linneatwin kirjoitti 12.2.2015 21:29

Minusta tuntuu, kuin olisin ainut viisikymppinen nainen, jonka puoliso petti ja jätti. Tuntuu siltä, kuin kaikkien minun ikäisten naisten pitäisi trendikkäästi jättää kelvoton puolisonsa tai sitten vahvistaa parisuhdetta entistä ehommaksi, enkä minä voi tehdä kumpaakaan.

En saa elämästä oikein otetta. En tiedä mitä haluaisin. Minulla ei ole toiveita, eikä tavoitteita. En usko rakastuvani enää koskaan. En pidä edes koko rakkaus-sanasta. On asioita joita pitäisi järjestää, mutta ratkaisemattomat ongelmat estävät tekemästä päätöksiä. Olen olemassa, mutten ymmärrä miksi. Itseni takia en ainakaan. Lähinnä kai poikani takia. On varmaan hyvä, että äiti on olemassa, ja ettei se ainakaan ole tehnyt mitään sellaista rumaa kuten itsemurhaa, koska se vasta rasittaisikin lasta.

Minulla on ikävä minun perhettä. Minä kaipaan jonkinlaista tunnetta kuulua johonkin ja pitää huolta minun rakkaista. Olen pahoillani, etten voi olla sellainen tukeva vanhempi kuin haluaisin, sillä vaivoin pystyn itsestäni huolehtimaan. Näyttelen vahvaa, mutta itken salaa.

Tänään selvitin mahdollisuutta osallistua Fischerin eroseminaariin. Laitoin viestin ja nyt odotan vastausta.

Hyvä askel tuo Fischerin eroseminaari, tv. nimimerkki sen käynyt.
Kun sinusta tuntuu tuolta ettet voi tehdä kumpaakaan mitä mainitsit, ala tehdä itsesi eteen hyviä tekoja.
Ota nyt tämä hetki jossa olet, haltuun ja saat nähdä muutoksia alkaa tapahtua; itsen eteen on syytä vaivautua, rohkeasti.
Tilanteessa, jossa tuntuu ettei kykene ratkaisemaan mitään, kannattaisiko ottaa pieni osa, jonka eteen tekee jotain sen sijaan että ajattelisi suuria?
Kun saa ilmaa siipien alle, halua alkaa tulla, tarkoitan elämisenhalua; sitä myöten toiveille alkaa tulla tilaa, tavoitteita herätä.
Nyt elä tätä vaihetta ja hankkiudu tuohon seminaariin.
Siellä on kenties toisiakin viisikymppisiä, joita elämä on yllättänyt.
Toivon, että mahdut ryhmään. Voimia 🙂👍

Kiitos toivotuksesta 🙂 Tänään ei tullut muuta vastausta, kuin oma ilmoitukseni. Toivon, että lähestyvät kirjeitse pian. Se on se pieni asia, jossa voin ottaa askeleen.

Unohdin salasanani ja nyt sitten olen oman itseni kakkonen 😋 Minulla on ongelmia haluamisen kanssa. Joudun syömään mielialalääkkeitä masennukseen. Ne auttavat huonosti. Pysyn alakuloisena, eikä minua kiinnosta mikään. En itke enää päivittäin, mutta hirvittävä todellisuus iskee joka päivä tietoisuuteen. Mikään ei saa nauramaan, ei edes sata hattaraa. Tai nauranhan minä, mutta se ei yllä sisälle asti.

Hetken haltuun ottaminen tekee vaikeaa. Tälläkin hetkellä masentaa, että on viikonloppu. Olisin mieluummin töissä, jotta saisin aikani kulumaan. Ahdistaa. Huomenna on ystävänpäivä. Lähetän varmaan viestin ystävälleni. Olen surullinen ettei meidän ystävyydelle ole enää aikaa tai paikkaa. Se meni perheen myötä. Asiat vaan ovat niin kuin ne ovat. Olemme kaikki surillisia siitä. Minä kärsin valtavasti ollessani yksin heidän seurassaan ja tunnen itseni riittämättömäksi puolikkaana. On liian haikeaa ollakseen enää mukavaa, joten se siitä.

Aurikoista viikonloppua sinulla ja kaikille tänne 🙂

Hei 🙂🌻
Linneatwin2: et varmasti ole ainoa ikäisesi jätetyksi tullut nainen; kaikki eivät vaan kirjoittele tänne tarinoitaan.
En tiedä, oletko lueskellut kirjoituksiani mutta tiivistetysti: miehelläni oli suhde parisen vuotta sitten tuttavamme kanssa. Suhde alkoi ns. empatian antamisena miehelleni, koska elimme vaikeita aikoja minun sairastuttuani vakavasti fyysisesti. Suhde sisälsi intiimiä kanssakäymistä ja naisen vaistolla tajusin heti, ettäjotain outoa on meneillään. Mies ei tunnustanut, vaan valehteli törkeästi minut hulluksi leimaten ja jatkoi yhteydenpitoaan naiseen.
Lopulta, pakon edessä tuli tunnustus mutta valehtelu suhteen laadusta jatkui.
Ensin yritin jaksaa yksin tunnemyräkkäni mutta valvotut yöt ja laihtuminen, sekä masennus ajoivat minut terapiaan.
Mies ei halunnut eroa vaikka sitä ehdotin mutta myöskään pariterapiaan hän ei lähtenyt 😞
Suhteen kesto oli heidän kertomansa mukaan nelisen kuukautta mutta luulen, että se on kestänyt vuoden.
Yritämme paikata liittoamme mutta helppoa se ei ole. Alussa sain takaisin mukavan, välittävän ja avuliaan miehen, joka nyt on hävinnyt. Tilalle on tullut lyhytjänteinen, arvosteleva ja seksiä haluamaton mies 😟
Eli helppoa ei elämäni ole. Miehen käytös on muidenkin mielestä muuttunut huonompaan suuntaan. Ensin ajattelin hänen olevan uskoton jälleen mutta luulen, että syyllisyys kertomattomista asioista painaa häntä. Täyttä varmuuttahan minun on asiaan vaikea saada.
Ymmärrän yksinäisyyden tunteesi, koska olet konkreettisesti yksin. Se on ikävä asia.
Yksinäisyyttä poden itsekkin, sillä mies on jotenkin etäännyttänyt itsensä, eikä hänen käytöksensään juurikaan houkuttele lähestymään.
Asioista jos yrittää puhua, on usein seuraus se, että hän hermostuu muuttaen toiseen huoneeseen nukkumaan.
Terapiassa yritän vahvistaa itseäni, jotta saisin riittävästi voimia irtaantumiseen tästä kaikesta. Mikäli tämän liiton olisi ollut tarkoitus jatkua, olisi se vaatinut myös mieheltä muuttumista pysyvästi.
Olen hyväksynyt jo sen, ettei ihminen voi muuttaa ketään muuta, kuin itseään.
Parisuhdetta ei myöskään voi hoitaa yksin😞
Voimia sinulle kamppailuusi 🙂👍

Kiitos auringon toivotuksesta; vielä ei näy täällä mutta jossain muuallahan se voi jo paistaa. Ajatus auringosta kuitenkin lämmittää. 🙂

Mielialalääkkeillä - masennukseen - on se taipumus, viedä halut, turruttaa, kunnes löytyy sopiva annos ja juuri itselle sopiva lääke (vähiten sivuoireita). Olen kokenut, että lääke sinänsä ei auta, tarvitaan liikahduksia ulos luontoon, ulos ihmisten sekaan, hyvää ruokaa (vaikka masennuksessa ei aina saa syödyksi tai sitten syö kaiken aikaa).
Kuinka sinä koet ahdistuksen? Tunnetko sen fyysisestikin?

Jos ystävyys on viilentynyt ja etääntynyt, jäänyt taa niinkuin sanoit perheesi myötä,
se ei tarkoita sitä ettetkö voisi avautua uudelle ystävyydelle kun sen aika on. Mitä kauemmin katsoo taa, sitä hankalampaa on eteneminen. Olen huomannut, että luopuminen tulee väistämättä elämässä eteen asiayhteydessä jos toisessakin, ja kysyy kypsymistä irrottaa menneistä vieden aikaa. On kipeää antaa mennä se, jonka kuvitteli kestävän ikuisuuksiin asti. Se vaan on elämän realiteetti, että aika aikaa kutakin.

Hyvää ystävänpäivää! Iloa siitä mitä nyt on 🙂🌻