Elämää alkoholistin puolisona
Olen nainen ja olen alkoholistin puoliso. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä melkein kymmenen vuotta ja olen itse ajatellut suhteemme olevan tasapainoinen. Kaikki kuitenkin muuttui vajaa vuosi sitten. Miehelleni on aina maistunut kalja hieman runsaammalla kädellä. Aluksi juominen keskittyi vain viikonloppuihin. Sitten kaljanjuonti liittyi myös hänen viikottaisiin rutiineihinsa. Aina saunan jälkeen piti saada muutama olut, mikä hänen mittapuullaan tarkoitti 8-12 kaljaa myös keskellä viikkoa. Vähitellen kalja ei enää riittänyt, vaan siirryttiin viinanjuonnin maailmaan. Yhä useammin mieheni oli ympäripäissään vähintään 3-5 päivänä viikossa. Juominen luonnollisesti aiheutti välillemme riitoja. Koin myös häpeää mieheni juomisen vuoksi, sillä esim. eräissä juhlissa hän kähmi ystävääni. Olen myös joutunut juomisen takia valehtelemaan läheisilleni ja peittelemään puolisoni tyhmyyksiä.
Ahdistus, häpeä ja viha purkautuivat riitoina. Jatkuvat riidat johtivat siihen, että mieheni alkoi juoda salaa. Hän joi esim. silloin kun olin mennyt nukkumaan. Suljin silmäni kaikelta. Sisimmässäni tiesin, ettei miehelläni ole kaikki hyvin, mutta kielsin tämän itseltäni. Tilanne kärjistyi eräänä yönä, kun heräsin keskellä yötä. Mieheni oli tuttuun tapaansa ympäripäissään ja aloin raivota siitä hänelle. Tiedän, että se oli virhe. Olen yrittänyt jutella näistä asioista silloin, kun hän on selvinpäin. Tuolloin kuitenkin mittani täyttyi. Raivosin hänelle ja tästäkö mieheni vasta suuttui ja kävi käsiksi minuun. Lähinnä tönimistä ja repimistä… Aamulla tuttuun tyyliinsä hän ei muistanut yön tapahtumista mitään. Hän oli itsekin järkyttynyt tapahtuneesta. Tuon yön jälkeen hänenkin silmänsä avautuivat ja hän hakeutui itse katkaisuhoitoon.
Hänen ollessaan katkaisuhoidossa, päätin siivota asuntomme läpikotaisin. Järkytyksekseni löysin kymmeniä piilotettuja viinapulloja mm. hänen vaatekaapistaan, lipastoista, vaatteiden sisältä ja autosta. Olin vihainen itselleni, että olin katsonut tätä touhua niin pitkään ja vielä kieltänyt itseltäni tämän kaiken.
Tämä kaikki oli minulle liikaa. Pakkasin tavarani ja muutin omaan asuntoon. Asuimme puoli vuotta erillämme. Tämän aikana mieheni teki totaalimuutoksen elämässään. Tai niin ainakin halusin uskoa. Lopulta päädyimme asumaan taas saman katon alle. Olin ylpeä miehestäni, sillä hän oli ollut juomatta 8 kuukautta. Sitten eräänä iltana hän otti saunakaljan. Toisena iltana muutaman. Välillä hän on saattanut ottaa lähemmäs kymmenen kaljaa. Viinaan hän ei ole koskenut ja hän sanoo tietävänsä omat rajansa nykyisin. Itseäni vain huolestuttaa juontimäärät ja tihentyneet juontikerrat. Olemme keskustelleet aiheesta ja hänellä on täysjärkinen suhtautuminen asiaan selvinpäin, mutta… En halua riidellä enää tästä aiheesta. Olen lopettanut myös juomien laskemisen.
Rakastan miestäni paljon, enkä haluaisi heittää pois kaikkea yhteistä, mitä olemme kokeneet hyvässä ja pahassa. Toinen puoli minusta ajattelee, että haluan varmasti olla tämän miehen kanssa loppuelämän ja toinen puoli käskee vielä miettimään. Ajatukset myrskyävät päässä ja en oikein tiedä pitäisikö vain antaa tämän suhteen olla. Haluaisin niin kovasti uskoa, että mies on todella muuttunut…
Onko kellään kokemuksia elämästä puolison kanssa, joka on ollut katkaisuhoidossa?
Olen kirjoittanut tänne monta kertaa, elämästä alkoholistin kanssa.
Vitsinä kulkee "alan miesten" keskuudessa, käydään välillä katkaisussa, niin jaksetaan taas.
Miehesi ei pitäisi ollenkaan leikkiä, edes kaljan kanssa, kohta ollaan taas pohjalla.
Sinä päätät itse omasta osastasi, miehen elämässä, mutta tarvitset suuren "kärsimyssäkin ja paljon paikkavaatetta", jos mies ei lopeta ja aiot kuitenkin jatkaa hänen kanssaan.
Minulla myös paljon kokemusta katkaisusta tavalla että toisella.
Katkaisu on nimensä mukaisesti katkaisua, sen jälkeen vasta alkaa todellinen työ ja itsensä hoitaminen jos oikeasti haluaa raitistua.
Ilman omaa tahtoa raitistua se ei tule olemaan pitkä aikaista, toista kun ei voi pakottaa raitistumaan.
meillä vähän samanlaista, mutta sillä erolla että katkasuhoitoa ei ole vielä ollut.joka päivä sen verran kaljaa, että pieni humala tulee. Eilenkin sammui "toimistoon" kävin herättelemässä, niinkuin aina. Pitää vahtia kuin pientä lasta.hävettää todella paljon ja tiedän että kylillä puhuvat jo, saan sääliviä katseita
Olen kavereille puhunut ja huono omatunto siitäkin että olen meidän asioita "levitellyt". Oikeasti en enää pysty pitämään sisälläni tätä pahaa oloa, viinanjuonnin lisukkeeksi tullut tää epämääräinen muiden naisten kanssa vehtaaminen. Hävettää sekin, on sellainen nöyryytetty olo ja vihaan tätä oloa.
hänen lähimuisti on todella huono. Et ihan turha puhua mitää lasten koulujuttuja yms. Hän ei muista.
Tuo on se vakiokaava, ensin otetaan jouluna ja juhannuksena, sitten kerran kuussa, sitten kerran viikossa ja sitten kaksi kertaa viikossa, siitä se sitten tihenee, kun alkaa työt haitata vapaa-ajan viettoa, lopetetaan työt tai saadaan potkut.
Se ei ole kenenkään toisen ihmisen syy, jos jeppe juo, se on hänen ikioma ongelmansa, läheisten ongelma on, miten elää sen ongelmaisen ihmisen kanssa vai elääkö ihan omaa elämäämme.
Alkoholisti sairastuttaa myös lähipiirinsä, joten älkää peitelkö juomista, vaikka se olisi omien asioiden pitämistä kahvileipänä, mutta koska alkoholisit ovat lopulta arvaamattomia, niin tietääpähän joku, edes taustoja, jos jotakin vakavaa tapahtuu. Tämä on asia, josta ei kannata vaieta, salaaminen auttaa alkoholistia vain jatkamaan.
Alkoholistille ei merkitse mikään muu mitään, vain seuraava juomakerta/ryyppy on tärkeä.