Elämäni kauhunäytelmä 2

Hei taas..

Aikaisemmin kirjoitin raiskauksestani ja siitä selviytymisestä..
Nyt on vuorossa toinen kertomus, joka koskee veljeäni..

Ammattikoulu aikoina asuin vielä kotona ja kannoin erittäin suurta huolta paria vuotta nuoremmasta pikkuveljestäni. Hän oli murrosikäinen ja paljon poissa kotoa ja joi kavereiden kanssa ja koulukin meni vähän alakanttiin.. Välillä hän päätyi putkaan tai vatsahuuhteluun ja isosiskon huoli oli suunnaton.

Veljeni selvisi kuitenkin ammattikouluun ja hänen elämänsä alkoi pikkuhiljaa rauhoittua ja hän alkoi aikuistua.. Täysi-ikäisenä hän kuitenkin jätti koulun kesken ja meni inttiin. Armeija aikana hänen kaksi kaveriaan teki itsemurhan ja hän oli niistä hyvin järkyttynyt mutta tuntui kantavan kaiken sisällään.. Armeijasta päästyään hän tapasi erään tytön jolla oli kaksi lasta ja olin onnellinen veljeni puolesta. Hän alkoi viettää paljon aikaa tyttöystävänsä luona..

Asiat menivät eteenpäin hirmuisella vauhdilla.. He olivat ensimmäistä kertaa käymässä luonani ja kertoivat samalla odottavansa lasta.. Muistan ikuisesti sen rakkauden ja onnen joka paistoi veljeni silmistä.. aikaa kului varmaan korkeintaan viikko kun sain keskellä yötä puhelun veljeni tyttöystävältä, joka soitti hädissään ja kertoi veljeni seonneen ja näkevän paholaisia ja piruja. Olin aivan ymmälläni.. neuvoin häntä soittamaan ambulanssin ja juttelin myös veljeni kanssa joka oli jo rauhoittunut.. Lähdin samantien kihlattuni kanssa sairaalaan odottamaan veljeni tuloa. Tyttöystävä oli aivan sekaisin ja saanut rauhoittavaa, veljeni oli hermostunut, mutta ei sekaisin sillä hetkellä.. olin ilmoittanut myös äidilleni veljeni sairaalaan joutumisesta ja hän tuli myös paikalle ja sanoi sitä ennen etten saisi luottaa tyttöystävään.. olin ihmeissäni, äiti oli aikaisemmin tykännyt hänestä kovasti..

Sairaalassa istuessamme minulle alkoi selvitä uusia asioita.. veljeni tyttöystävä oli saanut keskenmenon ja syytti siitä veljeäni (tietenkin ilman syytä) ja ettei veljeni edes halunnut sitä lasta vaikka se ei ollut totta. selvisi myös että tällä tytöllä oli aikaisemmin ollut alkoholistinen ja väkivaltainen mies ja hän mietti että onko hänessä jotain vikaa kun hänellä nyt oli hullu mies (tarkoittaen veljeäni). Sain myös tietää että tämä tyttöystävä oli aikaisemmin ollut mielisairaalassa, syytä en kyllä saanut selville..

Äitini ja kahden nuoremman siskoni tullessa sairaalaan (olen perheen esikoinen) häädimme veljeni tyttöystävän paikalta ja veljeni rauhoittui sen jälkeen suunnattomasti. Hän jutteli lääkärin kanssa ja suostui lähtemään mielisairaalaan lepäämään. Huoli veljestäni oli jälleen valtava. Kuulin lisää juttuja tästä naisesta ja huomasin hänessä samoja narsistisia piirteitä kuin Prinssissäni. Kehoitin äitiäni ja sisaruksiani katkaisemaan välinsä veljeni tyttöystävään jottei hän pääsisi sekoittamaan kenekään päätä jutuillaan.

Vierailin veljeni luona sairaalassa ja hänellä oli todettu stressi peräinen psykoosi ja hänellä oli hyvä ennuste.. Juttelimme niitä näitä ja rupesin kertomaan sitten suhteestani Prinssiini.. Veljeni tiesi jo pääpiirteet tarinasta, mutta kun aloin puhumaan Prinssini luonteesta, hänen ilmeensä muuttui ja hän oli jotenkin helpottuneempi ja hänen silmiinsä tuli tietynlainen toivonpilke. Hän tunnisti kuvauksestani paljon samoja piirteitä joita oli myös hänen tyttöystävästään. Ymmärsin jotenkin veljeäni ja hän sai uutta toivoa siitä.. Hän kutsui hoitajan paikalla ja keskustelimme yhdessä asioista. Osa jutuista joita veljeni sanoi oli osa hänen harhojaan, mutta hän tunnisti ne itsekin. Keskustelu oli rankka mutta hoitaja sanoi minulle sen jälkeen ettei veljeni kanssa oltu edistytty aikaisemmin niin paljon. Lähdin veljeni luota sisälläni uutta toivoa ja korvissani veljeni sanat siitä kuinka rakas olen hänelle.

Seuraavina päivinä veljeni yritti päästä eroon tyttöystävästään siinä tosin onnistumatta, eihän hänellä ollut hirveästi edes voimia sillä hetkellä taistella vastaan niin voimakasta persoonaa. Ja hoitohenkilökunta ei voinut kieltää sillä hetkellä tyttöystävää ottamasta yhteyttä veljeeni.. Vanhempani kävivät palaverissa veljeni luona johon osallistui myös tyttöystävä.. Palaverin loputtua veljeni kertoi vanhemmillemme kuinka he ovat maailman parhaita ja rakkaita..

Seuraavana päivänä saimme järkytykseksi kuulla että veljemme oli hirttäytynyt, vaikka olikin hoidossa suljetulla osastolla ja mitään sellaista ei olisi pitänyt pystyä tapahtumaan. Hän jätti perheellemme viestin, mutta emme kukaan usko että hän oli teko hetkellä täysin oma itsensä, veljeni ei ikinä olisi voinut tehdä mitään niin itsekästä ja jättää tahallaan meitä niin suuren tuskan kanssa! Tämä tapahtui kymmenen kuukautta sitten.. Olin itse saanut juuri elämän täysin raiteille raiskauksen jälkeen ja taas minut suistettiin kohti pimeää kuilua..

Kihlattuni on ollut suurena tukena minulle ja perheelleni, en ymmärrä kuinka hän on jaksanut kaikkien näiden murheiden keskellä vain tukea ja pysyä rinnallani.. ehkä se kertoo siitä että hän tosiaan rakastaa minua.

Veljeni kuoleman jälkeen torjuin kaiken taas moneksi kuukautta ja jatkoin elämää aivan normaaliin malliin.. Olin hautajaisten allakin se joka huolehti muista ja otti vastuun ja oli vahva.. Sitten jossain vaiheessa romahdin.. Kävin myös samalla terapeutilla kuin raiskauksen aikanakin ja siitä oli taas apua.. En oikein tiedä missä vaiheessa veljeni sureminen ja asian käsittely on, sillä tässä on kokoajan tapahtunut lisää ikäviä asioita, joista kerron seuraavassa osiossa..

Veljeni leijonamieltä kovasti kaipailen, suru ja ikävä eivät varmaan koskaan katoa! 😭