"Dysfasialla tarkoitetaan kielen kehityksen häiriötä. Henkilöllä voi olla kielellisiä ongelmia joko puheen ymmärtämisessä tai tuottamisessa tai näissä molemmissa."

Miten tuo vamma nyt millään tavalla vaikuttaisi aikuisen ihmisen noihin juttuihin mistä sie kerrot. On aikunen ihminen ja dysfasiasta huolimatta hänelläkin on oikeus tehdä omat virheensä elämässään ja oppia niistä tai ei. Mutta, jos itse kestää elämäänsä, niin mikä oikeus siihen on kenelläkään laheisellä puuttua.
Olen itse Asperger ja todellakin elän siinä toivossa, että mun läheiset antavat mun elää miten haluan.

Kiitos, tämän halusinkin tietää. Nyt voin olla rauhassa ja annamme hänenkin elää omaa elämää niin kuin haluaa.

Jos hän kävisi uudestaan laaja-alaisissa tutkimuksissa, todettaisiin varmaan muutakin kuin pelkkä dysfasia: oman toiminnan ohjauksen ongelmia, arjen hallinnan ongelmia, taipumusta riippuvuuksiin jne.

Ajattelen aivan päinvastoin kuin maanvaiva. Minusta on hienoa, että mietitte, voisitteko jotenkin olla avuksi tälle nuorelle naiselle, ennen kuin hän on luisunut ties mihin. Toki Siperia opettaa ja omat virheet on tehtävä, mutta hänelle "Siperian reissu" voi olla liian rankka ja vaarallinen keino - jopa niin, ettei sieltä ole terveenä paluuta. 😯🗯️

En kyllä valitettavasti osaa sanoa mitään avuksi tilanteeseenne. Olette varmasti jo miettineet päänne puhki kaikkia paikkakunnallanne olevia tukiverkkoja yms.

Jos katsoo käyttäytymistä tietämättä diagnoosia veikkaisin myös ADHD-oireryhmää. Ero eri diagnoosien välillä on kuitenkin kuin veteen piirretty viiva. Neurologisia ongelmia kuitenkin. ADHD-tyyppejä auttaa henkilökohtainen ohjaaja, kognitiivinen terapia ja vertaistuki parhaiten. http://adhd-aikuiset.org/
Sukulaisten sekaantuminen asiaan on kuitenkin kuin myrkkyä tällaisille ihmisille. Joten en usko, että te voitte oikeastaan tehdä mitään.

Minulla itsellänikin on diagnosoitu dysfasia, mutta erinäisten tapahtumien seurauksena diagnoosi on joutunut kyseenalaiseen valoon. Sikäli hankalaa, että oireet voivat sopia aika moniinkin häiriöihin. En kuitenkaan koe, että tämä (mitä se nyt onkaan) mikä minulla on, mitenkään merkittävästi vaikuttaisi ymmärryskykyyni. Joskus kyllä huomaan, että minun on vaikeaa keskittyä joihinkin asioihin, mutta sinänsä ymmärrän toisten ihmisten puhetta ongelmitta.

Olen kuullut, että dysfasiaan usein liittyy muitakin oireita, kuten tunteiden herkkyyttä, motorista kömpelyyttä, jonkinlaisia autistisia piirteitä jne. Minulla on jonkin verran noita kyseisiä oireita.

Kun luin tuon tytön tarinaa, täytyy sanoa, että toivon teille paljon voimia. Itse uskoisin, että voisi olla hyvä jos hän menisi jonkinlaisiin jatkotutkimuksiin. Ei häntä kuitenkaan voi pakottaa mihinkään, mutta jos pystytte puhumaan hänen kanssaan asiasta, niin miettikää tätäkin vaihtoehtoa. Tuo iso velka kyllä kuulostaa aika pelottavalta, samaten tuo ammatinvalinta, mutta toisaalta emme valitettavasti voi aina päättää toisen ihmisen elämästä. Meidän täytyy vain yrittää kertoa lähimmäisillimme, miksi meitä pelottaa, ja rukoilla heidän puolestaan.

Voimia ja siunausta teille.

moiccu--

minulla itselläni on 21v.poika ja 7v.tyttö,joilla molemmilla on todettu dysfasia.jopa sisaruksilla,on "oireet" erilaiset.dysfasia on kielen kehityksen erityis vaikeus.se ei kuitenkaan kerro koko totuutta.
VAIN kielellinen ongelma olisi puheterapeutin heiniä-johon uskoakseni kaikki dysfaatikot joutuvat.
vanhimman lapseni puheen kehitys saatiin puheterapialla suht kuntoon,mutta ymmärrys ympärillä tapahtuvaan,on hakusessa vieläkin.
dysfaatikoilla on erilainen näkemys asioista ja maailmasta.toki he ovat ymmärtävinään,mitä tapahtuu...vaan itse olen sitä mieltä,ettei heidän ymmärrrys ole normaalin rajoissa.

kun lapsi täyttää 18v,hän on täysi-ikäinen.minun mutu on,että dysfaatikko on usean vuoden jäljessä.poikani käyttäytyy kuin 16v.s--mutta täys ikäisen "papereilla".--eli minkäs teet?

aikani minäkin opastin,ohjasin,kerroin syy-seuraus kuviot,yritin kauniisti ja rumasti ohjata--vaan mikään ei uppoa.kaikki on itse koettava ja jälkeen päin myönnettävä,et" ois pitäny uskoa,kaikki meni niinku sä mutsi sanoit".vaan ei tuokaan "ahaa"elämys kanna seuraavaan koitokseen asti.

itse olen jo luovuttanut.näiden on itse koettava elämänsä pohja mutia myöten.vain se opettaa.niin kauan kuin lapsi oli alaikäinen,pystyin puhaltamaan pelin poikki,kun se meni liian vaaralliseksi--huume kokeilut,varkaudet ym.ym--mutta täys ikäiselle et voi mitään.

luultavasti tämä kyseinen tyttö,elää vain tätä hetkeä--dysfaatikoiden tapaan--varmastikkaan hän ei ymmärrä tekojensa seurauksia pitemmän päälle.sanoo toki tietävänsä.

kun hän aikanaan tajuaa,toivon,ettei ole sotkenut itseään niin pahasti suohon,ettei kukaan voi auttaa,vaikka haluaisikin.
tuollainen velka määrä,on jo sinänsä kova paikka hoitaa.varmastikkaan ei ole realistista kuvaa lainan hoidosta?vai onkohan ottanut lainat niinkuin poikani--"katotaan sit aikanaan--eämä jatkuu,vaikka lainan anto päättyy".

elämä jatkuu-lainat juokee korkoa,nyt kun hanat on kiinni ja haluaisi hoitaa,ei ole keinoja hoitaa.pitkä jänteisyyttä ei ole pysyä saamissaan työ paikoissa ja sossun rahoilla ei paljo velkoja lyhennellä.joten taasen ollaan kohta tilanteessa,että hetkestä kiinni ja jotain koiruutta tekemään.
suosittelisin teille kuitenkin ottamaan yhteyttä esim;sinne asuntolaan jossa tyttö asui.kysykää neuvoja.eihän ne takas asumaan ota,mutta kysykää neuvoja.tiedän ja epäilen,et vähiin ne neuvot jää,mut jos jotain käyttökelpoista tarttuisi.
muutoinhan täs on vaan seurattava sivusta näiden "täysikäisten"lasten toilailuja ja toivottava parasta.
minullakin on toinen dysfaatikko vierellä kasvamassa.niin kauan voin huokaista,kun hän on vierellä.kun on 18v.on täysin maailman armoilla.

dysfaatikon ymmärrrys on AINA ns.normaalin jäljessä.---voimia,älkää hyljätkö,tyttö tulee tarvitsemaan tukea tai ainakin olkapäätä,kun se viimeinen tikki tulee takkiin.

jatkaakseni--kun aikanaan jouduin miettimään diaknooseja keskenään.MBD-ADHD-DYSFASIA..ja muitakin.huomasin.että näissä kaikissa on hyvin samoja piirteitä,joten mikä milläkin erotellaan?sillä perusteella,mikä "ongelma"on suurin huomattavissa olevista ongelmista.
dysf.=puheen kehitys.mbd=käytös häiriöt kuten myös adhd..mutta kuitenkin kaikilla on kaikkia oireita ja häiriöitä.ja saatu diaknoosi ei ole yks-yhteen, toisen saman diaknoosin kanssa.dysfasiassa on usein autistisia piirteitä,ja sekin jaetaan vielä ala-lokeroihin.onko lievät vai vahvat autistiset piisteet.vai siltä väliltä.
joku dysfaatikko on hyvinkin näppärä motoriikaltaan,toinen täysin tumpelo.

esim.tyttöni,jonka puheesta ei saanut selvää n.3v.sitten,on nyt vahvan jatkuvan puheterapian avulla oppinut puhumaan ymmärrettävästi--ei oikein,mutta ymmärrettävästi--hän olisi kai nyt sitten "parantunut" dysfasiasta,kun puheen alueella ei ole suuria vaikeuksia,mutta näinhän ei ole.dysfasiaa ei voi parantaa--sen kanssa oppii elämään--kukin tavallaan.olen lukenut dysfasiasta kertovan "tutkielman"--tulevaisuuden kynnyksellä--ja siinäkin on todettu näiden lasten tulevaisuuden olevan monessa kohtaa huonompi kuin ns.normaalien lasten.
ihan ajokortin saanti,työ paikat,ystävyys suhteet,harrastukset,rikollisuus jne.
eihän pelkkä diaknoosi saa määrätä elämämme kulkua,mutta..huonolta näytti tulevaisuus,kirjasen perusteella,näillä nuorilla.ja valitettavsti,omasta kokemuksesta ja muiden dysfaatikkojen vanhempien kokemuksista,näin on.
nämä lapset ja nuoret tarvitsevat paljon tukea ja ohjausta--läpi elämänsä.

kyllä piti mummon lause paikkansa;"niin kauan kun lapsi kastelee sun sylin,sulla on pienet murheet,mutta kun lapsi kastelee sun silmät,sit sul on suuret murheet"--monet itkut on itketty-dysfaatikoden kanssa eläessä.

Suhtaudun itse vähän kyynisesti noihin diagnooseihin, jos menet autistien tutkimuslaitokseen niin saat autistin paperit, jos taas addeihin erikoistuneen lääkärin luokse niin saat herkästi adhd paperit, mutta kai se homma menee myös vahvimman oireryhmän mukaan. ADHD:ssä oli pitkään se, että aikuisia ei ollut olemassakaan, jos täytti 18 v. niin parani kummasti yhden yön aikana.

Enpä ollutkaan tajunnut, että dysfleksiän kohdalla on asiat myös noin huonosti. 😯🗯️ Kuinkahan monelta surulta oltaisiin vältytty, jos aikuistenkin kohdalla olisi läpi elämän kestävää kuntoutusta tai edes mietittäisiin henkilökohtaista kuntoutusta. Usein sanoin noissa ADHD-piireissä (olen ADD), että kyllähän minäkin voisin itsekin tehdä palon oman olemisen ja kunnon eteen, jos joku vain sanoisi että mitä pitäisi tehdä.
Täsmäkuntoutuksen kartoittaminen ihan säännöllisesti läpi koko elämän ja siihen neuvominen olisi tärkeää.

Itse olen nyt löytänyt Astanga-joogan, joka on sietämättömän kallista, mutta olen huomannut, että se auttaa keskittymiskykyyn ja väsymykseen. Todella suuri apu alkuaikoina oli myös vertaisryhmät. Jotkut ovat hyötyneet myös coachin käyttämisestä jne..

Siis sanoman pitimän, että on SIETÄMÄTÖNTÄ, että aikuiset jäävät tuuliajoille tässsä systeemissä. Monet additkin ajautvat päihteisiin, rikollisuuteen, talousvaikeuksiin, epämääräisiin ihmissuhteisiin ymss. Miten paljon yhteiskunta säästäisi ihan selvää rahaakin, jos nämä neurologisesti oireilevat ihmiset saisivat edes jotain tukea ja apua. No, tulipas saarnattua.