Avioliittokko onnelista aikaa?

Avioliittokko onnelista aikaa?

Käyttäjä Uupumus iskee aloittanut aikaan 30.03.2007 klo 22:03 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Uupumus iskee kirjoittanut 30.03.2007 klo 22:03

Kun menin naimisiin ajattelin että tulen olemaan onnellinen mieheni ja lapsemme kanssa, mutta toisen lapsen syntyessä mieheni muuttui ihan täysin. Juo viikolla ja vielä enemmän viikonloppuisin. Mieheni on monesti lupaillut parannusta mutta en ole uskonut että hän todella haluaa sitä kun kuitenkin aina yhä uudestaan ratkeaa ostamaan olutta. Tänään meidän piti viettää mukava päivä perheenä mutta toisin kävi. Kun ilta koitti alkoi riitely ja nyt mieheni on kovassa humalassa ja hoilaa kovaan äänen koko ajan. Mieheni sanoi että hän haluaisi erota ja syyttää meidän ongelmista minua.😭

Käyttäjä Uupunut kameli kirjoittanut 09.04.2007 klo 11:45

Miehesi vaikuttaa lyhyenkin kirjoituksen perusteella alkoholiriippuvaiselta. Alkoholismi on sairaus ja siitä nouseminen voi tapahtua vain silloin, kun asianomainen haluaa sitä itse riittävästi - ja aina ei valitettavasti silloinkaan. Läheisten tuesta ja avusta voi olla paljonkin apua, mutta vain silloin, jos paranemishalu on lähtenyt liikkeelle itse alkoholistista. Niin kauan kuin miehesi etsii vikaa ja syytä juomiselleen sinusta ja parisuhteestanne, hän etsii vain tekosyitä juomiselle. Alkoholistin lupaukset usein pettävät, sen tiedän alkoholistin lapsena.

Miehesi tarvitsee apua alkoholismiinsa ja sinä tukea siihen, että olet omainen. Jos miehesi ei ole vielä valmis myöntämään tilannettaan, eikä koe itseään alkoholistiksi, voisitko sinä yrittää hakeutua omaisryhmään, jossa saisit vertaistukea? Löytyisikö sellainen paikkakunnaltanne? Olisiko sinulla sukulaisia tai tuttavia, jotka voisivat olla henkisenä tukenasi?

Voimia sinulle 🙂🌻