Elämän hukkateillä
Olipa kerran, ja sitten ei ollut mitään.
Olen melkein 20v nuori nainen, ja tällä hetkellä hyvin ahdistunut, stressaantunut, surullinen ja peloissani, kaikessa ironiassaan vielä rakastunut. Kaikki alkoi n. 2v sitten, tapasin eräässä tapahtumassa miehen, joka vei mun sydämen heti. Voi sitä onnea mikä meillä oli, kaikki oli ihanaa ja mahtavaa. Tiesin kyllä, miehellä oli monenlaista ongelmaa päihteiden ja mielenterveyden kanssa, mutta halusin olla hyvä ja ymmärtäväinen, olinhan itsekkin kärsinyt kaikesta mahdollisesta…
Menihän miellä hyvin, vaikka olinhan minä liian kiltti, ja sitä se osas käyttää hyväksi. Pikkuhiljaa luisuttiin, olin riitojen syypää, kun en jaksanut kattoo sen juomista ja huomauttelin asiasta. Niitä riitoja missä ei tapeltu päihteiden takia, oli n.3 koko suhteen aikana. Se joi mun rahoja, maksoimpa sen vankilastakin ulos, feidaili juomisen takia, kaljapullo oli tärkeempi kuin minä.
Viime keväänä sitten helvetti pääsi valloilleen, halusin oikesti stopin siihen viinan ylettömään läträämiseen, juoda voi, mutta ei kokoaikaa, eikä mun rahoja. Riideltiin, erottiin, palattiin, erottiin ja taas palattiin. Sain kuulla yhtäsun toisia haukkumanimiä. Lopullinen pohjanoteeraus kävi juhannuksena, joi taas monta päivää putkeen, kävi aggressiiviseksi, mitä ei ole ikinä ennen käynyt, oli pohjattoman mustasukkainen, heitteli tavaroita, huusi, haukkui, töni, repi ja lopulta läpsi ja kuristi. Erottiin lopullisesti.
Ero, muttei helpotus. Henkisen- ja lopulta fyysisenkin väkivallan murtamana ahdistuin, mielessä pyörii itsetuhoiset ajatukset, ja olen harkinnut lääkityksen pyytämistä. Pelkään tuota miestä omalla tavallani, koska meillä on yhteisiä eläimiä, joudutaan näkemään kasvokkainkin. Onhan meillä puheyhteys, ja kuvittelin jo että voitais olla suht normaaleissa väleissä, mutta tänään taas tuli sellaista p***** niskaan… Pelkään, että se tekee mulle viel jotain.
Rakastan sitä ihmistä johon tutustuin, mutta vihaan sitä hirviötä josta erosin. Silti en osaa yhtään pahaa ajatusta hänestä ajatella.
Virhe? Sinussa tuskin on mitään kovin suurta vikaa tai virhettä. Olet ehkä erehtynyt hyvyyttäsi auttamaan ihmistä, joka heittäytyi autettavaksi eikä halunnutkaan nousta jaloilleen. Vastaisuudessa sinun ei tarvitse tehdä niin. Minulla on mennyt omaa itseäni kuluttavan auttamisen stoppaamiseen yli kymmenen vuotta, mutta päätöksen teosta tuli niin hyvä olo, etten sitä mihinkään pyörrä.
Toki kaikki ihmiset tarvitsevat apua ja on hieno juttu, jos sitä tarvitessamme saamme.
Auttaminen ei kuitenkaan tarkoita:
1) Toisen juopottelun tai muiden päihteiden kustantamista.
2) Toisen huvittelun tai harrastusten maksamista.
3) Toisen laskujen maksua pitkällä aikavälillä.
4) Kodinhoitoenkeliksi uhrautumista kumppanin nauttiessa loputtomasta vapaa-ajasta.
5) Väkivallanteon ilmoittamatta jättämistä.
6) Toisen takuiden maksamista (ei vuokranantajalle eikä vankeinhoitolaitokselle).
Sinä olet tehnyt hienosti, kun olet uskaltanut erota.
Olet nyt katsellut miestä kahden vuoden ajan eikä hän tule muuttumaan. Jos palaisit yhteen hänen kanssaan, hän vaatisi sinua yhäkin maksamaan juopottelunsa ja saattaisi erittäin helposti alkaa uhkailemaan väkivallalla. Päätös paranemiseen ja muutoksen täytyy lähteä miehen sisältä. Jos hän ei itse sitä tee, et voi tehdä mitään hänen puolestaan.
Sinun ei tarvitse palata miehesi luo. Sinulle ei tule hänen kanssaan parempi olo. Ero sattuu, mutta lohdutukseksi voin kertoa, että tuska ajan mittaan helpottaa. Kaikki tuska ja kipu helpottavat. Sinä olet ollut tähän saakka niin voimakas ja pystyvä, että olet jopa maksanut toisen menoja, joten sinussa on aivan varmasti voimaa pitää itsestäsi huolta ja kivuta kivun yli.
🙂🌻
Moi virhe-,
Tuo lause "Rakastan sitä ihmistä johon tutustuin, mutta vihaan sitä hirviötä josta erosin." on kuin omasta parisuhteestani. Mies johon minä rakastuin muuttui aivan toiseksi. Hän kuristi, heitteli tavaroilla ja haukkui minua koko ajan, aluksi hän oli todella mukava.
Olen itse vähän yli 20-vuotias, kestin miestä kaksi vuotta. Jos en totellut alkoi nimittely, syyttely, väkivalta. Exäni oli myös todella mustasukkainen. Yritin olla aina kuten hän tahtoo etten joutuisi kärsimään.
Menin terkkarille kertomaan pahasta olostani, hän ohjasi minut terapeutille missä kävin juttelemassa monta kertaa.Terkkarin kannustama sain erottua miehestä. Olen todella kiitollinen hänelle, että hän auttoi minut pois siitä suhteesta, sillä minulla ei olisi ollut voimia lähteä ilman hänen tukeaan, tai ilman vanhempiani. Puhuminen auttoi ja auttaa vieläkin.
Erosin keväällä, muutin kauas miehestä ja nyt elämä alkaa tuntua jo vähän paremmalta. Pelkään vieläkin uusia tilanteita, uusia ihmisiä, en luota muuta kuin lähimpiin sukulaisiini. Välillä on todella huonoja päiviä, itken ja suren, mutta on myös hyviäkin. Moitin itseäni miten en tajunnut lähteä ennemmin, miksi annoin itseni kärsiä tilanteessa.
Kirjoita sähköpostia terkkarille tai puhu äidillesi tai kaverillesi, älä jää yksin! Terkkari ohjasi minut puhumaan ensi- ja turvakodin terapeutille...