Minun kohdallani oli sama tilanne vuosikausia ja valitettavasti se tarkoitti toista naista, toivottavasti näin ei ole sinun kohdallasi.

amy27 kirjoitti 27.2.2015 19:02

ei kykene osoittamaan tunteita tai myötäelämään toisen tunteissa

Erota nyt ainakin kaksi asiaa: empatian tunteminen sisäisesti ja empatian osoittaminen. Osalla ihmisiä - etenkin monilla miehillä - on voimakkaita sisäisiä empatian tuntemuksia, mutta he eivät vaan saa ilmaistua tunteitaan toisille tarkoituksenmukaisin, hyväksyttävin ja ymmärrettävin keinoin.

Mistä voi johtua, että vielä yli kymmenen vuotta kestäneessä avioliitossa mies ei osoita tunteitaan sanoin, teoin tai fyysisesti? Kysyessäni kyllä sanoo rakastavansa, että olen tärkeä, mitenkään muuten se ei tule ilmi.

Sen lisäksi, että mies voi tietysti olla varsin tunteeton ihan sisäisestikin, voi olla kysymys kommunikaatio-ongelmasta. Mies ei vaan onnistu ilmaisemaan tuntemuksiaan. Moni mies ajautuu pitkissä suhteissa kommunikaation ja tunteiden lukkotilaan, kun tunneilmaisuyritykset johtavat vain erilaisiin katastrofeihin. Sisäinen tunteminen voi kuolettua oikeastikin tai sitten joutuu tilaan, jossa on aivan hillittömän voimakkaita sisäisiä tuntemuksia, mutta niitä ei saa ilmaistua ja viestittyä hänelle, jolle niiden viestiminen olisi tärkeintä ☹️ 😟

Tunteet voivat tulla jotenkin väärään tahtiin ja väärään aikaan. Miehen tunteita voi nousta pintaan silloin, kun nainen ei ole juurikaan vastaanottavainen niitä ilmaisuja kohtaan. Tästäkin voi tulla törmäyksiä. Puolisoiden pitäisi olla herkkiä ottamaan tunneilmaisultaan kömpelöiden tunneilmaisuja vastaan silloin kun niitä pullahtelee esiin. Esim. räväkkä nainen - hidas mies -pari voi olla tässä mielessä kovin pulmallinen.

Moni mies kokee tunneilmaisuyrityksissään puolisoa kohtaan jonkinlaisia väärin-sammutettu-tilanteita sekä väärään-aikaan-vääriä-toimia-tilanteita. Mies törmäilee ilmaisuyrityksissään ja on tahditon. Kun pitäisi kuunnella, hän alkaakin järkeillä ja syöttää naiselle logiikkaa. Kun pitäisi auttaa ja olla looginen, hän jättääkin naisen selviämään itsekseen. Kun pitäisi olla puuttumatta asioihin ja vain myötäelää sivusta, hän meneekin säheltämään väliin. Kun nainen odottaa ilmaisuja, hän vaikeneekin. jne jne

Ja ne naiset on vielä niin erilaisia. Ei niihin mitenkään päde sama eli ei mies voi oppia näitä asioita toiselta mieheltä. Toisen naisen kanssa koettu ei päde toiseen naiseen. Naiset odottavat eri asioita: toiset paljon enemmän tunneperäistä lähestymistä kuin toiset. Ne odotukset tuntuvat vielä vaihtelevan hetkittäin sellaisista tekijöistä johtuen, joita mies ei pysty havainnoimaan ja ymmärtämään paljoakaan. Tämä kaikki tekee sanallisen kommunikaation ja tunneviestinnän lukkoon menemisen herkästi tapahtuvaksi, jos puolisoilla ei ole tarpeeksi avoimmuutta kommunikoida säännöllisesti sisimmistä tuntemuksistaan ja tarpeistaan.

Tunteiden osoittamisessa teoin puolisot voivat mennä hyvin ristiin. Toinen tarkoittaa jollakin teolla jotakin tunteellista, mutta toinen ei ymmärrä sitä niin, jos tekoon ei liity mitään muuta. Tarpeiden jääminen kertomatta ajaa helposti vääriin ymmärryksiin tässä mielessä.

Pelkkä fyysinen lähestyminen tunneilmaisuna voi usein hajota hellyyden ja seksin erilaiseen kokemiseen. Jos ilmaisu ei ole puolin ja toisin avointa ja jotenkin "kokonaisvaltaista", voidaan taas mennä kommunikaatiossa lukkotilaan.

Terveisin: Hyvin tunteikas mies, jolle tunteiden osoittaminen ja niistä kertominen on vaikeaa

lämminverinen+ kirjoitti 27.2.2015 21:25

Minun kohdallani oli sama tilanne vuosikausia ja valitettavasti se tarkoitti toista naista, toivottavasti näin ei ole sinun kohdallasi.

Kiitos vastauksestasi.
Olen asiaa tuoltakin kannalta pohtinut ja suoraan kysynyt. Mitään siihen viittaavaa ei ole tullut ilmi, puheluita ,viestejä,poissaoloja tms.

Miehen tunnekylmyys ilmenee myös suhteessa omaan jo aikuiseen lapseen ja lapsenlapsiin, samoin omiin sisaruksiin ja sukulaisiin. Yhtään läheistä ystävää ei ole.

Hän yksinkertaisesti tuntuu viihtyvän yksin, monella tavalla tuntuu pitävän muita ihmisiä naiiiveina, toiset eivät ole riittävän intellektuelleja keskustelemaan tai riittävän mielenkiintoisia persoonallisuuksia.
Harrastuksia ei ole, hän ei käy missään tai tapaa ketään. Pyynnöstäni on käynyt työterveydessä, ei todettu hänen mukaansa masennusta, tai muuta mikä selittäisi.

Itse olen määrätietoisesti alkanut murtautua ulos tästä eritäytyneestä vankilasta, jota hän kutsuu avioliitoksi. Musertavaa olla naimisissa ja kärsiä tästä kammottavasta yksinolosta. Yksin yksin olisi parempi kuin yksin parisuhteessa.Kuin olisin naimisissa kivipatsaan kanssa.

Tässä vaan mietin, voiko mies muuttua tai edes tunnistaa itsessään omituisen käyttäytymisensä jota itse pitää normaalina ja oikeutettuna.
Mies työskentelee arvostetussa ammatissa "yhteiskunnan huipulla" jos nyt niin voi sanoa. Se tuntuu ystävien mielestä antavan oikeutuksen eristäytymiseen ja muuhun kummallisuuteen "kun on niin vaativa työ". Kuka antaa viisaan neuvon? Onko kukaan kokenut samaa tai saanut korjattua em "mörököllimäistä" käyttäytymistä.

AJo kirjoitti 28.2.2015 3:15

amy27 kirjoitti 27.2.2015 19:02

ei kykene osoittamaan tunteita tai myötäelämään toisen tunteissa

Erota nyt ainakin kaksi asiaa: empatian tunteminen sisäisesti ja empatian osoittaminen. Osalla ihmisiä - etenkin monilla miehillä - on voimakkaita sisäisiä empatian tuntemuksia, mutta he eivät vaan saa ilmaistua tunteitaan toisille tarkoituksenmukaisin, hyväksyttävin ja ymmärrettävin keinoin.

Tervehdys ja kiitos kun jaksoit pohtia asiaa perusteellisesti.

Ilmaisin itseäni todellakin epäselvästi, katson asiaa tietenkin omasta näkökulmastani. Meidän tapauksessamme on siis valitettavasti kysymys siitä, että mies ei osoita empatiaa oikein kenellekään, missään tilanteessa tai koskaan.

Yli kymmenen vuotta läheltä seurattuani uskallan myös ajatella, että hän ei koe tunteita. Oman isän kuolema ei näyttänyt herättävän minkäänlaisia tunteita, ei myöskään ensimmäisen lapsenlapsen syntymä.

Ei hymyä, ei kyyneleitä, yleensäkään ei mitään positiivista tunneilmaisua, innostusta,mielenkiintoa muita ihmisiä kohtaan. Ärtymystä kyllä, alentuvaa kritiikkiä onettomia kanssakulkijoita kohtaan. Rattiraivo on kiihkein tunneilmaisu johon kykenee. Ei julkisesti kritoisoi mitään tai ketään, vain kommentteja minun kuultavakseni. Muiden seurassa korrekti, kohtelias ja käytöstavat ja etiketti moitteettomasti hallussa.
Sepä tässä onkin vaikeaa, saan helposti "turhaan valittavavan, kaikkeen tyytymättömän " vaimon leiman. Lähimmät ystävät toki ovat selvillä todellisesta tilanteesta.
Ei auta puhuminen, hellyys, tilan ja rauhan antaminen, riitely ei tule kysymykseen koska se on miehen mielestä "lapsellista ja asiatonta käytöstä".
Perheneuvonnassa on käyty pitkään. Siellä korrekti ja sopivilla ilmaisuilla käytöstään selittävä mies ei kerro mitään oleellista.
Minulle viesti on "ota tai jätä, tällainen olen, en pysy muuttumaan".
Sitäpä tässä pohdin ja neuvojanne kysyn.

Kun joku viisas vastaisi, miksi ihmeesssä se tunteiden osoittaminen on suomalaiselle miehelle niin kertakaikkiaan vaikeaa?
Akkamaista leperellä naiselle? Heikkoutta osoittaa surua läheisen kuollessa? Vahvuutta olla tuntematta myötätuntoa heikkoja tai epäonnistuneita kohtaan?

Ymmärrän kyllä sen, että ketään ei voi pakottaa osoittamaan tunteita, että niiden kokeminen on yksilöllistä ja samoin tapa ilmaista niitä. Säälihän se kuitenkin on, jos ne kaikki kauniit ajatuksen ja tunteet jäävät sinne jähmeän miehen sisälle. Eräänlaista tuhlausta.

Voihan sitä sitten eron tai puolison kuoleman jälkeen yrittää ajatella, että kyllä se varmaan rakasti. Ainakin vähän.
Kannattaisi kerran elämässä ottaa riski ja varovasti kokeilla, kertoa vaimokullalle, koskettaa tai edes yrittää puhua. ja katsoa mitä tapahtuu. Näissä mietteissä:
Amy

amy27 kirjoitti 28.2.2015 9:50

Mies työskentelee arvostetussa ammatissa...

Onko hänellä muuta elämänsisältöä kuin työ ja jotkin pinnalliset ja muodolliset tilanteet lähellä työelämää sekä liitto, jossa hän saa ilmeisesti arkisten asioiden huolehtimista? Muusta et puhu.

Mistä hän tällaisen elämäntavan on oppinut, kodinperintöäkö?

...mies ei osoita empatiaa oikein kenellekään, missään tilanteessa tai koskaan.
...hän ei koe tunteita.
...riitely ei tule kysymykseen koska se on miehen mielestä "lapsellista ja asiatonta käytöstä".

Onko mies ollut tällainen "tunteeton" jo nuorenakin? Jotakin tunteita hänellä on, mutta hän pitää niiden ilmaisemista "lapsellisena" yms.

Onko liitto ollut alusta alkaen yhtä tunteeton, eikö siinä ollut molemminpuolisia tunteita missään vaiheessa?

Hei Amy

Koetan jakaa kanssasi ajatuksia tunnekylmyydestä. Sitä olen minäkin pohtinut.

Olin naimisissa ihmisen kanssa, joka joiltakin osin käyttäytyi kuten miehesi. Hoiti arvostetun työn ja näyttäytyi ulospäin asiallisena ihmisenä. Hänellä ei ollut ystäviä eikä hän pitänyt yhteyttä vanhempiinsa tai sisaruksiinsa. Hän arvosteli kotioloissa muita ihmisiä ja asettui heidän yläpuolelleen. Minä olin hänen uskottunsa, jolle hän piti monologejaan, arvosteli muita ja korosti omaa paremmuuttaan. Kodin ulkopuolella hän ristiriitatilanteissa oli tyyni, ylimielinen ja jäykkä.

Hänen käytöksensä erosi sinun miehesi käytöksestä siinä, että hän osoitti kotona kielteiset tunteensa. Kauna ja raivo elämää ja koettua kohtaan kohdistui minuun.

Empatiakyvyttömyys tuli esiin esimerkiksi siten, että kun sairastuin syöpään, en saanut puhua siitä hänelle mitään. Hän vähätteli asiaa. Minun piti käyttäytyä, kuten olisin ollut terve. Opin myös pitämään itselleni tärkeät iloiset asiat omanani, sillä hänen kanssaan jaettu ilo ei kaksinkertaistunut.

Olen ehdottoman varma, että mies rakasti minua. Omalla tavallaan. Varmasti hän rakasti myös lapsiamme ja teki asioita heidän eteensä. Hänen toimintansa vain oli ristiriidassa rakkauden kanssa. Minä sinnittelin helvetissä lasten täysi-ikäisyyten asti ja poistuin. Sen jälkeen olen ollut vihattu. Lapset lähtivät omilleen ja he ovat kyllä väleissä isänsä kanssa, mutta yhteydenpitoa ei juuri ole. Näkevät pikaisesti ehkä pari kertaa vuodessa. Meillä on lapsenlapsi, mutta häntä mies ei tapaa. Lapsen äiti ei ole miehen mielestä kelvollinen. Äitinsä mies näkee kerran tai pari vuodessa. Siskoaan ei ole tavannut vuosiin. Hänen nykyinen naapurustonsa on kertonut minulle miehen omituisuudesta ja erakkomaisuudesta.

Eli ei hän koskaan muuttunut. Mitkään elämän asiat eivät saaneet häntä koskaan välittämään muista ihmisistä niin, että hän olisi osannut ottaa muut huomioon tai että olisi osannut kunnioittaa ja arvostaa heitä.

Hei emma7 ja vilpitön kiitos tarinastasi.
Sydäntä kylmäsi lukea kokemuksistasi, erityisesti se, että jäit ilman miehesi tukea sairastuessasi. Olen todella pahoillani puolestasi.
Missä sitä luvataan että "myötä- ja vastoinkäymisissä..."

Tyhmäksi ja hyväuskoiseksihan sitä itsensä tuntee, varsinkin kun on itse osansa suhteessa
yrittänyt tehdä, mikään ei vaan miestä kosketa tai mikään ei merkitse,
varmasti osa on kodin perintöä,oman perheen mallista opittua ja ehkä myös miehen omaa epävarmuutta, kaikesta akateemisuudesta ja viisaudesta huolimatta.
Sisäisestä epävarmuusesta kertoo myös muiden ihmisten jatkuva arvostelu ja väheksyntä. Silloin voi ajatella itse olevan kaikkkien yläpuolella.
Tasapainoinen ihminen tietää mielestäni oman arvonsa ja pystyy sietämään omaa vajavuuttaan sekä arvostamaan muita.

Huikea älykkyys ei taida tuoda mukanaan ns sosiaalista älykkyyttä tai kykyä tunneilmaisuun.
Sääliksi käy se, että vaikka olen yrittänyt näiden vuosien mittaan kaikella mahdollisella tavalla auttaa, päästä lähelle, puhua,osoittaa tunteita sekä fyysisesti että muuten, on menty saamaan asiantuntija-apua, mikään ei muutu.
Surullista on myös se, että saa jatkuvasti erilaisia vihjeitä siitä, että tilanne johtuu minusta itsestäni, että en ole "kyllin jotakin, olen lapsellinen, vaativa jne"

Muiden kuin mieheni ja hänen sukunsa seurassa olen aina kokenut ja saanut myös kuulla olevani lämmin, iloinen, sosiaalinen, huomaavainen.
Myös työni edellyttää kanssakäymistä ihmisten kanssa, koen sen antoisana ja mukavana.
Ketähän tässä nyt uskoisi. Vanha viisaus kysyy "miten ne silkkimorsiamet muuttuvat villavaimoiksi?" ja myös "mistä ne pahat akat tulevat".
Tokihan on myönnettävä että on vaikea pitää yllä rakkautta mieheen, joka on kuin muuri, ei ota vastaan tunnetasolla mitään, ei osoita tunteita.

No, kysyessä arvostaa esim valmistamaani hyvää "gourme´tasoista" ruokaa ja kaunista, viihtyisää kotia ja siisteyttä. Jos olisin palkkaa saava taloudenhoita, saisin
varmasti häneltä saman arvion työtodistukseeni. Pienillä varauksilla ehkä.

Kelpaan myös edustamaan hänen rinnallaan, emännöimään ulkomaalaisia kollegoja jne, siihen voisi tietysti palkata sihteerin tai assistentin, joka ei odottaisi välittämisen tai kiintymyksen osoittamista, rakkaudesta puhumattakaan.

Tätä kun itse luen, tulee mieleen erään toisen tämän sivuston kirjoittajan ilmaus:"jätä se k - - ipää - vaan sitten on tämä juhlallinen "myötä- ja vastoinkäymisissä".
Enää mietin kuinka monta vuotta tai vuosikymmentä on kohtuullinen määrä vastoinkäymistä. Kovin paljon ei lohduta ajatella että "eihän se lyö tai ryyppää..."
Vielä kysyisin sinulta, koitko syyllisyyttä jättäessäsi oman "päivänsäteesi" ja lähtiessäsi suhteesta. Tehtiinkö sinusta paha, kylmä akka joka tuhosi onnellisen ja päällepäin täydellisen avioliiton? Tosin, sillä nyt ei ole juurikaan merkitystä.

Lisäyksenä edelliseen eksttini- lopussa en suinkaan tarkoita että vastauksellasi ei ole merkitystä.
Sillä että minut mustamaalataan syylliseksi, pahaksi akaksi ei ole tässä kaikessa kamaluudessa merkitystä. Pahoittelen, tunnekuohussa ajatuksetkin ovat vain haemaata puuroa päässäni. Amy

Hei Amy

Yhtymäkohtia tuntuu olevan enemmänkin. Minäkin laitoin gourmet-ruokaa eikä ulkonäössänikään ollut vikaa. Mies myös rehvasteli muille ihmisille vaimonsa korkealla koulutuksella. Arvostus koulutustani kohtaan tosin oli vain muille ihmisille kehuskelua, kotona sain kuulla olevani yhteiskunnan loinen, koska minun alallani palkka maksetaan verovaroista enkä siis tuota mitään.

Kun lähdin, jätin koko omaisuuteni miehelle. Halusin vain pois. Mies tosin kertoi ihmisille, kuinka olin tyhjentänyt kotimme ja jättänyt hänen maksettavakseen kaiken. Hän ilmeisesti antoi myös ymmärtää, että minulla oli ollut toinen mies. Lisäksi hän oli kertonut ihmisille, että lähdin, koska hän ei enää tienannut rahaa niin paljon kuin ennen eikä minulle kelvannut vaatimaton elämä. Todellisuudessa läksin siis pois loppuun rääkättynä, ei ollut miehiä, ei ollut tuolloin edes työtä, muutin vuokra-asuntoon ja aloitin täysin varattomana koko elämän kokoamisen uudelleen pohjalta.

Minusta siis maalattiin kuva äärimmäisen kylmästä ihmisestä. Minulle oli aivan sama, mitä hän minusta puhui minulle tuntemattomille ihmisille. Ne, jotka minut tunsivat, tiesivät etteivät puheet pidä paikkaansa ja heiltä kuulinkin näistä tarinoista.

En tuntenut syyllisyyttä lähdöstäni miehen takia. Lasten kanssa kipuilin. Mietin, miten olin tuhonnut heidän lapsuutensa, kun en ollut lähtenyt ajoissa. Mies oli kertonut tarinoita muista miehistä myös lapsille. Myöhemmin oikaisin heille, ettei sellaista ollut koskaan ollut. Olen välttänyt ikävien asioiden kertomista isästä. Lapset olivat nähneet, mitä elämämme oli, mutta en ole puhunut asiasta enempää heidän kanssaan. Tunnen todella syyllisyyttä siitä, millaisessa ilmapiirissä lapseni joutuivat elämään.

Tutustuppa Aspergrin syndroomaan. Miehesi kuulostaa hyvinkin sellaiselta mieheltä, että hänellä saattaisi olla tämä neurologinen ongelma.

En ota tässä kantaa mihinkään diagnooseihin. Ne kannattaa muutenkin jättää asiantuntijoiden tehtäviksi

Oman lapseni isä on myös ollut hyvin kylmä. Ei pidä yhteyksiä ystäviinsä, ei sukulaisiinsa. Tulee paha olo, kun pelkään hänen erakoituvan täysin eromme myötä.

Mies vaati minua aina miellyttämään ja olemaan mukava. Jos olin flunssassa ja ääneni kähisi ja rohisi, mies ärtyi, koska en puhunut hänelle tarpeeksi mukavasti. Sain usein kuulla, että minulla olisi velvollisuus olla hänelle aina kiva, koska olen tehnyt pääsääntöisesti asiakaspalvelutöitä.

Vähän samalla tavalla, kuin muutkin tähän ketjuun kirjoittajat, sain minäkin joskus kuulla kehuja julkisissa tilanteissa kielitaidostani, mutta kotona minut kuitenkin mitätöitiin.

Pitkää kädenvääntöä käytiin, että mies suostui kunnioittamaan vauvan päivärytmiä ja voi pyhä jysäys sitä kitinän, valituksen ja kiukuttelun määrää, kun vauva kasvaessaan nukkui vähemmän ja eri rytmiin...

Myös minun mieheni valitti ja marisi muista ihmisistä minulle, muttei koskaan ollut eri mieltä eikä väittänyt vastaan keskustelutilanteissa. Jos meillä kyläilevä vieras kysyi lapsen horoskooppimerkkiä, niin seuraavat kaksi viikkoa sain kuulla olevani horoskooppiuskovainen hihhuli...

Mies muutti toissapäivänä uuteen asuntoonsa, täällä ei ole asunut yli kahteen kuukauteen.

Välillä elämä tuntuu rankalta, mutta kotiäitinä taaperoarjen pyörittäminen ilman miestä on helpompaa, kun ei tarvitse kokoa ajan pitää päätä kovana miehen kiukutteluilta ja kitinöiltä.

amy27 kirjoitti 1.3.2015 14:41

Huikea älykkyys ei taida tuoda mukanaan ns sosiaalista älykkyyttä tai kykyä tunneilmaisuun.
Sääliksi käy se, että vaikka olen yrittänyt näiden vuosien mittaan kaikella mahdollisella tavalla auttaa, päästä lähelle, puhua,osoittaa tunteita sekä fyysisesti että muuten, on menty saamaan asiantuntija-apua, mikään ei muutu.

Ei tosiaankaan asiatason älykkyys kerro kyvystä tuntea ja tunnistaa tunteitaan ja taidoista tunneviestintään! Toisinaan asia on jopa toisinperin, tuntuu kuin toiset hyvät taidot olisivat jotenkin pois tunteiden aistimisesta ja tunteiden ilmaisusta. Joskus tulee sellaisiakin tilanteita, että toisaalla älykkäällä ihmisellä luullaan olevan sosiaalisen ja tunnepuolen taitoja. Siten häneltä lähdetään odottamaan aivan liikaa selviytymistä toisillakin elämän alueilla. Tällaisen huonosti tunnetasolla viestivän sekä hänen läheisensä ihmisen pitäisi myöntää puute ja lähteä yhdessä ja avoimesti rakentamaan suhdetta avoimelta pohjalta. Mutta kuvauksesi perusteella mies voi sittenkin olla perusolemukseltaan varsin tunnekylmä ja kenties matkan varrella viimeisetkin laimeat tunteensa piilottanut ja haudannut. Voimakkaasti tuntevan ihmisen on varmasti vaikeaa olla hyvin tunnekylmän ihmisen lähellä, vaikka kommunikaatio lähtisi toimimaankin paremmin.

Muiden kuin mieheni ja hänen sukunsa seurassa olen aina kokenut ja saanut myös kuulla olevani lämmin, iloinen, sosiaalinen, huomaavainen. Myös työni edellyttää kanssakäymistä ihmisten kanssa, koen sen antoisana ja mukavana. Ketähän tässä nyt uskoisi.

Useinkaan kommunikaation sujuminen muissa vähän etäisemmissä ja toisenlaisissa ihmissuhteissa ei takaa kommunikaation sujumista parisuhteessa. Parisuhteen vuorovaikutus on aika arka erilaisille kieroonkasvamisille. Sellaisissakin tilanteissa, joissa kumpikin tahollaan toisenlaisissa ihmissuhteissa pärjää hyvin, parisuhteen kommunikaatio voi lähteä menemään lisää ja lisää mutkalle ja vinksalleen. Korostaisin sitä, että parisuhteen kommunikaatio on omansalaista eikä siinä läheskään aina selvitä muiden ihmissuhdealueiden taidoilla.