Hei.

Olemme olleet avopuolisoni kanssa yhdessä vasta 2 vuotta. Kun tutustuimme, tiesin että hän oli viettäny hyvin kosteaa elämää ennen minun tapaamistani. Alkoholi jäi melkein kokonaan kun aloimme seurustelemaan, ensimmäisen puolen vuoden ajan kävimme suurimmaksi osaksi juhlissa ja bilettämässä yhdessä. Oli tietenkin kertoja omienkin ystävien kanssa ilman toista, mutta mentiin aina yhdessä minun kotiini nukkumaan. Jo ensimmäisten kuukausien aikana huomasin mitä paremmin tutustuttiin niin miehen sulkeutuneisuuden.

Minulle puhui, mutta hänen äidiltään jälkeenpäin kuulin että kuinka hankala isä suhde hänellä on ollut. Jättänyt lasta yksin itkemään tien reunaan n.10vuotiaana, pettänyt muiden naisten kanssa mieheni äitiä. Haukkunut miestäni ja sisaruksiani. Oma mieheni on kumminkin halunnut aina pitää isäänsä hyvänä hahmona elämässään, vaikka todellisuudessa mitään hyvää hänessä ei ole miehellenikään ollut. Kova hyväksynnän tarve oli teini-iässä tullut hänelle, ajanut rattijuopumuksen 16v, ja riehunut muutenkin humalassa. Vain siksi että isä ottaisi hänet huomioon, mutta isällä ei kiinnostanut. Tästä hänellä on jäänyt paljon mielenpäälle, äitinsä laittanut hänet terapeuteille, perheneuvolaan ymsyms. Mutta sulkeutunut jokaisella käynnillä entistä enemmän. Kaikenlisäksi sukulaisten kuolemat, hänen serkkunsa ja lapsuuden parasystävä. Lapsuuden parasystävä tappoi itsensä tuntematttomasta syystä.

Ei ole koskaan käynyt läpi näitä asioita, ja ne ovat purkautuneet nyt suhteemme aikana. Tiedän mistä nämä asiat johtuvat oikuttelut ja huomion hakemiset, niin olen yrittänyt jaksaa tukea ja auttaa. Mutta ammattiauttajille hän ei ole suostunut ja on kuulemman viimeinen asia maailmassa mitä tekee. Suhteemme on hyvä, puhuu kyllä parisuhteeseen liittyvistä asioista. Mutta on epävarma minun suhteeni silti edelleen. Hylkäämisen pelko on niin suuri, koska isänsä on hylännyt niin monesti aikoinaan. Yrittää alistaa minua suhteessa sillä että esittää että pystyisi elämään ilman minua vaikka eroamassa emme ole olleet mutta yrittänyt vihjata joskus hieman siihen suuntaan riita tilanteissa. Hän purkaa myös alkoholiin todella paljon taas tuntemuksiaan, hakee huomiota ystäväpiirissämme koska on ujo ilman alkoholia. Pystyy esittämään todella rohkeaa kun on humalatilassa. Ei kuulosta pahalta, kun käyttää n. 3päivää viikosta humaltumiseen. Saunakaljoja juo todella harvoin. Mutta alkaa pidemmän päälle olemaan rankkaa olla toisen tukipilarina ja yrittää tukea häntä näissä hänen traumoissaan, ilman apua ja tukea. Kirjoitin tänne jos jollakin olisi edes vähän samanlaista tilannetta kumppanin lapsuuden takia, joka ei todellakaan ole hänen vikansa. Kun en voi muuta tehdä kun tukea ja olla luottamuksen arvoinen, ja häntä kyllä rakastan 😍😍

Eli tiivistettynä, suhteemme on hyvä, mutta miehen epävarmuus ja lapsuudessa koetut asiat varjostavat riitatilanteissa joissa ne tulevat esille. ☹️