Bi-suhteen vaikeuksia
Tervehdys kaikille! Olen uusi täällä, mutta ongelmia on vaikka muille jakaa. Tiedä edes mistä kaiken aloittaisi ja miten pukea nämä ajatukset sanoiksi, mutta yritetään. Olen siis aikuisella iällä naiseen rakastunut nainen. Aiemmat suhteeni ovat pääasiassa olleet miesten kanssa, jos se jotain kiinnostaa ja haluaa mut lokeroon laittaa. Mutta, mutta, muutin kotikaupungistani pois tämän naisen perässä n puolitoista vuotta sitten. Tutustuttiin netissä ja asiat etenivät aika nopeasti, enkä voi sanoa että oltaisiin tunnettu kovinkaan hyvin, kun hänen luokseen muutin asumaan. Oltiinhan me itsestä puhuttu s-postien ja chattien välityksellä ja sain hänestä ihmisenä aika toisenlaisen käsityksen kuin mitä nyt olen tullut käytännössä huomaamaan. Olen tajunnut olevani hänelle katkera ns paremman kuvan antamisesta silloin alkuvaiheessa. Tuntuu, ettei tässä suhteessa ole nykyisin enää mitään henkilökohtaista jäljellä, ei kipinöi ja ollaan vaan ystävät. Riitoja tulee milloin mistäkin ja tuntuu etten jaksa välittää. Riidat on aika rankkoja henkisesti. Tuntuu, että kierretään vaan samaa kehää, eikä mikään muutu miksikään; tapellaan aina vaan samoista asioista. Pahinta tässä siltin on tämä mun katkeruus. Jos se nakkais mut vaan ulos kämpästään niin ois syy sitten toimia siitä eteenpäin.? En jaksa panostaa yhteiseen elämään, sekun vaan ajelehdin virran mukana ja katson minne se vie. Toinen rakastaa mua ylikaiken, ainakin sanojensa mukaan ja haluaa olla yhdessä. Musta tuntuu, että se on vaan suhderiippuvainen, sillä tämmöinen ei voi ketään kiinnostaa. Olen alkanut miettiä, josko mun sittenkin pitäis yrittää vielä suhdetta miehen kanssa?
Kiitos, että sain edes vähän raottaa mun ajatuksia. Katsotaan jos tää herättää keskustelua, niin jatkoa on varmasti luvassa.
Moi! Lueskelin kirjoitustasi....kyllähän suhteissa aina monenmoista aikaa ja vaihetta tulee. Olen huomannut käytännössä, ettei se niin helppoa ole tehdä ratkaisuja suuntaan jos toiseen. Tuo alun hurmio ja silmien aukeaminen on kai ihan normi juttu. Ei kai ihmiset hirveesti huonoja puoliaan valottele heti alkuun ja toisaalta itse ehkä kieltäytyy niitä myöskään näkemästä. Sitten kun aikaa menee, silmät pikkuhiljaa aukeavat. Ja siinä on sitten tilaisuus todellisen rakkauden alkaa.
Tietysti voi käydä niinkin, ettei se suhde kannakkaan pidemmälle. Jos ei itse rakasta tai halua toista, niin minusta tekee sitten toiselle väärin, jos vain on suhteessa esim. sen vuoksi, että toinen rakastaa ja haluaa. Kun se nyt voi tosiaan olla yksipuolistakin , rakkaus.
Kysymys on, onko hurmiokoukussa; kun alkuhöyryt tyyntyy, mikään ei tunnu enää miltään. Siinä vaiheessa vaaditaan uskallusta, myös siihen, että antaa toisen rakastaa itseään. Se voi olla joskus äärettömän vaikeaa. Uskallusta kysyy antautua haavoittuvaksi, elää. Voisiko olla oikeasti niin, että tuo ihminen minua rakastaisi ihan oikeasti, tälläisenä, kuin olen! Siinäpä vasta kysymys.
Jokainen lopulta tietää itse, missä mennään ja mitä pitäisi tehdä ja mikä olisi hyvä. Eroaminen on ainakin itselle aina vaikeaa, vaikkei rakkautta enää olisikaan ja ainakin silloin, jos rakastaa täysillä. Melkein se taitaa mennä niin, että rakkauden pitää loppua, ennenkuin pystyy itse eroamaan tai lähtemään eri teille. Meitä on siinäkin monenlaista tallaajaa.
Uskalias olet ollut tuon yhteenmuuttamisen suhteen. Tietysti siinä on sitten tietoinen, mitä voi eteen tulla. Yleensäkin suhteella on tapana kehittyä johonkin suuntaan. Samassa osoitteessa eläessä asiat menevät ehkä nopeamminkin, kuin muutoin ja jokainen suhde on tietysti yksilö. Onko sinulle siis merkityksellistä, onko kumppani nainen vai mies? Toiset bi.t sanovat, että kyse on vain ihmisestä.
Kiitos vastauksestasi Eveny; sain kirjoituksestasi paljon miettimisen aihetta.
Mulle on ainakin väliä onko se suhteen toinen osapuoli mies tai nainen, kun kummastakin saa niin erilaisen kumppanin. Riippuen mitä haluaa, sitä on sitten hakenut. Esim naisen kanssa suhde perustuu enemmän ystävyyteen ja henkisyyteen, kuin miehen kanssa. Bi:nä olemisen vaikeus minulle onkin juuri se, että ajan kuluessa alan sitten haluamaan sitä toista.. Ja mitä tulee tuohon yhteenmuuttoon 🙂 niin olet varmaan kuullut sen vitsin? Mitä lesbo tuo toisille treffeille? -Muuttokuorman. Niin se vaan yleensä menee tässä kulttuurissa. Asiat etenevät pikavauhtia 🙂 Toki mulla olikin ns tilaus elämänmuutokselle, aika dramaattisellekkin. Ehkä tämä on vaan sitten sitä, etten mä osannutkaan ennakoida miten vaikeaa sitä on löytää paikkaansa jossain muualla kuin omassa kotikaupungissa.. ja miten vaikeaa sopeutuminen on tosielämässä. Jos mä en vaan ole vielä löytänyt paikkaani tässä universumissa? Lisäksi olen kaapissa suurimmalle osalle työkavereistani, joten sekin kai tuo lisää paineita. Tympeäähän se on ettei voi puhua juuri mitään omasta henk.kohtaisesta elämästään/ olla avoin. Mutta huomaamaan olen tullut kuinka ennakkoluuloisia ihmiset vielä tänä päivänä ovat.. sekin rassaa, että silloin kun olen seurustellut miehen kanssa olen hyvä tyyppi, mutta jos se kumppani onkin nainen, niin muut naiset tuntuvat luulevan että kuolaan ketä vaan naista kaiket ajat kieli pitkällään. Ihme touhua 🙂 Pitäis varmaan mennä terapiaan.
Hmm...ovathan ihmiset kuitenkin yksilöitä...miehetkin erilaisia, siis todella erilaisia. Yhden kanssa on yhdet ilot ja murheet ja toisen kanssa toiset. Koskaan ei voi saada kaikkea ja ajattelen, että onneksi.
Täytyy kai myös vain päättää, että faktat ovat nämä, mitä siis haluan ja sitten toimia sen mukaan. Yksinkertaista, eikö totta 😉
Tavan elämistä tämä, elämä 🙂 Voimia ja viisautta!