Elämä umpisolmussa.
Tilanne on sellainen, että asumme avovaimoni kanssa samassa talossa ja yhdessä olemme olleet n. kolmisen vuotta. Talon jossa asumme omistaa avovaimoni, se on hänen aiemman avioliiton peruja.
Vaimo on 13 viikolla raskaana ja elämän piti olla kaikkea uutta ja ihanaa, mutta nyt kaikki näyttääkin aivan toiselta. Vaimollani oli raskauden alussa voimakkaita pahoinvointi kohtauksia ja hän joutui käymään lääkärissä saamassa apua niihin ja hänelle puhkesi siitä ns. kuoleman pelko, josta hän on käynyt puhumassa ammatti-ihmisen kanssakin. Seuraava tapahtuma oli kun hänelle puhkesi raskaudenajan masennus ja paniikkihäiriö, joihin nyt on olemassa lääkitys ja hän käy kerran viikossa keskustelemassa asiasta terveyskeskuksessa. Sitten seuraavaksi alettiin testituloksien perusteella epäilemään raskausajan diapeettestä, mutta se näyttää kestävän ihan hallinnassa ruokavalion muutoksella.
Ongelma tässä meidän suhteessa on se, että asumme hyvin vanhassa talossa, jossa on erittäin paljon mm. vesiputki ongelmia ja talo on erittäin sanottaisiinko viileähkö näin talvella vaikkakin uunia lämmittää kahdesti päivässä, sekä sähkölaskut ovat aivan tähtitieteellistä luokkaa.
Ennen raskautta puhuimme yhdessä muuttamisesta toisaalle tämän talven jälkeen tai sitten ns. laajennuksen ja remontin tekemisestä. Nyt olen pari kertaa koittanut alkaa puhumaan, että millaista remonttia voisi olla hyvä tehdä ja kysellyt hänen mielipidettään asiaan, mutta asiasta seuraa aivan silmitön sota.
Kaikki ne vaihtoehdot joista puhuimme ennen raskautta ovat nyt täysin pois suljettuja ja minä saan kuulemma painua hevon……. jos ei hänen vanha talonsa kelpaa sellaisenaan.
En tosiaankaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Lapsen kanssa asuminen tuollaisissa oloissa on aivan mahdotonta jo pelkästään sen takia, että vesiputket ovat yhtenään jäässä, pesutiloissa on niin kylmä, että hyvä että itse pystyy siellä käymään, puhumattakaan sitten pienen lapsen kanssa ja lisäksi talo on esim. makuuhuone kooltaan hiukan ahdas lapsen kanssa jne.
Huonopa minunkaan on ruveta itselleni lainaa anomaan, toisen omistaman talon remontointiin ja ylipäätään remontoida jos talon omistaja ei sitä halua.
Tähän asti olen ollut hyvin myönnyttelevällä linjalla ja koittanut halata ja lohdutella ja hokea, että pikkuhiljaa asiat tästä järjestyy, sekä tehnyt lähes kaikki kotityöt kuten ruuanlaitot, tiskaukset, siivoukset jne. Nyt sekin alkaa ärsyttämään kun toinen ei tee mitään asioiden hyväksi ja eilen esim. koitin vihajata ihan asiallisesti, että tälläinen ei sitten lapsen kanssa oikein enää onnistu vaan täällä pitäisi hiukan enemmän panostaa myöskin siisteyteen.
Nyt tuntuu että ainut asia mikä meitä pitää enää yhdessä on raskaus. Siltikin mieleni tekisi pakata tavarat ja häipyä, mutta mieltä vaivaa, että kuinka tulevan lapseni käy jos jätän sen tuollaisen äidin kanssa kahden. Mutta pakko minun on mennä jos remonttia ei voida tehdä, ei tuo talo ole sellainen mikä tuntuu kodilta. Mikä siinä voi olla, että ei asioita voi laittaa kuntoon? Tyhmyyttähän se tavallaan olisi sijoittaa omat rahansa toisen omistaman talon kunnostukseen, kun jos toinen päättäisi heivata minut pihalle niin sijoittamani rahat jäisivät sinne, mutta pelkästään tulevan lapseni takia ja hänen hyvinvointinsa tähden voisin sen tehdä.
Hei,
Ymmärrän hyvin huolesi käytännön asioista ja halusi lähteä hoitamaan noita käytännön ongelmia pois alta. Vaimosi ei nyt vain ole siinä kunnossa, että kykenee tähän.
Raskaus on varmasti muutenkin aikamoinen tunnemylläkkä ja mielialat saattavat heilua sinne tänne, jolloin järkevätkään asiat eivät pääse "läpi". Ideasi saatetaan kokea jotenkin hyökkäyksenä ja jopa niin, että puolisosi saatta jopa alitajunnassaan samaistua taloonsa - eli kun talo ei sinulle kelpaa, ei kelpaa hänkään. Tiedän, ei ole "järkevää", mutta älä nyt hae sitä järkeä. Saattaa olla, ettän nyt on aivan liikaa asioita, puolisosi voi olla "overload" tilassa.
Ajattele puolisoasi ennen näitä vaikeuksia ja sitä mitä hänessä rakastat - rakkaushan on tätä vastamäessäkin oloa. Masentunut ihminen ei kykene toisen puheesta ryhdistäytymään -eli jos odotat puheidesi siivouksesta yms. jotenkin vaikuttavan vaimosi ryhdistäytymiseen, joudut pettymään. Tällä hetkellä sinulta vaaditaan paljon ja olet ilmeisestikin tukenutkin puolisoasi - älä hylkää häntä nyt, kun hän oikeasti tarvitsee sinua eniten - vaikka mitä suustaan päästelisi.
Mitä pieniä korjausjuttuja ja valmistautumista voisit tehdä niin, ettei hän hermostu? Oletteko yhdessä esim. tutkailleet vauvan varusteita, laittaneet hoitopöytää yms. ja sitten miettineet tuota pesujuttua.
Vauvan tulo on niin valtaisia muutos, että kenties onkin parempi ettet juuri nyt tähän hässäkkään stressaa itseäsi remonttijutuilla, varsinkin kun vaimosi on tuossa kunnossa.
Ajattele hetki kerrallaan, pyri kääntämään negatiiviset ajatukset pois ja pohdi kaikkea hyvää ja hienoa, jota lapsesi tuo mukanaa. Mitä enemmän mietit vaimosi mahdottomuutta ja kohtuuttomuutta, sitä vaikemmalta elämä tuntuu. Sinä olet nyt se kivijalka, johon kaikki nojaa.
🌻🙂🌻
Moi,
tunnet vaimosi kolmen vuoden ajalta ja varmaan huomaat että hän tuskin on ihan oma itsensä raskauden takia. Tuon enempää minä en naisista ymmärrä enkä ala kommentoimaan, kun en omaanikaan vielä tunne vaikka ollaan oltu yhdessä jotain 15v 😀
Mutta nyt annan parhaan mahdollisen ohjeen jonka voit saada: jättäkää se mörskä ja muuttakaa vaikka kurjimpaan kerrostaloasuntoon asumaan minkä tiedätte! Älä Herran nimessä ala remontoimaan saatikka laajentamaan mitään purkukuntoista hökötystä! Tilanne voisi olla toinen jos kiinteistö olisi yhdessä ostettu, suunnitelmat saneerauksesta olisivat yhteisiä ja lapselle olisi hoitopaikka silloin kun _yhdessä_ taloa korjaisitte.
Rauhoita tilanne. Pelkkää rauhaa nyt. Ei mitään suuria suunnitelmia, eikä varsinkaan remonttisuunnitelmia. Vaikka se talo nyt on kylmä, vanha ja huono niin mietipäs miten solmussa se elämänne sitten on kun kaikki voimat on menny kummaltakiin - ja koko talo on revitty joka puolelta palasiksi eikä mitään tietoa että miten tämä parsitaan kasaan! Näin meillä on ollut jo piiiiiitkään, eikä tätä saa myydyksikään millään kun joka paikka on kesken ja velkaa on enemmän ku myymällä saisi.
Älä laita (kaikkia...) rahojasi taloon joka ei ole edes yhteinen. Kyllä siellä pystyy varmaan elämään vielä, kelit lämpenee pian. Odota että vaimosi mielialat tasoittuvat aikanaan. Miettikää sitten että mitä tehdään asumisen suhteen. Ennusmerkit on nyt sellaiset, että päivä kerrallaan keskitytte nyt vaan siihen tulevaan vauvaan, älä murehdi sitä asuntoa. Kyllä kaikki järjestyy aikanaan!
Ja jaksamista!
Kiitoksia kannustamisesta teille molemmille. Ei tässä auta kuin yrittää vaan pinnistellä päivä kerrallaan eteenpäin. Helppoa tämä ei tosiaankaan ole.
Voiko ihminen ns. kadota jos haluaa? Eli jos oikein julmetusti alkaa ahistamaan täällä asuminen niin pakkaisi vaan tavarat autoon ja pyyhkäsis toiselle paikkakunnalle asumaan.
Ei saa kadota. Se olisi varmasti yksi helpompia teitä ulos tilanteesta, mutta samalla toiselle yksi niistä kauheimmista. Jäädä kaiken keskelle yksin. Sitä on vaikea kuvailla, miten toisen välinpitämättömyys/vastaamattomuus tuntuu melkein ikävämmältä kuin pahimmatkaan sanat. Kun ei voi ymmärtää.
Kai puolisollasi on jotain terapiaa vielä? Voisiko sitä kautta saada ehdotettua muuttoa? Kun maailma on vastaan, mikään fiksu puhe ei meinaa tehota. Puolisosi pitäisi tajuta asian laita itse jotenkin...
Voimahali!
Umpisolmunkin voi avata, se vaan vie vähän enemmän aikaa kuin sellaisen tavallisen. Uskon näin. Raskausaika tosiaan on monella tavalla rankkaa, hormonit jyllää ja tuleva äiti voi nähdä itsensäkin siinä ihan uudessa valossa. Tärkeetä olis kuitenkin että sinä tulevana isänä saisit myös tilaa valmistautua uuden elämän syntymiseen. Tuo tilanteesi kuullostaa aika kovalta.
Häviäminen ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Se tulee tavalla tai toisella eteesi. Jo nyt mietit voitko jättää lapsesi äitinsä hoiviin... kuullostaa siltä, että olet vastuuntuntoinen. Lapsellesi haluat rakentaa myös lämpimän kodin. Se on hyvä! Ole nyt vahva vaikka se olisi vaikeaa. Ole määrätietoinen ja johdonmukainen, vaikka eksyä voi monessa kohtaa. Vaikka vaimolla on vaikeaa, ja myös niin isällä on myös oikeus keskustella kodista, johon lapsi syntyy. Onko sulla mahdollisuutta tai halua mennä mukaan sinne terveyskeskukseen juttelemaan?
Voimia!!!