Miten näytän miehelleni, että en hyväksy hänen käytöstään enää? En siis hae kostotoimenpiteitä, vaan ns. oikeita ja tehokkaita tapoja näyttää, että minua ei enää kohdella näin.
Kun asiat eivät mene juuri niin kuin mieheni haluaa, hän käyttäytyy lapsellisesti, haukkuu, huutaa, vittuilee lyhyesti sanottuna käyttäytyy todella paskamaisesti. Vika on aina minussa. Minulla ei saa koskaan mennä hermot enkä minä saa koskaan suuttua. Jos näin käy, on minun vikani, että hän haukkuu, huutaa, pettää lupaukset, uhkailee erinäköisillä asioilla (ei väkivallalla), käyttäytyy lapsellisesti, ärsyttää tahallaan, ei puhu, tai puhuu todella rumasti minulle, jne, jne. Minä sanon kärkkäästi ja korotan ääntäni, kun hermostun. Mutta minä en (enää) käyttäydy samalla tavalla kuin hän. Yritän selvittää ja puhua asiat, hänellä ei ole mitään sanottaa, ei mitään puhuttavaa. Hän ei ota vastuuta omista teoistaan ollenkaan.
Syy hänen käytökseensä on aina minussa. Minä tein jotain väärin, joka oikeuttaa hänet olemaan minua kohtaan paskamainen.
Aikansa tapeltuaan hän kyllä puhuu jonkin verran ja pyytää anteeksi. Mutta ei se riitä enää.
Hänessä ei ole mielestäni narsistisia piirteitä (se tuntuu nykyisin olevan muotia), vaan tämä johtunee kasvatuksesta tai sen puutteesta. Kotonaan ei ole koskaan selvitetty erimielisyyksiä, on saanut riehua ja sillä selvä. Lapsena on saanut kaiken periksi ja on hemmoteltu. Rajoja ei ole ollut, vastuuta ei ole tarvinnut kantaa.
Tätä on jatkunut jo pari vuotta. Välillä pahempana, välillä vähän helpompana. Pahinta aikaa oli se, kun käyttäydyin samalla tavalla kuin hän. Enää en toimi niin. Olen kärkäs sanomaan ja puolustamaan mielipiteitäni ja parisuhteessa pitää minun mielestäni tehdä kompromisseja, mutta sekin on mahdotonta, koska hän vain tappelee. Yritän puhua ja selvittää asiat, hän vain haastaa riitaa.
En vain jaksa enää. Voisiko joku neuvoa, miten osoitan hänelle, että en hyväksy hänen rumaa ja ilkeää käytöstään?
Puhuminen ei auta – lopputulos on aina sama. Jos lähden, hän kostaa sen esim. koirallemme (jota en voi lähtiessäni ottaa mukaan). Jos lähden, ero on varma. En kuitenkaan halua erota ennen kuin olen varmasti yrittänyt kaikkeni. Parisuhdeneuvontaan tms. hän ei suostu lähtemään.
Olen sanonut jo monta kertaa hänelle, että jos hän ei halua olla minun kanssani, niin voi vapaasti mennä. En ymmärrä mitä hän haluaa minusta ja miksi hän käyttäytyy näin.
Minusta tuollainen käytös ei ole missään nimessä hyväksyttävää.
Hei zac3!
Viestisi oli kuin pilkulleen omasta tilanteestani, jossa siis lopputuloksena oli ero ihan tässä hiljattain. Ex-puolisoni katsoi myös asiakseen lietsoa itsensä kunnon kiukkuun, jos minä sanoin hänen mielestään jotain väärin tai vaikka asia olisi ollut ihan puhdas väärinkäsitys. Hänellä on oikeus kaikkiin tunteisiin ja purkaa ne haluamallaan tavalla, minulla ei. Ja kyllä, hänellä on äiti, jonka kasvatustyyli on "pojat on poikia". Tämä siis oikeuttaa miespuoliset henkilöt millaisen käytöksen tahansa ja eihän sille touhulle voi kun nauraa päälle. Aikuiselle miehelle on näin ollen jäänyt käteen erittäin huonot käytöstavat ja kyvyttömyys ottaa vastuuta mistään tai kunnioittaa muita, hänellä on oikeus ja hän tekee mitä haluaa. Narsismia en kuitenkaan kaikesta huolimatta hänestä tunnista.
Provosoiduin myös itse todella herkästi ja kumpikin sai toisesta esiin ei-niin-mukavia puolia. Valitettavasti en osaa sinun tilanteessasi sen kummemmin neuvoa, mutta todella tutulta kuulostaa. Jos olet yrittänyt puhua hänelle asiallisesti ja kertoa miltä sinusta tuntuu, en tiedä mitä muuta voisit vielä yrittää, etenkään jos mies ei halua puhua ammattilaiselle. Omassa suhteessani tulin siihen tulokseen, että mies tarvitsee sellaisen naisen, joka alistuu eikä niin välitä kertoa omia näkemyksiään asioista. Se on todella vaikeaa saada miestä ymmärtämään oma osuutensa asioihin, kokemusta on. Toisen ihmisen käytöstä kun voi vaan muuttaa hän itse ja jos hän on niin vakaasti sitä mieltä, että vika on aina sinun, edessä tulee olemaan pitkä tie.
En tietenkään kannusta ketään eroamaan liian heppoisin perustein, totean vain kliseisesti, että kannattaa listata suhteen hyvät ja huonot puolet. Samaten voi yrittää muuttaa omaa asennoitumistaan toisen kiukkuamiseen, pysyä kerta toisensa jälkeen rauhallisena ja kertoa riidan jälkeen, miltä se tuntuu. Mutta tosiaan, itse ajattelin ansaitsevani kunnioittavampaa käytöstä ja lähdin menemään. Pahalta se tuntuu, todella pahalta, mutta ahdistava olo olisi jatkunut yhtä kauan kuin kyseinen parisuhdekin. Nyt ainakin tiedän, että paha olo poistuu jossain vaiheessa kunhan aika menee eteenpäin. Olet erittäin oikeassa siinä, että tuollainen käytös ei ole missään nimessä hyväksyttävää eikä oikeutettua.
Tsemppiä ratkaisuihin! 🙂🌻
Miehesi tapa toimia on varmasti niin syvälle juurtunut tapa, että sen muuttaminen on todella vaikeaa. Ja jos hän ei itse koe, että tarvitsee muutosta, niin se on mahdotonta. Se, että hän ei halua parisuhdeneuvontaan lähteä kertoo paljon. Ja ilman ulkopuolista apua tuo käytös tuskin tulee muuttumaan mihinkään.
Itselläni oli luultavasti paljon pahempi tilanne, koska kuvioon liittyi myös alistamista, mitätöintiä + kaikenlaista muutakin valtapeliä. Terapeuttini sanoi, että minä kyllä yritin kaikki mahdolliset (positiiviset) tavat puuttua miehen huonoon käytökseen, tuloksetta. Oli vain hyväksyttävä se tosiasia, että miehen mielessä minä tulen ikuisesti olemaan se kaiken pahan alku ja juuri, eikä minun kanssa vain voi tulla toimeen. Minun syytä oli sekin, että ei voinut parisuhdeneuvontaan lähteä, tällaisen ihmisen kanssa. Nyt olemme jo eronneet, miehen tahdosta. Olemme kuitenkin hyvissä väleissä, mihin joudun suhtautumaan varauksella.
Myös tämä mies oli saanut sellaisen kasvatuksen, että oli maailman napa, missään ei tehnyt huonosti, eikä mitään tarvinnut tehdä kotona. Isätön mies. Onhan se hienoa, että äiti niin uhrautui poikansa puolesta, mutta karhunpalveluksen teki kaikille. Mies puhuu äidilleenkin yhtä kunnioittamattomasti kuin minulle. Ihmettelin sitä kyllä jo suhteen alussa, mutta enpä tajunnut olla silloin huolissaan.
Ainakin tiedän, että minä kyllä yritin kaikkeni. Ei auttanut. Ei auttanut sekään, että mies itse meni terapiaan. Se vain pahensi asiaa. Ja vaikka ero ottikin koville aluksi, niin on se kuitenkin kiva, että nyt on koti missä ei tarvitse olla sotatantereella koko ajan, palvella yksipuolisesti toista tai olla joka päiväisen kritiikin kohteena. Ja nyt minulla on mahdollisuus joku päivä löytää kumppani joka rakastaa ja kunnioittaa minua.
Toista ei voi muuttaa. Itseään voi. Minun ex-miehelläni oli samanlaisia piirteitä, joista kerrot. Luovuin provosoitumasta hänen syytöksistään. Asuin välillä eri ositteessa kuin hän. Luulin, että vahvistamalla itseäni suhteemme paranisi. Mikään ei auttanut. Tein kaikkeni. Tulos oli avioero, jonka otin.
Minua auttoivat kriisileskus, kirjallisuus ja ymmärtävät ystävät. Soittelin myös palveleviin puhelimiin.
Päätökset tulevat aikanaan.
Zac3, laitan lyhyen viestin. Sinulla on hyvä otsikko: en hyväksy enää. Olet havahtunut, että jotakin on suhteessasi pielessä.