Elämää masennuksen kanssa
Olen pian 25-vuotias nuori nainen. Päällepäin kaikki on hyvin: opiskelen yliopistossa, josta valmistun pian, käyn osa-aikatyössä ja asun yksiössä, olen sosiaalinen ja minulla on kavereita ja kaksi ystävääkin. Silti, elämä on helvettiä. Ei pitäisi narista tyhjästä, enkä narisekaan. Haluaisin vain tästä omasta pahasta olostani pois.
Haluan kuolla.Tiedän sen joka aamu kun herään. Olen usein niin turta etten tunne edes omaa pahaa oloani. Iloa en muista tunteneeni tänä vuonna lainkaan. Oloni on painava, synkkä, apaattinen, turta, voimaton. En jaksa. Tiedän, että olen masentunut. Olen ollut lääkityksellä jo useamman vuoden. Tuntuu etteivät lääkkeetkään enää tepsi. Psykologille on jonotettu jo kolme kuukautta eikä tietoakaan milloin aikaa ollaan saamassa. Fysiikkakin pettää: lepopulssi on 130, nukun yöllä levottomasti ja hengitän kuulema ”vaarallisen nopeasti” kuten eksäni minulle sanoi, pyörryttää ja huimaa, väsyttää, vapisuttaa… ja töissä ja koulussa pitäisi jaksaa käydä.
Haluaisin takaisin rakkaani luokse. Erosin avomiehestäni puoli vuotta sitten, kävin toisen miehen sylissä ja halusin eron jälkeen takaisin entisen avoni luokse. Hän otti minut takaisin, mutta emme voi selvittää ongelmiamme itse, koska minä olen aina ollut se ajattelija, joka tietää mitä pitää tehdä. Ja nyt kun en enää tiedä, hän on myös voimaton. Eikä ehkä jaksa pahaa oloani. Hän vain tuijottaa usein minua eikä tiedä mitä tehdä.Tarvitsemme apua, ja minä tarvitse apua.
En tiedä, miten tästä pahasta olosta pääsee pois. Olen aivan lamaantunut, ja työkyvytön. Tunteeton. Itsekäs. Kykenemätön ymmärtämään toisia ihmisiä. Minusta tuntuu, etten ole kaukana siitä pisteestä, että joudun johonkin psykoosiin.. tämä on todella kummallinen olo, ja tämä olo kokoajan vetää minua vain syvemmälle.
Tiedän, että tarvitsen hoitoa, mutta miten sitä saa, kun ihminen on sairas eikä kärsivällisyys ja jaksaminen riitä siihen, että odottelee kuukausitolkulla YTHS:lle pääsyä, syö lääkkeitä, jotka eivät tunnu tehoavan kuukausienkaan jälkeen ja etsii apua sieltä missä sitä ei ole.. Miten ihminen jaksaa? Minä en ehkä jaksa.
Haluaisin vain kuulla, että mitä tässä nyt kannattaisi tehdä vai kannattaako tehdä mitään? Onko elämä yksi merkityksetön kärpäsen p***ka universumissa, ja minä vielä merkityksettömämpi? Miten masennuksesta selviää ja selviääkö siitä koskaan? Miten saamme entisen avoni kanssa suhteen toimimaan, sillä en kestä enää menettää häntä?
Tietenkin toisten kokemukset ja selviytymistarinat ovat tervetulleita. Niin, ja neuvot siitä, mitä tässä kannattaisi nyt tehdä, kun ei hoitoon pääse ja yksityiselle ei oo varaa mennä.
Hei,
Älä luovuta! Löysin hiljattain kootut linkit mistä hakea Suomessa apua, joten eiköhän sieltä jotain sinullekin löydy:
http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/
Tsemppiä 🙂🌻
Moi,
Luin kirjoittamasi "kirjeen" ja mieleni teke heti vastata sinulle. Tiedän, että seuraavat sanat voi ymmärtää väärin ja on
vaarallista sanoa; tiedän miltä sinusta tuntuu...sanon silti, koska itse tällä hetkellä olen myös hyvin masentunut. Itken joka päivä
ja mietin vain surullisia, ahdistavia ja pelottavia asioita. Väillä tuntuu, että tulee seinä vastaan....
Ajattelinkin, että jos sanani auttaisivat sinua edes minuutiksi...auttaisivat hetkeksi hengähtää ja tuomaan edes pienen
tunteen toivoa huomisesta niin silloin se kannattaa... Elämä ei ole pelkkä kärpäsen p****, vaan se on paljon enemmän.
Olen aina uskonut sanontaan, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Tiedän että sinun on ehkä jopa mahdotonta kuvitella
positiivista tulevaisuutta itsellesi, mutta yritä.....ihminen unohtaa ihmeellisen nopeasti huonot asiat elämästään tai ainakin
häivyttää niitä. Kuvittele elämääsi vuosien päästä, kun olet vanhempi....työelämässä yms. Et voit tietää miten elämäsi menee....
ehkäpä joskus muisteletkin tätä hetkeä ja huomaat että elämällä olikin paljon enemmän annettavaa. Mieti, jos elät 70-vuotiaaksi,
miten vähän aikaa elämästäsi kuitenkin olet masentunut....jos olet esimerkiksi muutaman vuoden onneton niin sen kestää jos ajattelee
että olet enemmän onnellinen.
Minulla ja avopuolisollani on vähän samanlainen tilanne kuin teillä....yritän vain mahdollisimman vähän rasittaa häntä nyt
ongelmillani ja yritän uskoa meiden yhteiseen hyvään tulevaisuuteen....kaikissa parisuhteissa on ongelmansa ja kaikkien parisuhteiden
eteen on tehtävä töitä....mutta voit ajatella että jos selviätte yhdessä ja saatte suhteenne vielä toimimaan niin olette voittamattomia...
Jaksamisia sinulle....
Yritä pitää kiinni ajatuksesta siitä, että vielä joskus elämä on onnellista....ja nyt osaat arvostaakin sitä!
Masentunut taidan olla minäkin. Takana raastava ero avopuolison kanssa, jota edelsi vielä raastavampi suhde. Tuntuu etten pääse tästä yli enkä ympäri. Ajatukset kiertää kehää, ja aiheet todellakin synkkiä.
Itsetuhoiset ajatukset on koko ajan läsnä. Toivon vaan että en enää herää huomenna.. Että pääsisin pois tästä elämästä jota en osaa elää.