa elää niin on pakko puhua. olen lukenut paljon foorumeita ja siellä äidit usein kirjottavat murrosikäisistä kuinka vaikeita me ollaan. olen yrittänyt olla helppo murrosikäinen mutta ei se paljon mitään auta.
tulen teille sunnuntaina kirjottaa mitä olen päättänyt.

Moi murkku!
Mulla on lapset jo aikuisia ja kaksi lapsenlapsista murkkuja. En ole koskaan ajatellut, että murkut on vaikeita. Yhdessä työpaikassa olin paljon nuorten kanssa tekemisissä ja sain palautetta, että tulen nuorten kanssa hyvin toimeen. En silti miksikään kaveriksi heittäytynyt, kohtelin heitä vain omasta mielestäni normaalin kunnioittavasti. Mikähän siinä on, että aikuiset usein mitätöivät nuoria? Mielestäni sinulla on oikeus saada kunnioittavaa kohtelua ja hyväksyntää. Murrosikä on riittävän vaikeaa aikaa nuorelle itselleen ilman, että aikuiset rupeavat osoittamaan mieltään...
Älä murehdi vanhempiesi suhtautumista, vaan tee ratkaisu niin, että voit rauhassa kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, siihen sinulla on oikeus. Itsemurha-ajatukset osoittavat, että sinulla on tosi paha olo. Pahaa oloa aiheuttavissa olosuhteissa sinun ei tarvitse jatkaa vain vanhempiesi mieliksi. Vaikka välit tilapäisesti huononisivat, kyllä ne myöhemmin varmasti korjaantuvat!

nyt olen tehnyt päätöksen. lähden perhekotiin kesään asti. olin siellä viikonlopun ja tykkäsin olla. sääntöjä on mutta saa olla vapaanakin. oman huoneen ovi saa olla kiinni ja se kyllä tuntui mukavalta. samaa koulua saan jatkaa.
isä hyväksyy lähtöni äiti ei puhu mitään. isän kaa pakataan ja iskä vie mut aamulla. olen tehnyt isälle ja äidille kortin missä lukee että rakastan niitä tosi paljon ja toivottavasti saan anteeksi kun en jaksanut olla niiden kanssa. laitan sen kortin pöydälle kun lähden.
ne saa käydä mun luona niin usein kun haluavat ja mä saan tulla eka kerran käymään kotona kolmen viikon päästä ja varmaan silloin tulenkin. toivottavasti äiti mut vielä huolii kotiin.

oli hyvä kun tämä palsta oli olemassa juuri hiihtoloman aikaan, kun muuten olisin ollut aika yksinäinen.ja olen tän jutun tukihenkilölle vähän kirjoittanut siskon kuolemastakin ja nyt alan siitä puhumaan elävälle tukihenkilöllekin.
hei sitten