Elämmekö narsistin kanssa?
Olen jo pidempään miettinyt, onko puolisoni ja lasteni isä narsisti vai mikä oikein mättää.
1. Mieheni antaa häntä huonommin tunteville todella hyvän kuvan itsestään; reilu, positiivinen, ahkera, idearikas ym. Läheiset pitävät häntä arvaamattomana ja usein negatiivisia huomautuksia nakkelevana
2. Mieheni kertoo ulkopuolisille olevansa hyvin perhekeskeinen. Totuus on kuitenkin jotakin muuta: riitatilanteissa hän voi huutaa lasten kuullen tai piiloutua lasten selän taaksee välttääkseen keskustelun
3. Hän löytää kaikkeen kielteiseen syyn muista. Es. jos hän kaataa kahvin kirjan päälle, on syy siinä, joka jätti kirjan väärään paikkaan.. (tässä vain esimerkki)
4. Hänellä on lukuisia työsuhteita, joista hän on irtisanoutunut, koska vika on ollut aina työnantajassa
5. Hän juo alkoholia humaltumistarkoituksessa ja tällöin hänestä tulee ilkeä ja katkera
6. Hän kokee olevansa äärimmäisen joustava ja kiltti ja siksi tulleensa hyväksikäytetyksi
7. Hän voi käydä surutta ravintoloissa ja kuluttaa rahaa. Laskut jäävät sitten puolison hoidettavaksi, eikä hän tunne asiasta kovinkaan suurta häpeää. Hän kokee muiden olleen niin ilkeä, että he ovat ansainneet sen
8. Lapset pyytävät isää olemaan kiltti ja lopettamaan mm. viinankäytön ja hermostuneen kiukuttelun. Isä kertoo äidin aiheuttavan käytöksen ja alkoholin olevan ihan normaali osa miehen elämää.
9. Hän on lupautunut muuttamaan pois…kunhan puoliso maksaa hänen vuokraennakot ja kalustaa uuden kodin…
10. Koskaan hän ei pyydä tekemisiään anteeksi
11. Hän vähättelee omia ikäviä tekojaan ja aina lopuksi mainitsee syyn olevan es. puolisossa, ystävissä
12. Hän ei näe, että lapset voivat huonosti, vaan hän sanoo, että minä olen ”psyykannut” lapset häntä vastaan
13. Hän kokee, että minä en ”ymmärrä” häntä ja vetoaa aina siihen, että muutkin miehet….
14. Hän ei kykene suuttumatta kämään läpi perheessämme tapahtuneita asioita
15. Hän ei halua, että menisimme juttelemaan ammattiauttajan kanssa, koska ammattiauttajakin olisi sitten vain minun puolellani
Että näin meillä. Hankalaksi tilanteen on tehnyt se, että välillä meillä on hyviäkin kausia, jolloin kuvaamani piirteet eivät ole pinnassa. Toistakymmentä vuotta vain tätä vuoristorataa on vaatinut veronsa ja luottamusta ei enää ole. Lapsetkin kommentoivat isäänsä melko ikävin sanakääntein…Koko tilanne on tietenkin puolisoni mielestä minun syyni. Siis vaikuttaako mies narsistilta eli onko parempi erota nyt, kun ainakaan lapset eivät vielä ole ihan romuna?
Kiitos, jos joku kommentoi
Kuulostaapa kovin tutulta. Muutama vuosi sitten havahduin tilanteeseen, että mieheni on narsistinen tai ainakin jollain tapaa... Tapahtumat vuosien varrelta olivat saaneet ehkä selityksen. Vasta ikään sain kerrottua kaverilleni tästä, kertominen helpotti oloa jonkin verran. Kaikkein eniten olen huolissani lapsesta joka ei aina oikein ymmärrä isän mielenkäänteitä. Vika on aina muissa.
Hei tyhmäminä. Tekstisi oli kuin omista kokemuksistani. Ex- mieheni on narsisti ja luonnehäiriöinen. Hän latisti vuosien aikana minut littanaksi ja sai jossain vaiheessa jopa uskomaan että minussa oli vika hänen käytökseensä. Tai hänen äidissään. Narsistinen ihminen käyttää kaiken energiansa toisten manipuloimiseen. hallitsee kotona; aviopuolisona, isänä. Tein kaiken muka väärin, ei saanut olla omia mielipiteitä, hän ei pystynyt ottamaan osaa yhteisiin perhettä koskeviin päätöksiin. Lapsille exäni esitti ihanneisää, mutta kun jäimme kahden, häntä kiinnosti vain tv- urheilu, tai sitten hän lähti kapakkaan ja jäin aina yksin. Vietin hääpäivämmekin yksin.☹️Narsistin kanssa oli vaikea elää, pelot ja epävarmuus hallitsivat jokaista päivää. Rahankäytössä hän oli täysi sika🙄, sain yksin vastata taloudesta ja lasten ja itseni tarpeista kun herra vaan hummasi. Seksikin kelpasi vain silloin kun hän halusi. Elin tässä liitossa viisi vuotta uskaltamatta lähteä, kunnes sitten jouduin perheväkivallan seurauksena turvakotiin lasten kanssa. Aloitin terapian, kävin oman seurakuntani diakonissan luona juttelemassa ja sain myös perhetyöntekijän. Näiden päänavausten ja keskusteluiden jälkeen tajusin todella vasta mikä exäni oli. Tsemppiä sinulle. Olet ottanut ensimmäisen askeleen kun tunnistat ongelman olemassaolon ja lähdet siitä kirjoittamaan. Rohkeasti vaan eteenpäin. Olet ihmisenä ainutlaatuinen ja lapsillesi ja itsellesi tärkeä. Narsistin varjossa ei mikään kasva.🙂👍
Hei,
Kun luen parisuhteestanne, tunnen miehenä myötätuntoa ja samalla kaikki tuntuu niin tutulta. Meidän perheessä vain kaikki on toisin päin ja tunnekin olevani jotenkin erikoinen. Narsistiksi katsotaan yleensä mies, koska ilmeisesti ko. luonnehäiriössä on paljon maskuliinisia piirteitä. Ehkä juuri tästä syystä minun on ollut vaikea puhua asiasta missään ja kenenkään kanssa. Itse varmaan ongelman kanssa pärjäisin, mutta kannan huolta yhteisestä lapsestamme.
Hei Pelkäävä!
Minulla on yli 10 vuoden kokemus tällaisesta parisuhteesta ja perheestä. Nyt tuntuu siltä, että olisi pitänyt havahtua hieman aikaisemmin miettimään, miten tällainen isä vaikuttaa lapsiin. Ja olisihan sitä pitänyt itsensäkin takia tehdä jotain.
Nyt miehelläni on jälleen kausi, jolloin kalja maistuu vaikka sillä onkin tunnetusti ikävät seuraukset. Eilen sanoinkin hänelle, että joka iltainen kaljoittelu saa nyt lasten takia loppua. Ja mitähän tästä seurasi; mieheni ilmoitti juuri äsken lapsillemme puhelimessa, ettei tule yöksi kotiin, koska ilkeä äiti on kieltänyt juomasta kotona muutaman oluen. Nyt lapsia tietenkin itkettää ja suututtaa, mutta onneksi viha ja pettymys ei kohdistu minuun.
Sitä aina toivoo, että näin ei kävisi, mutta toisaalta tässä tilanteessa tämä kyllä kovasti vahvistaa päätöstäni erota. Muutokseen en näin monen vuoden jälkeen jaksa uskoa. Iloinen olen sen sijaan siitä, että vihdoin olen ymmärtänyt hakea tilanteeseeni apua ja neuvoja ja rohjennut myös kirjoittamaan tänne.
Hei tyhmäminä. Elämäsi on kyllä hankalaa ja varmasti hyvin raskasta. Minä olin samankaltaisessa avioliitossa 23v. ja minun miehelläni kyllä lääkäri antoi diagnoosiksi narsistisen persoonallisuushäiriön, mutta en voi sanoa onko sinun miehesi narsisti, vai vain narsistisia piirteitä. Mutta kuitenkin, minusta sinun pitäisi nyt itse todella ajatella oletko onnellinen liitossasi ja jatkamispäätöksenhän teet aivan sinä itse. Ei ero ole todellakaan helppo asia, mutta ahdistava liitto vielä pahempi. Minä viivyttelin lopullista eropäätöstäni kolme vuotta, sillä uskoin myös niihin parempiin hetkiin, mutta nyt sanon itseni kohdalta, että tein virheen kun viivyttelin. Nyt tyttäreni lähes aikuinen käy jo terapiassa, ja itsekin olen melko romuna. Lapsi kärsii huonosta liitosta todella pahoin, sillä minäkin kuvittelin ensin että parempi huonompikin isä, kuin ei isää lainkaan. Nyt olen ollut noin 3kk erossa enkä kadu hetkeäkään, sillä elämä ilman pelkoa ynm. on parempaa. Tyttärenikin, vaikka onkin nyt vaikeaa, niin sanoi, että parempi näin. Mutta entä jos ensin mikäli et tiedä mitä teet niin käyt ensin itse hakemassa apua, ja apuahan sinä jo haitkin kirjoittamalla tänne. Niin minäkin tein ensin, sillä jos toisen pakoittaa hakemaan apua vasten tahtoa niin ei siitä mitään tule. Voimia sinulle jatkat sitten liittoasi tai et.
Itse olen 26 vuotta seurannut narsistisen isäni toimia. Viime vuosina isän käytös on pahentunut paljon, korostunut se miten hän on ystävällinen ja hurmaava niitä kohtaan joista hyötyy jotenkin. Minusta hän ei pidä koska olen lihava ja nykyään hän on jo todella ilkeä ja halveksiva minua kohtaan. Olen yrittänyt puhua hänelle useasti asiasta mutta hän kääntää sen aina niin että minulla on ongelmia. Tämä on todella kipeä asia minulle.
Tekisi mieli sanoa että vihaan isääni