Empatian puute

Empatian puute

Käyttäjä cerezza aloittanut aikaan 22.05.2014 klo 14:52 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä cerezza kirjoittanut 22.05.2014 klo 14:52

Tavattiin netissä, tapailtiin hetki, muutettiin yhteen 7kk jälkeen kun olisin muuten jäänyt asunnottomaksi. Asun kaupungissa jossa todella vaikea saada asuntoa, saat jonottaa vähintään 4 vuotta jotta saat asunnon huonolta alueelta. Anyway, kun kaikki on hyvin, kaikki on todella hyvin, mutta kun on huonosti niin on sitten todella huonosti.

Hyvinä aikoina mies kehuu, antaa kohteliaisuuksia siinä määrin että joku sisäinen suodattimeni suodattaa osan pois lievän manipuloinnin tunnun vuoksi. En todella edes muista kaikkea tätä, mutta olen kuulemma kaunis, fiksu, toiset huomioonottava jne.. Mutta sitten kun tulee riita, sitten hajoaa kaikki. Mies saa minut aivan raivon valtaan, mietin joskus onko syy minussa vai hänessä.. ehkä olen vain tulossa hulluksi. Mutta silti, saatan itkeä monta tuntia lattialla, ilman että hän toimii mitenkään. Hän saattaa ehkä olla vihainen minulle, tai sitten hän voi sanoa, että minusta tulisi hyvä näyttelijä. Joskus jos olen vihainen ja sanon, että nyt riitti, tämä oli viimeinen pisara ja haluan lähteä, hän saattaa pitää minua kiinni sängyssä väkisin. Itken ja teen mitä vain, mutta hän on aina minua voimakkaampi joten en voi tehdä mitään. Minun täytyy vain tyytyä ja alistua jäämään. Hän ei lyö, mutta saattaa olla hieman kovakourainen suuttuessaan. Tällöin hän on myös hyvin pelottava, tuntuu että hänellä on paljon raivoa sisällään.

Syy on aina minussa, jos riitelemme. Hän ei ole syyllinen mihinkään. Olen yrittänyt joskus saada häntä ymmärtämään, että jos hän tekisi jonkun asian toisin niin olisi parempi. Esimerkiksi kun oli minun syntymäpäiväni, hän vain ”unohti” asian. Kun otin asian puheeksi, hän sanoi että oli suunnitellut sitä ja tätä, ostavansa kakun konditoriasta, tilaavansa kukkia työpaikalleni, ostavansa lahjan minulle. Mitään näistä ei tapahtunut. Hän sanoi että syy oli minun, koska en ollut toivonut mitään. Ja sitä paitsi hänellä ei ollut aikaa, hän oli liian kiireinen. Mutta hänhän tiesi syntymäpäiväni 7kk ajan. Olisiko hän tarvinnut pidemmän ajan? Joululahjaksi hän ”antoi” hieronnan ammattilaiselta. Ei mitään lahjakorttia, pelkkä lupaus. Tuntui kuin hän olisi unohtanut myös sen, ja vain keksinyt tällaisen hätäratkaisun. En ole sellainen joka vaatii paljon, pelkkä suklaarasia tai yksi ruusu olisi kelvannut. Ja sitä olen yrittänyt hänelle sanoa.

En ymmärrä, jos itken, miksei hän vain halaa? Miksei hän lohduta? Tuntuu että joudun opettamaan hänelle joitakin aivan perusasioita. En tiedä, mutta tuntuu että hän ei kykene empatiaan. Tai sitten se vika on minussa? Ehkä saan aikaan jotakin joka estää sen. Hänellä on melko traumaattinen lapsuus, hän sanoo hänen isänsä olevan psykopaatti. Hän hakkasi perheen äitiä, manipuloi, ja hän kokee jääneensä vaille isän rakkautta. Mietin myös, jos hänestä ei ole pidetty huolta kun hän oli lapsi, ehkä hän ei kykene siihen itsekään? Hän ei ole oppinut sellaista. Mutta onko se korjattavissa, vai pitäisikö minun lähteä? Hän sanoo menevänsä terapiaan elokuussa, mutta tosiaankin vasta silloin. Hän ei ehdi nyt. En tiedä voinko luottaa siihen.

Kotitöitä hän ei tee (ruoanlaitto poikkeus), kuin ehkä hyvin harvoin. Hän sanoo että ei pidä siivoamisesta eikä hänellä ole energiaa töiden jälkeen. On ehkä nipottamista sanoa, että tietyt asiat joita hän tekee tai jättää tekemättä ärsyttää. Esimerkiksi hän saattaa valmistaa kanaa ja jättää raakaa kanaa tiskialtaaseen viikoksi. Hän käyttää tiskiallasta muutenkin roskakorina. Tai sitten hän unohtaa ruuan uuniin ja saamme syödä mustaksi palanutta ruokaa. Niinpä, voin toki itse siivota ja laittaa ruokaa jos ei kelpaa.

Mutta jos nyt lähden, minulla ei ole mitään paikkaa mihin mennä. Olen tällä hetkellä sairaslomalla uupumisen, stressin ja ahdistuksen vuoksi. Olen yrittänyt etsiä uutta asuntoa, mutta se on tosiaankin melko mahdotonta. Tuntuu kuin olisin jumissa, ja niin kai olenkin. Itsellänikään ei ollut mikään helppo lapsuus, ja olen usein tavannut ihmisiä jotka tavalla tai toisella ovat alistaneet, manipuloineet tai muuten kohdelleet huonosti.

Näen asiat ehkä liian subjektiivisesti. Tuntuu että olen niin täynnä hänen mokiaan ja selityksiä ja selityksiä ja vielä kerran selityksiä. En tiedä enää mitä tehdä, mihin uskoa. Uskoako itseeni ja että pitäisi lähteä, vai jäädä ja toivoa että tulevaisuuden terapia toimii?

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 23.05.2014 klo 13:56

Toimivassa parisuhteessa osapuolet tuntevat hyvää oloa ja rauha vallitsee. Tehdään asioita yhdessä ja keskustellaan tasavertaisesti. Kunnioitetaan toista.

Mitä sinun mielestäsi on toisen kunnioittaminen?

Asunnottomuus on huono asia ja ihminen tekee välillä hätäratkaisuja selvitäkseen jotenkin hengissä. HUonossa suhteessa kuitenkin itseään vain vahingoittaa ja tulee rikkinäiseksi.