Elämää valheissa

Elämää valheissa

Käyttäjä ellu aloittanut aikaan 18.10.2007 klo 18:51 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä ellu kirjoittanut 18.10.2007 klo 18:51

Mieheni valehtelee minulle jatkuvasti mitä erilaisimmista asioista, en enää ymmärrä miksi. Asiat ovat joskus hyvinkin mitättömiä ja joskus hyvinkin vakavia. En ehdi entisestä päästä kunnolla yli, kun tulee jo seuraava valhe. Luottamusta en ole uskaltanut enää edes ajatella. Olen jatkuvasti ahdistunut että mitä seuraavaksi tulee. Uskottomuutta en ole huomannut. Kun kysyn miksi hän valehteli, niin vastaukseksi tulee yleensä en tiedä. Joskus minusta tuntuu, että hän itsekin uskoo jo joihinkin valheisiinsa ja elää jossakin mielikuvitusmaailmassa. Meille syntyy näistä alati riitoja enkä jaksa enää oikein uskoa edes itseeni. Alan syyttää jo itseäni että olen paha, kun minulle ei voi puhua totta. Hänet on joskus luokiteltu persoonallisuushäiriöiseksi, mutta oli aika monta vuotta, jolloin valheita ei ollut. Itse vaadin itseltäni täyttä rehellisyyttä. Monet ystävätkin ovat jättäneet mieheni valheiden vuoksi. Eikä tässä kaikki, sillä nyt tyttäreni on alkanut parin viimeisen vuoden aikana myös valehdella mitä enenevissä määrin. Aikaisemmin häneen on voinut luottaa kaikessa ja hän on ollut todella helppo nuori. Olen yrittänyt puhua hänelle vakavasti asiasta, mutta ei mene kauaa, kun hänkin taas valehtelee. Myös hänen valheensa koskevat yleensä aivan tyhmiä asioita, joista ei voisi edes kuvitella tarvita valehdella. Tämä ahdistaa minua yhä lisää, sillä olen huolissani minkälaiseksi hän elämänsä tekee. Sotkeeko ihmissuhteita jne. En kohta uskalla luottaa mihinkään puheisiin. Mitä teen?😟