Hei. Tarvitsisin vertaistukea. Mieheni jätti minut vuoden avoliiton ja kihlauksen jälkeen. Muutto yhteen tapahtui nopeasti, ihastuminen ja rakastuminen vei mukanaan uskoisin molempia. Harrastimme samoja asioita ja olimme kohdanneet niissä ympyröissä. Yhteispeli sujui ja lähipiiri kertoi myös kuinka saumattomalta toimintamme vaikutti. Tuntui hyvältä edetä asumaan yhdessä, emmekä teinejä enää todellakaan ole iänkään puolesta. Ajoittain itseäni vaivasi epävarmuus,mies todella suosittu ja itsevarma. Kelpaanko jne. Kerroin miehelleni taustastani, viimeisin 3v suhde päättyi pettämiseen. Mies sanoi ettei voisi minulle valehdella ja uskoin. Kotona kuitenkin alkoi ajoittainen huomautteli minulle pienistä asioista (kengät riviin, jääkaappi järjestykseen, verhot kiinni…). Osa tavoista on ihan järkeviä ja tiedän olevani lepsumpi näissä, osa tuntui itsestä kummalta. Otin huomauttelun kovin henkilökohtaisesti, ihmettelin miksi tapani ei kelpaa. Mies sanoi että jos minulla on parempi tapa tehdä asioita voin ehdottaa ja jos se on oikeasti parempi vaihdetaan sitten. Koin tällaiset hallintana. Asuimme miehen asunnossa, joten luonnollisesti yritin ymmärtää että hänellä on kotirutiininsa. Huomauttelu levisi harrastukseemme, jolloin yhdessä pelaamisesta tuli vaikeaa. Pahoitin mieleni kun hän huonautteli virheistäni, koin että hän ei ollut minuun tyytyväinen. Tarvitsin todella paljon positiivista palautetta,jota hän ei osannut antaa. Sanoi itse että rakastan sinua lause kuluu jos sitä hokee ja että kehujen pitää tulla spontaanisti. Halusin ratkaista erimielisyydet puhumalla, häntä ahdisti puhuminen. Riidat paisuivat ja oma kelpaamattomuuteni samaa tahtia. Mies toivoi että minulla olisi ollut omia menoja jotta hänellä olisi ollut omaa aikaa. Rakastuneena halusin vain olla kotona ja tehdä pesää..kävin kyllä töissä, salilla, kampaajalla, treeneissä..normaaleissa menoissa mutta en tuntenut poltetta olla viikonloppuja poissa. Vapaa-ajan täytti yhteinen harrastus, viikonloppuna kumpikin halusi lähteä treenileirille tai kisaamaan joten olimme samassa paikassa kokoajan. Miehellä oli joitakin omia menoja, hänellä muutama ystävä. Menoja en kieltänyt. Kaksi viikkoa sitten mies sanoi ettei jaksa riidellä ja haluaa erota eikä keskustele asiasta enempää, ei halua pohtia sitä eikä lähteä terapiaan. Jouduin muuttamaan nopeasti pois. Olen nyt uudella paikkakunnalla,ilman kavereita, ilman harrastusta ja vapaa-ajan asioita (en pysty menemään seuraan tai kisoihin). Miehen viimeiset sanat olivat että hän vihaa minua sydämensä pohjasta. Miten tästä noustaan kun elämässä ei ole enää mitään mieltä. Työ on hyvä, mutta tuntuu tarkoituksettomalta. Vinkkejä?