elämää muistojen kanssa
Olen kirjoittanut ennenkin perheväkivallastamme. Se oli silloin 90-luvulla ja jo paljon aikaisemminkin. En vain pääse niistä eroon. Olen käynyt terapiaa, mutta se meni päin honkia jo ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan. Kävimme läpi vain unia, ja terapeuttini sitten tulkitsi niitä. Oireiluni jopa vain pahenivat sen vuoden aikana. Nyt en saa uutta terapiaa kelan kustantamana, koska katkaisin itse edellisen suhteen.
Näen edelleenkin paljon painajaisia. Koen kaiken uudelleen ja olen hiestä märkä, kun vihdoin herään niistä. Päivisin monet ihan käytännön asiat saavat muistojen ryöpyn aikaiseksi. Välillä riittää kun näen kadulla humalaisen, tulee mieleen isäni kännipäissään riehuvana. Naapurista tulevat mölyt laukaisevat nekin muistoja. Melkein mikä vain, tai siltä ainakin tuntuu. Muistot eivät jätä mua rauhaan. Ne vaikuttavat suhteeseeni sekä isään että äitiin. Äiti aiheuttaa ahdistusta, isä pelkoa. Siskon kanssa ollaan todella läheiset. Siskon kanssa lapsena emme saaneet tukea saada toisiltamme.
Itsetunto on todella saanut kolhuja. Siitä johtuen varmaan olen sairastumassa syömishäiriöön. En halua sitä vielä myöntää! Oirehdintani on kyllä kovasti vastaan mua. Mulla on ens viikolla ravintoterapeutti, joten siellä kuulen ”tuomioni”. Jos olen sairastunut, haluan apua. Nykyään sairastan skitsofreniaa ja masennusta, ja paljon muita fyysisiä vaivoja. Elämä vie mehut ja välillä mietin jaksanko elää.
hei nettityttö.
Sinulla on ihan ilmiselvästi todella vaikea jakso menossa. Minulla on myös. Olen huomannnut että joka kevät äitienpäivän ja syksyllä isäinpäivän tienoilla minulla alkavat trauma-muistot kieppua mielen pinnalla. Vanhempien juhlimisen toitottaminen kiinnitää huomioni muistoihin. Sinun kannaataa kartoitaa milloin ja missä tilanteissa näitä muistoja tulee pinnalle ja keskustella niistä terapeutin kanssa.
Pistä kaiki mitä pystyt paperille että muistat mahdollisimman paljon kun menet keskustelemaan. Kirjoittaminen on hyvä keino työstää. Ostin itse aikanani muistikirjan jonne kaadoin muistojani kun ne olivatpahiten pinnalla. Aikani krjoiteltuani laitoin kirjan kiinni ja kaappiin ja kaapin kiinni. sen jälkeen kieltydyin ajattelemasta muistojani enen seuraavaa terapia istuntoa. Pidin mieleni hyvin aktiivisesti ihan muissa asioissa. Muistoja kannattaa työstää aktiivisesti varsinkin silloin jos on terapeutti kädenulottuvilla. kuin muistoja ei torju ja pakkaa sisään jatkuvasti vaan käsittelee puhuen, piirtäen, kirjoittaen jne.. ne ikään kuin "pienenevät" ja niiden kanssa on helpompaa elää sen jälkeen.
Nukahtamiseen olivat minulla apuna lääkkeet. Nukkumiseen auttaa myös sama konsti kuin lapsille, tietyt televisio ohjelmat, elokuvat ja kirjat eivät ole minua varten. Vältän vaikeimpina aikoina lukemasta ja näkemästä mitään mikä saattaisi aktivoida lapsuus muistoja. Tee nukkumistilastasi mahdollisimman erillainen kuin sulla oli silloin lapsena se toi mulle ainakin enemmän rauhaa ja vakaammat yö unet.
Anna itsellesi oikeus olla surullinen, vihainen, pettynyt, peloissasi jne.. tunteet kasvavat potensiin tuhat ajan kanssa jos tukahdutat ne. sekin auttaa siihen nukkumiseenkin ihme kyllä. Unihan on alitajuntamme työstöä ja tyhjennystä.
Sitten se vaikein asia. Voisitko kuvitella katkaisevasi välit vanhempiisi ihan kokonaan joksikin aikaa? Ihan vain kokeillaksesi millainen vaikutus sillä on sinun hyvinvoinnillesi? Vanhempasihan sinua löivät. mikään mailmanlaki ei kiellä olemasta vihainen ja pettynyt. Mikään laki ei pakota antamaan anteeksi vanhemmille. Mikään laki ei käske sinua olemaan heihin yhteyksissä. Ovatko he koskaan pyytäneet sinulta sydämestään anteeksi? Siis kunnolla?
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kaunista kesän aikaa. Tsemppiä. 🙂🌻