Parempi kertarytinä kuin ainainen natina.
Kun tietää, olipa se sitten hyvää tai huonoa, niin asiat on selvät, mutta se, ettei oikein tiedä, mitä/missä/milloin/miten, syö ihmista joka puolelta.

Vaikka tilanne on kestänyt teillä jo jonkin aikaa, niin oletteko käyneet keskustelemassa asiasta ammattiauttajan kanssa? Suosittelen. Ja käy ihmeessä hakemassa apua lääkäriltä, esim. mielialalääkkeitä, jotka tasaavat olon ja sitä pystyy toimimaan. Minua ne ovat auttaneet.

Äkkinäiset ratkaisut eivät välttämättä johda hyvään ratkaisuun kenenkään kannalta. Kertarytinä saattaa aiheuttaa enemmän tuhoa kuin arvaatkaan, miehellesi, sinulle ja lapsillesi. Ja kyllähän siitä muutkin läheiset saavat osansa.

Voimia sinulle ja malttia ratkaisuihin!

Kiitos vastanneille!
Saimme mieheni kanssa puhuttua asioista ja vaikka mieheni oli jo melkein tehnyt ero päätöksen päätimme aloittaa yrittämisen lastemme tähden. Ammattiauttajalle en miestäni saa ja siksi tuntuukin että onko hän todellakin valmis yrittämään. Mieheni on ihminen joka ei liikoja puhele eikä sen vuoksi tahdo puhua "ulkopuolisellekkaan" ihmiselle. Keskustelujemme jälkeen olemme saaneet arjen pyörimään kutakuinkin hyvin, vaikka paha olo sisälläni ei ole vieläkään täysin hävinnyt. Päätin antaa miehelleni aikaa ja TILAA käsitelläkseen asioitaan omassa rauhassa.
Itselläni oli keväällä jonkinlainen masennus ja silloin harkitsin lääkärillä käyntiä, mutta se jäi ja niin jäi masennuskin. Tämän masennuksen aikana ajattelin useasti rakastanko enää miestäni, mikä pitää minut vielä tässä suhteessa jne. en puhunut miehelleni tuntemuksistani mitään koska tiesin että ne menevät ohi ja niin ne menivätkin.
Olenkin miettinyt että voisiko miehelläni olla myös jotain tällaista, sillä jokaisella ihmisellä tulee ns. "alakuloaikoja" jolloin mikään ei tunnu miltään. Kaikki kyselyni ja painostukseni taisivat tehdä "kärpäsestä härkäsen", sillä emme todellakaan olisi puhuneet erosta ellen olisi alannut kaivelemaan hänen tuntemiksiaan. mutta toisaalta on hyvä ettei hän jäänyt asioiden kanssa yksin vaan sain ongittua tietoja.
Toinen syy jota epäilen on että hän kaipaa ns. vapaata elämää. Hän tuli todella nuorena isäksi, joten poikamies elämää hän ei ole viettänyt hetkeäkään ja baareissa ei ole ehtinyt kiertämään. Tämä vapaudenkaipuu tuntuu olevan suuri. Hänen työkaverinsa ovat melkein kaikki poikamiehiä ja huomaan kuinka mieheni heitä kadehtii. Tuntuu että minun tulisi antaa hänen mennä kavereidensa kanssa, mutta tiedän että se olisi minulle todella raskasta ja joka viikonloppuista ahdistusta. En tulisi sitä kestämään sillä en todellakaan luota häneen vieläkään täysin. Kumpa joku osaisi neuvoa minulle oikean tien 😐

No, en minä tarkoittanut, että kertaheitolla kantapäät vastakkain, mutta asiat selvitellään kerralla ja sitten katsotaan mistäpäin tuulee.

Itse olen elänyt epätietoisuudessa ja kun kerran jää kiinni jostain, niin vaara on aina olemassa???? Sitä jok hyväksyy pettämisen (ei ole kyllä ainakaan rakkaudesta kyse)
tai sitten on kaikesta aina varuillaan.

Haluaako elää epätietoisuudessa? Miksi toinen pettää? Miksi ei voi luottaa?

Hankalaa, kun toinen ei halua avautua. Totuus on kuitenkin se, että jos ei vanhoja ongelmia käsittele loppuun, niin ne seuraavat varmasti seuraavaankin parisuhteeseen ihan samoina, ehkä pahempina. Haikailu nuoruuden perään ei enää auta. Miehesi ilmeisesti on jonkinlaisessa murrosvaiheessa ja ei pysty käsittelemään asiaa.

Yksin pyörittely ei valitettavasti tuo hyvää tulosta, hänen itsensäkään kannalta. Toivottavasti aika ja tila saisivat hänet auki ja näkemään, mitä hänellä jo on.

Olet viisas ja fiksu, kun haet apua ja myönnät heikkoutesi ja inhimmillisyytesi. Se, joka ei niin tee, ei ole se vahvempi osapuoli, vaikka päällisin puolin siltä näyttäisikin. Voit olla onnellinen, että olet jo paljon pidemmällä kuin hän omassa toipumisessasi kuin, hän vaikka tämä ei ehkä juuri nyt lohduta.

Pää pystyyn kuitenkin. Sinä olet hyvä ja arvokas.

Tällähetkellä vatsassani vellonut möykky on kadonnut, eli oma olotilani on kutakuinkin hyvä. Tilanteemme ei kuitenkaan ole juurikaan muuttunut edellisestä, eli emme ole puhuneet mistään asiaan liittyvää.
Iltaisin nukkumaan mennessä löydän taas sen "oikean mieheni" jolta saan tarvitsemaani hellyyttä ja kainalossa oloa(velvoittamatta kuitenkaan seksiin!) - Hyvää yötä rakas ja hyvän yön suukot kuuluvat jokaikiseen iltaamme ja ainakin minusta tuntuu että hän todella niitä myös haluaa, sillä tämä kaikki tapahtuu mieheni tahdosta. Kuten sanoin, olen ottanut mieheeni jonkinverran etäisyyttä (hellyydessä), mutta vastaan kuitenkin hänen haluamaansa hellyyteen. Onhan sekin väärin että joudun "taipumaan" mieheni tahtoon ja oikeasti joudun miettimään jatkuvasti etten vain "lähesty" häntä. Vaikeaa tämä on siksi että olen todella hellyyden kipeä ja rakastan toisen hellimistä ja yhteisiä halailu hetkiä!
Mutta kuten jo aiemmin sanoin: tuottakoot tämä hedelmää.
Olen suunnitellut viikonlopuksi ihan kahdenkeskeistä lomailua, ilman lapsia, mutta jää nähtäväksi suostuuko mieheni siihen.
En tiedä kauanko tämä jatkuu ja kuinka paljon aion kestää ja jaksaa esittää "kylmää", mutta enää en tule sietämään sitä, mitä siedin reilu vuosi sitten.
Oloni on todella vahva tällä hetkellä ja uskon lujasti meidän yhteiseen elämään, mutta kuten olen aiemmin huomannut, voidaan se matto vetää jalkojen alta yhä uudelleen ja uudelleen!
Kiitos MIES kauniista sanoistasi, ne antavat voimaa ja tahtoa! Paljon voimia myös sinulle! Kirjoittelen kun tiedän lisää tilanteestamme...

Hei Kiski!
Olen sinulle postitiivisesti kateellinen. Kunpa minullakin olisi tuollainen kainalo hyvää oloa... ☹️ ja sitä vanhaa tuttua tunnetta välittämisestä. Olen saanut jalkapohjia ja hartioita hieroa, mutta vain jos minä lähestyn häntä. Kaipaan todella ihon kosketusta ja koskettamista. Hän ei itse aloitetta tee koskettaakseen minua ja se sattuu 😭 Hän ei haluaisi herättää minussa "turhia" toiveita. Hän on tehnyt itselleen lupauksen pidättäytyä enemmästä (=seksi), koska asiat ovat niin epäselviä. Tämä pidemmälle eteneminen koskee myös kolmatta henkilöä.

Tuleva viikonloppu voi olla aika raastava, kun hän muuttaa toisaalle yksin "etsimään" itseään. Tämä viikko on tuntunut ehkä siksi raskaammalta, kun miettii toisen poistumista yhteisestä kodista ja siitä mitä on saavutettu. Vaikka olisikin vain väliaikaisesti.

Kaikkea hyvää sinulle.

Hei mies!
Näin nämä omat mielentilani vaihtelee...tänään menee paljon huonommin kuin eilen. Mieheni suostui vain yhteen yhteiseen päivään, sillä hän haluaa mennä ystäviensä kanssa toisena päivänä. Hammasta purren taivuin jälleen siihen mitä mieheni nyt haluaa. En tiedä kauanko olen valmis ja kauanko oikeasti jaksan antaa periksi...mutta kun haluaa toisen itsellään pitää niin kai sitä on valmis tekemään kaikkensa. Ja kun kerran olen luvannut itselleni että annan miehelleni nyt tilaa...
Juttelimme eilen taas suhteestamme. Häntä ei kuulemma tällähetkellä kiinnosta suhteemme, perheemme, työ eikä mikään muukaan, paitsi kavereiden kanssa rilluttelu.
Eikä hän tiedä johtuuko kiinnostuneisuuden puute mihinkään siksi, että suhteemme on huono vai onko nyt todella menossa jokin "masennus". Itse kuvittelisin että vaikka suhteemme olisikin huono, ei sen tulisi kuitenkaan vaikuttaa mihinkään muuhun. Ja suhteeme ei todellakaan ole huono, sillä emme riitele ja muutenkin sitä "hellyyttä" löytyy mieheni puolelta. Jaksaisiko hän esittää noin hyvin jos ei oikeasti minusta pidä. Hän taas eilen kertoi rakastavansa minua, muttei tiedä onko rakkaus vain kaveri pohjaista. Lopulta hän ahdistui kysymyksistäni ja jätinn asian siihen.
Soitin ja kyselin tänään vuokra-asuntoja, mutta en varannut vielä mitään. Välillä tuntuu että jaksan paremmin ja nyt taas olisin valmis luovuttamaan ja lähtemään.
Oma masennukseni kesti keväällä noin 2 kuukautta ja nyt tätä hänen alakuloaan on kestänyt vasta muutaman viikon...eli täytyisi jaksaa odottaa. mutta kun vain tietäisin että tämä odottaminen palkitsee minut sitten joskus ja etten ole turhaa kärsinyt...
Toivotaan että huominen päivä olisi taas parempi! Voimia myös sinulle MIES! vaikeita aikoja elämme!!