hei!olen hiljattain eronnut usean lapsenäiti,ja kaikki asiat tuntuu tällä hetkellä kovin vaikealta.miehen kanssa puhumisesta ei tule mitään,aina menee asiat riitelyksi tai syyttelyksi vaikka miten yrittäisi puhua kauniista.ystävistä suurin osa käänsi selkänsä minulle ja oma äitikin on sitä mieltä että en yrittänyt tarpeeksi.tuntuu pahalta että ihmiset luulee tietävänsä paremmin meidän perheen asiat kuin itse,vaikka suurin osa ei tiedä asioista yhtikäs mitään.välillä ahdistaa niin kovasti että ei jaksa kuin itkeä.menneisyys ahdistaa vaikka pitäisi suunnata katse tulevaisuuteen.
Kyllä kuulosti tutulta. Itse erosin n. 10v sitten. Tuntui silloin pahalta kun omat vanhemmat varsinkin äitini vaan jaksoi hokea, että lasten takia pitää vaan yrittää yhdessä oloa. Sosiaalitoimistokin oli minua vastaan huoltajuuskiistassa. Minun syyni erota, oli väkivalta jota jouduin kokemaan. Suuremmaksi osaksi henkistä, mutta myös fyysistä. Sitä tapahtui koko 13v ajan silloin tällöin. Mikään ero ei ole helppo vaikka joku niin voisi luullakin. Aina se sattuu ja aiheuttaa pahaa mieltä.
Tein silloin päätöksen, että tärkeintä on minun hyvinvointini ja sitä kautta se heijastuu muihin mm. lapsiin. Tänä päivänä voin reilusti sanoa, että onneksi erosin. Se on ollut yksi elämäni viisaimmista asioista.
😭.tänään on tosi huono päivä.eilen saatiin puhuttua puhelimassa asioita paljon miehen kanssa mutta tänään tulikin taas täysikäännös kaikkeen.nyt mies ei halua enää tavata ollenkaan ja vaikeaa on varsinkin kun on lapsia.välimatkaa on reilut 100km ja jotenkin pitäisi sopia miten lapset isää tapailee.lisäksi miun poika halusi mennä asumaan isäpuolen kanssa ja tuntuu nyt tosi vaikealta kaikki että miten nyt yhteinen aika pojan kanssa järjestyy ja tyttöjen sinne meno.meillä ero johtuu monesta eri syystä,alamäki alkoi vanhimman pojan kuolemasta,mikä tietenkin on niin vaikea asia että sitä ei ole saatu ikinä käsiteltyä yhessä,kumpikin on purkanut omaa tuskaansa muualle,vaikka olisi pitänyt yhdessä surra ja puhua kaikesta.tapahtumasta on aikaa päälle kolme vuotta ja mikään ei tuntunut oikeen miltään enää.mies pakeni juomiseen ja minä taas lopulta toisen miehen syliin.pakokeinot oli väärät kummallakin ja tässä sitä nyt ollaan,erillään,sydän riekaleina.minä olisin halunnut elämää selvittää ja yhdessä jatkaa mutta mies ei pysty näkemään meille tulevaisuutta.en usko siihen että ero helpottaa miehenkään tuskaa,ja sattuu kovasti kun toinen haluaa nähdä vain vikaa minussa.en tiiä miten selvitä tästä kauheasta olosta,ei jaksaisi enää edes itkeä mutta kun on sydän niin murhetta täynnä,että ei enää tiedä mikä helpottaisi.