Hei Aallotar ja muutkin samanlaisten asioiden kanssa painivat!

Kirjoitustasi lukiessani ajattelin, että on kerrottava oma kokemukseni mielialalääkityksen aloittamisesta. Kuten kerroit, olet taas pitkästä aikaa nukkunut kokonaiset yöunet. Oma kokemukseni on myös positiivinen.

Jouduin aloittamaan mielialalääkityksen lähes kymmenen vuotta sitten ajautuessani alakuloon ja masennukseen. Kaikenkaikkiaan vaikea elämäntilanne, puolison sairastuminen, kohtuuton työtaakka, vastuu perheestä, avioliittovaikeudet ym. ajoivat minut loppuun. Itkeskelin vain ja hädin tuskin jaksoin elää päivästä toiseen. Onneksi tajusin hakea apua. Lääkitys oli hienolta nimeltään kai tämä serotoniinintakaisinotonestäjä, siis "ilopilleriksikin" kutsuttu. Mutta kohdallani se toimi mainiosti. Samalla kävin myös keskustelemassa erilaisten auttajien kanssa. Olo alkoi korjaantua.

Kokoajan takaraivossa oli kuitenkin ajatus, että tätä ei voi jatkaa ikuisuuksiin asti, on pakko päästä eroon. Niinpä vajaan vuoden kuluttua aloin ajaa lääkitystä alas, pikkuhiljaa, kuten neuvotaan. Ajattelin, että tilanne on korjaantunut ja sillä siisti. Mutta puolen vuoden kuluttua olin tasan samassa tilanteessa, voimat loppu, itkeskelevänä, unettomana jälleen.

Lääkitys aloitettiin uudelleen ja sen jälkeen en ole uneksinutkaan lopetuksesta. Annos ei ole kovin suuri, mutta se on riittänyt minulle. Elämänilo on palannut ja vastoinkäymisten tullessa pystyn ajattelemaan, että tämä ei ole maailmanloppu. Joskus toki mietin öisin asioita, mutta pääasiassa pystyn nukkumaan kohtuullisesti. Pitkään aikaan en ole käynyt keskustelemassa kenenkään kanssa, mutta en sulje sitä mahdollisuuttakaan pois tarvittaessa. Minulla on tulevaisuuden suunnitelmia vaikesta elämäntilanteesta huolimatta. Jaksan kannustaa lapsiani elämässä eteenpäin ja olla tukena heille. Ehkä ikäkin on saanut aikaan myös sen muutoksen, että olen oppinut karsimaan turhaa pois. En yritä, enkä edes halua yrittää hallita ja kontrolloida kaikkea ympärilläni olevaa. Olen myös jättänyt vähemmälle kuluttavat ihmissuhteet, annan ajan hoitaa niitä.

Kaikkein helpottavinta oli työterveyslääkärin toteamus, että on olemassa ihmisiä, jotka vain hyötyvät tästä lääkityksestä pysyväisluontoisena. Hän totesi, että voin huoletta jatkaa. Olen aina ollut helposti stressaantuva, jännittäjätyyppi, kaikkea ympärillä kontrolloiva persoona, siis kamala järjestelijä. Lääkitys on rentouttanut minua, helpottanut jännitystä, poistanut sosiaalisia estoja. Terveydenhuollon ammattilaisena koin hiukan huonoa omaatuntoa lääkityksestä, mutta nykyisin en enää. Olen oppinut myös ottamaan masennuslääkitystä syövät ihmiset ihan "normaaleina" tyyppeinä. En nimittäin tunne itseänikään enää mitenkään erityiseksi.

Minun kohdallani tämä on toiminut näin ja haluan rohkaista muitakin. Pillereiden syönti ei olekaan niin kamalaa kun voi luulla. Hyvää joulunaikaa kaikille!!

Kiitos Kristiina kertomuksestasi 🙂

Hyvin rohkaisevaa kuultavaa. Juuri tuon samanlaisen lääkityksen aloitin nyt ja se on toiminut myös aiemmin.
Vielä toki olo vaihtelee, on parempia päiviä ja on päiviä kun tuntuu ettei saa "mitään järkevää" aikaiseksi...
Mutta esim. kroppa/pää alkaa jo tuntumaan rentoutuneemmalta kuin pitkään aikaan. Ei pinnaa kiristä enää koko ajan...

Tunnistan itsessäni samoja piirteitä, joista sinä Kristiina, myös kirjoitit, mm. helposti jännittätyyppi olen, varsinkin silloin kun alkaa olla muutenkin enemmän stressaantunut. Huomaan alkavani esim. jännittämään virheiden tekemistä, joita normaalimpi voimaisena en mieti... Olen hyvin vastuuntuntoinen ja tunnollinen.
Iän myötä olen kyllä oppinut olemaan terveesti itsekkäämpikin.

Tällä hetkellä tuntuu lähinnä siltä etten oikein ole mitään noista tapahtumista kyennyt/ehtinyt kunnolla käsittelemään kun päälle on jo iskenyt seuraava muutos... Ja nyt ne on yhtenä isona "möykkynä" ja sekamelskana päässä...

Aallotar68

Veli on joutunut sairaalaan☹️, bakteeriperäinen sepsis...
reilun vuoden on jo käynyt dialyysihoidossa ja odottanut siirtomunuaista. Viime viikolla tehtiin verisuonikirurginen toimenpide käteen kun ollut vaikeukisa dialyysihoidossa... Nyt sitten onkin sairaalassa verenmyrkytyksen vuoksi, kuume sahaa edestakaisin... 😭

Yhtäaikaa toivoa ja pelkoa ilmassa... jälleen kerran...

Aallotar68

Hei Kristiina, onko mahdollista, että kertoisit syömäsi lääkkeen nimen? Olen itse miettinyt vähän tuota samaa... Siis että aloittaisin masennuslääkkeen uudestaan. Ajoin sen viime keväänä alas ajatellessani, että nythän on hyvä enkä halua ikuisesti syödä, mutta tämä syksy on ollut aika murhaava. En kyllä hirveästi tiedä masennuslääkkeistä, lääkärin & terapeuttini neuvosta rupesin vain sitä lopulta syömään, cipralex oli kyseinen lääke nimeltään. En siis heittämältä tiedä, mihin kategoriaan se kuuluu.

Rohkaisevaa kuulla että lääkkeistä voi olla apua.
Minulla on ollut hyvin raskasta viimeiset kaksi vuotta. Lähinnä mieheni psyykesairaudet ja vakavat muut sairaudet ovat tuoneet jatkuvaa huolta ja pelkoa. Olen myös joutunut miettimään avioeroa ihan oman jaksamiseni takia. etten itse sairastuisi.
Nyt tuntuu siltä että olen jäänyt jotenkin jumiin ahdistuneeseen oloon. En enää saa ahdistusta pois omin neuvoin. Vaan ahdistus on jatkuvaa. Syksyllä minulla oli paniikkikohtauksen tapaisia heräilyjä yöllä. Nyt on lähinnä jatkuva puristava tunne rintakehässä. Vaikka tällähetkellä mieheni terveys on saatu lääkityksillä vakaaksi. Ja monenlaisia estolääkkeitä menee ettei tulisikaan mitään pahenemis vaihetta. Silti minulla on nyt ahdistunut olo. Minullakin on traumaattinen kokemus taustalla ja se tunkee pintaan aina kun mieheni psyykkinensairaus näyttäytyy.
Minäkin olisin kiinnostunut mitä lääkkeitä olette käyttäneet ja kuinka ne ovat vaikuttaneet. Onko omassa olossa tuntunut jotain erilaista? Tunteeko silti olevansa omaitsensä? Minä mietin lähinnä sitä että sekoittaako lääkitys jotenkin minua enemmän. Nyt tuntuu että pidän itseäni jatkuvasti kasassa. Jos annan periksi niin kuinkahan käy?

Terve siiru. Minulla on jonkin verran kokemusta masennus/ahdistuslääkityksestä. Muutama vuosi sitten käytin reilun vuoden verran lääkitystä, joka ainakin mulle antoi apua. Minä en saanut käytännössä minkäänlaisia sivuoireita aloittaessani enkä myöskään lopettaessani. Sivuoireista on monenlaista juttua, ja näyttää että jotkut niitä saavat hankalinakin, mutta suurin osa ei. Mitään `onnellisuuspilleriä ` -hetkessä hyvä olo- ei taida olla, mutta kyllä minulta jonkin ajan kuluessa suurimmat ahdistukset poistuivat ja elämäkin rupesi maittamaan. Tosin kävin samalla terapiassa, mikä oli hyväksi. En lääkityksen aikana tuntenut mitään erityisiä oloja, eikä kukaan (kenelle en kertonut) ulkopuolinen missään tapauksessa huomannut että käytän lääkettä. En nimeä tuota käyttämääni mielialalääketta, hommaa lääkäriaika ja keskustele siellä, lääkkeitä on varmaan monenlaisia erilaisiin vaivoihin. Kirjoittamasi perusteella olet elänyt vaikeita aikoja, jotka nyt puskevat mieleesi. Älä jää yksin asiasi kanssa, ota yhteys lääkäriin. No, joo, lääkityksestä on tietysti monenlaista mielipidettä, mutta minä en ymmärrä miksi apua ei kannattaisi siitäkin hakea.

Kiitos Jones53!
Kiitos kun kerroit kokemuksiasi.
On ollut vaikea asia myöntää itselleni että tarvitsen lääkkeitä ahdistukseen. Olen kyllä nyt ymmärtänyt sen että minun pitää hoitaa itseäni. Muuten minulle käy huonosti. Taidan nyt uskaltaa kokeilla lääkitystä.
Varaan ensi viikolla lääkäriajan. Yritän joulun aikana ulkoilla paljon ja suunnata ajatuksia pois vaikeista asioista. Nyt vaan tilanne on sellainen että nämä omat konstit ei tunnu enää riittävän.
Aika hyvä keino jaksaa eteenpäin on ollut elää hetki kerrallaan.
Parin vuoden sisällä olen saanut muutaman kerran keskustelu apua. Nyt taidan taas tarvita ja yritän löytää jostain apua.
Sehän se on vaikeaa kun voimavarat ja aika ei tahtoisi riittää enää omiin lääkäreihin ja terapiaan.
Tulisipa tasainen ja turvallinen arki takaisin elämään.

Hei Theofano!

Kyselit käyttämäni lääkkeen nimeä. Vaikuttava aine lääkkeessäni on Fluoxetiini, mutta sitä valmistetaan usealla eri kauppanimellä. Oman lääkkeeni nimi on Seronil, mutta tosiaan vaikuttavalla aineella vain on merkitystä. Se säätelee serotoniinin toimintaa ja mieliala alkaa pikkuhiljaa kohota.

Lääkkeet määrää tietenkin lääkäri ja sen on tietty oltava oikeanlainen juuri sinun oireisiisi. Ei tämäkään lääke varmasti kaikille ole autuaaksi tekevä, mutta minulle se on auttanut. Paljon puhutaan nykyään myös siitä, että pelkkä lääkehoito ei ole hyvä, vaan pitäisi saada myös jonkun sortin terapiaa tai keskusteluhoitoa. Olen kuitenkin huomannut, että varsinaiseen terapiaan ei todellakaan pääse helpolla, pitää olla tosi tarpeessa ennenkuin Kela korvaa. Tietysti yksityisesti voi mennä, mutta maksaa maltaita. Onneksi keskusteluapua kuitenkin saa, itse kävin perheasiainneuvottelukeskuksessa (seurakunnan) ja työterveyshuollon psykologilla.

Positiivinen yllätys lääkkeessä oli se, että se vaikutti jotenkin kokonaisvaltaisen rentouttavasti. Se poisti siis jännitystä ja sosiaalisia pelkoja, joista olin kärsinyt koko ikäni ja jotka masennusvaiheessa paisuivat valtaviin mittasuhteisiin. En uskaltanut suunnilleen tavata ketään, enkä ainakaan istua kenenkään kanssa kahvipöytään, koska olin aivan varma, että huonous paistaa naamasta. Samalla mieliala alkoi myös kohota niin, etteivät vaikeudet tuntuneet ylitsepääsemättömiltä.

Eiväthän ne vaikeudet tietenkään mihinkään postuneet, mutta sietokykyni parani. Kaikki tapahtui pikkuhiljaa, ei ihan ensimmäisellä viikolla. Meni varmasti noin kuukausi, ennenkuin elämä alkoi hiukan selkiytyä. Lääke aiheutti myös alussa pahoinvoinnin tunnetta ja vähän mahavaivoja, mutta ne menivät ohi, kuten luvattiinkin. Sen koommin ei ole ollut mitään sivuoireita. Eikä näillä lääkkeillä olekaan mitään sellaista huomattavaa vaikutusta, että kaikki ympärilläolijat huomaisivat lääkkeen käytön. Nämä eivät ole mitään psykoosilääkkeitä, jotka voivat laittaa ihmisen ihan pysäkille.

Onhan se tietenkin surullista, että elämä nykymaailmassa on niin stressaavaa, ettei pärjää omilla avuillaan ilman pillereitä. Tätäkin olen paljon miettinyt. Iän myötä olen myös alkanut ymmärtää downshiftaamista, eli sitä elämän rauhoittamista ylimääräiseltä hääräykseltä. Mutta minkäs teet kun oma mieli on rakennettu niin, että ei osaa rentoutua. Pillerit ovat auttaneet minua.

Aallottarelle toivotan vielä voimia niihin lukuisiin vastoinkäymisiin, joita olet kohdannut. Hyvää loppuvuotta myös kaikille!

Heips kaikille!

Vielä noihin lääkkeisiin kommentoin, minulla myös tuohon serotoniinin takaisinoton estävään ryhmään kuuluva (eli SSRI-rymä) lääke. Ei se tunteita turruta eikä miksikään zombiksi tee. Vaikutus alkaa tuntua vasta aikasintaan viikon, kahden käytön jälkeen. Ei mikään "taikapilleri" siis.
Itselläni toimii myös siten, että oloni alkaa olla taas rennompi, sellainen "takakireys" ja lisääntynyt itkuherkkyys loppuvat. Ja mikä parasta nukkuminen ja unenlaatu paranevat, loppuu aamuyöstä pyöriskelemään heräily.

Tuo unettomuus on elimistön oma tapa pyrkiä korjaamaan serotoniinin puutetta. Unessa serotoniinia erittyy vähemmän. Kun elimistössä on jo valmiiksi puutostila niin uni ja nukkuminen edelleen heikentää serotoniinin tasoa. Kroppa alkaa valvottamaan jotta serotoniinia saisi enemmän...

Kävin viime viikolla ensimmäisen kerran juttelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa. Helpotuksen itkuthan itkin vielä tapaamisen jälkeen. Olikin pitkästä aikaa kevyempi mieli. Lisää käyntejä onneksi vielä myös tiedossa.

Joulu meni mukavasti, veli pääsi onneksi kotiin 🙂. Tyttären kanssa otin varaslähdön ja aatonaattona vietettiin oma jouluhetki ja "tonttu oli tuonut" paketit kuusen alle... Tytär oli aaton ja joulupäivän isällään. Nyt ollaankin pitkä loma yhdessä ja uuden vuoden reissu myös tiedossa.

Opiskelujuttuja on odottamassa tekemistä... mutta yritän olla stressaamatta ja keskittyä nyt vähän aikaa vielä oloni parantamiseen... saisi sitten taas vauhtia opiskeluun kun olo on parempi ja ajatukset pysyvät kasassakin...

Kristiinalle kiitokset tsempityksestä 🙂 ja voimia kaikille muillekin samojen asioiden kanssa pohdiskeleville!

Aallotar68