Eikä minulla ole käsitystä miten tästä selvitä.
Olen pienen lapsen totaaliyhäri, eli minä olen lähes täysin yksin lapseni kanssa. Erosin lapseni isästä,ka hän ei sitten halunnutkaan lasta. Odotin lastani aivan yksin. Elämä pienokaisen kanssa vei kaiken aikani ja voimani. Kaipasin elämääni toista aikuista, arjen jakamista, rakkautta. En kuitenkaan uskonut sellaista löytäväni. Milloin minulla olisi ollut edes aikaa löytää ihminen lähelleni.
Rakkaus löytyikin sitten lähempää, kuin olisin voinut uskoakaan. Siinä se oli; tuli luokseni suorastaan vängän väkisin. Lämmin ystävyys, sielunkumppanuus syventyi rakkaudeksi.
Mies oli kuitenkin naimisissa, mutta varsinaista avioelämää hänellä ei ollut enää kymmeneen vuoteen. Miehen äiti oli minulle jo aikaisemmin kertonut, että häntä säälittää, kun hänen poikansa roikkuu vaimossaan vain velvollisuuden tunteesta. Äiti oli kuitenkin asunut kymmeniä vuosia samassa taloudessa. Parisuhteen ainoa yhteinen asia oli lasten ongelmat. Kumpikin osapuoli toivoi uutta kumppania. Minusta sitten tuli miehen rakastajatar.
Minä uskalsin luottaa ja rakastua. Vuoden verran pidimme suhteemme salassa. Ainoastaan miehen äiti ja muutamat ystävämme saivat tietää asiasta. Olimme suunnattoman rakastuneita. Miehen vaimo sai tietää asiasta ja halusi luonnollisesti erota. Mies oli helpottunut, että asia tuli ilmi ja hän sai vapautensa.
Sanoin miehelle, että yhteisen elämämme edellytys on se, että hän on täysin varma suhteestamme. Hän vakuutti: – Kyllä tässä iässä jo tietää mitä elämältä haluaa. Olen täysin varma, että rakastan sinua ja haluan olla sinun kanssasi aina ja ikuisesti. Tein selväksi, etten voi ryhtyä suhteen, jos hän ei sitoudu minuun aivan täysin. En olisi voinut ryhtyä suhteeseen, jos en olisi ollut varma siitä, että sitten ollaan yhdessä loppuun asti. En halunnut tuoda lapseni elämään ”isähahmoa”, joka ei olisi sitoutunut.
Yhteiselämämme on ollut täynnä rakkautta, tunteikkaita riitoja, ihanaa seksiä, nautinnollista rakastelua, puhelinterrorismia yksinäiseltä ex-eukolta ja niin mahtavaa arjen jakamista.
Kaiken piti olla hyvin. Viime päivinä ajattelin, miten läheisiä olemme. Miten paljon rakastankaan miestäni. Miten kiitollinen olen hänestä. Voin luottaa siihen, että hän on aina minun puolellani, minua varten, eikä hän voisi koskaan tehdä minulle mitään pahaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni oli mies, johon pystyi luottamaan aivan täysin ja antamaan hänelle kokonaan itseni ja rakkauteni. Lapseni on myös syvästi kiintynyt häneen ja pitää äntä isähahmonaan.
Mieheni oli hyvin vastuuntuntoinen ja kävi auttelemassa lapsiaan ja ex-vaimoaan entisessä kodissaan, koska he olivat erittäin avuttomia lähes kaikessa. Arvostin suunnattomasti tuota piirrettä miehessäni.
Eilen maailmani romahti. Ihan sivumennen mieheni sanoi, että muuttaa takaisin perheensä luokse. Hänen sydämensä on kuulemma siirtynyt sinne. Mies pakkasi tavaransa ja jätti minut kylmästi vailla minkäänlaista vastuuntuntoa. Se oli niin kamala isku päin naamaa, täysin yllättäen, vailla minkäänlaista järkeä. En ole ollut sinisilmäinen. Ainoastaan rakastava, hyvä ja ymmärtäväinen.
Olen kokenut elämässäni paljon pahaa ja selvinnyt niistä kaikista kauheuksista. Mutta tätä pahuutta en voi mitenkään hallita. En voi edes vielä käsittää koko asiaa.Elämäni on raiskattu, häpäisty ja murskattu. Ilman lastani en haluaisi elää. Mies ei ota minkäänlaista vastuuta teostaan, ei ole kuulunut anteeksipyyntöä. Minä en kuulemma ole tehnyt mitään väärää, enkä olekaan. Olen ollut vain liian hyvä, rakastava, ymmärtävä ja kiltti. Helppo sellaista ihmistä on hyväksi käyttää.
Eikä minulla ole mitään käsitystä miten tästä selviän.
Noinhan siinä usein käy, varsinkin jos mies kulkee auttelemassa perhettä. vaikka heillä ei ole ollut sitä avioelämää aiemmin, niin siellä on ex tehnyt kaiken mahdolliseen ja mahdottoman päälle. Se alkaa entinenkin kiinnostamaan, kun se toisen on.
Vaikka sinusta tuntuu pahalta, niin nosta nokkasi pystyyn, älä näytä suruasi ja murhettasi maailmalle, ainakaan miehen perheelle. Sinä teit, mikä mielestäsi oli oikein ja se ei riittänyt. Mies ei sittenkään ollut sanojensa mittainen, joten hän joutaakin mennä menojaan ja pysyäkkin siellä. Sillä voi olla, kun siellä alun onni alkaa hävitä taka-alalle, niin entinen meno jatkuukin ja mies ei olekkaan tyytyväinen.
Toiset miehet on kuin kissoja, he jäävät sinne, missä on parhaat ruuat ja passaukset, jos palvelu huononee, niin vaihdetaan toiseen paikkaan.
Mutta sinä menet eteenpäin!
Olen aikalailla samoin miettein kuin helemi. Eiköhän se alun mukavuus taas häviä miehesi elämästä, kun huomaakin sen harmaan arjen. Ja sitten kipittäisi luoksesi. Muttei kannata häneen enää ajatustaan tuhlata eikä kelpuuttaa takaisin. Hän ei ollut arvoisesi ja todennäköisesti kiinnostuisi naisesta aina vain silloin, kun ei ole hänen omansa vielä. Eli se kielletty viehättää häntä. Sinä olit hänelle sitä ja nyt hänen oma ex -vaimonsa on sitä kun aikaa on kulunut ja on ollut sinun kanssasi.
Pää pystyyn ja uusia tuulia kohti! Tsemppiä 🙂🌻
Tuon tähän keskusteluun petetyn aviovaimon näkökulman. Minulle kertomukseksi tarina ei tullut yllätyksenä, vaan olen ymmärtänyt niin, että on kai kohtuullisen yleistä se, että pettämisen pohjalta alkanut suhde ei kuitenkaan kanna kovin pitkää- vaikka hurmaantumisen hetkellä suhde tuntuu elämää suuremmalta asialta.
Se, että viestin kirjoittaja oli uskonut ulkopuolisen ihmisen arviota miehen ja hänen vaimonsa avioliiton tilasta on minusta aivan epärealististista. Kukaan meistä ei voi tietää kenenkään toisen avioliiton tilaa, eikä syvyyttä - tai mitä avioliitto, tai perhe ylipäätään merkitsee. Joskus suhteen syvyys selviää aviopuolisoille itselleenkin jonkin merkittävän kriisin kautta, kuten ilmeisesti tässä kyseisessä tilanteessa on tapahtunut. Ns. toinen nainen on harvoin sen "arvoinen", että pettäjä haluaisi oikeasti luopua perheestä ja siihen liittyvistä tutuista ja mukavista asioista- uusi ihmissuhde tai perhe ei pysty useinkaan täyttämään sitä tunnekiintiötä, mikä on syntynyt alkuperäisen perheen yhteisestä historiasta , tavoista ja olemisesta. Luulen, että tässäkin tilanteessa mies on kokenut avioliittonsa hankalaksi, mutta ei kuitenkaan niin hankalaksi, että haluaisi luopua jostain hyvin ainutkertaisesta ja arvokkaasta.
Kolmanneksi mietin, että kuinka luottamus voi ylipäätään rakentua suhteeseen, joka on saanut alkunsa pettämisestä? Kuinka voi luottaa ihmiseen, joka tekee niin karmeita tekoja aviopuolisolleen? Minusta tämä osoittaa sen, että suhdetta ei oikeasti rakennettu pysyvien pilarien varaan, vaan johonkin "hattaraan", joka ei kestä arkea.
Olen oikeasti hyvin katkera näille "toisille naisille" ja se varmaan kuuluu kirjoituksestani. TOisaalta ymmärrän kirjoittajan kurjan tilanteen, mutta toisaalta...
Heippa
Joo minun mielestä on hölmöä ruveta seurustelemaan varatun niin miehen / naisen kanssa
yleensä ne ei hetken romanssit kauan kestä sen alku huuman.
Siinä vaan rikkoo monen ihmisen elämän.
Kun suomessa on vapaita ihmisiä niin miehiä kuin naisia.
Mut vaikeuksien kanssa ei kannata jäädä yksin???!!!
Onkos sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa murheita???? se helpottas elämää
Laita ilmoitus nettiin tai lehteen niin varmasti löytyy suomessa vapaana
olevija miehiä.
Kyllä se elämä järjestyy.
Kaunista syksyä sinulle