Elämäänsä ahdistunut?
Olemme tunteneet mieheni kanssa noin seitsemän vuotta. Tutustuimme työpaikalla ja juttelimme päivittäin. mieheni oli silloin vielä kihloissa toisen kanssa. Parin vuoden tutustumisen aikana lähennyimme ja odotimme valtavasti tapaamista ja etenkin keskusteluamme. Mieheni erosi entisestään. Eron syynä oli entisen uskottomuus, eli en minä. Aloimme seurustella. Rakastuimme. javascript:void(0);
Olemme olleet kihloissa nyt 3½ vuotta ja olemme saaneet kaksi ihanaa lasta. Kun oli kulunut vuosi ensimmäisen lapsen syntymästä mieheni alkoi viettämään enemmän aikaa kavereidensa kanssa. Oli päivät töissä ja illat kulki niiden kanssa milloin missäkin harrastuksissa, välillä olimme kyllä mekin mukana. Toista lasta odottaessani viimeisilläni miehelleni tuli valtava tarve käydä baarissa ja ryypätä vähintään joka toinen viikko. Syynä kun ei ehdi sitten lapsen syntymän jälkeen käydä.
Toinen lapsemme syntyi, jonkä jälkeen tuli lisää ongelmia. Itselläni oli lievää synnytyksen jälkeistä masennusta, liekö vieläkin. Sain mieheni kiinni peliriippuvuudesta, johon oli uponnut sievoinen summa rahaa ja aikaa. Elämämme oli ollut sen aikaa todella tiukkaa. Hyvä jos rahaa riitti ruokaan saati laskuihin. Niistäkin tuli sitten ongelmia. Seuraavaksi kun kuvittelin että asiat on hyvin, niin kuvioihin tuli facebook ja illat meni ja menee taas istuessa koneella. Tuli uusia kavereita joiden kanssa viestitellä. Aikaa ei paljon perheelle jää. Koneella istuessa menee näkö ja kuulokin. Ja minä harrastan joka ilta keskustelua lähinnä itsekseni. No onhan minulla tietenkin pienet lapseni, mutta onhan se nyt hieman eri asia. Ainoa jonka mieheni tuntuu kuulevan on nalkutus, muuta en osaa hänen mielestään tehdä. Kaikki muu kun menee läpi korvien.
Siitä on seurannut ainainen huomion kalastelu, jos sitä hieman minullekin liikenisi. Harvoin lähdemme yhdessä mihinkään, kun meidän kanssa on niin hankala lähteä ja kulkea. Yksin hoitaa kaiken nopeammin, eli olemme kotona. Päästään sinne minne tuplarattaiden kanssa jaksaa kävellen mennä. Lasten kanssa mieheni leikkii jonkin verran, yleensä leikkiä kestää noin 10 minuuttia, joskus ehkä vartti ja sitten istutaankin taas koneella. Lapset eivät saa tulla lähellekään, hän ajaa heidät heti pois häiritsemästä. Kotityöt kasaantuvat kahta pientä lasta hoitaessa. Tiskivuori on valtava, vielä nytkin. Apua ei kotona heru, vaikka kuinka kauniisti pyytäisi. Joskus tapahtuu ihme ja mieskin häärää keittiössä ja se muistetaan. Aina sen jälkeen kun tekemättömyydestä tulee puhetta saan vastaukseksi teinhän minä silloinkin apuna. No auttamistahan se on se vähäinenkin.
Koneella istuminen on jatkunut edelleenkin, jos nyt välillä siirtyy sohvalle katsomaan telkkaria. Onhan meillä tietysti hyviäkin hetkiä ja makuuhuoneessa kaikki toimii niinkuin ennenkin. Mutta nyt joulun alla alkoi taas kylillä juokseminen. Piti päästä pikkujouluihin, baariin ja milloin mihinkin illanistujaisiin. Itse en ole käynyt yli kolmen vuoden aikana missään kuin kerran ja siitäkin syyllistettiin kun lähdin ja jätin isän yksin lapsensa kanssa. Tässä kuukausi aikaisemmin yöjuoksuilta löytyi myös uusi tuttavuus hänen sanojensa mukaan vain ystävä. Pitää varmasti paikkansa, mutta silti se vaivaa. Tämä nainen viestittelee facabookissa ja mieheni peittelee heidän keskustelunsa aina kun ilmestyn paikalle. He ovat vaihtaneet myös puhelinnumeroitaan, koska mieheni halusi keskustella häne kanssaan meidän tilanteestamme, ystävättärellä kun oli miehensä kanssa asiat vielä huonommin kuin meillä. Hyvä kun on vertaistukea. Mutta rajansa kaikella yhteydenottojen määrä vaan on niin suuri, he keskustelevat jatkuvasti kaikenlaisista asioista ja aina salaa. Ja kun asiasta tulee puhetta keiltää kaiken. Samalla meillä ei ole mitään keskusteltavaa.
Olen ollut mustasukkainen mieheni mielestä syyttä, hän ei ole tehnyt mitään väärää. Pitää varmasti paikkansa. Mutta mieltäni ahdistaa puhumattomuus. Joku muu saa sen mitä minä en saa. Rakastuin mieheeni, koska juttelimme paljon. Illat vietimme jutellen, tunsin itseni ja ajatukseni tärkeiksi, mutta nyt se kaikki puuttuu. Neuvotaan että kriisitilanteessa pitää keskustella, mutta minä keskustelen yksin, mieheni vain kuuntelee ja ajattelee sanojani tai niin hän ainakin väittää. Mitään hän ei anna itsestään. Ei ikinä kerro omista ajatuksistaan ja mihin lopputulokseen ajatuksissaan tuli. Minun vikani hän tiedostaa ja osaa ne minulle suoraan sanoa, toisin sanoen iskee päin kasvoja. En tiedä miten saisin hänet avautumaan ja muuttamaan itsestään jotain edes ihan vähän kerrallaan.
En tiedä miten tästä jatkaisin. javascript:void(0); Rakastan miestäni ja hänkin minua. Emme kumpikaan tahdo erota. En vaan jaksa tätä yksinäisyyttä. Itselläni ei ole ketään sellaista ihmistä jolle pystyisin avautumaan. Ylpeyteni ei vaan anna periksi että myöntäisin läheisillemme että meilläkin on ongelmia. Minusta tuntuu etten pysty muuttumaan, jos mieheni ei tule yhtään vastaan, eikä ole valmis muuttamaan omassa käytöksessään mitään. Olen yrittänyt olla huomioimatta ja hermostumatta mieheni tietokoneella istumisesta ongemista, mutta sillä teen vaan oloni kurjaksi patoan kaiken pahan sisälleni ja itken yksinäni ja lopulta taas avaan sanaisen arkkuni ja riita on valmis alkamaan. Pitäisikö minun vaan nöyrtyä ja ottaa mitä annetaan, vai onko minullakin oikeuteni?
Sinulla on ilman muuta oikeus pyytää ja saada osaksesi huomiota. En tiedä, millä keinoin miehesi saisi herätettyä tajuamaan tuon, jos suoraan sanominen ei auta, mutta kovin väärin hän sinua kohtaan tekee. Pieni viaton flirtti satunnaisesti olisi vielä eri asia kuin jatkuva yheydenpito, vieläpä puolison kustannuksella.😞 Muista, että sinulla on vain yksi ainoa elämä, jonka soisi olevan mahdollisimman hyvä.
En tiedä enää miten tästä eteenpäin. Parin päivän ajan tuntui, että saamme asiat selviksi ja tästä vielä tulisikin jotain, mutta tänään sain pettyä jälleen. Tuntui taas, että en saa mitään yhteyttä koko ihmiseen. Illalla hän jäi taas kiinni viestittelystä sen samaisen naisen kanssa. Mitään vääräähän siinä ei taaskaan ollut ja juteltiin ihan niitä näitä. Yhden viestin hän minulle jopa näytti "todistusaineistona", mutta muut hän tietenkin oli jo poistanut. Liekö niin valonarkaa tekstiä. Minä olen tietenkin aivan naurettava ja lapsellinen, kun epäilen, mutta en ymmärrä miksi puhelinta pitää heti piilotella kun tulen huoneeseen, etten vain näe mitään. Olen sanonut, että sen yhteydenpidon on loputtava, ei kai se nainenkaan ikuisesti parisuhdeterapiaa minun mieheltäni tarvitse, jos se nyt sitä on. Voimat alkaa olla lopussa, hoitaessa kahta pientä lasta ja kotia. Astioita ja pyykkiä pitäisi olla aina pesemässä. minulle huudellaan vaan, että onko niitä mulle puhtaana ja eikö ole yhtää puhdasta lasia tai lusikkaa, mutta apua ei kyllä heru. Ja kaikista näitä ongelmista kärsivät eniten viattomimmat eli lapset, kun äiti ei jaksa. Tuntuu että kaikki mitä meidän välillämme nykyisin on on leikinlaskua, minun ongelmani ja tunteeni kun eivät tunnu olevan vakavasti otettavia asioita.
Nyt asiat on alkaneet avautumaan minullekin. Tein ehkä väärin kun pääsin ja menin katsomaan mieheni facebookia ja löysin hänen ja sen toisen naisen viestit. Viestit joita mieheni oli hänelle lähettänyt olivat täynnä tunnetta ja romantiikkaa ja ihania rakkauslauluja. Tunnustin miehelleni, että olin katsonut ne ja hän myönsi että oli ihastunut siihen naiseen. Minuun hän on tuskin koskenut muutamaan päivään, eikä ole koskaan puhunut tai kirjoittanut minulle sillä lailla kuin sille toiselle.
Soitin sille naiselle ja sieltä tuli vain kommentti että kysypä kuule mieheltäs. Mieheni mukaan se oli yksipuolista, mutta se tässä ahdistavinta onkin meidän suhde on niin huonossa jamassa, että hänen täytyy etsiä sitä tunnetta jostain muualta. Minullakin olisi hänelle annettavaa samaa ja enemmänkin jos mieheni antaisi siihen mahdollisuuden.
Kun luulin että meillä menee jo paremmin, sitä enemmän ja sitä tunteellisempia viestit heidän välillään olivat. Soittoni jälkeen se nainen katkaisi kaikki yhteydet mieheeni, mutta voinko olla ikinä varma, että minä ja lapset riitämme hänelle, vai onko kohta joku toinen, jolta hän saa sen mitä ei minulta saa tai halua saada.
Jos en olisi puuttunut asiaan olisiko se mennyt pidemmälle. Olisiko se nainenkin ollut kuitenkin lopulta valmis suhteeseen. Asiahan ei tietenkään ole niin paha kun se on ollut pelkkää viestittelyä, mutta viestien perusteella se tunne on ollut jotain muuta kuin mitä meillä on koskaan ollut. Silti se vain tuntuu todella pahalta ja on rikkonut paljon minua sisältä.😭 Olenko sittenkään hänelle se mitä hän on etsinyt.
Lisäksi sain hänet taas kiinni pelaamisesta ja peliriippuvuudesta, jonne oli uponnut yli puolet tuloistamme, myös minun tilintäni hän oli siirtänyt rahaa omalleen ja sieltä pelitilille. ☹️
En tiedä miten nämä asiat saisi selvitettyä. Mihinkään terapiaan hän ei suostu menemään. Miten saisin luottamuksen palaamaan välillemme. Jos lapsia ei olisi olisin luovuttanut jo.
Minulle hän on kuitenkin se oikea kaikesta huolimatta.
Oletko tosiaankin ihan 100% varma, että hän se maailman viimeinen, ainoa, oikea mies sinulle?
En voi olla ehkä ihan 100% varma. Mutta en vaan ole vielä valmis lähtemään. Hän lopetti yhteydenpidon siihen naiseen ja on luvannut selvittää asiat ja korjata mitä on rikottu välillämme. Hän on antanut minulla mahdollisuuden päästä tarkistamaan, jos jokin jossakin epäilyttää. Eikä piilottele enää puhelintaan yms. Pelaamisen suhteenkin on ruvettu jo toimiin. On pelikiellot päällä.
En voi väittää, että olisin täysin syytön tähän tilanteeseen. Olen varmasti omalla käytökselläni vaikuttanut jollain tavalla tapahtumien kulkuun. Minun rimani pettämisen suhteen vain taitaa olla hiukan alempana kuin miehelläni. Itseltänikään en hyväksyisi samanlaatuista viestittelyä vieraan kanssa. En tiedä mitä hän itse tekisi jos osat olisivat toisinpäin. Mutta lähdetään tässä päivä kerrallaan katsomaan mitä tapahtuu. Toivottavasti sekin helpottaa elämää kun nuorempi lapsemme kasvaa eikä ole enää niin riippuvainen minusta, jos pääsisi itsekin pois kotoa tuulettumaan. Aika näyttää minne suuntaan mennään ja onko tämä sitä mitä todella haluamme.
Hei,
Kaikki myötätuntoni on puolellasi! Osa meistä ei kestä arkea ja sen jatkuvasti toistuvia velvoitteita, joita lapsiperheessä riittää. Miehesi on vastuunpakoilija, ikuinen pikkupoika, jolle elämän tulisi olla vain kivaa. Ilmeisesti täysin kykenemätön asettumaan sinun asemaasi. Jos kerran lapset yhdessä sovitaan hankitaviksi, tulisi ne myös yhdessä hoitaa. Valitettavasti vain kaikista ei ole siihen. Pakottamalla et ketään saa muuttumaan.
Sinusta kun ei arjen kiireiden keskellä (kannat ilmeisesti aikamoisen vastuun ja olet käytännössä äiti miehellesi?) ole siihen romanttiseen ihailijattaren rooliin, on miehesi etsimässä sellaista muualta. Ihastumisvaiheessa höpötetään sielunkumppanuudesta ja ties mistä elämää suuremmasta tunteesta, mutta kas, kun arki ja velvoitteet astuvat kuvaan... "vaimoni ei ymmärrä minua" "olemme kasvaneet erillemme" yms. ja seuraava uhri uskoo kaiken ja taas mennään...
Jos miehesi ei todella halua sitoutua yhteisyritykseenne, et voi väkisin pakottaa. Nyt "odottaa" parempaa ja ilmeisesti haluaisi palata poikamiehen vapaaseen elämään.
Millaisen elämän sinä haluat ja mitä olet valmis sen eteen tekemään?🌻🙂🌻
Hei,
Kaikki myötätuntoni on puolellasi! Osa meistä ei kestä arkea ja sen jatkuvasti toistuvia velvoitteita, joita lapsiperheessä riittää. Miehesi on vastuunpakoilija, ikuinen pikkupoika, jolle elämän tulisi olla vain kivaa. Ilmeisesti täysin kykenemätön asettumaan sinun asemaasi. Jos kerran lapset yhdessä sovitaan hankitaviksi, tulisi ne myös yhdessä hoitaa. Valitettavasti vain kaikista ei ole siihen. Pakottamalla et ketään saa muuttumaan.
Sinusta kun ei arjen kiireiden keskellä (kannat ilmeisesti aikamoisen vastuun ja olet käytännössä äiti miehellesi?) ole siihen romanttiseen ihailijattaren rooliin, on miehesi etsimässä sellaista muualta. Ihastumisvaiheessa höpötetään sielunkumppanuudesta ja ties mistä elämää suuremmasta tunteesta, mutta kas, kun arki ja velvoitteet astuvat kuvaan... "vaimoni ei ymmärrä minua" "olemme kasvaneet erillemme" yms. ja seuraava uhri uskoo kaiken ja taas mennään...
Jos miehesi ei todella halua sitoutua yhteisyritykseenne, et voi väkisin pakottaa. Nyt "odottaa" parempaa ja ilmeisesti haluaisi palata poikamiehen vapaaseen elämään.
Millaisen elämän sinä haluat ja mitä olet valmis sen eteen tekemään?🌻🙂🌻
Kun toiseen luottamiseen on tullut säröjä, niin luottamuksen uudelleen saamiseen tarvitaan moninkertaisesti ajan kanssa osoituksia siitä, että on jälleen luottamisen arvoinen.